Mihin baariin/yökerhoon sinkkunaisten kannattaa

Olen tulossa ystävieni kanssa viikonloppuna Järvenpäähän, kysymys olikin jo otsikossa,eli mihin kannattaa suunnata sinkkunaisten?

Missä sutinaa eniten
3331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei täällä mitään ole

Äänestä

Frida, Zapata tai Corona

Äänestä

Itse kaipaisin edelleen Järvenpäähän tulipalossa tuhoutuneen Sonaatin tapaista ravintolaa, jossa sai tanssia, oli tunnelmaa ja silti loistava varsinkin hieman vanhemman väen biletyspaikka.
Vanhassa Perhelän Hummerissa oli hieman samaa henkeä ja myöhemmin tietty alun RT:ssä, mutta kohdentui pian nuoremman väen rymistelykuppilaksi.
Samoin unohtumaton Casino huipulla ollessaan on saanut paikan hyvien muistojeni tähtien joukossa - en koskaan unohda sitä basson jytkettä tanssiessa lahkeiden lepattaessa, joka oli viedä jyskeessä likimain pään hartioilta, mutta nautinnosta ei ollut tulla loppua.
Nyt tuntuu, että kaikki Järvenpään kapakat ovat vain pahaisia juottoloita

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Esmeralda2585 kirjoitti:

Olen tulossa ystävieni kanssa viikonloppuna Järvenpäähän, kysymys olikin jo otsikossa,eli mihin kannattaa suunnata sinkkunaisten?

Missä sutinaa eniten

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu