Mulla on ongelma

Nimittäin se että ei enää huvita elämässä yhtään mikään eikä aika kulu millään. Ei yksinkertaisesti kiinnosta mikään. Tuntuu ettei enää varmaan kohta seksikään kiinnostaisi vaikka sitä joku nainen tulis tarjoamaan kun minut on koko elämän ajan torjuttu enkä ole saanut naisilta niin mitään huomiota.

Taidan olla aika vakavasti masentunut mut mitään lääkkeitä en kyllä enää ala masennukseen syömään enkä mene terapiaan. Nuokin on jo kertaalleen kokeiltu ja turhaksi todettu eikä siinä hyödy kuin terapeutit ja lääketehtaat lihavan tilipussin muodossa.

Toisaalta huomasin oikeastaan jo yli 10 vuotta sitten ettei minua oikeastaan kiinnosta juuri mikään ja elämä on loppujen lopuksi ihan turhaa ja suurin osa ihmisistä on tylsiä.
7188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Olisin kyllä valmis kuolemaan koska tahansa ja tämän olotilan on ihan kokonaan aiheuttanut naisen ja seksin puute.

Äänestä

Yhden naisen on kyllä ollut tarkoitus tässä kesän aikana tulla tapaamaan mua mutta on pettänyt lupauksensa kerta toisensa jälkeen. Sekin on johtanut masennuksen pahentumiseen kun siitä tulee tunne että olen niin paska tyyppi ettei kukaan halua minun kanssa olla.

Äänestä

Aika kyllä kuluu nopeasti mutta elämä ilman tarkoitusta on joutavaa haahuilua. Päivät vaihtuvat uusiin mutta millään ei ole mitään merkitystä. Aina voi tietysti puuhailla jotain ja niin kannattaakin tehdä mutta kaiken yllä on turhuuden varjo. Yksinäisyys on tietysti yksi polku näihin ajatuksiin. Kun on pitkät illat yksin ja miettii vain asioita niin eiköhän siinä turhat kuvitelmat elämästä lopulta haihdu. Juuri ne kuvitelmat olisi tärkeää säilyttää, vaikka ne ei totta olisikaan.

Äänestä

No ei sitä kannata mitää tehdäkkään ellei saa pillua ja huomiota naisilta. Naisilla ontäysi työ antaa jännämiehille huomio joten kunnolliset miehet jää ilman. Naiset oikein kannustaa jännämiehiä hakkaamaan naisia ja lapsia ja nainen antaa pillua siitä hyvästä.

Äänestä

Ei elämällä itsestään mitään tarkoitusta ole vaan jokainen tekee sen itselleen (jos tekee), siis tekee eikä vain odottamalla saa.

Äänestä

Entäs ne ihmesienet, jotka buuttaa psyyken? Niillä on kai tullut hyviä tuloksia. Ja kesällä luulisi löytyvänkin.

Äänestä

Ala harrastaa jotain, Jospa siitä se ilo alkaa vaikka kuntosalilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KilttiMies89 kirjoitti:

Nimittäin se että ei enää huvita elämässä yhtään mikään eikä aika kulu millään. Ei yksinkertaisesti kiinnosta mikään. Tuntuu ettei enää varmaan kohta seksikään kiinnostaisi vaikka sitä joku nainen tulis tarjoamaan kun minut on koko elämän ajan torjuttu enkä ole saanut naisilta niin mitään huomiota.

Taidan olla aika vakavasti masentunut mut mitään lääkkeitä en kyllä enää ala masennukseen syömään enkä mene terapiaan. Nuokin on jo kertaalleen kokeiltu ja turhaksi todettu eikä siinä hyödy kuin terapeutit ja lääketehtaat lihavan tilipussin muodossa.

Toisaalta huomasin oikeastaan jo yli 10 vuotta sitten ettei minua oikeastaan kiinnosta juuri mikään ja elämä on loppujen lopuksi ihan turhaa ja suurin osa ihmisistä on tylsiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu