mitä avioliitto on?

muutakin kuin vihkitoditus?
171068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja antanut ihmiselle halun liittyä toiseen ihmiseen. Syvimmillään tämä halu tyydyttyy avioliitossa, jossa mies ja vaimo tulevat Raamatun mukaan yhdeksi lihaksi (1. Moos 2:24). Tämä tarkoittaa sitä, että he rakastavat toisiaan ja haluavat jakaa koko elämänsä iloineen ja suruineen toistensa kanssa. He tulevat yhdeksi lihaksi myös saadessaan yhteisiä lapsia.

Puolisot voivat kiittää Jumalaa toisistaan, sillä kristillisen käsityksen mukaan Jumala on liittänyt puolisot toisiinsa: "Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako" (Matt 19:6). Elinikäiseksi solmittu avioliitto tarjoaa turvallisuutta ja jatkuvuutta koko perheelle. Erityisesti lasten turvallisuuden tunteelle on tärkeää, että he voivat luottaa siihen, että vanhemmat ovat sitoutuneet toisiinsa ja koko perheeseen.

Onnellinen ja tasapainoinen seksuaalisuus edellyttää luotettavaa ja kestävää parisuhdetta. Avioliitto tarjoaa sitä turvallisuutta ja jatkuvuutta, jota seksuaalisuuden kokonaispersoonallinen toteuttaminen edellyttää.

Julkisesti solmittu avioliitto varmistaa puolisoiden tietävän, myös juridisesti, minkälaiseen suhteeseen kumpikin on sitoutunut. Avioliittoon vihittäessä puolisot lupaavat osoittaa toisilleen uskollisuutta ja rakkautta kuolemaan asti. Pelkkä avioliittoon vihkiminen ei kuitenkaan takaa liiton onnistumista. Puolisoiden on tietoisesti hoidettava parisuhdettaan, jotta heidän keskinäinen yhteytensä säilyisi elämän eri vaiheissa. Kirkollisessa vihkimisessä seurakunta rukoilee vihittävien puolesta ja siunaa heidän avioliittonsa.

Avioliitto on luomisessa perustettu instituutio. Tästä syystä kristillinen kirkko pitää niitäkin avioliittoja Jumalan tahdon mukaisina, joita ei ole solmittu kristillisin menoin. Esimerkiksi Intiassa tai Lähi-idässä hindulaisin tai islamilaisin menoin solmitut avioliitot ovat Jumalan edessä yhtä pyhiä kuin kristillisessä kirkossa tai maistraatissa solmitut liitot. Kirkko tunnustaa avioliitoiksi kaikki ne parisuhteet, jotka on solmittu vallitsevan kulttuurin yleisesti tunnustamalla tavalla.

Äänestä
  • Avioliiton seksi yleensä jotenkin väljähtyy pitkässä suhteessa. Mitenköhän kristillinen näkemys pysyisi tässä asiassa mukana. Minulle on opetettu, että tosiasiat pitää tunnustaa kristillisyydessä. Seksiin ei voi pakottaa, siitä tulee persoonallisuushäiriö vielä myöhemmälläkin iällä.

    Äänestä

  • kyllästyttää kirjoitti:

    Avioliiton seksi yleensä jotenkin väljähtyy pitkässä suhteessa. Mitenköhän kristillinen näkemys pysyisi tässä asiassa mukana. Minulle on opetettu, että tosiasiat pitää tunnustaa kristillisyydessä. Seksiin ei voi pakottaa, siitä tulee persoonallisuushäiriö vielä myöhemmälläkin iällä.

    Ihminen on luotu seksuaaliseksi olennoksi, joten hänen seksuaaliviettinsä ja seksuaaliset tarpeensa kuuluvat Jumalan tahdon mukaiseen ihmisyyteen. Vanha testamentti kuvaa ihmisen seksuaalielämää varsin realistisesti. Sen tunnetuin miehen ja naisen välistä suhdetta kuvaava kirja on Laulujen laulu. Raamatun antama kuva seksuaalisuudesta on kauttaaltaan myönteinen.

    Kristillinen näkemys seksuaalisuudesta torjuu sekä asketismin että libertinismin (seksuaalisuuden rajoitukseton toteuttaminen) samoin kuin seksuaalisuuden palvonnan. Uuden testamentin ajan hellenistisen asketismin mukaan ruumis on sieluun nähden alempiarvoinen. Tällainen käsitys on ajoittain näkynyt myös kirkon elämässä. Tukea seksuaalikielteiselle asenteelle on löydetty eräistä Jeesuksen ja Paavalin sanoista. Vuorisaarnassa Jeesus sanoi: "Teille on opetettu tämä käsky: 'älä tee aviorikosta'. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan" (Matt. 5:27–28).

    Tässä Jeesuksen sanassa ei ole kysymys seksuaalisuuden kieltämisestä, vaan niin kuin viidennen käskyn rikkominen alkaa lähimmäisen vihaamisesta, aviorikos alkaa lähimmäisen vaimon haluamisesta itselleen. Edelleen, kun Paavali varoittaa lihan himosta (Gal. 5:19–21), hän puhuu ihmisen itsekkäistä haluista, joita noudatettaessa myös ruumiiseen kätketyt voimat alkavat kulkea omalakisesti eivätkä enää ole sopusoinnussa lähimmäisenrakkauden vaatimuksen kanssa.

    Seksuaalisuus on Jumalan lahja, josta ihmisen tulee kiittää ja iloita. Silti on mahdollista elää inhimillisesti syvää ja tarkoituksellista elämää myös silloin, kun elämä fyysisen seksuaalisuuden toteutumisen kannalta on vajaata. Ihmisen tulee mieluummin pidättyä seksuaaliyhteydestä kuin toteuttaa seksuaalisuutta ihmisyydelle arvottomalla tavalla. Kristinuskon mukaan seksuaalisuus toteutuu parhaiten miehen ja naisen välisessä avioliitossa.

    Vanhan ja Uuden testamentin mukaan poikkeuksellisissa tilanteissa avioero on mahdollinen. Silti kirkko on halunnut pitää kiinni Jeesuksen esittämästä periaatteellisesta kannasta avioeroon: "Ja minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako" (Matt. 19:6.) Avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen elinikäinen liitto, joka purkautuu ainoastaan jommankumman kuolemassa. Tästä huolimatta Jeesus itse myönsi epäsuorasti, että avioeroja on ja tulee olemaan: "Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä" (Matt. 19:8).

    Jeesuksen mukaan puolison uskottomuus voi olla avioeron peruste (Matt. 5:31–32 ja Matt. 19:9). Apostoli Paavalin mukaan avioero on sallittu silloin, kun ei-uskova puoliso haluaa erota: "Jumala on kutsunut teidät elämään rauhassa" (1. Kor. 7:15). Tätä rauhan periaatetta laajennettiin ja ajateltiin, että myös muut syyt kuin uskottomuus ja uskonnolliset erimielisyydet voivat johtaa avioeroon.

    Luterilaisesta uskonpuhdistuksesta lähteneen perinteen mukaan avioliiton elinikäisyys oli ihanne, johon tuli pyrkiä. Kuitenkin avioeroon myönnyttiin silloin, kun kysymys oli uskottomuudesta tai hylkäämisestä.

    Myös nyky-yhteiskunnassa avioliitto on tarkoitettu kestämään koko eliniän, mutta avioliiton osapuolet eivät aina onnistu ihanteen tavoittamisessa. Pariskunnan keskinäiset ristiriidat voivat olla niin suuria, että yhteinen elämä ei onnistu. Silloin katsotaan, että puolisot ovat menettäneet kyvyn olla toisilleen uskollisia henkisessä mielessä. Tällaisessa tilanteessa avioero on mahdollinen ja joskus jopa suositeltava inhimillinen ja lähimmäisenrakkauden mukainen ratkaisu.

    Kirkko ei pidä nykyään avioeroa syntinä, vaan onnettomuutena. Eroon ajautuneet tarvitsevat tukea ja rohkaisua ja kykyä antaa toisilleen anteeksi. Kirkko ei halua hylätä tai syyttää ketään avioliitossaan karille joutunutta. Aviopuolisosta voi pakottavissa tilanteissa erota, mutta vanhemmuus ja huolenpito lapsista ei voi päättyä eroon.

    Äänestä

  • pastori kirjoitti:

    "Kirkko ei pidä nykyään avioeroa syntinä, vaan onnettomuutena."

    Onko tuo todellakin Luterilaisen kirkon virallinen käsitys asiasta? Uskomatonta!

    Mikä nämä "synnit" ja "onnettomuudet" sitten erottaa toisistaan?

    Äänestä

  • Uskis kirjoitti:

    Synti on rikkomus Jumalaa, toista ihmistä tai luontoa vastaan. Avioero ei välttämättä sitä aina ole.

    Aviorikos sen sijaan on synti. Silloin puhutaan niistä tekijöistä, jotka ajavat avioeroon: uskottomuudesta, kovasydämisyydestä, välinpitämättömyydestä jne. Jos välit (mm. synnin vuoksi) ovat jo rikkoutuneet, silloin avioero voi olla viimeinen tilannetta korjaava toimenpide. Uuteen syntiin ei silloin erotessa enää syyllistytä.

    Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi. Seksuaalisuus on osa Jumalan luomistyötä. Sen tarkoitus on palvella miehen ja naisen välisen suhteen syntymistä ja säilymistä. Aviosuhteessa voimme tuottaa toiselle iloa, oppia palvelevaa rakkautta ja kasvattaa uutta sukupolvea.

    Avioliitto on perheen perusta. Julkinen sitoutuminen ja yhteiskunnan vahvistus antavat sille turvan. Elinikäisessä avioliitossa miehen ja naisen suhde voi parhaiten toteutua Jumalan tarkoittamalla tavalla.

    Avioliiton suojelemisen vaatimus koskee sekä omaa että toisten avioliittoa. Käskyn piiriin kuuluu ihmisen koko elämänkaari. Rakkaudesta ja vastuusta irrotettu seksuaalisuus orjuuttaa ihmistä ja vahingoittaa sekä häntä itseään että toisia.

    Avioliiton rikkominen haavoittaa syvimpiä ihmissuhteita ja horjuttaa elämän perusrakennetta. Puolisoiden keskinäinen anteeksiantamus ja tahto sitoutua toisiinsa saattavat kuitenkin auttaa vaikeastakin umpikujasta. Avioliiton lopullinen särkyminen voi johtaa avioeroon.

    Päätös uudelleen avioitumisesta on vastuullinen ja vakava. Sen tuominen Jumalan ja ihmisten eteen ei kysy vain tahtoa sitoutua vaan myös armoa ja anteeksiantamusta. (katekismus)

    Äänestä

  • pastori kirjoitti:

    Ihminen on luotu seksuaaliseksi olennoksi, joten hänen seksuaaliviettinsä ja seksuaaliset tarpeensa kuuluvat Jumalan tahdon mukaiseen ihmisyyteen. Vanha testamentti kuvaa ihmisen seksuaalielämää varsin realistisesti. Sen tunnetuin miehen ja naisen välistä suhdetta kuvaava kirja on Laulujen laulu. Raamatun antama kuva seksuaalisuudesta on kauttaaltaan myönteinen.

    Kristillinen näkemys seksuaalisuudesta torjuu sekä asketismin että libertinismin (seksuaalisuuden rajoitukseton toteuttaminen) samoin kuin seksuaalisuuden palvonnan. Uuden testamentin ajan hellenistisen asketismin mukaan ruumis on sieluun nähden alempiarvoinen. Tällainen käsitys on ajoittain näkynyt myös kirkon elämässä. Tukea seksuaalikielteiselle asenteelle on löydetty eräistä Jeesuksen ja Paavalin sanoista. Vuorisaarnassa Jeesus sanoi: "Teille on opetettu tämä käsky: 'älä tee aviorikosta'. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan" (Matt. 5:27–28).

    Tässä Jeesuksen sanassa ei ole kysymys seksuaalisuuden kieltämisestä, vaan niin kuin viidennen käskyn rikkominen alkaa lähimmäisen vihaamisesta, aviorikos alkaa lähimmäisen vaimon haluamisesta itselleen. Edelleen, kun Paavali varoittaa lihan himosta (Gal. 5:19–21), hän puhuu ihmisen itsekkäistä haluista, joita noudatettaessa myös ruumiiseen kätketyt voimat alkavat kulkea omalakisesti eivätkä enää ole sopusoinnussa lähimmäisenrakkauden vaatimuksen kanssa.

    Seksuaalisuus on Jumalan lahja, josta ihmisen tulee kiittää ja iloita. Silti on mahdollista elää inhimillisesti syvää ja tarkoituksellista elämää myös silloin, kun elämä fyysisen seksuaalisuuden toteutumisen kannalta on vajaata. Ihmisen tulee mieluummin pidättyä seksuaaliyhteydestä kuin toteuttaa seksuaalisuutta ihmisyydelle arvottomalla tavalla. Kristinuskon mukaan seksuaalisuus toteutuu parhaiten miehen ja naisen välisessä avioliitossa.

    Vanhan ja Uuden testamentin mukaan poikkeuksellisissa tilanteissa avioero on mahdollinen. Silti kirkko on halunnut pitää kiinni Jeesuksen esittämästä periaatteellisesta kannasta avioeroon: "Ja minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako" (Matt. 19:6.) Avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen elinikäinen liitto, joka purkautuu ainoastaan jommankumman kuolemassa. Tästä huolimatta Jeesus itse myönsi epäsuorasti, että avioeroja on ja tulee olemaan: "Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä" (Matt. 19:8).

    Jeesuksen mukaan puolison uskottomuus voi olla avioeron peruste (Matt. 5:31–32 ja Matt. 19:9). Apostoli Paavalin mukaan avioero on sallittu silloin, kun ei-uskova puoliso haluaa erota: "Jumala on kutsunut teidät elämään rauhassa" (1. Kor. 7:15). Tätä rauhan periaatetta laajennettiin ja ajateltiin, että myös muut syyt kuin uskottomuus ja uskonnolliset erimielisyydet voivat johtaa avioeroon.

    Luterilaisesta uskonpuhdistuksesta lähteneen perinteen mukaan avioliiton elinikäisyys oli ihanne, johon tuli pyrkiä. Kuitenkin avioeroon myönnyttiin silloin, kun kysymys oli uskottomuudesta tai hylkäämisestä.

    Myös nyky-yhteiskunnassa avioliitto on tarkoitettu kestämään koko eliniän, mutta avioliiton osapuolet eivät aina onnistu ihanteen tavoittamisessa. Pariskunnan keskinäiset ristiriidat voivat olla niin suuria, että yhteinen elämä ei onnistu. Silloin katsotaan, että puolisot ovat menettäneet kyvyn olla toisilleen uskollisia henkisessä mielessä. Tällaisessa tilanteessa avioero on mahdollinen ja joskus jopa suositeltava inhimillinen ja lähimmäisenrakkauden mukainen ratkaisu.

    Kirkko ei pidä nykyään avioeroa syntinä, vaan onnettomuutena. Eroon ajautuneet tarvitsevat tukea ja rohkaisua ja kykyä antaa toisilleen anteeksi. Kirkko ei halua hylätä tai syyttää ketään avioliitossaan karille joutunutta. Aviopuolisosta voi pakottavissa tilanteissa erota, mutta vanhemmuus ja huolenpito lapsista ei voi päättyä eroon.

    Himo ja nautinto ovat aika epäselviä kristillisessä näkemyksessä. Jeesuksen sana siitä, että se joka katsoo himoiten toista naista on jo avionrikkoja (Matt 5:27, 28) tarkoittaa sitä, että jokainen on avionrikkoja. Kuka nyt voisi olla sellainen, ettei ole sitä tehnyt ja toisinkinpäin. Mistä voi nauttia on hieman eri asia? Milloin taas nauttiminen muuttuu himoksi? Seksissä on aika paljon kyse siitä, että tuntee halua toista kohtaan. Tätä ei voi pitemmän päälle teeskennellä. Pitäisi näissä kristillisissä opetuksissa tuoda esiin tätä, että aviopuolisoilla olisi vastuuta itsestään sen suhteen, että pysyisivät haluttavina ehkä...

    Äänestä

  • Uskis kirjoitti:

    "Kirkko ei pidä nykyään avioeroa syntinä, vaan onnettomuutena."

    Onko tuo todellakin Luterilaisen kirkon virallinen käsitys asiasta? Uskomatonta!

    Mikä nämä "synnit" ja "onnettomuudet" sitten erottaa toisistaan?

    oisit sitte vissiin ite valmis ottaa nyrkkii joka vkonloppu nekkuun ihan noin vaan uskonnollisena kurituksena kun ukkos on käyny panee jotai seurakunnan leskee ihan noin vaan lohdutus mieles, ja purkaa synnin tuntoaan vähän väärään osoitteeseen? onnex olkoon vaan ymmärtämättömälle asenteelles, toivottavasti ei satu omalle kohdalle

    Äänestä

  • minna kirjoitti:

    Himo ja nautinto ovat aika epäselviä kristillisessä näkemyksessä. Jeesuksen sana siitä, että se joka katsoo himoiten toista naista on jo avionrikkoja (Matt 5:27, 28) tarkoittaa sitä, että jokainen on avionrikkoja. Kuka nyt voisi olla sellainen, ettei ole sitä tehnyt ja toisinkinpäin. Mistä voi nauttia on hieman eri asia? Milloin taas nauttiminen muuttuu himoksi? Seksissä on aika paljon kyse siitä, että tuntee halua toista kohtaan. Tätä ei voi pitemmän päälle teeskennellä. Pitäisi näissä kristillisissä opetuksissa tuoda esiin tätä, että aviopuolisoilla olisi vastuuta itsestään sen suhteen, että pysyisivät haluttavina ehkä...

    palkka on kuolema". Jeesus sanoi, joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Saatanalla on synnin valta ja hänellä on vähän aikaa. Tekeytyy valkeuden enkeliksi eli lupaa, että kaikki on sodassa ja rakkaudessa sallittua. Ironista kyllä, että saatanan nuoli on nyt tähdätty kirkonmiehiin. Eikä ole ensimmäinen puhumattakaan viimeinen tapaus, että uskonnonharrastaja hairahtuu synnin hedelmään. Valitettavasti. No, henkilökohtaisesti saan lohduttautua sillä, että Jeesus tulee pian omiansa pois noutamaan. Siunausta

    Äänestä

  • pastori kirjoitti:

    Ihminen on luotu seksuaaliseksi olennoksi, joten hänen seksuaaliviettinsä ja seksuaaliset tarpeensa kuuluvat Jumalan tahdon mukaiseen ihmisyyteen. Vanha testamentti kuvaa ihmisen seksuaalielämää varsin realistisesti. Sen tunnetuin miehen ja naisen välistä suhdetta kuvaava kirja on Laulujen laulu. Raamatun antama kuva seksuaalisuudesta on kauttaaltaan myönteinen.

    Kristillinen näkemys seksuaalisuudesta torjuu sekä asketismin että libertinismin (seksuaalisuuden rajoitukseton toteuttaminen) samoin kuin seksuaalisuuden palvonnan. Uuden testamentin ajan hellenistisen asketismin mukaan ruumis on sieluun nähden alempiarvoinen. Tällainen käsitys on ajoittain näkynyt myös kirkon elämässä. Tukea seksuaalikielteiselle asenteelle on löydetty eräistä Jeesuksen ja Paavalin sanoista. Vuorisaarnassa Jeesus sanoi: "Teille on opetettu tämä käsky: 'älä tee aviorikosta'. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan" (Matt. 5:27–28).

    Tässä Jeesuksen sanassa ei ole kysymys seksuaalisuuden kieltämisestä, vaan niin kuin viidennen käskyn rikkominen alkaa lähimmäisen vihaamisesta, aviorikos alkaa lähimmäisen vaimon haluamisesta itselleen. Edelleen, kun Paavali varoittaa lihan himosta (Gal. 5:19–21), hän puhuu ihmisen itsekkäistä haluista, joita noudatettaessa myös ruumiiseen kätketyt voimat alkavat kulkea omalakisesti eivätkä enää ole sopusoinnussa lähimmäisenrakkauden vaatimuksen kanssa.

    Seksuaalisuus on Jumalan lahja, josta ihmisen tulee kiittää ja iloita. Silti on mahdollista elää inhimillisesti syvää ja tarkoituksellista elämää myös silloin, kun elämä fyysisen seksuaalisuuden toteutumisen kannalta on vajaata. Ihmisen tulee mieluummin pidättyä seksuaaliyhteydestä kuin toteuttaa seksuaalisuutta ihmisyydelle arvottomalla tavalla. Kristinuskon mukaan seksuaalisuus toteutuu parhaiten miehen ja naisen välisessä avioliitossa.

    Vanhan ja Uuden testamentin mukaan poikkeuksellisissa tilanteissa avioero on mahdollinen. Silti kirkko on halunnut pitää kiinni Jeesuksen esittämästä periaatteellisesta kannasta avioeroon: "Ja minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako" (Matt. 19:6.) Avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen elinikäinen liitto, joka purkautuu ainoastaan jommankumman kuolemassa. Tästä huolimatta Jeesus itse myönsi epäsuorasti, että avioeroja on ja tulee olemaan: "Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä" (Matt. 19:8).

    Jeesuksen mukaan puolison uskottomuus voi olla avioeron peruste (Matt. 5:31–32 ja Matt. 19:9). Apostoli Paavalin mukaan avioero on sallittu silloin, kun ei-uskova puoliso haluaa erota: "Jumala on kutsunut teidät elämään rauhassa" (1. Kor. 7:15). Tätä rauhan periaatetta laajennettiin ja ajateltiin, että myös muut syyt kuin uskottomuus ja uskonnolliset erimielisyydet voivat johtaa avioeroon.

    Luterilaisesta uskonpuhdistuksesta lähteneen perinteen mukaan avioliiton elinikäisyys oli ihanne, johon tuli pyrkiä. Kuitenkin avioeroon myönnyttiin silloin, kun kysymys oli uskottomuudesta tai hylkäämisestä.

    Myös nyky-yhteiskunnassa avioliitto on tarkoitettu kestämään koko eliniän, mutta avioliiton osapuolet eivät aina onnistu ihanteen tavoittamisessa. Pariskunnan keskinäiset ristiriidat voivat olla niin suuria, että yhteinen elämä ei onnistu. Silloin katsotaan, että puolisot ovat menettäneet kyvyn olla toisilleen uskollisia henkisessä mielessä. Tällaisessa tilanteessa avioero on mahdollinen ja joskus jopa suositeltava inhimillinen ja lähimmäisenrakkauden mukainen ratkaisu.

    Kirkko ei pidä nykyään avioeroa syntinä, vaan onnettomuutena. Eroon ajautuneet tarvitsevat tukea ja rohkaisua ja kykyä antaa toisilleen anteeksi. Kirkko ei halua hylätä tai syyttää ketään avioliitossaan karille joutunutta. Aviopuolisosta voi pakottavissa tilanteissa erota, mutta vanhemmuus ja huolenpito lapsista ei voi päättyä eroon.

    Tämä oli asiallinen ja hieno kirjoitus. Näin on,kiitos tästä.

    Äänestä

  • Uskis kirjoitti:

    "Kirkko ei pidä nykyään avioeroa syntinä, vaan onnettomuutena."

    Onko tuo todellakin Luterilaisen kirkon virallinen käsitys asiasta? Uskomatonta!

    Mikä nämä "synnit" ja "onnettomuudet" sitten erottaa toisistaan?

    Haista Uskis ja tyranni selvä paska.

    Äänestä

  • "Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden on jo aikoja sitten kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen. He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöykkeitä, ja mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden. Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat edeltäpäin puhuneet sanoen teille: Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan. Nämä juuri saavat aikaan haajaanuusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole. Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä."

    Nämä sanat ovat Raamatusta Juudaan kirjeestä. Jo tuolloin tiedettiin, kuten nyt on käynyt ev.lut.kirkossa, että joukkoon on pääsee eksyttäjiä ja niitä eksyttäjiä on valitettavan paljon. Mukaan lukien piispa Kantola ja jo useissa kirjoituksissa mainitut piispa Riekkinen, Paarma sekä muut Kylliäiset ja Mäenpäät. Näitä eksyttäjiä meidän tulee varoa.
    Tässä vilä lopuksi ev.lut.kirkolle viimeinen Juudaan opetus;
    "Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa, niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden"

    Äänestä

  • pastori kirjoitti:

    Synti on rikkomus Jumalaa, toista ihmistä tai luontoa vastaan. Avioero ei välttämättä sitä aina ole.

    Aviorikos sen sijaan on synti. Silloin puhutaan niistä tekijöistä, jotka ajavat avioeroon: uskottomuudesta, kovasydämisyydestä, välinpitämättömyydestä jne. Jos välit (mm. synnin vuoksi) ovat jo rikkoutuneet, silloin avioero voi olla viimeinen tilannetta korjaava toimenpide. Uuteen syntiin ei silloin erotessa enää syyllistytä.

    myös rikkomus itseä, omaa minää vastaan?

    Äänestä

  • Avioliitto on oikeudellinen toimi.

    Äänestä

että ko piispa lipereineen ottaisi raamatun kauniisiin kätösiinsä ja lukisi 1Kor.ja luku7. Jumala Suomen kansaa siunatkoon näiden rassukoiden kanssa, amen. Jeesus on tie, totuus ja elämä. Kukaan ei kulje Isän luokse muuta kuin Hänen kauttaan...

Äänestä

Hei,
avioliitto on toistensa kunnioittamista.
Uskollisuutta, rakkautta.

Äänestä
  • tahtoa kunnioittaa toista, tahtoa rakastaa ja tahtoa olla uskollinen. Joskus saattaa olla nämä kaikki kolme kadoksissa, erikseen tai yhtäaikaa ja niitä on todella vaikea löytää ilman tahtoa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nainen kirjoitti:

muutakin kuin vihkitoditus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu