Vihataan eikä kerrota syytä

ymmälläänn

Eli voisiko joku kertoa miksi mua vihataan eikä kukaan kerro miksi? Vaikka kuinka istuisi pöydän ääreen ja kysyisi että mitä olen tehnyt sulle? niin vastausta ei saa. Ei sitten kirveelläkään.
Jos kyse olisi jostain juoruista niin luulisi että edes yksi olisi sanonut että kuulin sinusta juttua. Mutta kun ei. Kukaan ei osaa perustella vihaansa minua kohtaan. Kunhan vaan ovat päättäneet vihata ja sulkea täysin ulkopuolelle.

Kuka tekee tuollaista ihan oikeasti? Oletteko itse toimineet noin? Itse kun joskus olen suuttunut ihmiseen niin olen kyllä kertonut syyn selvästi.

9

735

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • otk

      Voisitko kertoa millaisessa yhteydessä olet joutunut useamman henkilön vihan koh-
      teeksi? Sanoit,että kukaan ei osaa perustella vihaansa sinua kohtaan ja vastausta ei
      saa kirveelläkään vaikka kuinka istuisi pöydän ääreen.

      Tuntuupa oudolta,että kaikki muut suhtautuvat sinuun noin jäätävästi.
      Luulisi joukosta löytyvän joku,joka puhuisi järkeä muille yhteisön jäsenille.
      On käsittämätöntä,jos et ole aiheuttanut mitään ja sinua savustetaan,ehkä luopu-
      maan jostain,mutta mistä?
      Kyllähän terveen tasapainoisen ihmisen pitäisi kohdella toista ihmisarvoisesti.

    • hypocrite

      Kuka tekee tuollaista oikeasti?

      No aivan tavanomainen suomalainen mulkku rahvas. Tuohan on aivan tyypillistä käytöstä kaikkialla missä kaksi tahi kolme suomalaista rahvasta kokoontuu. Menet vaikkapa uutena työntekijänä suomalaiseen tavalliseen työpaikkaan. Ensin sinua tarkkaillaan kriittisellä silmällä etäisyyden päästä vikoja etsien, sinua persoonana arvostellen. Kahvihuoneessa aletaan keksiä hatusta jotakin inhottavaa tarinaa sinusta. Sitten kaikki alkavat käyttäytyä kuin uskoisivat kaiken paskan mitä itse ovat sinusta keksineet. Sitten aletaan kiusaantua kun olet paikalla, vältellään katsekontaktia, aletaan heittää rivien välistä jotakin monitulkintaista piikkiä joka jättää sinut kysymysmerkiksi ja aiheuttaa suunnatonta epävarmuutta ja ahdistusta. Ilmeillään. Elehditään. Kartellaan. Vihjaillaan säälien murheellisesti kuinka sä et tiedä mitä susta puhutaan.

      Mutta kun yrität kysyä mikä on vialla kaikki teeskentelevät hämmästynyttä. Että mikä sinua vaivaa. Että oletko vainoharhainen kun luulet että sinusta juoruillaan seläntakana jotain pashaa. Ei me susta mitään puhuta, itselläsi on varmaan huono itsetunto kun luulet kakkien jauhavan paskaa.

      Ja tällä tavalla sinut pidetään puolustuskyvyttömänä koska et pysty puolustautumaan sillä kukaan ei paljasta mitä sontaa ne pashanaamat sinusta jauhavat.

      Tämä kaksinaamaisuus ja passiivisaggressiivinen sosiaalinen väkivalta on tyypillistä juuri suomalaisille ja muille introverteille kansoille kuten itäaasialaisille. Yksi piirre meidän vuorovikutuskuttuurissa jota inhoan itsekin yli kaiken.

      • Anonyymi

        👍👍👍👍👍👍


    • elinkelvotonta

      Minulle on tehty tuotamelkein koko elämä. Ensin kotona ja sittemmin mussa sosiaalisissa piireissä. edelleenkään en käsitä mistä on kyse ja kuka tai keillä voi olla niin paljon kaunoja minua kohtaan ja miksi. Totiset kunnon seuraukset vahingonkorvauksineen, rikosmerkintöineen ja eläkemaksuineen saattaisi hillitä. Edellyttäen ettet ole aivan yksin kuten minä, eli että sinulla on oikeamielisiä todistajia ja todisteita asiallesi. Varmaan aniharvalla asemassamme olevalla on.

      • Anonyymi

        Minne todisteita tarvii kun itse tietää totuuden jos on jotain ongelmaa sietokyvyn kanssa ni mä olen odotellu jo hyvän tovin niitä oikeuskanteitakin jos joku haluaa kokeilla onneaan toki tarvis olla si niitä todisteitakin siksi mä olen välttäny tekemästä mitään rikollista ei tarvitse edes yrittää todistella syyttömyyttään


    • Anonyymi

      Onko sillä jotain väliä tai vaikutusta sun elämään jos ei ni mitä vitun merkitystä sillä on anna vihata jos ei heillä muuta sisältöä elämässään ole tai parempaakaan tekemistä musta on ollu ainakin ihan kivaa omalla sairaalla tavallani seurata vierestä kuinka tekevät omasta elämästään itaelleen täydellistä helvettiä vihallaan kun eivät ymmärrä omien tekojensa seurauksia

    • Anonyymi

      Olen minäkin yhdenihmisen taholta yhtä äkkiä saanut jollaista kohtelua , enkä tiedä syytä siihen kysynyt olen vaan ei-vastausta.
      Hän on vaikuttanut omiin lapsiinsakkin nii että heitäkään ei näy enää .ämutta kun tiedän etten ole tehnyt kenellekkään mitään pahaa niin olen ajatellut että olkoot , koska ei kerro, vaivahan on hänen eikä kenenkään muun . Älä anna heidän pilata mieltäsi , aikanaan tulee selville kuitenkin syyt?
      Elä ihan vaan tavallista elämää ja yritä olla välittämästä , sillä se että alat suremaan heidän käyttäytymistään ei auta ketään.
      Tsemppiä

    • Anonyymi

      Vihaajat vihaa.

      • Anonyymi

        Jos ei saa enää hyödyttyä henkilöstä, niin silloin alkaa pskan jauhaminen. 1.1


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      581
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      60
      502
    Aihe