Tutkija povaa persuille vaaliyllätystä!

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä toteaa, että perussuomalaisten kannatuksessa on edelleen liikkumavaraa ylöspäin.

Ylen tuoreimmassa gallupissa puolueen kannatus oli noussut kahdella prosenttiyksiköllä 10,3 prosenttiin. Jokisipilän mukaan näin suuri muutos on poikkeuksellinen, sillä vaihtelu pysyttelee yleensä prosenttiyksikön kymmenyksissä.

Hän uskoo, että vaalikampanjan käynnistäminen ja puheenjohtaja Jussi Halla-ahon paluu Suomeen voi muuttaa tilannetta.

– Halla-ahoa ei kannata laskea pois kuvioista. Hän on edelleen Brysselissä ja aika näkymätön kotimaan politiikassa. Hänellä on varmasti tarkat suunnitelmat vaalikampanjan varalle, Jokisipilä pohtii.

Eurooppalainen turvapaikka- ja maahanmuuttokeskustelu on tuskin laantumassa ensi kevääseen mennessä. Tämän on arvioitu vauhdittavan perussuomalaisten vaalityötä.

– Perussuomalaiset on helpossa tilanteessa tämän kysymyksen osalta. Kyseessä on ainoa puolue, joka edustaa tiukkaa turvapaikkapoliittista linjaa. Suomessa ei ole myöskään muita aidosti EU-kriittisiä puolueita.

Jokisipilän mukaan Halla-aho pääsee eduskuntavaalien yhteydessä todennäköisesti puhumaan asioista, joissa hän on muita puoluejohtajia vahvempi.
17172
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Islamisaatio loppuu suomessa kuin seinään, jos PS pääsee valtaan.

1Äänestä
  • Samoin muukin muiden rahoilla loisiminen. Odotan jo innolla päivää kun kansaneläkelaitos suljetaan.

    1Äänestä

  • Islamisaatio+on+jo+nyt+loppunut+kuin+seinään,+kun+hallituksen+tekemien+tiukennusten+ansiosta+turvapaikanhakijoiden+määrä+on+pudonnut+90%:lla+vuoteen+2015+verrattuna.

    Äänestä

  • rtertrrtertert kirjoitti:

    Islamisaatio+on+jo+nyt+loppunut+kuin+seinään,+kun+hallituksen+tekemien+tiukennusten+ansiosta+turvapaikanhakijoiden+määrä+on+pudonnut+90%:lla+vuoteen+2015+verrattuna.

    Silti niitä tulee tuhansittain. Vuosi 2015 oli aivan hulvaton, kun tulijoita oli lähes yhtä paljon kuin täällä syntyy lapsia.

    Silloin ei voinut toteuttaa rajatakastuksia. Mutta nyt voi, kun Trump ja Putin tulevat käymään.

    Onko loppunut? Oman kansan väkiluku vähenee ja islamistit lisääntyy hitaasti ja varmasti.

    1Äänestä

  • perustuslaillinen kirjoitti:

    Silti niitä tulee tuhansittain. Vuosi 2015 oli aivan hulvaton, kun tulijoita oli lähes yhtä paljon kuin täällä syntyy lapsia.

    Silloin ei voinut toteuttaa rajatakastuksia. Mutta nyt voi, kun Trump ja Putin tulevat käymään.

    Sodanjälkeisten suurten ikäluokkien eläköitymistaakasta on itketty jo vuosia. He kuitenkin rakensivat hyvinvointivaltion sodan raunioista.

    Nämä uudet suuret ikäluokat tulevat suoraan eläkkeelle. Nuoria karskeja sotureita pääosin.

    1Äänestä

  • perustuslaillinen kirjoitti:

    Silti niitä tulee tuhansittain. Vuosi 2015 oli aivan hulvaton, kun tulijoita oli lähes yhtä paljon kuin täällä syntyy lapsia.

    Silloin ei voinut toteuttaa rajatakastuksia. Mutta nyt voi, kun Trump ja Putin tulevat käymään.

    Mitä niistä rajatarkastuksista hyötyä muka olisi, kun kaikilla on kuitenkin oikeus hakea turvapaikkaa, oli sitten tarkastus rajalla tai ei.

    1Äänestä

  • rtertrrtertert kirjoitti:

    Islamisaatio+on+jo+nyt+loppunut+kuin+seinään,+kun+hallituksen+tekemien+tiukennusten+ansiosta+turvapaikanhakijoiden+määrä+on+pudonnut+90%:lla+vuoteen+2015+verrattuna.

    Jos sulla on kossupullo ja otat siitä hörppyjä. Kaadat aina vettä tilalle. Lopulta se on pelkkää vettä.

    Äänestä

  • rtertrrtertert kirjoitti:

    Islamisaatio+on+jo+nyt+loppunut+kuin+seinään,+kun+hallituksen+tekemien+tiukennusten+ansiosta+turvapaikanhakijoiden+määrä+on+pudonnut+90%:lla+vuoteen+2015+verrattuna.

    Äläs nyt. Islamin suosiminen ei lopu mihinkään, vaan nyt se vasta alkaa. Kun musliminaiset synnyttävät moninkertaisesti kantaväestöön verrattuna, on selvää että islam ottaa lopulta vallan monissa länsi-Euroopan maissa, kuten Ruotsissa. Heidän määränsä valtava nousu pitää siitä huolen. Näin käy vaikka ei yhtään muslimia tulisi Pohjoismaihin. Luonnollinen lisääntyminen heillä on maailman huippuluokkaa. Siihen kun yhdistetään rasismilla pelottelu, ei muuta vaihtoehtoa liene kuin islamin valta lopulta Suomessakin. Se rasismin hokeminen on se joka vie länsimaisen kulttuurin hautaan.

    Äänestä

Suomi miehitetään lastenvaunuilla Voi kuinka södeä.

1Äänestä

Kansa viisastuu kappas vaan äänestä PS!

Äänestä

Vai luulee se tyhmin kansan osa, että Brysselin punaposkisivari pelastaa Suomen!
Kyllä se on niin, että ne muut tosimiehet sen tekee! Ne, joka eivät pelkää ja vihaa kaikkea mikä liikkuu!

Äänestä

On armottouuden aika. Kaikenlainen myötätunto turvapaikkaturisteja kohtaan katoaa, ei vähiten heidän väkivaltaisen ja suvaitsemattoman uskontonsa vuoksi, jota myös Islamiksi kutsutaan.

Äänestä

No ei kylläkään ole YLLÄTYS jos halutaan vielä olla Suomalaisia Rajalla vois toimia Lakien mukaan ei EU"n ulkopuoliset Voi vaan mitenkään olla Suomen rajalla laillisestti eli Käännytys välittömästti ei kotoutuksia taikka koulutuksia.

Äänestä

Ei siinä tutkijoita tarvita , me tavalliset tallaajat kyllä olemme tietäneet asian koko ajan , PERSUJA äänestetään.

Äänestä

Ai että oikein vaaliyllätystä peräreikäpuolueelle. Sallikaa minun nauraa.

Äänestä
  • Naura ihan vapaasti , muuta et sitten osaakkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

OHOH-sano kirjoitti:

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä toteaa, että perussuomalaisten kannatuksessa on edelleen liikkumavaraa ylöspäin.

Ylen tuoreimmassa gallupissa puolueen kannatus oli noussut kahdella prosenttiyksiköllä 10,3 prosenttiin. Jokisipilän mukaan näin suuri muutos on poikkeuksellinen, sillä vaihtelu pysyttelee yleensä prosenttiyksikön kymmenyksissä.

Hän uskoo, että vaalikampanjan käynnistäminen ja puheenjohtaja Jussi Halla-ahon paluu Suomeen voi muuttaa tilannetta.

– Halla-ahoa ei kannata laskea pois kuvioista. Hän on edelleen Brysselissä ja aika näkymätön kotimaan politiikassa. Hänellä on varmasti tarkat suunnitelmat vaalikampanjan varalle, Jokisipilä pohtii.

Eurooppalainen turvapaikka- ja maahanmuuttokeskustelu on tuskin laantumassa ensi kevääseen mennessä. Tämän on arvioitu vauhdittavan perussuomalaisten vaalityötä.

– Perussuomalaiset on helpossa tilanteessa tämän kysymyksen osalta. Kyseessä on ainoa puolue, joka edustaa tiukkaa turvapaikkapoliittista linjaa. Suomessa ei ole myöskään muita aidosti EU-kriittisiä puolueita.

Jokisipilän mukaan Halla-aho pääsee eduskuntavaalien yhteydessä todennäköisesti puhumaan asioista, joissa hän on muita puoluejohtajia vahvempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu