kommunikointi vai muu ongelma

Anteeksi. Aloituksestani puuttuu lemmikin yhteydestä- hoitopaikka, jota siis vuokraan. Eipä saadut ohjeet juuri auta sen miesystävän kanssa. Tähän asti ei ole ensimmäinen, toinen jne kerta, kun samoja asioita pitää hänelle muistuttaa- vaikka niistä on sovittu jo aikaa sitten.
Ja sain monen nyhtämisen jälkeen jopa varmistettua häneltä reissupäivät- ja opa asioita joita varasin, oli vielä saatavilla reissupäiville, että "pihvi" se homma jo. silti taas kerran jäi tunne että yhteinen aika ei merkitse hänelle, enkä toimi missään oikein vaikka maksan tosiaan kulut. Kitinän alkaessa olen jo oppinut pitämään kännyä pitemmällä, ja suljen puhelun, etten itse kimmastuisi- käsittääkseni asiat voisi hoitaa puhumalla normaalisti. senkin asian, jos ei mikään toisen kanssa kiinnosta.
Ihan kuin kumpikin meistä eläisi eri elementeissä: yksi ilmassa ja toinen vedessä. Ja siinä tilanteessa on vähintään toinen heikoilla. Kun ei ymmärrä toisen käytöksen syitä.
On niin pitkäaikainen seurustelu jo, että ihmettelen itsekin mikä tätä kasassa pitää, kun joka toinen asia on tuon kitinän ja nälvimisen, huutamisen kanssa hänen puoleltaan. Jos haluan sitten omaa aikaa vaikka puoli vuotta, ne hänen kiireensä- jos niitä on, ei ole lutviutuneet, vaikka on hänelläkin ollut se puoli vuotta aikaa. (kokeiltu!)
Työelämässä olevana tottunut itse siihen, että joka arkipäivä on arkiasiat- muukin kuin työ. Miten tosiaan työttömällä ei ns. koskaan olisi aikaa mihinkään reissuun? Kun itselläkin on, lomat olemassa, ja eihän mies näissä tarvitse tikkua ristiin laittaa- kaikki on jo valmiina. Aiemminkin jopa reisussa käynyt hänelle ilmaisia asioita arvostelemaan kärkevästi. Joista minä en löytänyt hintaansa nähden huomautettavaa.
Neuvo että jätä se, toimisi jos asuinpaikkakunnat olisi vielä etempänä toisistaan. sitten alkaisi taas stalkata, on suhteen alkuaikoina tehnyt sitä.

En, kun se kitinä on, koe riittäväni sille ihmiselle edes ammattini puolesta, saati muuten. Mikään oikein riitä, että olisi tyytyväinen. Tähän etsin apuja. Olen tutkinut erilaisia temperamenttijuttuja. Ei selitä kaikkea. Persoonallisuustyyppejäkin, sieltä jotain löytyikin.
Muttei sekään sitä selitä että mieskaveri ikäänkuin olettaa että minun tuloni ovat hänen kiukuteltavissaan, kun minä niitä omia tulojani käytän elämääni, ja ohessa maksan hänellekin asioita. Sitä kiukuttelua siitä minä pidän törkeänä- etenkin kun mitään yhteistä ns viistoistavuotisssuunnitelmaa ei ole, kummallakin on oma jälkikasvukin olemassa- joille siis jopa selkeämmin kumpikin on kuoltuaan ns tilivelkaa.

Kyse ei ole oikuttelustani. Valtaosa vuotta on eletty eri kaupungeissa- kuitenkin vakituisen seurustelusuhteen säännöstöllä. ettei tapailla muita, että ns ollaan yhdessä. Loman ajattelisi helposti olevan aikaa- ihmissuhteelle myös. Miesystävänihän on työtön, kuten aloituksessani kerroin.
Miten pystyisin olemaan "kiinnostunut ja myötäelävä", kun sitä konkreettista yhteistä on niin vähän, ajallisesti?
Ja senkin minkä saa järjestettyä pienistä tuloista, toinen ehdoin tahdoin pilaa kiukuttelulla ja huutamisella? Sitä varten ne yhteiset ajat ovat, että voidaan ihan olla, ja keskustella ns naamakkain, ja silloin voisi tosiaan sanoa ääneet- ihan tyhjän kitinöitä, jos ei halua suhteen jatkuvan. otan tämän nyt sitten itse huomenna esille, kun lähdemme reissuun- että mitä sen kiukuttelun taustalla on, kun en vieläkään näiden vuosien jälkeen asiaa ymmärrä.
Oikutteleva, toisia ostava? En allekirjoita. Pienituloinen, mutta koen parisuhteen tärkeäksi, ja laitan siihen mieluummin rahaa uin säästän- mihin?
Ei ole pitkä aika kun huomasin olevani tavallaan oikeassa, että elämää on jokaisella se ainoa annettu kappale. Hammasta kiristellenkö se pitäisi elää, niin että yhtään euroa en käytä, kun toisella paikkakunnalla asuva miesystävä huutaa ja kiukkuaa asiasta? Tai hänellekö se pitäisi pistää korkoja kasvamaan, minkä itse olen hankkinut? Kerropas- kun vaikutat niin viisaalta. Teet itse noin, ja luotat että oma kaverisi joku päivä tunnustaa että rahasi olisivat olleet omiasi, mutta heh heh, ne on nyt lopullisesti kadotettu muuhun, kuin miten halusit elää itse.
Että noinko? Kiitos ei. Lopetan seurustelun jos noin on, ja vietän yksin sitten elämää- sellaisena, että ei tarvitse panostaa toimimattomaan suhteeseen, ja aito vapaus on olemassa.
On ehdotettu yhteenmuuttoa. se ei käy- kun tulonsa muka tippuvat. Että ihan tosissani olen suhteessa, enkä pompottele- kysymys on siinä että kun vuoteen niitä viikonloppuja ja lomaa ei hyvin paljoa ole. Käytättekö itse sitä kylmää kättä pitkäaikaiselle? Että tapaamiset jää muutamaan krt vuoteen?
Kypsymättömyydestä. Kypsä on eri asia.
Keski-ikäinen, aikuiset lapset, maksettua tupalainaa, veronmaksaja ja ammatissaan toimiva ihminen.
Sattui ikäviä kevättalvella. Jäin hieman vammautuneena henkiin, ja töitäni jatkamaan, ja kello elämässä käy.

Taaskerranvielä kirjoitti:

Kyse ei ole oikuttelustani. Valtaosa vuotta on eletty eri kaupungeissa- kuitenkin vakituisen seurustelusuhteen säännöstöllä. ettei tapailla muita, että ns ollaan yhdessä. Loman ajattelisi helposti olevan aikaa- ihmissuhteelle myös. Miesystävänihän on työtön, kuten aloituksessani kerroin.
Miten pystyisin olemaan "kiinnostunut ja myötäelävä", kun sitä konkreettista yhteistä on niin vähän, ajallisesti?
Ja senkin minkä saa järjestettyä pienistä tuloista, toinen ehdoin tahdoin pilaa kiukuttelulla ja huutamisella? Sitä varten ne yhteiset ajat ovat, että voidaan ihan olla, ja keskustella ns naamakkain, ja silloin voisi tosiaan sanoa ääneet- ihan tyhjän kitinöitä, jos ei halua suhteen jatkuvan. otan tämän nyt sitten itse huomenna esille, kun lähdemme reissuun- että mitä sen kiukuttelun taustalla on, kun en vieläkään näiden vuosien jälkeen asiaa ymmärrä.
Oikutteleva, toisia ostava? En allekirjoita. Pienituloinen, mutta koen parisuhteen tärkeäksi, ja laitan siihen mieluummin rahaa uin säästän- mihin?
Ei ole pitkä aika kun huomasin olevani tavallaan oikeassa, että elämää on jokaisella se ainoa annettu kappale. Hammasta kiristellenkö se pitäisi elää, niin että yhtään euroa en käytä, kun toisella paikkakunnalla asuva miesystävä huutaa ja kiukkuaa asiasta? Tai hänellekö se pitäisi pistää korkoja kasvamaan, minkä itse olen hankkinut? Kerropas- kun vaikutat niin viisaalta. Teet itse noin, ja luotat että oma kaverisi joku päivä tunnustaa että rahasi olisivat olleet omiasi, mutta heh heh, ne on nyt lopullisesti kadotettu muuhun, kuin miten halusit elää itse.
Että noinko? Kiitos ei. Lopetan seurustelun jos noin on, ja vietän yksin sitten elämää- sellaisena, että ei tarvitse panostaa toimimattomaan suhteeseen, ja aito vapaus on olemassa.
On ehdotettu yhteenmuuttoa. se ei käy- kun tulonsa muka tippuvat. Että ihan tosissani olen suhteessa, enkä pompottele- kysymys on siinä että kun vuoteen niitä viikonloppuja ja lomaa ei hyvin paljoa ole. Käytättekö itse sitä kylmää kättä pitkäaikaiselle? Että tapaamiset jää muutamaan krt vuoteen?
Kypsymättömyydestä. Kypsä on eri asia.
Keski-ikäinen, aikuiset lapset, maksettua tupalainaa, veronmaksaja ja ammatissaan toimiva ihminen.
Sattui ikäviä kevättalvella. Jäin hieman vammautuneena henkiin, ja töitäni jatkamaan, ja kello elämässä käy.

Lue lisää

Jos minä olisin työtön mies, ei minuakaan huvittaisi ottaa vastaan naiseltani almumatkoja ja armopaloja. Eikä siinä mitään, vaikka nainen maksaisi, mutta tollanen itsensäkorostaminen ja työttömän alistaminen, että hei ei sun tarttee mitään maksaa kun sähän olet työtön.
Ja vielä päälle kitinät siitä. että mikä tässä nyt on noin vaikeeta sun lähtee, sähän olet työtön, toista se on mulla kun ei ole kuin tämä yksi loma!

Kyse on nimenomaan sun käytöksestä. Tajuutsä, että ee ei haluu ottaa sulta vastaan sun vähiä rahoja. Jätkä haluu tulla toimeen omillaan, ei haluu olla riippuvainen sinusta taloudellisesti. Sinä hoet koko ajan täälläkin, miten sinä pärjäät, vaikka sinulla on pienet tulot, oot tuplalainat saanut maksettua, miten sä käyt töissä vaikka just melkein kuolit, ja toisessa vaakakupissa sulla on mies työtön, miehen ei tarvii maksaa, joo ei, sen tarttee olla kiitollinen sulle ja pitää turpansa kiinni reissussa ja kehuu miten hyvin oot tämän järkänny, ootsä vain ihana ihminen.
Mutta kun vaikuttaa siltä ettei sitä kiinnosta tippaakaan samat asiat kuin sua, se on yksi syy miksi ei haluu lähtee sun kanssa minnekään.

Sä sanot, että sä haluut käyttää vähät rahasi parisuhteeseen. Sitä et kuitenkaan tajuu, ettei sun mies haluu niitä sun vähiä rahoja vastaan ottaa.
Eiks sillä ole sulle mitään merkitystä, mitä mies haluu?
Jos äijä roikkuu mieluummin kotikulmillaan ja hamstraa sinne tavaraa ja tykkää haahuilla sinne ja tänne mitään tekemättä, sillä on siihen oikeus, kun se kuiteskin on jo aikuinen, eikä ilmeisesti holhouksen alla.

Jos sä haluut mennä jonnekin lomalla, niin mene!
Onko sun pakko vinkuu viikkoja/kuukausia miehen kimpussa kyselemässä lähdetkö mukaan vai et. Ei sun aikuisena tarttee siihen keneltäkään lupia kysellä. Mies tulee mukaan tai ei tule, se taas on hänen päätettävissään ja myös se maksaako hän itte matkansa vai haluuko sulta almuja sun vähistä rahoista. Piste!

Samaa mieltä! Ja ap kysyy kuinka vois olla empaattisempi, kiinnostuneempi, kun yhteistä aikaa on niin vähän fyysisesti? Kysymyksensä kertoo kylläkaiken oleellisen. Kumppanin huomioiminen, kunnioittaminen ja arvostus eivät vaadi fyysistä läsnäoloa, ja ovat jotain ihan muuta kuin ajattelua tyyliin "sil on vääränlainen elämäntapa, se ei oo kiitollinen vaikka mä maksan kaiken sille!". Huh huh. Aloittaja on sosiaalisesti melko sokea henkilö. Ei voi muuta sanoa. Vikansa taatusti kumppanissaankin, mut ei kumppania ap:n kaltaisen "autistin" kanssa hengailu ainakaan eteen päin elämässä vie. ikävä kyllä.

Taaskerranvielä kirjoitti:

Kyse ei ole oikuttelustani. Valtaosa vuotta on eletty eri kaupungeissa- kuitenkin vakituisen seurustelusuhteen säännöstöllä. ettei tapailla muita, että ns ollaan yhdessä. Loman ajattelisi helposti olevan aikaa- ihmissuhteelle myös. Miesystävänihän on työtön, kuten aloituksessani kerroin.
Miten pystyisin olemaan "kiinnostunut ja myötäelävä", kun sitä konkreettista yhteistä on niin vähän, ajallisesti?
Ja senkin minkä saa järjestettyä pienistä tuloista, toinen ehdoin tahdoin pilaa kiukuttelulla ja huutamisella? Sitä varten ne yhteiset ajat ovat, että voidaan ihan olla, ja keskustella ns naamakkain, ja silloin voisi tosiaan sanoa ääneet- ihan tyhjän kitinöitä, jos ei halua suhteen jatkuvan. otan tämän nyt sitten itse huomenna esille, kun lähdemme reissuun- että mitä sen kiukuttelun taustalla on, kun en vieläkään näiden vuosien jälkeen asiaa ymmärrä.
Oikutteleva, toisia ostava? En allekirjoita. Pienituloinen, mutta koen parisuhteen tärkeäksi, ja laitan siihen mieluummin rahaa uin säästän- mihin?
Ei ole pitkä aika kun huomasin olevani tavallaan oikeassa, että elämää on jokaisella se ainoa annettu kappale. Hammasta kiristellenkö se pitäisi elää, niin että yhtään euroa en käytä, kun toisella paikkakunnalla asuva miesystävä huutaa ja kiukkuaa asiasta? Tai hänellekö se pitäisi pistää korkoja kasvamaan, minkä itse olen hankkinut? Kerropas- kun vaikutat niin viisaalta. Teet itse noin, ja luotat että oma kaverisi joku päivä tunnustaa että rahasi olisivat olleet omiasi, mutta heh heh, ne on nyt lopullisesti kadotettu muuhun, kuin miten halusit elää itse.
Että noinko? Kiitos ei. Lopetan seurustelun jos noin on, ja vietän yksin sitten elämää- sellaisena, että ei tarvitse panostaa toimimattomaan suhteeseen, ja aito vapaus on olemassa.
On ehdotettu yhteenmuuttoa. se ei käy- kun tulonsa muka tippuvat. Että ihan tosissani olen suhteessa, enkä pompottele- kysymys on siinä että kun vuoteen niitä viikonloppuja ja lomaa ei hyvin paljoa ole. Käytättekö itse sitä kylmää kättä pitkäaikaiselle? Että tapaamiset jää muutamaan krt vuoteen?
Kypsymättömyydestä. Kypsä on eri asia.
Keski-ikäinen, aikuiset lapset, maksettua tupalainaa, veronmaksaja ja ammatissaan toimiva ihminen.
Sattui ikäviä kevättalvella. Jäin hieman vammautuneena henkiin, ja töitäni jatkamaan, ja kello elämässä käy.

Lue lisää

"Keski-ikäinen, aikuiset lapset, maksettua tupalainaa, veronmaksaja ja ammatissaan toimiva ihminen. "

Millään noista asioista ei ole yhtään mitään tekemistä ihmisen kypsyyden, henkisen kehittyneisyyden kanssa.

Mies stalkkasi suhteen alkuaikoina mutta tekisikö edelleen niin? Ei mitään järkeä jatkaa tuollaisen miehen kanssa, pahan mielen vain saa. Ihme vastauksia tullut todenäköisesti samanlaisilta miehiltä, jos nainen todellakin haluaa että mies lähtisi lomalle mukaan niin mitä haukuttavaa siinä on?
Jos sanoisit että lähdet yksin ja mies kitisee kun joutuu jäämään kotiin niin nämä samat hemmot haukkuisivat aivan varmasti samaan tyyliin eli samanlaisia ovat kuin miehesikin, yhtä vaikeita.

Onhan se varmasti vaikeaa jos on työtön mutta mies olisi samanlainen vaikka kävisi työssäkin, ei tuollainen käytös johdu työttömyydestä.

Enhän minä nalkuta- pelkään välillä reaktioitaan. Viimeisin jonka eteen kiilasi, ei ollu mikään stnan apina, joksi huusi ja kiukkusi- oli perheenäiti turvaistuin etupenkillä, ja isompi lapsi takana. No- ei täältä palstalta mitään työvälineitä siis saa käsitellä asioita. niin missä minä kirjoitin että nalkutin tai sanoin ylipäätään mitään, kun liikenteessäkin sai raivarin? Muut ei osaa ajaa- näin se tehdään, jne- ja minähän sen taas kaiken otin vastaan- jos se perheenäitikuski muka tekikin jotain väärin, minä sain sijaiskuulijana haukut. Kaikki tuommoinen on ihan arkipäivää "meillä". Vajoan aina jonnekin huonouteen sitten. syvälle- sukupuoleni EI OSAA MITÄÄN OIKEIN.
Häpeää koen siitä, että toisen kanssa minun elämäni on vaikeaa- etten osaa enää edes arvioida tilanteita ja asioita oikein. Kävin illalla kalassa. Kas- kalaa tuli ilman draamaa. Ei kenenkään vitutusta mukana, oli hieno luontoilta.
Vaihtoehto? Se yksinäisyys, missä mitään asioita ei voi jakaa, hyviä eikä huonoja, kenenkään kanssa. Tämä ikä jo saa varomaan kokonaan yksinäistä vanhenemista, ja mikä siinä onkin että kelpaan vain rajoitetusti, että suhtautuisi normaalisti? Tosiaan yritän hoitaa itse omilla tuloillani talouteni, ja harrastuksiakin on, etten ole mikään tylsä vain näppiksen luona viihtyvä punkerokaan nainen- minkä nyt lomalla välillä joutaa- tänään siksi kun keli hautoo ukkosta, ja maastosta ei ehkä kerkeä ajoissa pois jos kunnolla sinne lähden.
Ei tällä ulkonäöllä mitään sivistysmiehiä ole näköpiirissä. Saati minun tuloillani vielä vaativampia ja rikkaita, joilla on ihan eri harrastuksetkin. Ja keski-ikäisissä on paljon niitä, joilla ei ole mitään kiinnostusta enää yrittää parisuhdetta- minä siirryn siihen, katkeroituvaan joukkoon, jos annan kokonaan periksi. Olin jo vuosia yksin välillä, ja e pitänyt siitä- ketä ja mitä varten minä silloin olinkaan olemassa?
Miehen suhtautumisen minuun ymmärtäisin, jos olisin joku juomari, kapakin ruusu, tai käsi ojossa lompakolla, mutta mikään näistä en ole, elän töideni, muutaman harrastukseni elämää, ja koetan katsoa että joskus on vähän rahaa tehdä irtiottoja työpaikkakunnalta- sitähän tämä asuinseutuni on.
Onneksi miehen huuto rahojeni käytöstä on loppunut. Sitä oli yli vuosi alkuaikoina. En silloin koskaan voinut olla varma, mikä on väärä ostos minun omaan kotiini, omaan käyttööni. En pidä siitä että joka ikinen asia, josta olisi iloa, on tapeltava, kun itse on työnkin tehnyt asioihin kuluvaan rahaan, ja tietää että tätä elämää on se ainoa, ja jos istun viikonloput ja illat, ilman retkeilyvarusteitakin vain kotona kutimen kanssa lemmikki vierellä, en näe mustikkaa enkä ahventa, enkä pääse edes helteillä jäähdyttelemään.
Olen itsekin ollut aiemmin- pitemmän aikaa sitten, aviossa. Oli erilaista. Kumpikin teki sarkansa ja joutavia huutoraivareita ei ollut kumminkaan päin. Minä en osannut siihen aikaan elämää edes avata suutani juuri, joten eroon päädyimme. Kirjoittamalla pystyn ilmaisemaan jotenkin itseäni- mutta ei siitä ole juuri nytkään apua-

Tylyttäkää nyt sitten minua mutta neuvoja tosiaan tämmöisen miehen kanssa kommunikointiin toivoisin- Jokinhan sitä ihmistä minun elämäntavassani ja/tai tekemisissäni kiusaa, kun niin huutaa ja raivoaa, ja tylyttää. en minä halua olla nainen, joka miehessä laukaisee raivon, ja jotain jolle en ole keksinyt vielä nimeä.

Näkeehän niitä etupenkillä. Aivan pienten lasten penkin paikka on takapenkillä.

rtpyh kirjoitti:

Näkeehän niitä etupenkillä. Aivan pienten lasten penkin paikka on takapenkillä.

Ei näe, eikä ole näkynyt enää moniin vuosiin, ainakaan pääkaupunkiseudulla.
Kaikissa alle 20 vuotta nuoremmissa autoissa on, yleensä, edessä turvatyynyt ja vaikka turvatyynyn saisi pois päältä, autojen valmistajat kieltävät turvaistuimen laiton etupenkille. Kun katsot auton sisälle, apparin paikalle on liimattu kieltotarra joka kieltää turvaistuimen asentamisen etupenkille, eikä tätä tarraa, yleensä, saa siitä irrotettua pois.
Hyvin harva vanhempi ottaa sellasen riskin ettei saa lapsensa mahdollisesta vammautumisesta kolaritapauksessa korvauksia mistään vakuutuksesta, siis, jos se turvaistuin on siinä etupenkillä. Täytyy olla tosi idiootti joka kersansa tieten tahtoen tollaseen vaaraan asettaa.

Jossain ikivanhassa riiskussa, siis 1990-luvulla tai sitä aiemmin valmistetussa autossa ei turvatyynyjä tietenkään ole, kun sitä ei ollut silloin vielä keksittykään. Niissä turvaistuimen etupenkille voi laittaa, mutta vain hullu sen siihen laittaisi.