Yksi syy Krimin tapaukseen

ja Ukrainaan
http://www.ts.fi/lukemisto/4008438/Palkittu amerikkalaistutkimus USA lupasi Neuvostoliitolle vuonna 1990 ettei Nato laajene Johti tahallaan harhaan
Tässä on tiettävästi yksi syy siihen, mitä tapahtui Krimillä vuonna 2014. Saattaa ja luultavasti vaikuttaakin myös Ukrainan tapahtumiin.
"Palkittu amerikkalaistutkimus: USA lupasi Neuvostoliitolle vuonna 1990, ettei Nato laajene – "Johti tahallaan harhaan""
34405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Ei ole USA:n vallassa lupailla yksinään mitään Naton nimissä!

Tekipä Venäjä Krimin mokansa mistä syystä hyvänsä niin ei laiton anastus sillä muuksi muutu!

2Äänestä

Ei USA olekaan yhtä kuin Nato, mutta tuskin jenkit ovat toppuutelleet muta Naton jäsenmaita itälaajenemisesta: "Älkää, hei jätkät viitsikö! Mutku me ollaan luvattu neukuille, ettei laajeta!"

Äänestä

Tiltulle tiedoksi Neuvostoliittoa ei ole enää olemassa joten ei sopimuksiakaan

2Äänestä
  • Sitten ei pitäisi olla Natoakaan, Varsovan liitto hajosi NL:ton myötä.

    Äänestä

  • Neuvostoliitto hahosi OMASTA päätöksestään! Natolla ei sellaista tarvetta/päätöstä ole!

    Tiltut tarjoavat taas verbejä, joiden keskellä on -isi-! Ette voi päättää muiden puolesta!

    2Äänestä

"Palkittu amerikkalaistutkimus: USA lupasi Neuvostoliitolle vuonna 1990, ettei Nato laajene – "Johti tahallaan harhaan"
On siellä rommelin pään sisällä taas tehty jänniä tutkimuksia ja näitä tuo pelle jaksaa julistaa, mutta kuten yleensäkin kaikki todisteetkin löytyvät sieltä saman pään sisältä joten sitä samaa ulostetta kuin kaikki muutkin valtakunnanvalehtelijan jutut.
Kannattaa muistaa niitä arvioidessaan ettei tuo rommeli ole koskaan eläessään puhunut totta, tai kyennyt todistamaan ensimmäistäkään väitettään, ei koskaan.

Mutta mitä muuta voisikaan odottaa tyypiltä joka on heivattu hiuksista vittuun joka ainoalta palstalta mitä Suomesta löytyy, jopa vauvapalstalta pedarina.

2Äänestä
  • Ensinnäkin tämä aloitus ei tule rommelilta, koska minä en ole rommel.
    Toiseksi aloituksessa mainittu asia ei ole kommentoijan keksimä, vaan se löytyy tämän päiväisestä Turun Sanomat-lehdestä, jossa on kokonainen aukeama asiaa tästä aiheesta. Kirjoittaja näyttää olevan Esko Pihkala. Artikkelin otsikko on: "Ei kai George huijannut Mihailia".
    Joskus tälläkin palstalla joku kirjoittaa aloituksen, joka on FAKTAA. ja tarkoitan nimenomaan tuota tutkimusta, josta aloituksen johtopäätös on vedetty.

    Äänestä

  • VaikuttaaKrimiin kirjoitti:

    Ensinnäkin tämä aloitus ei tule rommelilta, koska minä en ole rommel.

    No, nyt voitte ruveta vääntelemään tätä sinne tänne, olkaa hyvät!

    1Äänestä

  • VaikuttaaKrimiin kirjoitti:

    Ensinnäkin tämä aloitus ei tule rommelilta, koska minä en ole rommel.
    Toiseksi aloituksessa mainittu asia ei ole kommentoijan keksimä, vaan se löytyy tämän päiväisestä Turun Sanomat-lehdestä, jossa on kokonainen aukeama asiaa tästä aiheesta. Kirjoittaja näyttää olevan Esko Pihkala. Artikkelin otsikko on: "Ei kai George huijannut Mihailia".
    Joskus tälläkin palstalla joku kirjoittaa aloituksen, joka on FAKTAA. ja tarkoitan nimenomaan tuota tutkimusta, josta aloituksen johtopäätös on vedetty.

    Tiedä oletko rommeli vai et, rommelin jankutus sinulla on kuitenkin.
    Ja henkilökohtaisesti minulle on aivan se ja sama kuinka jenkit ryssiä kusettavat, eihän ryssien kanssakaan tehty sopimus ole koskaan ollut minkään arvoinen.
    Pointti kuitenkin oli että tuosta Naton laajentumisesta ulvominen on turhaa, kun ei jenkeillä ole koskaan ollut mitään mandaattia lupailla mitään, se kun on vain yksi jäsen siinä kuin muutkin.

    Tokihan jenkit olisivat voineet estää uusien jäsenien ottamisen, se kun vaatii yksimielisyyttä.
    Mutta sellaistahan ei ole tapahtunut, eli eivät pidä jenkitkään ryssän sopimuksia niin missään arvossa.
    Ja itseäänhän ryssä saa vain syyttää siitä että on statukseltaan täysin arvoton muun maailman silmissä.
    Case Closed!

    1Äänestä

  • "Vain idiootti kumoaan jenkkien osuuden ja vallan Natossa."

    Vain idiootti väittää, että jenkeillä olisi Natossa enempää kuin yksi ääni 29:n joukossa!

    "Asia on niin, että järjestö tekee justiinsa niin kuin sieltä sanotaan, jois päätökset ovat jenkkien mieleen, asiat luistavat, ei muuten."

    Todellisuudessa tärkeisiin päätöksiin osallistuvat kaikki jäsenmaat!

    Tiltu-idiootilla ei ole mitään todellista näkemystä asioihin.

    2Äänestä

  • AnnetaanJoOlla kirjoitti:

    Tiedä oletko rommeli vai et, rommelin jankutus sinulla on kuitenkin.
    Ja henkilökohtaisesti minulle on aivan se ja sama kuinka jenkit ryssiä kusettavat, eihän ryssien kanssakaan tehty sopimus ole koskaan ollut minkään arvoinen.
    Pointti kuitenkin oli että tuosta Naton laajentumisesta ulvominen on turhaa, kun ei jenkeillä ole koskaan ollut mitään mandaattia lupailla mitään, se kun on vain yksi jäsen siinä kuin muutkin.

    Tokihan jenkit olisivat voineet estää uusien jäsenien ottamisen, se kun vaatii yksimielisyyttä.
    Mutta sellaistahan ei ole tapahtunut, eli eivät pidä jenkitkään ryssän sopimuksia niin missään arvossa.
    Ja itseäänhän ryssä saa vain syyttää siitä että on statukseltaan täysin arvoton muun maailman silmissä.
    Case Closed!

    Oliko tämä uutinen USA:n valehtelusta jotenkin liian raskas sulattaa, kun Sinulla näyttää vähän kaikki faktat menneen sekaisin.
    Ensinnäkin, minä en jankuta, vaan totean vain ykskantaan, että USA:n valehtelu oli EHKÄ yksi syy Krimin tapaukseen ja on saattanut vaikuttaa myös Ukrainaan. Ja että valehtelu on oikeasti tapahtunut, sen ovat yhdysvaltralaiset asiantuntijat todenneet. Tässä tämä tuli nyt toiseen kertaan, toivottavasti kaksi kertaa ei vielä ole jankuttamista.
    Toiseksi, kommenttini tarkoitus ei ole ulvoa naton laajenemisesta. Sen sinä teet itse. Kommenttini tarkoitus oli vain tehdä tiettäväksi, että USA on valehdellut ja se on saattanut sen verran huolestuttaa Venäjää, että ovat päättäneet varmistaa pääsynsä Mustalle merelle ja sitä kautta Välimerelle ottamalla haltuunsa Krimin niemimaan. Aika yksinkertainen asia kaiken kaikkiaan ja ymmärrettäväkin, jos malttaa hetkeksi ottaa natolasit pois päästä.

    Äänestä

  • VaikuttaaKrimiin kirjoitti:

    Ensinnäkin tämä aloitus ei tule rommelilta, koska minä en ole rommel.
    Toiseksi aloituksessa mainittu asia ei ole kommentoijan keksimä, vaan se löytyy tämän päiväisestä Turun Sanomat-lehdestä, jossa on kokonainen aukeama asiaa tästä aiheesta. Kirjoittaja näyttää olevan Esko Pihkala. Artikkelin otsikko on: "Ei kai George huijannut Mihailia".
    Joskus tälläkin palstalla joku kirjoittaa aloituksen, joka on FAKTAA. ja tarkoitan nimenomaan tuota tutkimusta, josta aloituksen johtopäätös on vedetty.

    Kiitos selvennyksestä. Kaikki ei kestä tosiasioita.

    Äänestä

  • VaikuttaaKrimiin kirjoitti:

    Oliko tämä uutinen USA:n valehtelusta jotenkin liian raskas sulattaa, kun Sinulla näyttää vähän kaikki faktat menneen sekaisin.
    Ensinnäkin, minä en jankuta, vaan totean vain ykskantaan, että USA:n valehtelu oli EHKÄ yksi syy Krimin tapaukseen ja on saattanut vaikuttaa myös Ukrainaan. Ja että valehtelu on oikeasti tapahtunut, sen ovat yhdysvaltralaiset asiantuntijat todenneet. Tässä tämä tuli nyt toiseen kertaan, toivottavasti kaksi kertaa ei vielä ole jankuttamista.
    Toiseksi, kommenttini tarkoitus ei ole ulvoa naton laajenemisesta. Sen sinä teet itse. Kommenttini tarkoitus oli vain tehdä tiettäväksi, että USA on valehdellut ja se on saattanut sen verran huolestuttaa Venäjää, että ovat päättäneet varmistaa pääsynsä Mustalle merelle ja sitä kautta Välimerelle ottamalla haltuunsa Krimin niemimaan. Aika yksinkertainen asia kaiken kaikkiaan ja ymmärrettäväkin, jos malttaa hetkeksi ottaa natolasit pois päästä.

    ”Kommenttini tarkoitus oli vain tehdä tiettäväksi, että USA on valehdellut ja se on saattanut sen verran huolestuttaa Venäjää, että ovat päättäneet varmistaa pääsynsä Mustalle merelle ja sitä kautta Välimerelle ottamalla haltuunsa Krimin niemimaan. Aika yksinkertainen asia kaiken kaikkiaan ja ymmärrettäväkin, jos malttaa hetkeksi ottaa natolasit pois päästä.”

    Venäjä itse ei muuta teekään kuin valehtelee!

    Sen laivastotukikohtia Krimillä ei uhannut mikään ja niihin oli pitkät vuokrasopimukset! LISÄKSI Venäjällä oli itsellään satoja kilometrejä Mustan mmeren rantaa Krimistä itään!

    Mikään satama ei ’varmista’ pääsyä Välimerelle, koska kriisitilanteessa Bosporin salmion helppo sulkea!

    Miehittämällä Krimin Venäjästä tuli maailman hylkiö, jota rasittaa pakotteet!

    Aika yksinkertainen asia kun malttaa ottaa punalasit poispäästään!

    Äänestä

Väitteet lupauksista koskien sitä, ettei Nato ottaisi uusiksi jäsenikseen entisen Varsovan liiton maita, ovat osoittautuneet virheellisiksi, ja sen on myöntänyt myös Neuvostoliiton viimeinen kommunistisen puolueen pääsihteeri ja ensimmäinen presidentti Mihail Gorbatšov.

"Venäjä on sekä presidentti Putinin (1 & 2) kuin myös entisen presidentin, nykyisen pääministeri Dmitri Medvedevin suilla syyttänyt länttä valehtelusta. Heidän mukaansa länsi petti Venäjälle kylmän sodan lopulla antamansa lupaukset, jossa Moskovalle vannottiin, että Nato ei tulevaisuudessa laajenisi itään. Valehteluväite onkin keskeinen osa Venäjän paljon puhuttua informaatiovaikuttamista, jossa vastuuta nykyisestä vastakkainasettelusta ja Ukrainan sodasta vyörytetään lännen niskoille. Venäjän väite on saanut tukea myös arvovaltaisten länsilehtien sivuilla (mm. Foreign Affairs), ja se on keskeinen argumentti Venäjän narratiivia toistavissa ”vaihtoehtomedioissa”. Esimerkiksi Nato on reagoinut väitteisiin pitämällä niitä myytteinä, kuten myös eri asiantuntijatahot ovat tehneet. Myös itse Mihail Gorbatshov on jälkikäteen pyörtänyt aiempia puheitaan ja sanonut, että moista lupausta ei annettu."

https://www.ulkopolitist.fi/2015/08/17/pettiko-lansi-lupauksensa/

2Äänestä
  • Kyllä tiltu tietää Gorbaa paremmin mitä Gorban kokouksessa luvattiin.

    1Äänestä

Natossa ei putoa paperiliitinkään lattialle jos USA niin päättää.
Ex Naton pääsihteerikin joutuu jonottamaan viisumia päästäkseen
kyläilemään USA;ssa, on taas hopöpojilla iso vauhtipyörä päällä.

Totta kuitenkin on se että sekä Naton ja USA;n hangoittelu Venäjän
lähialueilla ja laajentumispyrkimykset ovat maailmanrauhan suurin riski.

Onko kukaan huomannut jenkkejä tässä Suomen kamaralla ja omilla
lähivesillään Itämerellä?

Äänestä
  • "Totta kuitenkin on se että sekä Naton ja USA;n hangoittelu Venäjän
    lähialueilla ja laajentumispyrkimykset ovat maailmanrauhan suurin riski."

    Miksi se olisi maailmanrauhan suurin riski, kun NATO ei ole hyökkäämässä Venäjälle, vaan ainoastaan estämässä Venäjää aloittamasta taas uusia sotia Euroopassa?

    2Äänestä

  • "Maailmanrauha=Venäjän maailmanvalta"

    Hervotonta huumoria.

    1Äänestä

  • "Mistä sinä tiedät, mitä suunnitellaan?"

    Kenellekään edes vähänkään omilla aivoille ajattelevalle ei ole mitään epäselvää siinä, että NATO ei ole hyökkäämässä Venäjälle. Ainoastaan Venäjän sotakiimaiseen propagandaan uskovat voivat jotain sellaista edes kuvitella.

    "Ja eikö Suomen kamaralla harjoitella aika usein ja nimenonmaan jenkkien johdolla Venäjää vastaan?"

    Harjoitellaan. Suomen puolustusta Venäjää vastaan, ei hyökkäystä Venäjälle. NATO kun ei ole hyökkäämässä Venäjälle.

    "Voidaan puhua Natosta, mutta ilmiselvästi jenkit Natossa päättävät."

    NATO:ssa tehdään ilmiselvästi päätökset yksimielisesti, koska se kuuluu NATO:n sääntöihin. Jokaisella maalla, myös USA:lla, on NATO.ssa yksi ääni.

    2Äänestä

  • "Natossa ei putoa paperiliitinkään lattialle jos USA niin päättää."

    Ja höpö höpö! USA on yksi jäsenmaa muiden joukossa!

    "Ex Naton pääsihteerikin joutuu jonottamaan viisumia päästäkseen
    kyläilemään USA;ssa, on taas hopöpojilla iso vauhtipyörä päällä."

    Ja miten tuo liittyy Naton toimintaan?

    "Totta kuitenkin on se että sekä Naton ja USA;n hangoittelu Venäjän
    lähialueilla ja laajentumispyrkimykset ovat maailmanrauhan suurin riski."

    Totta kuitenkin on se että Venäjän huseeraaminen rajanaapureina olevien pikkuvaltioiden kimpussa on maailmanrauhan suurin riski!

    "Onko kukaan huomannut jenkkejä tässä Suomen kamaralla ja omilla lähivesillään Itämerellä?"

    Ei! Oletko itse? Varmasti he liikkuvat maailman merillä, mutta käyn niin harvoin Tallinnan lautalla tähystämässä! Sinäkö olet kaiken aikaa passissa?

    1Äänestä

  • TiltullaOnJalkasieni kirjoitti:

    "Natossa ei putoa paperiliitinkään lattialle jos USA niin päättää."

    Ja höpö höpö! USA on yksi jäsenmaa muiden joukossa!

    "Ex Naton pääsihteerikin joutuu jonottamaan viisumia päästäkseen
    kyläilemään USA;ssa, on taas hopöpojilla iso vauhtipyörä päällä."

    Ja miten tuo liittyy Naton toimintaan?

    "Totta kuitenkin on se että sekä Naton ja USA;n hangoittelu Venäjän
    lähialueilla ja laajentumispyrkimykset ovat maailmanrauhan suurin riski."

    Totta kuitenkin on se että Venäjän huseeraaminen rajanaapureina olevien pikkuvaltioiden kimpussa on maailmanrauhan suurin riski!

    "Onko kukaan huomannut jenkkejä tässä Suomen kamaralla ja omilla lähivesillään Itämerellä?"

    Ei! Oletko itse? Varmasti he liikkuvat maailman merillä, mutta käyn niin harvoin Tallinnan lautalla tähystämässä! Sinäkö olet kaiken aikaa passissa?

    "Ja miten tuo liittyy Naton toimintaan?"

    Naton toiminta ei ole ristiriidassa Yhdysvaltain ulkopoliittisten pyrkimysten kanssa.

    Äänestä

Minkähän vuoksi juuri krimiläisillä ei olisi oikeutta päättää itse asemastaan? Kaipaisin tähän oikeasti järkevää selitystä niiltä, joiden mielestä Krim kuuluu Ukrainalle. Mediassa on viime aikoina juututtu toistelemaan mantraa Venäjän laittomasta miehityksestä Krimillä.

Mikäli todetaan ettei krimiläisillä ole oikeutta päättää asemastaan, miksi Suomi sitten ei kuulu Venäjään? Onko Suomen itsenäisyys kenties itsestään selvää ja kysymyskin siitä hölmö? Tämä on vähän sama asia kuin itselläni muinaisen ala-asteen uskontotunnilla kysyessäni kuka sen Jumalan sitten on luonut. Kysymys oli opettajani mukaan tyhmä ja asiaton.

Tarkennan sen verran, että olen hyvin iloinen ettemme kuulu Venäjään ja että voitimme sodan (=saavutimme tavoitteemme) 1939-1945. Krimiläisille kävi yhtä onnellisesti eli he ovat nyt siellä minne halusivatkin. Siellä ei tarvinnut edes sotia, koska kansa kaipasi niin kipeästi äiti-Venäjän syliin.

Oletan tämän massiivisen mediavyörytyksen syynä olevan sen, ettei haluta luoda esimerkkejä esimerkiksi Katalonian tai Skotlannin itsenäistymispyrkimyksille. Viisaat voinevat tuoda esille muitakin näkökohtia.

Äänestä
  • Ja sinä sitten olet sataprosenttisenvarma että krimiläiset ihan itse päättivät liittyä venäjään?
    Jos sinua uhataan aseella, ilmaisetko oman vapaan tahtosi?
    Se oli venäjä joka järjesti äänestyksen ja valvoi sitä ja laski äänimäärät. Lisäksi ei edes mitään vaihtoehtoa äänestyksessä ollut!
    SE SIITÄ KRIMILÄISTEN TAHDOSTA PÄÄTTÄÄ ASOISTAAN!!

    2Äänestä

  • ”Minkähän vuoksi juuri krimiläisillä ei olisi oikeutta päättää itse asemastaan? Kaipaisin tähän oikeasti järkevää selitystä niiltä, joiden mielestä Krim kuuluu Ukrainalle. ”

    Krimi KUULUU Ukrainalle eikä asia muutu laittomalla miehityksellä!

    ”Mediassa on viime aikoina juututtu toistelemaan mantraa Venäjän laittomasta miehityksestä Krimillä.”

    Koska niin juuri tapahtui! Väitätkö sinä sitä ’lailliseksi miehitykseksi’?

    ”Mikäli todetaan ettei krimiläisillä ole oikeutta päättää asemastaan, miksi Suomi sitten ei kuulu Venäjään? ”

    Puheiltasi vie oikeutuksen se, että 1. Ensin Venäjä miehitti ja 2. Sitten Venäjäitse järjesti vaalit! Ja lopuksi tärkein 3. Venäjä itse laski äänet!

    Väittämäsi olisi edes hieman uskottava, jos etukäteismiehitystä ei olisi tapahtunut ja 2. Puolueettomat vaalit ja rehellisen ääntenlaskennan olisi järjestänyt joku kolmas riippumaton taho!

    Venäjä laskee aina touhunsa, myös ne epärehelliset, varman päälle!

    ”Onko Suomen itsenäisyys kenties itsestään selvää ja kysymyskin siitä hölmö? ”

    Olemme taistelleet sen eteen. Ei se ollut silloinkaan itsestään selvää.

    2Äänestä

  • Q-box kirjoitti:

    Ja sinä sitten olet sataprosenttisenvarma että krimiläiset ihan itse päättivät liittyä venäjään?
    Jos sinua uhataan aseella, ilmaisetko oman vapaan tahtosi?
    Se oli venäjä joka järjesti äänestyksen ja valvoi sitä ja laski äänimäärät. Lisäksi ei edes mitään vaihtoehtoa äänestyksessä ollut!
    SE SIITÄ KRIMILÄISTEN TAHDOSTA PÄÄTTÄÄ ASOISTAAN!!

    "Ja+sinä+sitten+olet+sataprosenttisenvarma+että+krimiläiset+ihan+itse+päättivät+liittyä+venäjään?"Neuvostoliiton+hajoamislaki+antoi+26.4.1990+myös+autonomisille+alueille+oikeuden+äänestää+itsenäisyydestään.+Krimillä+pidettiin+kansanäänestys+20.1.1991.81,37%+kävi+äänestämässä+joista+93,26%+kannatti+itsenäisyyttä.+Tulos+ilmoitettiin+Ukrainalle+joka+vahvisti+äänestyksen+tuloksen+12.2.1991.Mutta+24.8.1991+Ukraina+julisti+itsensä+itsenäiseksi+sisältäen+edelleen+Krimin.+Ukraina+laittomasti+ohitti+Krimin+oikeuden+itsenäisyyteen.Tämä+johti+mielenosoituksiin+Krimillä+ja+Krim+julistautui+uudelleen+itsenäiseksi+1992.+Tästä+huolimatta+Ukraina+piti+Krimiä+oikeudetta+itseensä+liitettynä+1991-2014.2014+järjestettiin+jo+kolmas+itsenäisyysjulistus+ja+kansanäänestys,+jossa+jälleen+samoilla+yli+90%+kannatuslukemilla+päädyttiin+samaan+tulokseen+kuin+20.1.1991+pidetyssä+kansanäänestyksessä.Asiassa+ei+siis+ole+kyse+kansainvälisestä+oikeudesta,+vaan+siitä+että+Ukraina+laittomasti+esti+26.4.1990+säädetyn+Neuvostoliiton+hajoamislain+toteutumisen+Krimillä+1991-2014.Kerro+kun+kolme+kertaa+Krimon+asukkaat+samalla+äänestyaktiivisuudella+ja+aina+yli+90%+kannatuksella+kansaäänestivät+itenäisyydesta+ja+paluusta+osaksi+Venäjää+1991,+1994+ja+2014,+että+näistä+se+kolmas+oli+näytösvaali.

    Äänestä

  • tuliko_yllätyksenä kirjoitti:

    Venäjän itsensä järjestämä niin sanottu "kansanäänestys" sen jälkeen kun venäläisjoukot olivat miehittäneet Krimin, on laiton kahdellakin tapaa: ensin Ukrainan perustuslain perusteella, joka kieltää alueita järjestämästä äänestyksiä ilma Ukrainan valtion mukana oloa, mitä rikottiin selkeästi, ja toiseksi kansainvälisen oikeuskäytännön vastaisuus.

    "Vladimir Putin tuli myöntäneeksi Helsingissä suorin sanoin, että Venäjä itse järjesti Krimin niin sanotun kansanäänestyksen Ukrainan maaperällä."

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005759961.html

    "Monissa asiantuntijakirjoituksissa on käsitelty Krimin äänestyksen ongelmia. Lainaan seuraavassa esimerkkinä BBC:n julkaisemia Cambridgen yliopiston kansainvälisen oikeuden professorin Marc Wellerin lisäperusteluja.

    Ensinnäkin Venäjä itse on tunnustanut Ukrainan rajat Krim mukaan luettuna useaan otteeseen. Ensin näin tapahtui Neuvostoliiton lopettaneessa Alma Atan sopimuksessa joulukuussa 1991. Toiseksi vuoden 1994 Budapestin sopimuksessa, jossa Ukrainalle annettiin turvatakuut vastineeksi ydinaseista luopumiselle. Kolmanneksi vuoden 1997 sopimuksessa Mustanmeren laivastosta.

    Kansainvälinen oikeus ei hyväksy aseellisella voimalla tehtyä aluemuutosta. Asiaa ei muuta, vaikka pyssynpiippujen edessä järjestettäisiin kansanäänestys.

    Venäjä ei Wellerin mukaan voi myöskään vedota humanitaariseen interventioon. Venäjänkielistä väestöä ei uhannut tällaiseen oikeuttava vaara. Eikä humanitaarisin perustein suoritettu interventio oikeuta kyseisen alueen valtiollisen aseman muuttamiseen."

    https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3141440-milloin-kansanaanestys-kelpaa-itsenaistymiseen

    Venäjä on Ukrainan kanssa allekirjoittamissaan sopimuksissa sitoutunut kunnioittamaan kansainvälisen oikeuskäytännön mukaisesti Ukrainan rajoja ja maan suvereniteettia.

    Suomen ja Venäjän välillä solmittiin vuonna 1992 valtiosopimus, jossa sanotaan näin:

    "1 artikla
    Sopimuspuolten suhteet perustuvat YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan mukaisesti kansainvälisen oikeuden periaatteisiin kuten täysivaltaiseen tasa-arvoisuuteen, pidättymiseen voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä, rajojen loukkaamattomuuteen, alueelliseen koskemattomuuteen, riitojen rauhanomaiseen ratkaisemiseen, sisäisiin asioihin puuttumattomuuteen, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamiseen sekä kansojen oikeuksien samanarvoisuuteen ja itsemääräämisoikeuteen. Sopimuspuolet täyttävät vilpittömästi kansainvälisen oikeuden velvoitteet ja edistävät hyvän naapuruuden hengessä keskinäistä yhteistyökumppanuuttaan sekä yhteistyötään kaikkien maiden kanssa."

    https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920063

    Kun Venäjä on osoittanut Ukrainan kohdalla räikeän piittaamattomuutensa tekemiään sopimuksia kohtaan, niin kuinka Suomi voi olla varma siitä, että se noudattaa niitä muualla?

  • MuutamaHuomio kirjoitti:

    Laiton tai ei, krimiläisten enemmistö haluaa kuulua Venäjään.

    Ei Irakiin tai Afganistaniin hyökkämiset ole sen laillisempia, mutta nehän onkin jenkkien projekteja.

    Äänestä

  • ”Ei Irakiin tai Afganistaniin hyökkämiset ole sen laillisempia...”

    Ei jenkki ole niitä liittänyt itseensä tai jäänyt asumaan!

    Äänestä

  • Q-box kirjoitti:

    Ja sinä sitten olet sataprosenttisenvarma että krimiläiset ihan itse päättivät liittyä venäjään?
    Jos sinua uhataan aseella, ilmaisetko oman vapaan tahtosi?
    Se oli venäjä joka järjesti äänestyksen ja valvoi sitä ja laski äänimäärät. Lisäksi ei edes mitään vaihtoehtoa äänestyksessä ollut!
    SE SIITÄ KRIMILÄISTEN TAHDOSTA PÄÄTTÄÄ ASOISTAAN!!

    Ryssä manipuloi krimin äänestyksen ,tämän itse putler myönsi vahingossa

    Äänestä

En koskaan ole tavannut rehellistä ryssää kaikki ovat Putinin tapaisia kieltävät kaiken.

1Äänestä
  • Oletkohan tavannut muita ihmisiä kuin äitisi oppivelvollisuusiän päätyttyä.

    Venäläiset ovat rehellisiä ja jos koetat huijata heitä, he ottavat omansa pois 1,5 kertaisesti.

    Äänestä

  • Juuri niin! Siitä tuleekin sanonta: Rys-ä on rys-ä vaikka voissa paistais!

    Äänestä

Tästä taitetaan peistä ja pyöritetään veistä avoimessa haavassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

VaikuttaaKrimiin kirjoitti:

ja Ukrainaan
http://www.ts.fi/lukemisto/4008438/Palkittu amerikkalaistutkimus USA lupasi Neuvostoliitolle vuonna 1990 ettei Nato laajene Johti tahallaan harhaan
Tässä on tiettävästi yksi syy siihen, mitä tapahtui Krimillä vuonna 2014. Saattaa ja luultavasti vaikuttaakin myös Ukrainan tapahtumiin.
"Palkittu amerikkalaistutkimus: USA lupasi Neuvostoliitolle vuonna 1990, ettei Nato laajene – "Johti tahallaan harhaan""

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu