Tutkimusten mukaan jääkiekkoa seuraa

n, 30% suomalaisista. Euroopan maiden asukkaista sitä seuraa keskimäärin 22%. Futista seuraataan Suomessa vielä vähemän. Suomalaista noin 26 % seuraa sitä. Euroopan luku on jo hieman suurempi eli n, 33%. Etelä amerikan maissa päästään maailman korkeimpiin lukuihin eli n, 60 % hieman maasta riippuen.

Yhtä kaikki, urheilu on kaikilla osa-alueillaan pelkkä marginaali joten voi vain ihmetellä, miksi sille omistetaan jokaisen uutislähetyksen jälkeen vartti aikaa jossa selostetaan kaikki pingiksen välilohkoista alkaen. Ketä kiinnostaa kuka voitti kenetkin ja missäkin lajissa. Sairasta pakkosyöttöä.

Mitähän siitä tulisi jos jokaisen uutislähetyksen jälkeen tulisi vartti argeolokiaa tai kirjaliisuuden uusia tuulia tai puutöitä? Ja sitten olisivat nämä vuituiset puutarhakilpailut jotka heittäisivat television lastenohjelmat sivuun kuukaudeksi. Juulen, että katsojamäärät vain kasvaisivat.
3205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jääkiekko on idioottien pyörimistä.

Äänestä

Urheilun käyttämä aika ylellä on aina pois mokutuksesta. Kuka jaksaisi katsoa 4 tuntia päivässä husua?

1Äänestä

Olettaisin että älytön ihminen ei omaa niin selkeää omaa identiteettiä kuin hapannaama älykkö, vaan on vauvan tavoin symbioosissa koko kansakuntaan ja kuvittelee että toisten yksilöiden uroteot urheilukentällä ovat hänen oma henkilökohtainen voittonsa. Vähän niin kuin vauva ei erota missä se itse loppuu ja äidin tissi alkaa.

Minusta on tuntunut varsinkin näin aikuisena oudolta että aika vihamielistä suhtautumista olen saanut osakseni kun on selvinnyt etten ole kiinnostunut esim. jääkiekosta. Siis minkä helvetin takia naisen pitäisi olla? Koska on suomalainen...

Mutta minkä helvetin takia miehenkään pitäisi olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sairasta kirjoitti:

n, 30% suomalaisista. Euroopan maiden asukkaista sitä seuraa keskimäärin 22%. Futista seuraataan Suomessa vielä vähemän. Suomalaista noin 26 % seuraa sitä. Euroopan luku on jo hieman suurempi eli n, 33%. Etelä amerikan maissa päästään maailman korkeimpiin lukuihin eli n, 60 % hieman maasta riippuen.

Yhtä kaikki, urheilu on kaikilla osa-alueillaan pelkkä marginaali joten voi vain ihmetellä, miksi sille omistetaan jokaisen uutislähetyksen jälkeen vartti aikaa jossa selostetaan kaikki pingiksen välilohkoista alkaen. Ketä kiinnostaa kuka voitti kenetkin ja missäkin lajissa. Sairasta pakkosyöttöä.

Mitähän siitä tulisi jos jokaisen uutislähetyksen jälkeen tulisi vartti argeolokiaa tai kirjaliisuuden uusia tuulia tai puutöitä? Ja sitten olisivat nämä vuituiset puutarhakilpailut jotka heittäisivat television lastenohjelmat sivuun kuukaudeksi. Juulen, että katsojamäärät vain kasvaisivat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu