Tai ovatko jokun toisen ajatukset loisivia omia ajatuksiasi kohtaan?
Eihän loispistiäinenkaan kai loispistiäista pistä. Mehilainen mehilaistä. Ei hyttynen hyttystä. Kauempaa katsoen ainakaan. Kenestä saman lajin otokästä sina imet varta, ja onko se lopulta tarpeen. Vai perusteletko sillä, että oletkin erilainen.
Eihän loispistiäinenkaan kai loispistiäista pistä. Mehilainen mehilaistä. Ei hyttynen hyttystä. Kauempaa katsoen ainakaan. Kenestä saman lajin otokästä sina imet varta, ja onko se lopulta tarpeen. Vai perusteletko sillä, että oletkin erilainen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mielestäni psykopaatit saavat loisia erilaisten ihmisten joukossa kunnioittaen muita psykopaatteja. Psykopaatit pystyvät ajattelemaan loogisesti, että itku ja suru on looginen seuraus moraalisista ajatuksista. Psykopaatti kykenee vierastamaan nuo ajatukset ja olla ajattelematta koko asiaa, ei siinä ettei kykenisi ottamaan toisen tunteita huomioon. Maailma on lopulta paska paikka, koska erikoiset ihmiset, eli suurin osa väestöstä tunteilevat epäloogisesti koko ajan. Sen sijaan naiset ovat mukavia hentoja typyköitä. Todella epäloogisia positiivisella tavalla ja saan jatkuvasti piikitellä heitä loogisuuttomuudestaan.
Jostain syystä nämä naiset ovat tästä tulleet johtopäätökseen, että olen homo. Eikö muka nykymaailmassa hetero voi piikitellä naisia mukavasti sovinistisilla pilluvitseillä ilman pelkoa tullakseen ajatelluksi homoksi?
Psykopaattien pitäisi ottaa vallan maailmassa Herran pelossa jotta tämä maailma olisi minunkin käsitettävissäni.
Miksi varastit nikkini? No se ei ole toki rekisteroity. Olen siis ketjun aloittaja. Itse sanoisin etta tunteettomuus ei ole puute, koska siita voi seurata hyvaa tai pahaa tilanteesta riippuen. Tunteettomuus ei sodi sellaista lakia vastaan kuin:
Tee hyva ja havita paha. Tama on ainoa oikea laki.
Mutta olenhan aiemminkin todennut psykiatria pseudotieteeksi, nyt siis myos moraalittomaksi ja laeiltaan kelvottomaksi
Miksi SINÄ varastit nikkini? Olet halpa trolli joka yrittää vakuutella ihmisiä nyt ikäänkuin ainutlaatuisella tavalla nyt kirjoittamalla ilman ääkkösiä. Tunteettomuus on puute mutta psykopaateilla ei ole sellaista rajoitusta. Psykopaateilla on tunteet kuten normaalilla ihmisellä, mutta psykopaatti pystyy manuaalisesti sulkemaan ne tarpeen mukaan. Näin psykopaatti pystyy esimerkiksi toimimaan poikkeuksetta hautajaisissa huomionkohteisena puhujana koska kaikki muut "erilaiset" ihmiset ovat seurauksissaan tuskissaan. Kukkakauppiaana toiminen näin yleisesti puhuen hautausliikkeessä on myös helpompaa olla töissä kun ei tarvitse AINA välittää niistä kuolleista.
MUTTA jostain syystä mieskukkakauppiaat liitetään jälleen kerrat homoseksuaalisuuteen! Miksi homobaareissa huoraavat homot liitetään poikkeuksetta esimerkiksi jos sattuu olemaan kukkakauppias niin tämä on ihan epäreilua! Pidän toki naisten solidaarisuudesta, mutta tämä homoksi ajattelu minua eniten suututtaa.
Vihaan kyllä psykiatriaa koko sielustani, sillä, miten voi psykiatrista sairautta diagnisoida kuten jos sinulla on vaikka luomi niin se näkyy ihan selvästi ja siitä voidaan tehdä jatkoa ajatellen hoitosuunnitelma. Mutta jos sinulla on psykopatia niin mitä siinä pitäisi muka hoitaa? Psykopatia on vahvuus jota tulisi kannustaa nuorissa ihmisissä. Psykopaatti siis ymmärtää sen, että suru ja itku ovat vain seurausta moraalisista asioista ja täten voi olla ajattelematta niitä, sillä mihin me moraalia tarvitaan kun on LOGIIKKA?
Nyt Rouva halpa trolli kirjoittaa suomea tai muuten ylempi voima poistaa kirjoituksesi! :@
Homous, homoilu sen hyväksyminen itsessä tai muissa likaa sielun, ajatusten tuloksen, niin etta sinne jatkossa kertyy myos muuta joka on eläman antajaa vastaan.
Moraali ilman loogista lakia: KOKO TOUUTTA kuten ylapuolinen teksti osoittaa on kuollut totuus.
Tuo englanninkielinen teksti on Saapuminen sinne missa on KOKO TOTUUS. kappale 125. Book of Dead ie. Book of life.
Ja tämä oli piilokamera! En oikeasti tarkoita tätä mitä kirjoitan! Valitukset voitte soittaa numeroon 040 0843217 ! Kiitos huomiostanne! Jeesus Kristus on Kuningas!!!
Ei. Osiris (SJR) on viaton kuolleista noussut kuningas. Hän on se tuomari joka pitää kädessaan sitä millä jyvät erotetaan akanoista. Han on WNN NFR ts. "ystavallinen asunto": Hän on korkeimman kanssa päättämässä kun syntiset Seth (sw sw) ja Horus (hor) saavat osansa:
Mutta: "Kun Horus puhdistuu Seth muuttuu jumalaksi, ja kun Seth puhdistuu Horus muuttuu jumalaksi".
Mutta ellei puhdistu ja muutu jumalaksi ei pelastu, Osa on kuolla. Ihminen on Horus, ja ihminen on Seth. Mutta pelastuneessa ihmisessä ei ole mitään muuta kuin jumalaa.
Kertaus:
- paha Seth on syntinen, kuolemaan menijä
- hyva seth on synnit jättänyt voittaja, käärmeen keihästäjä, elämän tuoja
- paha Horus on vääryydellä kostaja pysyvän vahingon haluaja, tuhoon kulkija
- hyva Horus on koston jättänyt viattoman isänsä kunnioittaja, elämastä iloitsija
Vain tekstin sisalto ratkaiskoon kuka on totuudellinen nimimerkki
KATSOKAA MUUTEN TAMA LEFFA SE ON TOSIELAMAAN SIJOITTUVA DOKUMENTÄÄRI JOKA SIINA ON ELÄMAN TARKOITUS!!!!!!! https://www.youtube.com/watch?v=NBw5YScs8iQ
Olet pelle kuten myös kirjoituksesi. Luulet eläväsi muinaisessa Egyptissä palvoen paikallisia faaraoita. Sinulla on päässä pahasti vikaa. Suomi ei ole Egypti ja nuo tarut on vuosituhansia vanhoja ja siis TARUJA eikä niiden tekoaikana liity millään tavalla Suomeen. Elät harhassa. Tässä pitäisikin soittaa valkotakkiset tuolle Ville Kemppaiselle jos sinua syyttävä osapuoli on henkilöllisyydestä oikeassa.
https://satyagraha.files.wordpress.com/2008/11/mosaic1.jpg
Ei. Katsokaa tama: Koko totuus joka koskee tasapuolisesti kaikkia. Han on kadet kohotettuina ikuisuuteen:
Toinen kasi: Olen tehnyt sen mika on oikein ja Teen sen mika on oikein.
Ja toinen kasi: Olen tuhonnut sen mika on vaarin ja tuhoan sen mika on vaarin.
Hiukset: Tama koskee seka minua etta toisia.
Miksi haluat ketaan sairaaksi. Mutta. Kuten olen maininnut psykiatri on pseudotieteilija. Mika mina olen hanta kunnioittamaan. Mutta pahempaa: Han haluaa olla jumala ja vaaka joka punnitsee. Han ei ole minun jumalani.
Ehka han loytaa omaansa paremman uskonnon.
Et siis kiistä olevasi tuo kyseinen henkilö? Tarvitset apua Ville. Et saa harhojasi yhtään uskottavammaksi vaikka julkistaisit tänne koko egyptologian tietokirjan. Siinä mielessä sinun niin kuuluisa logiikkasi pettää. Hanki apua.
Hanki apua. Egyptologia ei ole tämän päivän uskonto. Olet todella jälkeenjäänyt jos uskot niin.
Miksi minun pitaisi kiistaa kuka olen tai kuka en ole. Ainoa mita hoet on se, etta olen sekaisin. Syytos joka on ilkeinta mita tiedan maailmassa olevan. Tekeehan se ihmisesta yhteiskunnassa ali-ihmisen.
Siita syytat, ja jos se ei osu minuun niin se osuu johonkin toiseen niin kauan kuin paha oppi (psykiatria) on olemassa. Ei se toki ole ainoa paha oppi maailmassa.
Se logiikkka ei petä.
Että:
"Minä olen eilinen, tämä päivä, huominen, taivas, sen kasvot, synnyttänyt itseni."
Epäjohdonmukaisuuttaan
"Vihaan kyllä psykiatriaa koko sielustani, sillä, miten voi psykiatrista sairautta diagnisoida kuten jos sinulla on vaikka luomi niin se näkyy ihan selvästi ja siitä voidaan tehdä jatkoa ajatellen hoitosuunnitelma. Mutta jos sinulla on psykopatia niin mitä siinä pitäisi muka hoitaa? Psykopatia on vahvuus jota tulisi kannustaa nuorissa ihmisissä. Psykopaatti siis ymmärtää sen, että suru ja itku ovat vain seurausta moraalisista asioista ja täten voi olla ajattelematta niitä, sillä mihin me moraalia tarvitaan kun on LOGIIKKA?"
Psykopatia todellakin on ominaisuus, itseasiassa se ei ole hyva ei huono ominaisuus. Se on vain ominaisuus. Se mihin sita kaytat tekee tuloksesta hyvan tai huonon.
Se mika on tulos, maarittelee oletko ollut syntinen vai et. Kelvollinen vai et.