Tärkeä havainto Ketipinorista

ketiapiini

Ketipinor (vaikuttava aine ketiapiini) tunnetusti antaa hyvät unet (ainakin minulle). Olen nyt vuosien kuluessa haastatellut sellaisia ketiapiinin nykyisiä ja entisiä käyttäjiä, jotka käyttävät sitä pääasiassa unettomuuteen. On hämmästyttävää todeta, että KAIKILLA haastatelluilla oli paljon enemmän unia, kuin ennen ketiapiinin käytön aloittamista. Tärkein havainto oli kuitenkin unien sisältö: Useat olivat joutuneet lopettamaan ketiapiinin käytön valtavien painajaisten takia. Yöpuku hiestä läpimärkänä kauhusta huutaen heräsivä tämän tästä ja tällöin ketiapiinin käyttö lopetettiin pelkotilojen ja unettomuuden takia. Mielenkiintoista oli se, että painajaisia nähneet olivat alkoholisteja! Alkoholismissa unien sisältö on yleensä silkkaa kauhua (jos yleensä saa unta) ja alkoholistin eriasteiset psykoosit, jotka johtuvet suurelta osin totaalisesta unettomuudesta (esim. Delirium Tremens) johtavat valveilla ollessa mitä hirvittävimpiin ja pelottavimpiin hallusinaatioihin. USA:ssa psykiatriassa tunnetaan tapauksia, jossa delirium tilassa on hypätty käytävällä ikkunalasin läpi yläkerroksista karkuun "tappajia", joka lähestyy kahdelta suunnalta ja muita vastaavia. Jos alkoholistilla on vaikkapa 2 viikon tai 2 kuukauden raitis jakso, niin se ei näytä auttavan, vaan painajaiset tulee päälle.

Itselläni ei ole alkoholiongelmaa, kun en taloudellisista ja terveydellisistä syistä käytä sitä. Ketipinoria menee 75 - 100mg illalla ja unen laatu on erinomainen. Unimaailma on vilkasta, mutta unien sisältö on positiivinen, miellyttävä tai täysin neutraali. Painajaisia en ole nähnyt kertaakaan. Viime yönä "olin vaeltanassa Norjan vuoristossa rinkka selässä kauniissa maisemissa".

Eli tästä havainnosta: Onko alkoholismi selittävä tekijä siinä, että ketiapiinin käyttö toisinaan on jouduttu keskeyttämään kauhu-unien takia?

12

2366

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 090908

      Pimeät ihmiset syövät ketipinoria:: sillä ystäväni joutui teho-osastolle syötyään juuri tuota lääkettä ja vain unettomuuteen. 1. sydän alkoi hakkaamaan 200 kertaa min. 2. sai hengityskatkoksia. 3 kerta oli lähellä tukehtua. Sairaalassa lääkärit ja hoitajat Kielsivät koko myrkyn.

      • Anonyymi

        Höpö höpö. 15 vuotta syöty 300mg päivässä, paino kyllä noussut mutta ei mitään vaarallista ole tullut.


      • Anonyymi

        Minäkin olen saanut Ketipinorista tykytyskohtauksia ja olen useamman kerran meinannut pyörtyä! Annoksella 100mg. Ketipinor myös jumittaa päätä ja tekee zombiksi koko seuraavaksi päiväksi. Se myös lihottaa ja nostaa todella herkästi rasva-arvoja. Se on kamala lääke.


    • 3iuhuihuh

      tuo ketiapiini on auta mihinkään vaivoihin!

      enemmin juot vaikka piimää joka päivä...

      • Anonyymi

        Ahdistukset loppui kuin seinään kun tämän aloitin 15 vuotta sitten. Ja nukun jopa 12 tuntia putkeen jatkuvan heräilyn sijasta. Ihan hyvä lääke on.


    • ketiapiini

      Unettomuuteen se minulla ainakin tepsii hyvin ja unettomuudesta aiheutuneet vaivat ovat hävinneet. Lääkkeiden vaikutus (myös muiden, kuin vain psyykenlääkkeiden) ovatkin yksilöllisiä. Ketiapiini ei sovellu varmastikaa kaikille. Piimä ei takuulla vaikuta unettomuuteen. Kuorsausta ja uniapneaa ei minulla ole, joten tukehtumista ei tapahdu. Sydän on tutkittu. Viallinen pumppu saattaa alkaa takoa mistä tahansa ulkopuolisesta kemiasta takoa 200 kertaa minuutissa. Sydän täysin kunnossa ja kardiologi sanoi satunnaisten rytmihäiriöiden (yksi häiriö saatiin kiinni onnekkaasti tavallisessa EKG:ssä, ei tarvittu holter-tutkimusta ja se oli laadultaan vaaraton, ei iskemiaa eli hapen puutetta, suonet puhtaat) terveyden kannalta merkityksetön. Kardiologi sanoi, että paha unettomuus nimenomaan aiheuttaa rytmihäiriöitä, koska hermoston normaali toiminta tarvitsee riittävän unen.

    • ketiapiini

      Psyyken lääkkeiden kammo on melko yleistä, lukuun ottamatta esimerkiksi bentsodiatsepiineja, joita popsitaan eri asteisen euforisen tilan saamiseksi. Usein vaikkapa alpratsolaamit (Xanor ja diatsepaamit (Diapam, Stesolid) vielä huuhdotaan tukevalla määrällä 8% oluttölkeillä alas. Bentsodiatsepiinien käyttäjät lähes poikkeuksetta tuomitsevat ainakin ne psyykenlääkkeet, joilla ei ole euforisoivaa vaikutusta tai pahimmillaan viihdearvoa esimerkiksi alkoholin kanssa. Bentsodiatsepiineistä riippuen annostuksesta tulee lähes heroiinista vieroittautumisen tasoiset vieroitusoireet, jos niiden massiivisen pitkäaikaiskäytön katkaisee kertaheitolla, mikä on typerästi tehty. Asteittainen vähentäminen 1-2 viikossa kerrallaan on oikea metodi.

    • Oikeinkäytettäjä

      Nukuttaa jo 10mg. Jos ottaa enemmän, niin väsyttää koko seuraavan päivän. Lisäksi vaikutus kasaantuu nopeasti siten, että täysin samalla annoksella väsymysoireet lisääntyvät havaittavasti jo neljässä päivässä. Lopulta on pidettävä tauko. Eka kerralla voi ottaa jopa 20mg, sitten 15mg ja 10mg. Se 5mg on aika pieni muru 20mg:n tabletista.
      Minkään masennuslääkkeen lopettamisesta äkisti ei ole koskaan seurannut yhtään mitään, en näes tiennyt, ettei saa lopettaa yht'äkkiä, joten söin kuurin loppuun hoitavalla annoksella ja yleensä tasan meni - eikä mikään kokeilluista lääkkeistä vaikuttanut mitenkään - pois lukien Ketipinorin aiheuttama väsymys.
      Myös lihasrelaksantti väsyttää, ei huumaa.
      Alkoholinkäyttö on keskimäärin kaksi tai neljä annosta per VUOSI. Ambulanssissa olen saanut sappikivikohtaukseen jotain lyhytvaikutteista mahdollisesti opiaattipohjaista kipulääkettä kolmesti vajaan kahden vuoden sisällä. Diatsepaamia kerran 2*5mg pelon vähentämiseen ennen puudutuspiikkiä käsikirurgilla - vähäisen vaikutuksen huomasin vasta vaikutuksen laiattua n. puolen tunnin päästä, bussissa.
      Alholi, kun sitä nuorempana otin päihtymykseen asti, vaikutti hiukan tehokkaammin kuin kavereilla.
      Ihmisten kemia on jokseenkn erilaista. Annokset täytyy hakea.

    • Kokemuksenäänellä

      Minulla oli seuraavanlainen kokemus Ketipinorista. Otettuani sen ohjeen mukaan illalla nuokahdin syvään uneen. Sitten heräsin voimakkaaseen janon tunteeseen ja nousin ylös hakeakseni keittiöstä vettä. Alkoi pyörryttää ja piti palata takaisin äkkiä pitkäkseen. Tein monta yritystä, huusin miestä apuun, mutta hän ei kuullut.
      Sitten päätin, että nyt menen kiireesti ja istun keittiöön. Pääsinkin sinne asti ja yritin istua tuolille, kun kylmä hiki hulvahti pintaan. Taju hävisi ja heräsin kauheaan kumahdukseen kun kaaduin vetelänä suoraan seisaaltaan selälleen ja pääni iskeytyi kivilattiaan. Kallo kolahti niin kovaa, että mies kuuli sen talon toiseen päähän ja tuli katsomaan. Hän soitti ambulanssin, tutkivat ja olivat paikalla jonkin aikaa tarkkailemassa. Aivotärähdyshän siitä tuli, lepäilin sängyssä pari päivää uskaltamatta nousta ylös. Sittenkin aluksi ryömimällä kun pelotti.
      Siihen jäi minulta Ketipinorit. Toi kyllä unen, sitä ei voi kieltää, onneksi ei vielä ikuista. Varmaan verenpaine laski niin alas.

      • Anonyymi

        Urbaanilegenda tämäkin. 15v syöty ja ihan hyvä lääke on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Urbaanilegenda tämäkin. 15v syöty ja ihan hyvä lääke on.

        Lueppa se pakkausseloste. Siellä lukee haittana esim. pyörtyminen!


    • Anonyymi

      Jos söisin Ketipinoria, olisin unissakävelijä yötä päivää.
      Ei kiitos.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45349
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11233
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9711
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6511
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3210
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2222
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      37
      1619
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1510
    Aihe