Kohtaaminen Jehovan todistajien kanssa

Katsoin mielenkiintoisen videon, jossa entinen fundamentalisti kristitty kertoo kohtaamisestaan Jehovan todistajien kanssa ja miten se kohtaaminen oli yksi virstanpylväs oman uskonsa tutkimiselle.

"Tapasin toissavuonna kaksi Jehovan todistajaa, joiden kanssa kävin pitkähkön keskustelun. Tapaamisen jälkeen tutkin todistajien uskontoa ja vartiotornin historiaa vielä monta viikkoa ja pohdin keskustelun satoa."

https://youtu.be/iKsCEKfuzvA
20354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Minä olisin voinut kertoa heti, että jt-lahkon jutut ovat täyttä huuhaata.

1Äänestä
  • Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Jos on aivopesty, niin valistaminen on turhaa. Ihan hyvää pohdintaa siinä videossa oli.

    Äänestä

  • Kylli-täti..
    Aikuisille olisi tärkeämpää alkaa tajuta lapsilleen tekemä vääryys. Voitte mennä jatkamaan kummallisia harrastuksianne, mutta ei lapsia mukaan. Lahkolaisuus on valintakysymys..

    1Äänestä

Mutta millä todistajat vetoavat olevansa ... oikeassa / paras ?

Täällä ei ole perusteltu että kuinka Jeesus voisi olla enkeli Mikael,
kun Joh. 1:1 sanoo että on Jumala
Entä miski sitten toinen vartiotorni sanoo, että Mikael on Rooman paavi

Kun korostetaan "nimeä Jehova"
niin oikeasti se ei ole nimi, vaan kooste yhden sanan konsonanteista lisättynä toisen sanan vokaaleilla (liittyi siihen että Jumaln nimeä ei tullut turhaan lausua).
Ja jos muut Raamatun jumalanimet ovat jotenkin huonompia, miksi ne ovat Raamatussa ollenkaan

Raamattu ilmoittaa vartiotorniseuran vääräksi profeetaksi, 5 Moos 18:20-22 verrattuna Herätkää n:o 23 v. 1968: Vartiotorniseura esittelee ylitsepursuavat todisteet v. 1975 maailmanlopulle.
Ja sitten ilm. 20:10 ilmoittaa väärän profeetan kohtalon: Ikuisuus tulimeressä.

Miksi veren "fraktioita" voi saada käyttää, kun kukaan ei saa verta luovuttaa ?

Äänestä
  • Emäntäinen 8.7.2018 16:21

    <>Mutta millä todistajat vetoavat olevansa ... oikeassa / paras ?><

    Aivan samalla millä kilpailijatkin, perusteettomilla väitteillä.

    <>Täällä ei ole perusteltu että kuinka Jeesus voisi olla enkeli Mikael,
    kun Joh. 1:1 sanoo että on Jumala><

    Aika ajoin noista väännetään juttua, etenkin kolminaisuus saa jehovantodistajat aktiivisiksi.

    <>Entä miski sitten toinen vartiotorni sanoo, että Mikael on Rooman paavi><

    Mihin vuoteen ja mihin numeroon viittaat?

    <>Kun korostetaan "nimeä Jehova"
    niin oikeasti se ei ole nimi, vaan kooste yhden sanan konsonanteista lisättynä toisen sanan vokaaleilla (liittyi siihen että Jumaln nimeä ei tullut turhaan lausua).
    Ja jos muut Raamatun jumalanimet ovat jotenkin huonompia, miksi ne ovat Raamatussa ollenkaan><

    Tuon ongelman Vt-seura on myöntänyt jo 1940-luvulla OJT-kirjassa, mutta F. Franz totesi tuolloin, ettei asian esille nostamisella voiteta mitään.

    <>Raamattu ilmoittaa vartiotorniseuran vääräksi profeetaksi, 5 Moos 18:20-22 verrattuna Herätkää n:o 23 v. 1968: Vartiotorniseura esittelee ylitsepursuavat todisteet v. 1975 maailmanlopulle.
    Ja sitten ilm. 20:10 ilmoittaa väärän profeetan kohtalon: Ikuisuus tulimeressä. ><

    Ei pienintäkään huolta, Raamattu on paimentolaisten eepos ja merkittäviltä osiltaan tarua. Raamatunkin profeetat olivat pitkälti vääriä profeettoja (esimerkiksi Hesekiel, Jesaja ja Jeremia), yksikään Raamatun ennustus ei ole toteutunut. Toteutumatta jäi myös Jeesuksen paluulupaus.

    <>Miksi veren "fraktioita" voi saada käyttää, kun kukaan ei saa verta luovuttaa ? ><

    Koska uskontojen luonteeseen liittyy epäloogisuus ja epärehellisyys hyvin kiinteästi.

    Äänestä

Hasta_luego 8.7.2018 19:03

"<>Entä miski sitten toinen vartiotorni sanoo, että Mikael on Rooman paavi><
Mihin vuoteen ja mihin numeroon viittaat?"

-Meikäläinenkin muistaa tuon, ja Turusessa on lähdetieto.

"<>Miksi veren "fraktioita" voi saada käyttää, kun kukaan ei saa verta luovuttaa ? ><
Koska uskontojen luonteeseen liittyy epäloogisuus ja epärehellisyys hyvin kiinteästi."

-Toisaalta tuossa on jopa oman jäsenkunnan pilkkana pitämistä. Vartiotorni väittää että he ovat niin mielenhallintaohjelmien alaisia, että eivät pysty tajuamaan mahdottomuutta, vaan taputtavat "valolle".

Äänestä
  • Polvipaikka .7.2018 9:35

    <>-Meikäläinenkin muistaa tuon, ja Turusessa on lähdetieto.><

    Tässä ei ongelmaa, vaan väite on ainakin jo toistamiseen esitetty ikään kuin tuo paavijuttu olisi tuoreempikin. Kyse on yli sadan vuoden takaisesta opetuksesta.

    Äänestä

Jumala/Jeesus Kristus "asuvat" uudestisyntyneessä ihmisessä Kyse on todelisesta ja elävästä persoonasta, kuka seuraa tekemisiämme koko ajan ja ylläpitää kaiken toiminnassa. Raamattu onPyhän Hengen inspiroimaa tekstiä, minkä ihminen on kirjoittanut ja jättänyt siten joihinkin kohtiin "kädenjälkensä" vääristämättä kuitenkaan perustotuuksia. Raamattu tulee eläväksi ja todeksi juuri Hengessä, kenet Jumalan on meille antanut. Vain järkeilemällä syntyy umpisolmuja. Miljoonat kristityt ovat kohdanneet elävän Jumalan ja todenneet Raamatun olevan sopusoinnussa myös henkilökohtaisten tapahtumien valossa. Aloittajan kertomus on todella surullinen. Moni muslimikin on tullut kristinuskoon näyn tai unen kautta maissa, joihin lähetystyön tekeminen on ollut äärimmäiseen vaikeaa, vaarallista tai mahdotonta. Myöhemmin heidän kokemuksensa kristittyjen Jumalasta on vastannut Raamatun kuvausta...tämä vain eräitä yksittäisiä uskoa vahvistavia ihmeitä.

Äänestä
  • Vaikka aloittajalla vaikuttaa olevan todella paljon myös "sisäpiiritietoa" kristinuskosta, niin olen varma, että puutteita raamatunopetuksessa (eri näkökulmia esim) löytyy valtavasti kuten meillä kaikilla. Olet saattanut saada tietosi kuitenkin enemmn yksipuolisena, kuin ehkä tiedostat?

    Äänestä

  • Jumalaontodellinen 9.7.2018 11:29

    <>Jumala/Jeesus Kristus "asuvat" uudestisyntyneessä ihmisessä Kyse on todelisesta ja elävästä persoonasta, kuka seuraa tekemisiämme koko ajan ja ylläpitää kaiken toiminnassa.><

    Millaisia todisteita asiaan on Raamatun ulkopuolelta?

    <> Raamattu onPyhän Hengen inspiroimaa tekstiä, minkä ihminen on kirjoittanut ja jättänyt siten joihinkin kohtiin "kädenjälkensä" vääristämättä kuitenkaan perustotuuksia.><

    Eli luomiskertomus harhaisine maakuvineen, vedenpaisumus ja vaikka erämaavaellus eivät ole perustotuuksia, koska ne tarinat ovat pelkkää puppua.

    <> Vain järkeilemällä syntyy umpisolmuja.><

    Järkeilemällä ne umpisolmut myös avautuvat, järjenkäytön hylkäämisellä vieraantuu todellisuudesta.

    Äänestä

  • Niin, vartiotorniuskonto on peräisin sekin.
    Russell ajautui adventistien seuraan ja opiskeli lahkoa.

    Hänen perustamansa raamatuntutkijat sitten hänen kuolemansa jälkeen, jäämistöpuoli, sen voitti oikeustaistelussa Rutherford, joka pyrki vallankeskitykseen itselleen, ja kun tähän eivät kaikki raamatuntutkijat alistuneet (raamatuntutkijat toimivat edelleen) otti Rutherford tuon nimikkeen "jehovantodistajat".
    Esim. 1 Tim. 3:1. " Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen." - osoittaa että kristinoppiin kuuluu seurakuntalaisten demokratia.

    "Jehovantodistajat" nimen pitäminen parhaana jumalanimenä merkitsee että Raamatussa olisi huonompiakin jumalanimiä - kysymykseen siitä, että miksi Raamatussa olisi huonoja Jumalan nimiä eivät todistajat vastaa.

    Oppiperintönä adventisteilta asti kopsattuna on vielä väite että Jeesus olisi enkeli Mikael. Sitä lahkolaiset eivät halua puheenaiheeksi.

    Äänestä

  • Hasta_luego kirjoitti:

    Jumalaontodellinen 9.7.2018 11:29

    <>Jumala/Jeesus Kristus "asuvat" uudestisyntyneessä ihmisessä Kyse on todelisesta ja elävästä persoonasta, kuka seuraa tekemisiämme koko ajan ja ylläpitää kaiken toiminnassa.><

    Millaisia todisteita asiaan on Raamatun ulkopuolelta?

    <> Raamattu onPyhän Hengen inspiroimaa tekstiä, minkä ihminen on kirjoittanut ja jättänyt siten joihinkin kohtiin "kädenjälkensä" vääristämättä kuitenkaan perustotuuksia.><

    Eli luomiskertomus harhaisine maakuvineen, vedenpaisumus ja vaikka erämaavaellus eivät ole perustotuuksia, koska ne tarinat ovat pelkkää puppua.

    <> Vain järkeilemällä syntyy umpisolmuja.><

    Järkeilemällä ne umpisolmut myös avautuvat, järjenkäytön hylkäämisellä vieraantuu todellisuudesta.

    Olen taitamaton selittämään hyvin, mitä tarkoitan...esim Jeesuksen kävely veden päällä. Asiaa ei voi järkeillä, tutkia, tehdä fysikaalisia laskelmia yms. Raamattu on täynnä tapahtumia, jo""ihin tavallinen ihmisen käyttämä loogisuus ei päde. Maailmankaikkeuden luominen on yliluonnollinen tapahtuma. Siitä voi yrittää etsiä todisteita, onko se tapahtunut Raamatun kuvaamalla tavalla tai vainn uskoa se. Monet kristityt tiedemiehet ovat mielestään löytäneet todisteet nuoresta ja luodusta maasta. "Virallinen tiede" puhuu evoluutiosta ja alkuräjähdyksestä. Heidän tutkimustensa pohjana on ateistinen maailmankatsomus, vaikka muuta väitetään (muut toriat on vaiennettu). Enlähde väittelemään, koska en osaa enkä halua. Uskon lapsenomaisesti Raamatun todeksi ja tähän Raamattukin kehoittaaEi rehellinen tutkimus ole kiellettyä, mutta se ei ole minun tehtäväni...ja tutkimukseen liittyy mainitsemani ongelmat; miten todistaa yliluonnollista.

    "Todisteita Raamatun ulkopuolelta" ovat esim. uskovien subjektiiviset kokemukset, joista ovat kertoneet ja niistä on tehty kirjoja, artikkeleita. Joitakin hämmästyttäviä tapahtumia on tallentunut videoille, mutta niiden todistusarvoa ei myönnetä samoista syistä kuin esim. UFO-havainnoistakaan. Eikö toisen kertomus järjelle käsittämättömästä tapahtumien sarjasta, mikä on sopusoinnussa Raamatun ilmoituksen kanssa ole pätevä? Jos tiedän henkilön olevan rehellinen ja täysin ilman taipumusta mielenhäiriöihin. Entä omat kokemukset, jotka ovat saaneet ihmiset haukkomaan henkeään. Itsellänikin joitakin todella kummia vahvistuksia Jumalan olemassaolosta, jotka eivät vaikuta toisiin, koska he eivät tiedä kaikkia niihin liittyviä taustatietoja. tällaista esim.

    Äänestä

  • Jumalaontodellinen kirjoitti:

    "Raamattu on täynnä tapahtumia, jo""ihin tavallinen ihmisen käyttämä loogisuus ei päde. "

    Lisäksi Raamattu on itsensäkin kanssa ristiriitainen. Tämä tosin on ongelma vain fundamentalisteille, ja täysin luonnollinen, odotettavissa oleva piirre niille, jotka tuntevat Raamatun syntyhistoriaa.

    Äänestä

  • Jumalaontodellinen kirjoitti:

    Olen taitamaton selittämään hyvin, mitä tarkoitan...esim Jeesuksen kävely veden päällä. Asiaa ei voi järkeillä, tutkia, tehdä fysikaalisia laskelmia yms. Raamattu on täynnä tapahtumia, jo""ihin tavallinen ihmisen käyttämä loogisuus ei päde. Maailmankaikkeuden luominen on yliluonnollinen tapahtuma. Siitä voi yrittää etsiä todisteita, onko se tapahtunut Raamatun kuvaamalla tavalla tai vainn uskoa se. Monet kristityt tiedemiehet ovat mielestään löytäneet todisteet nuoresta ja luodusta maasta. "Virallinen tiede" puhuu evoluutiosta ja alkuräjähdyksestä. Heidän tutkimustensa pohjana on ateistinen maailmankatsomus, vaikka muuta väitetään (muut toriat on vaiennettu). Enlähde väittelemään, koska en osaa enkä halua. Uskon lapsenomaisesti Raamatun todeksi ja tähän Raamattukin kehoittaaEi rehellinen tutkimus ole kiellettyä, mutta se ei ole minun tehtäväni...ja tutkimukseen liittyy mainitsemani ongelmat; miten todistaa yliluonnollista.

    Jumalaontodellinen 9.7.2018 19:05

    <>Olen taitamaton selittämään hyvin, mitä tarkoitan...esim Jeesuksen kävely veden päällä. ><

    Tuo on Raamatun kertomus, todisteita en tuolle tiedä.

    <>Asiaa ei voi järkeillä, tutkia, tehdä fysikaalisia laskelmia yms. Raamattu on täynnä tapahtumia, jo""ihin tavallinen ihmisen käyttämä loogisuus ei päde. ><

    Niinpä, esimerkiksi Raamatun maakuvaan ei ihmisen loogisuus yllä kun olemme tottuneet pallomaiseen maakuvaan, joka kiertää aurinkoa. Sama koskee vedenpaisumusta, joka on teoriassa himpun verran looginen ainoastaan jos uskoo Raamatun harhaiseen maakuvaan.

    <>Maailmankaikkeuden luominen on yliluonnollinen tapahtuma. Siitä voi yrittää etsiä todisteita, onko se tapahtunut Raamatun kuvaamalla tavalla tai vainn uskoa se.><

    Siihen on halutessaan vain uskottava, koska luominen on vailla todellisuuspohjaa.

    <> Monet kristityt tiedemiehet ovat mielestään löytäneet todisteet nuoresta ja luodusta maasta. "Virallinen tiede" puhuu evoluutiosta ja alkuräjähdyksestä. Heidän tutkimustensa pohjana on ateistinen maailmankatsomus, vaikka muuta väitetään (muut toriat on vaiennettu).

    On syytä erottaa yksittäisten kristittyjen tiedemiesten henkilökohtaiset näkemykset ja tieteen käsitys. Jos tieteen esittämät asiat eivät miellytä, niin ne voi aina kyseenalaistaa, mutta tietysti perustellusti. Evoluutiosta on enemmän kovaa faktaa kuin esimerkiksi painovoimasta.

    <>i...ja tutkimukseen liittyy mainitsemani ongelmat; miten todistaa yliluonnollista. ><

    Olemassaoloväitteen esittäjällä on todistelun taakka, eli miksi tuoda faktoina esille väitteitä, joista ei ole todisteita.

    Äänestä

  • Jumalaontodellinen kirjoitti:

    "Todisteita Raamatun ulkopuolelta" ovat esim. uskovien subjektiiviset kokemukset, joista ovat kertoneet ja niistä on tehty kirjoja, artikkeleita. Joitakin hämmästyttäviä tapahtumia on tallentunut videoille, mutta niiden todistusarvoa ei myönnetä samoista syistä kuin esim. UFO-havainnoistakaan. Eikö toisen kertomus järjelle käsittämättömästä tapahtumien sarjasta, mikä on sopusoinnussa Raamatun ilmoituksen kanssa ole pätevä? Jos tiedän henkilön olevan rehellinen ja täysin ilman taipumusta mielenhäiriöihin. Entä omat kokemukset, jotka ovat saaneet ihmiset haukkomaan henkeään. Itsellänikin joitakin todella kummia vahvistuksia Jumalan olemassaolosta, jotka eivät vaikuta toisiin, koska he eivät tiedä kaikkia niihin liittyviä taustatietoja. tällaista esim.

    Jumalaontodellinen 9.7.2018 19:28

    <> Eikö toisen kertomus järjelle käsittämättömästä tapahtumien sarjasta, mikä on sopusoinnussa Raamatun ilmoituksen kanssa ole pätevä?><

    Ei

    Äänestä

  • Hasta_luego kirjoitti:

    Jumalaontodellinen 9.7.2018 19:28

    <> Eikö toisen kertomus järjelle käsittämättömästä tapahtumien sarjasta, mikä on sopusoinnussa Raamatun ilmoituksen kanssa ole pätevä?><

    Ei

    Tässä törmäämme ongelmiin joita on ollut lukemattomissa ketjuissa. Itse pidän monia tieteen esittämiä "totuuksia" olettamuksina ja tällä tavoin emme luota toistemme tietoihin aukottomina tai aina edes rehellisinä. Raamatun "ristiriidoista"raapustus...". Sen löytää halutessaan, kuten itse sen löysin, vaikka tietokoneen käyttö on minulle vielä uutta ja hankalaa. Voin vain todeta, että Sinä ja "muut" saatte kokea tavalla tai toisella elävän Jumalan todellisuuden. Hän ilmoittaa itsestään niille, jotka Häntä vilpittömästi etsivät. Onneksi usein muulloinkin. Tiedän omien vakuuttelujeni olevan vaimeita, mutta eikö totuus meitä kaikkia kiinnosta? Silloin ajattelisin itse, jos en Jumalaan uskoisi, jollakin tavoin yrittävän ainakin "tarkistaa>" asioita. Siihen on annettu vihjeitä ja Raamaatusta halutessaan löytää lisää. En todellakaan halua kenenkään hurahtavan uskomaan olemattomia, enkä täällä kirjoittelisi, jos en olisi Jumalan todellisuudesta täysin varma.

    Äänestä

Jumalaontodellinen 10.7.2018 13:36

<>Itse pidän monia tieteen esittämiä "totuuksia" olettamuksina ja tällä tavoin emme luota toistemme tietoihin aukottomina tai aina edes rehellisinä. ><

Tiede on avointa ja perustuu mm. vertaisarviointiin, samoin tiede on itseään korjaava, joten sen kun esität tiedepiireille epäilyksesi perusteiden kera. Perusteeton epäily kertoo enemmän epäilijästä kuin epäilyn kohteesta.

<>Voin vain todeta, että Sinä ja "muut" saatte kokea tavalla tai toisella elävän Jumalan todellisuuden. Hän ilmoittaa itsestään niille, jotka Häntä vilpittömästi etsivät.><

Uskokseni sama koskee Koraanin jumalaa ja sen ilmoituksia, eli kyseessä yhteinen uskontojen takaportti kun näyttöä ei ole pennin vertaa.

<>Tiedän omien vakuuttelujeni olevan vaimeita, mutta eikö totuus meitä kaikkia kiinnosta?><

Kuuluisa Ainoa Oikea Totuus -hokema on tehnyt totuus-sanan niin naurunalaiseksi uskontojen taholta, että minä käytän todellisuus-sanaa.

><Silloin ajattelisin itse, jos en Jumalaan uskoisi, jollakin tavoin yrittävän ainakin "tarkistaa>" asioita.><

Jumalissa ei ole mitään tarkistettavaa, ei minkäänlaista kiinnekohtaa. Ja etenkin jos Raamatun pohjalta lähtee, niin luominen, vedenpaisumus ja erämaavaellus ovat taruja. Eli jos sitten noista lähtökohdista aloittaa tarkistelun, niin täytyy oilla melkoinen veijari jos noita tarjoaa osoituksiksi Raamatun jumalan olemassaolosta.

Lisäksi Raamatun jumaluu8s oli alkuun monolatriaa ja vasta pakkosiirtolaisuudessa kehitettiin monoteistinenj jumala.

<>En todellakaan halua kenenkään hurahtavan uskomaan olemattomia, enkä täällä kirjoittelisi, jos en olisi Jumalan todellisuudesta täysin varma. <>

Toistaiseksi olet tarjonnut ainoastaan vilpittömyyttäsi ja varmuuttasi takeeksi jumalan olemassaolosta.

Äänestä
  • ..." ..Ja erämaavaellus.. "
    Ne keitaat josta siinä puhutaan , tunnetaan, janiillä voi , korkeintaan 6000 henkeä sen ajan karjoineen tulla toimeen ,
    se miljoonien kulku perustuu siihen että Raamatunkäännösten tekijät eivät ole ymmärtäneet muinaisia lukusanoja , Vanhimmat tekstit on kirjoitettu Heetin kielellä, ja vasta lähiaikoina ovat heetin tutkijat Tsekin yliopistossa päässeet asian jäljille.
    Israelin ja Juudan keskinäisissä kahinoissa, oliko se nyt Aikakirjoissa , kuoli muka puolen päivän aikana 500,000 miestä . kämmenen kokoisella rinteellä . Siellä on toinenkin samanlainen kertomus , .-Se
    että uskoo moiseen on jotenkin.....

    Äänestä

  • Paipapum kirjoitti:

    ..." ..Ja erämaavaellus.. "

    Paipapum 4.7.2018 20:43

    <>Ne keitaat josta siinä puhutaan , tunnetaan...><

    Monen dekkarinkin tapahtumapaikat ovat tunnettuja. Koko vaelluksessa on klappia niin paljon, että oltava epärehellinen jos erämaavaellukseen uskoo. Toinen vaihtoehto on olla lukematta ja miettimättä ja uskoa sokeasti..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

q.v kirjoitti:

Katsoin mielenkiintoisen videon, jossa entinen fundamentalisti kristitty kertoo kohtaamisestaan Jehovan todistajien kanssa ja miten se kohtaaminen oli yksi virstanpylväs oman uskonsa tutkimiselle.

"Tapasin toissavuonna kaksi Jehovan todistajaa, joiden kanssa kävin pitkähkön keskustelun. Tapaamisen jälkeen tutkin todistajien uskontoa ja vartiotornin historiaa vielä monta viikkoa ja pohdin keskustelun satoa."

https://youtu.be/iKsCEKfuzvA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu