painoharjoittelu ennen vs nyt

lisäälevyjä

Nykyään hehkutetaan todella paljon sitä että hitaat toistot ja vähemmän painoa, enemmän tuntumaa.
Bodauksen kulta-aikaan ei juuri tuollaista harrastettu ja miehet olivat vahvoja. Tottakai liikkeen tuli tuntua siellä oikeassa paikassa mutta liikkeisiin haettiin vähän vauhtia.

Ei tuollainen tuntumatreenaja juuri kummoisen näköinen ole.
Tunnen yhden cbb kisaajankin joka hehkuttaa sitä kun tekee vipareita 4 kilolla ja tuntuu olkapäissä.
On silti aina viimeinen tai viimeisten joukossa.

Itse kun bodasin tuntumalla puolisen vuotta niin lihat ja voimat lähti. Tuntui kun ei olisi tehnyt mitään. Olin rakentanut kehoani tyyliin Jari Leino joka oli juuri niin vahva miltä näyttikin.

Omalla kotisalillani tein jotain liikettä, mitä en nyt muista, tuntumalla. Isäni tuli vierailulle ja katseli vähän aikaa siinä ja kysyi sitten että mitä helvettiä teet. Oli kuulemma tyttöpainot mutta kauhea ähinä.
Isäni oli urheilija ja kävi treenaamassa kuntosalilla. Hän ei juuri tuntumasta piitannut, lisää rautaa tankoon oli pelin henki. Ja oli hän lihaksikas. Juuri sellainen kuin bodarit Suomessa 80 luvulla.
Isäni veli kertoi että pystypunnerrusta hän teki 140 kilolla sarjaa.

Mikä on teidän kantanne?

12

624

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Khjkhhjhh

      Voima ja vahva ovat tois arvoisia asioita bodauksessa, Kehonrakennus on näytöslaji. Mutta mitä tulee tuohon ”nakki” painoilla harjoitteluun, niin voihan se jonkun kohdalla toimiakkin... mutta kyllähän se peruskunto/pohja siihen hommaan luodaan ihan kunnon kovalla treenillä. Sitten kun on massaa ja kehitys alkaa hidastumaan, niin voi ruveta ”hifistelemään”...

      • RaivollaVsJärjellä

        Isot lihakset on myös vahvat, kyllä se kasvatettu lihas on aina lihasta. Tosin jos treenaat yksipuolisesti eristävillä niin tukilihakset voi olla lihaksikkaallakin heikompia niin että joku luutseppi tekee kovempia tuloksia jolla kaikki ko. liikkeeseen vaadittavat lihakset on kunnossa. Mutta jos henkilöllä on bodaajan tasapainoinen iso lihaksisto niin kaveri on myös oikeasti vahva.

        Sen sijaan juuri jokin aika sitten tuli tutkimus jossa todettiin että suurilla painoilla ja lyhyillä toistomäärillä/sarjoilla(Heavy duty), keskipitkillä toistoilla ja pitkillä toistoilla kaikilla onnistui lihasmassan kasvatus yhtä hyvin, kunhan intensiteetti ja nousujohteisuus pidettiin kunnossa.

        Keskipitkillä ja pitkillä toistoilla sen sijaan loukkaantumisriski pienenee, joten en ihmettele että amatööri- tai ammattibodaajakin vetää pidempiä toistomääriä ja sarjoja kun loukkaantuminen on se pahin asia jota bodausuraa voi kohdata. Varsinkin kun ikää tulee ja ollaan jossain 35-40v puhumattakaan 50v niin terveys yleensä korostuu ajatusmaailmassa. Jos saman lihasassan saa turvallisemmin ilman rikki repiviä jättipainoja niin miksei näin tekisi. Siis jos tarkoitus ei ole olla kylän kovin sikaniskanostaja, joka nostaa eniten penkistä jne.


    • EtsivätMunaaVain

      Tyyliä kutsutaan hinttisarjoiksi.

    • ergdfgdfg

      Frank Zane sanoo että ei heidän aikanaan tehty negatiivisia, mutta myöhemmin on alkaut treenaamaan niin.

    • vanhasetä
    • kuppe

      Joillain on varmaan niin helvetin tylsää että pitää keksiä kaikenlaisia tyylejä ja hifistely tekniikoita kohta joku väittä mietiskelyllä ja halailemalla itteensä saavan 30kg vuodessa pelkkää lihasta 1% rasvoilla vittu no jos jollain toimii niin antaa palaa .

    • isoarautaavaan

      Se "hyvä tuntuma" lihaksessa ei ole mitään muuta kuin että verta ja nestettä kertyy lihakseen. Voihan sitä vaikka heiluttaa munaansa saaden silti "hyvän tuntuman" reisiin. Eri asia kasvaako ne reidet sillä. Ei ole tuo pikkupainoilla vemputtamisen tuntumasönkkäys ole muuta kuin voiman puutetta.

    • TehoaaKummatkin

      Itse saan paremman pumpin ja tuntuman vähemmillä painoilla ja pidemmillä toistoilla, sellaiset 10-15. Ja lihaskasvukin on ollut hyvää, jopa niin hyvää että olkapäät, hauikset ym. on raskausarvilla ilman roinaamistakin.

      • Treenannut13vuotta

        Kannattaa tehdä välillä myös niitä voimasarjoja, ettei täysin jämähdä siihen yhteen ainoaan tyyliin. Aikanaan kehosi tottuu, jos teet aina vain samaa, ja kehitys pysähtyy. Ja pelkässä pumppailussa et huomaa treenisi nousujohteisuutta.


    • Jo Franco Columbu aikanaan kommentoi että isot painot kasvattaa isot lihakset ja että lihas kasvaa vain levossa! : ) Siinä on osatotuus ainakin. Toisaalta valitettavan usein näkee, että eteenkin vipunostoissa ja selkäreeneissä taljassa näkee aivan liian suuria painoja käytettävän. Jo kaukaa näkee että ihan jotkin muut työskentelee kuin selkä-tai olkapäälihakset. Jos esim. ylätaljassa käsivarret ja hauikset menevät suurempaan pumppiin kuin isot selkälihakset kannattaa miettiä onko painot liian suuret. Vipareissa sama juttu, jos painot ei nouse sivuille muuten kuin vippaamalla tai käsien ollessa koukussa on selvää että painot liian suuret. Usein näkee että joku tekee vipunostoja sivulle mutta nyrkit ja painot ovat lähellä kasvoja niin luulisi ymmärtävän että painoja pienemmäksi. Kunnolla ja oikein tehdyissä vipunostoissa pumppi tulee juuri sinne minne pitääkin eli olkapäihin.

      • Joppemies

        Portsarina sulla olis hyvä löytyä sitä voimaakin. Ei ne tuntumalihakset paljoa sua pattitilanteista pelasta.


      • Joppemies kirjoitti:

        Portsarina sulla olis hyvä löytyä sitä voimaakin. Ei ne tuntumalihakset paljoa sua pattitilanteista pelasta.

        Juuri näin mutta en näe että esimerkiksi selän voima lisääntyy juurikaan jos vaikka ylä-ja alataljaa vetää suurimmaksi osaksi käsivarsien voimalla koska pakassa on liikaa romua. Jos taljaliikkeissä sarjan jälkeen suurin pumppi on käsivarsissa niin voi itsekseen miettiä millä lihaksilla sitä taljaa vetelee.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      48
      6348
    2. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      82
      4429
    3. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      48
      4015
    4. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      21
      3306
    5. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      197
      3010
    6. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      40
      2742
    7. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      13
      2629
    8. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      20
      2586
    9. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      153
      1566
    10. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      326
      1519
    Aihe