Vaparilehden jakelu on marxilais-leninististä

Vapaa-ajattelijain liitolla on lehti, joka pakkolähetetään kaikille vapaa-ajattelijayhdistysten jäsenille. Tai voi lehdestä varmaan kieltäytyä, mutta pakko siitä on maksaa.

Pakojärjestelmästä on se hyöty, että liitto voi indoktrinoida yhdistyksiä propagandallaan. Propagandan lisäksi lehdessä on myös paljon tyhjänpäiväistä sivuntäytettä. Mitään tulosvastuuta lukijoiden suuntaan ei ole. Välillä näkee "hyväntahtoisesti" alentuvia kyselyitä, mutta lopulta niistä ei tarvitse välittää liitossa.

Koko touhu on demokraattisen sentralismin hengessä toteutettu: keskustella saa ja mielipiteitä kysellään, mutta lopulta kaikkien on tyytyminen keskitetyn päätöksenteon "viisauteen". Ja auta armias, jos rupeat liian pontevasti arvostelemaan. Silloin saat kurinpitotoimia osaksesi.

Liittoon omaksuttu demokraattinen sentralismi on marxismi-leninismin perua, mikä lienee hyvin tuttua liiton pääsihteerille, josta on tullut liiton todellinen keskus. Sentralismi henkilöityy häneen kuten aikoinaan Staliniin.

Kuvitellaanpa tilanne, jossa lehti rahoitettaisiin jäsenistön vapailla tilauksilla. Mitä tapahtuisi? Huono lehti ei lentäisi suoraan jätepaperiin vaan jäisi tilaamatta. Lehden (= pääsihteeri ja muutama muu) tulisi ottaa vakavasti jäsenistön mielipiteet ja lehden taso lähtisi nousemaan.

Demokraattisesta sentralismista luopuminen tekisi hyvää lehdelle. Onko liitossa rohkeutta lähteä uudistusten tielle vai jäädäänkö edelleen nykyiseen pysähtyneisyyden tilaan? Löytyykö lehteen ja liittoon joku uusi Gorbatshov, joka rohkenee tunnustaa näivettymisen olevan tosiasia.
38342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Vapaa-ajattelijain liiton julkaisemaan lehteen voi tutustua täältä ja muodostaa oman käsityksensä: http://vapaa-ajattelijat.fi/va-lehti/

On hyvin yleinen menettely, että kansalaisjärjestöjen jäsenet saavat järjestön julkaiseman lehden jäsenetuna, jäsenmaksua vastaan. Liiton kohdalta se tarkoittaa tosiaan 20 jäsenyhdistyksen henkilöjäseniä.

Toimitus pyytää niin yhdistysten jäseniä kuin muitakin vapaa-ajattelijain ajamista asioita kiinnostuneita kirjoittamaan lehteen. Mielipidekirjoituksia, artikkeleita, kirja- ym. kritiikkejä... Ja uutisia, uutisvinkkejä ja valokuvia tapahtumista toivotaan myös. Yhteystiedot pdf-version takasivulta: http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2018/07/05/vapaa-ajattelija-2-2018/

ps. Tietotusopin mukaan propaganda on avointa vaikuttamista ja indoktrinaatio on piilovaikuttamista.

Äänestä
  • "On hyvin yleinen menettely..." Onpa konservatiivinen vastaus. Miksi vapareiden pitäisi toimia niin kuin yleisesti toimitaan? Kas kun ei mainittu kirkkoa? Se on yleisin vastaus kaikkeen kritiikkiin!

    Miksi siis ei voisi ottaa uutta linjaa julkaisun markkinoinnissa? Onko todellakin noin vaikeaa käydä tästäkin asiapohjaista keskustelua?

    Yhä selvempää on, miksi kriittistä keskustelua käydään juuri täällä nimimerkkien suojasta. Eihän hullukaan halua leimautua omalla nimellään ja joutua keskusvallan repressiotoimenpiteiden kohteeksi. Hyvä, että ymmärsin itse suojautua. Eri asia on, välittääkö tästäkään mielipiteestä kukaan.

    Äänestä

  • Perestroika kirjoitti:

    "On hyvin yleinen menettely..." Onpa konservatiivinen vastaus. Miksi vapareiden pitäisi toimia niin kuin yleisesti toimitaan? Kas kun ei mainittu kirkkoa? Se on yleisin vastaus kaikkeen kritiikkiin!

    Miksi siis ei voisi ottaa uutta linjaa julkaisun markkinoinnissa? Onko todellakin noin vaikeaa käydä tästäkin asiapohjaista keskustelua?

    Yhä selvempää on, miksi kriittistä keskustelua käydään juuri täällä nimimerkkien suojasta. Eihän hullukaan halua leimautua omalla nimellään ja joutua keskusvallan repressiotoimenpiteiden kohteeksi. Hyvä, että ymmärsin itse suojautua. Eri asia on, välittääkö tästäkään mielipiteestä kukaan.

    Kirkko lähetti aiemmin lehtensä joka luukkuun, mutta pari vuotta sitten pääkaupunkiseudulla siirtyi lähettämään vain jäsenilleen.

    Äänestä

  • Lehdessä julkaistaan vain liiton johtoa myötäilevää tekstiä. Kyse ei ole mistään elävästä keskustelufoorumista. Siinä mielessä propagandaa ja kritiikittömälle lukijalle varmaan indoktrinaatiota.

    Äänestä

  • Luukutus kirjoitti:

    Kirkko lähetti aiemmin lehtensä joka luukkuun, mutta pari vuotta sitten pääkaupunkiseudulla siirtyi lähettämään vain jäsenilleen.

    Sieltähän se perinteinen kirkko-kommentti jo tipahtikin. Näin on asia vissiin käsitelty. Joopajoo.

    Äänestä

  • Perestroika kirjoitti:

    Sieltähän se perinteinen kirkko-kommentti jo tipahtikin. Näin on asia vissiin käsitelty. Joopajoo.

    Poikkeuksellisesti viimeisimmässä lehdessä ei ollut kirkkokuvia. Tämä onkin aiheuttanut hämmennystä, mutta tasapaino on onneksi löytynyt kommentoinnissa.

    Äänestä

  • Överfors kirjoitti:

    Poikkeuksellisesti viimeisimmässä lehdessä ei ollut kirkkokuvia. Tämä onkin aiheuttanut hämmennystä, mutta tasapaino on onneksi löytynyt kommentoinnissa.

    Onko lehti joku kirkkomainos?

    Äänestä

Hahahaa nyt antivapari jo valittaa ilmaisesta jäsenlehdestäkin. Kyllä alkaa menemään jutut naurettaviksi :D

Äänestä
  • Vai on antivaparin hommaa vaatia parempitasoista jäsenlehteä. Nyt alkaa sinun juttusi olemaan naurettava. Etkö huomaa miten pelle olet.

    Äänestä

  • hiihaa kirjoitti:

    Vai on antivaparin hommaa vaatia parempitasoista jäsenlehteä. Nyt alkaa sinun juttusi olemaan naurettava. Etkö huomaa miten pelle olet.

    Ja taas antivapari keksii asioita omasta päästään. Kukakohan se tekee itsestään taas naurettavan? :D

    Äänestä

  • Ei.luotu.eikirj kirjoitti:

    No hyvänen aika, aloituksessa nähdäkseni ideoidaan sitä, miten lehden taso saataisiin nousemaan. Ihan konkreettinen idea. Onko tuollainen muka antivaparin hommaa? Ole hyvä ja selitä tarkemmin, ettet jää pelkäksi pelleksi.

    Mutta aloittaja ei tiedä mikä on jäsenlehti, joka tekee koko aloituksesta naurettavan :D

    Ja tyypilliseen antivaparin tyyliin alat vittuilemaan ihmisille. Se on todella pellemäistä käytöstä ;)

    Äänestä

  • Ei.luotu.eikirj kirjoitti:

    Mutta aloittaja ei tiedä mikä on jäsenlehti, joka tekee koko aloituksesta naurettavan :D

    Ja tyypilliseen antivaparin tyyliin alat vittuilemaan ihmisille. Se on todella pellemäistä käytöstä ;)

    Mitä vikaa on siinä, että ideoi tason parannusta lehteen? Miten silloin voi olla antivapari?

    Äänestä

  • hiihaa kirjoitti:

    Mitä vikaa on siinä, että ideoi tason parannusta lehteen? Miten silloin voi olla antivapari?

    Koska jokainen on antivapari, joka ei hyväksy liiton ratkaisuita kaikissa pienimmissäkin yksityiskohdissa. Rakentava kritiikki on liitossa tuntematon käsite. Kaikki kritiikki tulkitaan epälojaalisuudeksi. Siksi pienikin lipsahdus johtaa syytteeseen antivapariudesta.

    Äänestä

  • hiihaa kirjoitti:

    Mitä vikaa on siinä, että ideoi tason parannusta lehteen? Miten silloin voi olla antivapari?

    Ei mitään, mutta aloittaja voisi ensi töikseen selventää itselleen mitä tarkoitetaan jäsenlehdellä.
    Eikä kukaan maksa tuosta lehdestä, vaan jäsenyydestä.

    Jos on näin hukassa jo alkumetreillä, niin ei hirveesti kannattaisi näitä "parannus" ehdotuksia julkisesti kertoa :D

    Äänestä

  • Ei.luotu.eikirj kirjoitti:

    Ei mitään, mutta aloittaja voisi ensi töikseen selventää itselleen mitä tarkoitetaan jäsenlehdellä.
    Eikä kukaan maksa tuosta lehdestä, vaan jäsenyydestä.

    Jos on näin hukassa jo alkumetreillä, niin ei hirveesti kannattaisi näitä "parannus" ehdotuksia julkisesti kertoa :D

    Sinä se varsinainen irvailija olet. Heti ammutaan alas uudet ehdotukset sillä perusteella että... Hetkinen. Aloituksessa ei näköjään ole sanaa "jäsenlehti", joten en nyt näe, mihin väitteesi perustuu. Ei tarvitse vastata. Se on joka tapauksessa sivuseikka.

    Jäsenyyteen ei kaikissa yhdistyksissä kuulu automaattisesti jäsenlehti. Myös Vapariliitossa voisi luopua siitä, jos tahdotaan. Mitä hyötyä sinusta olisi, jos lehden levitystapaa muutettaisiin aloittajan esittämällä tavalla?

    Enhän minä ole ampunut mitään alas, koska eihän tuossa aloituksessa ollut yhtään järkevää parannus ehdotusta. Se oli taas jälleen kerran pelkkää parjaamista vapareista ja sen jäsenistä. Ja tuollainen on pellemäistä käytöstä ;)

    Lehti on edelleen ilmainen ja sen lukeminen on ihan täysin vapaaehtoista. Vai luuletko että vaparit pakottavat kaikki jäsenet lukemaan tuon lehden tai he irtisanovat jäsenyyden?

    Kaikki voivat lukea lehteä tai olla lukematta. Etkö osaa lukea aloitusta? Kyse on maksusta. Jos lehdestä olisi erillismaksu, se mittaisi lehden todellista kiinnostavuutta ja ideaalitapauksessa nostaisi lehden tasoa.

    Liiton johdossa ajettaneen liiton alasajoa. Huono lehti on avainasemassa. Samoin toiminna keskittäminen tuoppien heiluttamiseen.

    Äänestä

  • hiihaa kirjoitti:

    Kaikki voivat lukea lehteä tai olla lukematta. Etkö osaa lukea aloitusta? Kyse on maksusta. Jos lehdestä olisi erillismaksu, se mittaisi lehden todellista kiinnostavuutta ja ideaalitapauksessa nostaisi lehden tasoa.

    Jos lehti ei sinusta ole mielenkiintoinen, niin miksi luet sitä? Ja mitä väliä tuolla tiedolla on onko lehti kiinnostava vai ei? Sitä voi edelleen lukea ihan ilmaiseksi ja vapaa ehtoisesti.

    Onko sinulla mitään sanottavaa tuosta aloituksessa ihmisiin kohdistuvasta herjaamisesta? Onko se sinustakin pellemäistä käytöstä?

    Taidat olla oluella. Onko mennyt jo monta, kun niin kehnosti ymmärrät? Maksullinen lehti joutuisi petraamaan, jotta se tilattaisiin. Huono lehti syö liiton suosiota mutta se taitaa olla tavoitekin. Samoin jäsenten sumentaminen kaljalla.

    Äänestä

  • alasajoa.oluella kirjoitti:

    Ylikoski sai rahaa kirkolta...

    Äänestä

  • Sanonp kirjoitti:

    Ylikoski sai rahaa kirkolta...

    Kaksinaamaista!

    Miksi taas teet noita typeriä ja valheellisia johtopäätöksiä muista? Luuletko että se auttaa tekemään sinusta uskottavamman kun valehtelet muista koko ajan? Tämä on taas sitä pellemäistä käytöstä ;)

    Nyt voitkin todistaa että huono lehti on syynä sille ettei liitto ole suosittu. En tosin pidättele hengitystä sinu nja sinun "todisteiden" kanssa.

    Äänestä

  • Sanonp kirjoitti:

    Ylikoski sai rahaa kirkolta...

    Meillä päin työstä yleensä maksetaan palkkaa tai palkkio. Onkos siellä päin vielä orjatyövoima käytössä?

    Äänestä

  • Ei.luotu.eikirj kirjoitti:

    Meillä päin työstä yleensä maksetaan palkkaa tai palkkio. Onkos siellä päin vielä orjatyövoima käytössä?

    Ylikoski on siis työskennellyt kirkolle. Siinäpä "vapaa-ajattelija"...

    Äänestä

  • kenenjoukoissaseisot kirjoitti:

    Miksi vapaa-ajattelija ei saisi kirjoittaa artikkeleita ateisimista kirkon pyynnöstä? Meillä päin ainakin on tapana pyytää asiantuntija kirjoittamaan artikkeli, eikä kuka tahansa orja, niin kuin teillä päin?

    Äänestä

  • Ei.luotu.eikirj kirjoitti:

    Miksi vapaa-ajattelija ei saisi kirjoittaa artikkeleita ateisimista kirkon pyynnöstä? Meillä päin ainakin on tapana pyytää asiantuntija kirjoittamaan artikkeli, eikä kuka tahansa orja, niin kuin teillä päin?

    Kirkko palkkaa tietysti työhön, jonka katsoo edistävän itseään. Ylikoski edistää kirkon asiaa. Onko sinusta hyvä, että Vapariliiton pääsihteeri ajaa kirkon asiaa?

    Äänestä

  • kenenjoukoissaseisot kirjoitti:

    Kirkko palkkaa tietysti työhön, jonka katsoo edistävän itseään. Ylikoski edistää kirkon asiaa. Onko sinusta hyvä, että Vapariliiton pääsihteeri ajaa kirkon asiaa?

    Millä tavalla tämä artikkeli ateisteista edistää kirkon asiaa?

    Ja jos tarkkoja ollaan niin kirkko ei palkannut ketään. Mutta eihän tällaiset pikku seikat sinua huoleta, kunhan pääset taas valehtelemaan ja herjaamaan.

    Äänestä

Lehti on muuttunut tosi huonoksi. Nykyään käyn sen läpi nopeasti. Vähän sellainen tunne, että muodollisuus. Sivut täytetään jollain mitä sattuu olemaan saatavilla.

Äänestä
  • Jätepaperia. Ei muuta arvoa koko lehdellä.

    Äänestä

  • KierrätysKirsi kirjoitti:

    Jätepaperia. Ei muuta arvoa koko lehdellä.

    Olisi luonnosuojeluteko, jos lehti lakkaisi ilmestymästä. Onko liitosta suojelemaan luontoa vai liittyykö vaparit mieluummin Trumpin luonnosuojeluvastaiseen rintamaan?

    Äänestä

  • VA-trumpistit kirjoitti:

    Vapareille millään ei ole mitään väliä kunhan pääsevät itse esiin. Taannoinen hiljainen yhteispeli MV-lehden kanssa on paljon puhuvaa...

    Äänestä

  • yököttää kirjoitti:

    Vapareille millään ei ole mitään väliä kunhan pääsevät itse esiin. Taannoinen hiljainen yhteispeli MV-lehden kanssa on paljon puhuvaa...

    Miksi valehtelet tästäkin? Ei ollut mitään yhteispeliä olemassakaan, tämäkin vain sinun "hieman" kieron mielikuvituksen tuotetta. Luuletko olevasi jotenkin uskottavampi jos valehtelet koko ajan enemmän?

    Äänestä

  • Ei.luotu.eikirj kirjoitti:

    Miksi valehtelet tästäkin? Ei ollut mitään yhteispeliä olemassakaan, tämäkin vain sinun "hieman" kieron mielikuvituksen tuotetta. Luuletko olevasi jotenkin uskottavampi jos valehtelet koko ajan enemmän?

    Kyllä sellaista oli. Kun se paljastui, Karisma irtisanoutui siitä tekopyhästi.

    Äänestä

  • VA-trumpistit kirjoitti:

    Olisi luonnosuojeluteko, jos lehti lakkaisi ilmestymästä. Onko liitosta suojelemaan luontoa vai liittyykö vaparit mieluummin Trumpin luonnosuojeluvastaiseen rintamaan?

    Lehden lakkauttaminen olisi myös teko inhimillisemmän elämän puolesta kaunaa vastaan.

    Äänestä

  • EroaVapareista kirjoitti:

    Kyllä sellaista oli. Kun se paljastui, Karisma irtisanoutui siitä tekopyhästi.

    Varmaan voit sitten helposti todistaa tämän, muuten pidän tätä vain yhtenä antivaparin monista valheista.

    Äänestä

Vaparit voisivat muuttaa lehtensä nimeksi "Vihapropaganda". Se vastaisi monien kokemusta, jotka ovat joutuneet vaparien raivon kohteeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Perestroika kirjoitti:

Vapaa-ajattelijain liitolla on lehti, joka pakkolähetetään kaikille vapaa-ajattelijayhdistysten jäsenille. Tai voi lehdestä varmaan kieltäytyä, mutta pakko siitä on maksaa.

Pakojärjestelmästä on se hyöty, että liitto voi indoktrinoida yhdistyksiä propagandallaan. Propagandan lisäksi lehdessä on myös paljon tyhjänpäiväistä sivuntäytettä. Mitään tulosvastuuta lukijoiden suuntaan ei ole. Välillä näkee "hyväntahtoisesti" alentuvia kyselyitä, mutta lopulta niistä ei tarvitse välittää liitossa.

Koko touhu on demokraattisen sentralismin hengessä toteutettu: keskustella saa ja mielipiteitä kysellään, mutta lopulta kaikkien on tyytyminen keskitetyn päätöksenteon "viisauteen". Ja auta armias, jos rupeat liian pontevasti arvostelemaan. Silloin saat kurinpitotoimia osaksesi.

Liittoon omaksuttu demokraattinen sentralismi on marxismi-leninismin perua, mikä lienee hyvin tuttua liiton pääsihteerille, josta on tullut liiton todellinen keskus. Sentralismi henkilöityy häneen kuten aikoinaan Staliniin.

Kuvitellaanpa tilanne, jossa lehti rahoitettaisiin jäsenistön vapailla tilauksilla. Mitä tapahtuisi? Huono lehti ei lentäisi suoraan jätepaperiin vaan jäisi tilaamatta. Lehden (= pääsihteeri ja muutama muu) tulisi ottaa vakavasti jäsenistön mielipiteet ja lehden taso lähtisi nousemaan.

Demokraattisesta sentralismista luopuminen tekisi hyvää lehdelle. Onko liitossa rohkeutta lähteä uudistusten tielle vai jäädäänkö edelleen nykyiseen pysähtyneisyyden tilaan? Löytyykö lehteen ja liittoon joku uusi Gorbatshov, joka rohkenee tunnustaa näivettymisen olevan tosiasia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu