Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kaverikylässä maaseudulla, osa II

Antti käski minut polvilleen matalalle pesupöydälle, jossa pestiin yleensä lypsykoneen osia ja muita maidon tuotannossa tarvittavia astioita. Nyt pöytä oli tyhjä, sillä iltalypsy oli vielä tekemättä. Ja siitä tulikin sellainen lypsy, jota en etukäteen olisi osannut kuvitellakaan. Ja jos olisin osannut, niin olisinkohan suostunut.

Kyhjötin pöydällä polvillani ja kuulin Antin touhuavan jotain takanani kaapilla. En nähnyt häntä, mutta pian tunsin hänet takanani. Hän oli riisunut itsensä täysin alasti, sillä tunsin alastoman vatsan, rinnan ja kalun painuvan minua vasten kun hän nousi taakseni pöydälle. Hän tarttui jälleen rintoihini ja ryhtyi puristelemaan niitä todella kiihottavasti. Jonkin aikaa rintojani puristeltuaan Antti irtautui minusta. Pian tunsin kylmänkostean tunteen pyllylläni ja samalla tunsin, kuinka pyllyäni, pussejani ja kaluani rasvataan jollakin rasvalla tai lähinnä se tuntui vaseliinilta. Antin sormi kulki myös pyllyssäni ja tunsin, kuinka hän väkisin painoi rasvaa syvälle pyllyyni. Nyt Antti tuli taas päälleni tarttuen käsillään rinnoistani ja huomasin hänen ottaneen lisää rasvaa käsiinsä. Niinpä rintani tulivat rasvattua oikein kunnolla.

Antti käski minun pysyä paikoillaan ja lupasi että tulen kokemaan jotain aivan uskomatonta. Kuulin kuinka hän kytki lypsykoneen päälle ja pian hän toikin neljä lypsysuutinta pöydän ääreen. Ja ennen kuin ehdin edes kissaa sanomaan, oli ensimmäinen suutin tarttunut imuvoimallaan tiukasti oikeaan nänniini. Ja yhtä nopeasti oli toinen suutin vasemmassa nännissäni. Imu oli melko kova, tunne ei ainakaan aluksi ollut miellyttävä. Nännini venyivät ja minusta tuntui, että ne lähtisivät irti. Mutta pian huomasin, että rytmikkäästi nouseva ja laskeva imu olikin loppujen lopuksi kiihottava. Olin aina pitänyt nännieni pienestä puristelusta ja imemisestä ja tämä tunne alkoi tuntua minusta todella taivaalliselta. Nauttiessani tunteesta en edes huomannut, kuinka kaluni solautettiin kolmanteen lypsysuuttimeen. Meinasin laueta siihen paikkaan. Hetken Antti seisoi pöydän ääressä neljäs suutin kädessään ja minusta vaikutti, että hän ei ollut suunnitellut mihin sen asentaisi. Mutta pian hän keksi imaista tuohon suuttimeen toisen kivespussini löysän nahan ja minun on myönnettävä, että hetkeksi kipu vei nautinnon taka-alalle.

Saatuaan minut asetettua lypsykoneeseen Antti tuli jälleen taakseni, työnsi aluksi sormensa, sitten toisenkin hyvin rasvattuun pyllyyni ja pian tunsin kuuman kyrvän pään aukollani. Hitaasti Antti työntyi sisääni, tarttui lanteistani ja ryhtyi naimaan minua pyllyyn. Aluksi hitaammin, pian tiukemmin ja tiukemmin. Minun laukeamiseni oli jo melko lähellä eikä lypsykone mitenkään reagoinut, vaikka pyysinkin tahdinhidastusta. Tosin ei reagoinut Anttikaan, päinvastoin hänen tahtinsa vaan kiihtyi.

Laukesin huimasti karjahtaen lypsykoneen imusuuttimeen ja se vaan jatkoi imemistään samaan tahtiin. Hetken se tuntui vielä hyvältä, mutta pian homma alkoi tuntua enemmänkin kivuliaalta. Mutta onneksi Anttikin oli jo päässyt oman laukeamisensa portille. Tunsin, kuinka hän painautui tiukasti pyllyäni vasten, puristeli lypsykoneen edelleen imemiä rintojani ja tyhjensi spermalastinsa suoleeni tiukasti painautuen. Onneksi hän tokeni purkauksestaan melko nopeasti ja ymmärsi pysäyttää lypsykoneen. Olikohan hänellä omakohtaisia kokemuksia, kuinka kivuliaalta koneen imu tuntuu laukeamisen jälkeen. Antti purki laitteen rinnoistani, pussistani ja kalustani. Kun hän oli saanut kaikki neljä suutinta irti, kuulin kuinka hän pöräytti koneen vielä käyntiin ja painoi yhden suuttimen tiukasti pyllynreikääni vasten. Tunne oli huima kun kone ilmeisesti imaisi Antin pyllyyni laukaisemat spermat kertaheitolla sisäänsä. Näin tehtyään Antti pysäytti koneen, vei sen takaisin navetan puolelle ja tuli pian puhdistelemaan minua. Ja tämän jälkeen hän käski minun mennä saunaan jonne hänkin pian tulisi puhdistettuaan paikat ja koneet leikkiemme jäljiltä.

0

1620

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

        Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
        Ikävä
        85
        2288
      2. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        50
        1984
      3. Tietysti jokainen ansaitsee

        Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
        Ikävä
        23
        1848
      4. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        88
        1812
      5. 50+ naiset kyl

        Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
        Ikävä
        10
        1628
      6. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        77
        1542
      7. hieman diabetes...

        Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
        Pattaya
        25
        1422
      8. Välitän sinusta mies

        Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
        Työpaikkaromanssit
        6
        1382
      9. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        40
        1375
      10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        72
        1341
      Aihe