Monta kertaa on varoteltu, mut en uskonut. Ihastuin , rakastuin ja sain pettyä karvaasti. Selän takana nettideittailua muiden kanssa meidän ollessa yhdessä. Tavattiin netissä ja alettiin seurustella, ja toisella nimimerkillä kumppanini "etsi" samaan aikaan uutta kumppania. Se selvisi ikäänkuin vahingossa. Miksi näin? Itsesyytökset valtavia, ja tuska kova, kun ehti toiseen rinnallaan jo tottua. Mulle sanotaan, että parempi nyt kuin myöhemmin, mut silti satuttaa..
Pettymys suuri
Ihanuustyttö
21774
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ei tiedä. Ehkä rakastumisen ei pitäisi tapahtua kuin vasta myöhemmin, kun jo tuntee toisen paremmin.
Sitä ei näe mitä ympärillä tapahtuu vaikka silellä olisi kaikki nähtävissä. Sitä luottaa enemmän tunteeseen tai on halu tuntea se tunne. Erehdyksiä sattuu ei saisi antaa niiden haitat elämää vaan yrittää oppia siitä. Tunteet on hieno juttu niin kauan kun ne on aitoja ja osaa tunnistaa ne.
Jos teidän suhde oli valhetta se saattoi tapahtua molempien tahdosta vaan eri syistä.
Pettymystä ei pidä niellä se pitää kokea. Miten estää uudet pettymykset? Lopettamalla deittailun, rakastumiset, ihastumiset, luottamisen, uskomisen. Tai sitten opetella tuntemaan ennenkuin alkaa tuntemaan. Miten voi tuntea ilman tuntemista. Jos tunteet riippuu vain siitä minkälaiset mielikuvat on rakentanut toisesta tietämättä ovatko ne mielikuvat edes totta on pettymys riski aika iso.
Ja jos toinen osapuoli ei edes tiedä mitä on hakemassa ja ei anna aikaa sille mitä haluaa on aika varmaa ettei kukaa tule olemaan tyydytystä antava ainakaan niin että koko ajan katsoo toisesta ohi.
Itsesyytös ei kannata, oppia kannattaa. Voi oppia sen ettei toisen petos ole sinun päätöksen alla vaan petoksen tekijän.
Petos on valinta.
Valintoihin ei pysty paljonkaan vaikuttamaan ja jokaisella on siihen oikeus, pitää vaan kestää sen seuraukset.
Vahingossa te ette alkaneet suhdetta mutta ehkä väärin perustein. Petos selviää helposti jos sen antaa selvitä eikä uskoa vain omaan mielikuvaan.
Häpeä on miehen, ei sinun. Pää pystyyn vaan! Ero kirpaisee hetken aikaa, mutta lopulta helpottaa. Nettimiehet eivät ole itkujen arvoisia, usko pois.
No mutta kuinkas se sitten selvisi ikäänkuin vahingossa?
Kävikö kuitenkin niin, että olit siellä vielä itsekkin ikäänkuin "läpällä" selailemassa miesten profiileja ja sitten törmäsit häneen:D Eiks vaan..
Itsekkin olin tässä yhdessä vaiheessa tutustumassa erääseen naiseen, joka kovasti oli profiilinsakin mukaan tositarkoituksella liikkeellä ja suunniteltiin jo treffejäkin, niin annas olla kun sitten tämä nainen laittoikin viestiä toiseen kuvattomaan profiiliini, jossa hain selkeesti vakipanokaveria...Tuo oli minulle jo niin kova pettymys ja järkytys ja jälleen kerran osoitus naisten kaksinaamaisuudesta ja petollisuudesta, että peruin treffit ja lopetin yhteyden pidon..
Oma exä(nainen), josta erosin viikko ennen joulua, alkoi väittämään yhdessä vaiheessa että olen mm. pitänyt koko yhdessäoloajan nettiprofiilia ja että petän muutenkin häntä.
Tuokin lähti kyllä ihan sillä alulle, kun hän itse 1-1,5kk ajan lähetteli viestejä mulle että pitäisi erota ja/tai pitää suhdetaukoa. No tuo suhdetauko mulle on aina merkinnyt vain sitä olematta sen enempää mustis, että sellaisen ehdottaja haluaa pelehtiä muiden kanssa/ottaa jostain toisesta "selvää" mutta haluaa pitää myös sen takaportin auki, että on joku jonka luo palata jos hommat kusee toisella suunnalla. No mutta kuitenkin.. Syyt hänellä vaihteli, milloin se oli hänen lapset ja heidän sekoilut ym sotkut, milloin mun kissa, mun tuleva leikkaus jne. Ja seuraavana päivänä mun leikkauksesta loukkas mua tosi ilkeästi, tuli väkisin itkukin ja sitten siitä pari viikkoa myöhemmin haukkui sillä verukkeella joksikin kehariksi tms kun mun eräs pölönaapuri oli tullut hänelle pihalla selittämään jotain ihan tyhmää kannabispäissään. Niin noiden takia sitten olin valmis eroamaan ja halusinkin erota, mielestäni vielä ihan hyvästä syystä vaikka olinkin jo rakastnut häneen. Niin ei sitten kuitenkaan voinut myöntää noita syitä tuohon vaan tosiaan väänsi sen niin päin että tosiaan mulla olisi muita virityksiä. Ja kun hän oli sattumalta löytänyt samalla paikkakunnalla asuvan, samanikäisen kissan omistavan miehen ilmoituksen netistä, joka etsi seuraa tuohon aikaan samlta plastalta missä mekin tutustuttiin. Vaikka asun yli 200 000 asukkaan kokoisessa rannikkokaupungissa, eli ihan senkin vuoksi nyt olisi pitänyt tajuta, että varmasti tämän kokoisessa kaupungissa on muitakin 38-vuotiaita sinkkumiehiä joilla on kissa/kissoja. Mutta ei jsotains yystä sitten halunnut myöntää mitään vaan itseasiassa vielä jälkeenpäin väitti, ettei hän muka ole halunnut musta eroon missään vaiheessa. Vaikka mulla oli(ja on vieläkin) nämä hänen erotaan-viestitkin tallessa.
No pysyttiin vielä yhdessä hetken, mutta erottiin sitten tosiaan viikko ennen joulua. Mulle oli selvinnyt jo marraskuulla, että hänellä itsellään oli joku toinen ja oli ollut jo ties minkä aikaa. Selvisi sillä, kun viestitteli jonkun kanssa mun luona ollessaan, joka lähetteli hänelle mm. "Haleja ja pusuja sulle"-viestejä pussailuhymiöiden kera jne. Sekosikin siitä täysin, kun otin asian puheeksi ja sanoin että nyt täytyy sitten tulla suoraan ja rehellisesti selitys tolle hommalle. Selitti vaan että "kaverit rimpauttelee" ja ettei hän todellakaan ole mulle tilivelvollinen asioistaan.
Että näin meillä/minun kohdallani. Oli muutenkin vaikeata aikaa, haukkui ja arvosteli kaikesta jne jne, et olin koko ajan vähän pahoilla mielin kaikesta ja varpaillanikin, et milloin taas sanon ja teen jotain väärää, mistä alkaa se haukkuminen. Ja oli kyl mustis muutenkin.
Mm. mun kissastani ja väitti erään kerran et muuttaisin mieluummin mutsini luo kuin hänen kanssaan yhteen jne.
Se vituttaa vaan kun haaskaantui aikaa tuollaiseen ja noinkin kauan. Ja mietin kanssa et miksei huolinut eroa silloin, kun sitä tarjosin ja ihan silläkin sen haukkumisen lisäksi, että itse kuitenkin viestitteli niin että olis parempi erota..? Siinä olis kuitenkin säästynyt aikaa ja mielipahaa aika hyvinkin kun tosiaan olis sitten nostanut kytkintä jo alkusyksystä kun siihen oli mahdollisuus.
Siis sen verran korjausta tuohon: "Muitakin 38-vuotiaita sinkkumiehiä joilla on kissa"...
Eli siis muitakin samanikäisiä, kissanomistavia miehiä jotka ovat sinkkuja. Kuullostaa jotenkin hassulta tuolla ekalla tavoin sanottuna. Mutta pointti on tosiaan tuo, että ainakin itse sain ihan ilmans yytä tuollaiset haukut niskaani, mistä exä vielä piti kynsin hampain kiinni. Mun olisi pitänyt myöntää sellaista, mitä en ollut tehnyt ja hän sitten ei tosiaan ollut tehnyt mitään väärää eikä hänen tarvitse myöntää mitään, vaikka tosiaan näin siinä vieressä ollessani nämä hänen viestit selvästi ilman erehtymisen ja väärinymmärtämisen mahdollisuutta.
Mutta olen kyllä iloinen nykyään, kun ei tarvitse olla tuollaisen kanssa eikä hänen haukuttavana enää.
Aloittajalle sen verran, että koita jaksaa.
Kyllä se olo helpottaa, vaikka ne ekat viikot onkin hankalat olla kun on paha olo.
Mihin ihastuit ap, mikä sai aikaan ihastuksen ensireaktion?
Komea pelimies etsii naisia muita ja pettää ja kohtelee huonosti. Naiset valitsee aina miehen ulkonäön perusteella ja luulette että komea mies on aina hyvä kumppani.
Ihan samoin toimii tavalliset ja jopa rumat miehet. Heille tilaisuuksia pettämiseen tarjoutuu harvemmin, joten ne tulee yleensä käytettyä hyödyksi.
Ei tuo nyt ainakaan automaattisesti pidä paikkaansa.
Itse en ole ikinä pettänyt ja olen kuitenkin tavallisen ruma mies.
Exäkin haukkui mut erotessa mm. "fyysisesti vaikeasti lähestyttäväksi". Eli kiertoilmaisu rumalle ja vastenmieliselle ihmiselle.
Vaikka olisihan hän voinut sen samantien sanoa aikanaan, niin ei olisi kummankaan aikaa haaskattu turhaan.
Mutta tosiaan, ei kaikki miehet petä edes hyvän tilaisuuden tullen. Vaikka olisivat kuinka susirumia tahansa.
Ihan samahan tuo olisi, jos huorittelisin kaikki naiset idiooteiksi jakorasioiksi sen vuoksi, että mulla nyt on pari muutakin huonoa kokemusta viimeisimmän exän lisäksi näistä pettäjä-ämmistä.
Mitä ne sellaiset tilaisuudet ovat ja missä niitä miehille itsekseen tarjoutuu?
Seksin saaminen jopa sporttisille komeillekkin miehille on aina kovan työn takana ja sitä pitää erityisesti hakea. Ei ne ns. Tilaisuudet tule koskaan itsekseen.
Saanen olla eri mieltä. Eilinen kokemus yöelämästä on siitä empiirinen vahvistus. Hyvännäköiset ja supliikit miehet eivät kauan seiso yksinään baaritiskillä, seinän vieressä tai lähde ravintolasta yksin kotiin. Naisseuraa riittää aina valittavaksi asti.
Tässä+ei+nyt+ollutkaan+kyse+siitä+5%+mies+kermasta,+jotka+kyllä+saavat+seksiä+ulkonäön+ja+supliikin+luonteen+ansiona,+vaan+normaaleista+ja+tavallisista+miehistä,+jotka+pääosin+kyllä+poistuvat+baareista+aivan+yhtä+yksin+kuin+ovat+sinne+menneetkin.
Toinen+pointti,+että+mitä+asiaa+varatulla+miehellä+on+mennä+ravintolaan+yksin?++Miksi.
Eli+kyllä,+sehän+on+tietoista+panokaverin+etsimistä+silloin+ravintolasta+vaimon+itkiessä+yksin+kotona,+vai+onko+hänkin+sitten+jossain+huoraamassa)who+knows,+-eli+ei+tule+itsekseen,+vaan+sitä+pettämistä+silloin+tietoisesti+etsitään+ja+haetaan.+Se+harvemmin+menee+niin,+että+pettämiseen+ajaudutaan.
Kovin yksinkertainen ajattelutapa sinulla. Eiköhän ravintoloissa ja baareissa käydä muutenkin kuin 'se" mielessä. Pettämisen syyt ovat moninaiset, mutta enemmän seksi näyttää miehiä vievän kuin naisia. Eikö aloituskin kertonut juuri tästä?
Ei käydä...
Olen täysin erimieltä...Väitän, että seksi vie enemmän naisia koska tarjontaa ja valikoimaa vain on niin paljon ja kuten hyvin tiedetään, niin naisilla on elämässään keskimäärin reippaasti enemmän seksipartnereita kuin miehillä, joten väitteesi on kovin irrallaan todellisuudesta.
Ja aloittaja on ajanut juurikin siihen samaan miinaan, mistä minä olen siinä omassakin tutkimuksessani puhunut, jos olet lukenut..Eli on sortunut naisen tyypilliseen käytösmalliin nettideiteillä: Valitaan sieltä se omaa tasoaan korkeammalla oleva mies kun näennäisesti valinnan varaa näyttää olevan(hypergamia) Nainen olettaa, että saa tämän miehen sitoutettua, kun taas mies ei ole tietenkään halukas sitoutumaan omaa tasoaan alempana olevaan naiseen = Miehelle tämä nainen oli vakipano, (samalla kun jatkoi sen paremman hakemista) kun taas nainen kuvitteli seurustelevansa.. Jos te valitsisitte sen omaa tasoanne olevan miehen, niin mies kokisi, että tämä oli tässä = Sitoutuu.
Esim. Nämä naiset jotka täälläkin listaavat pelimiehiä, niin ovat juurikin näitä samoja omaan hypergamiaansa sotkeutuneita reppanoita = Haetaan omaa tasoaan parempaa = Päädytään hetken huviks tai vakipanoks ja sitten kun on ovi käynyt, niin tullaan tänne katkeruuttaan inisemään.
7-8 partneria on naisella keskimäärin elämän aikana. Se että seksiä on tarjolla valtavasti ei tarkoita että harrastaa seksiä. Minä saan päivittäin monia seksitarjouksia fyysisesti kauniilta ja fiksunkin oloisilta ihmisiltä. Silti tässä on vuosi ilman seksiä oltu koska minua ei nämä sieluttomat kanssakäymiset kiinnosta. Joten olen ohittanut jotain 800 - 1000 tarjousta kaikenlaisista kokoonpanoista niin yksilöiltä kuin 2-6 hengen ryhmiltä. Ei seksin perässä juokse muuta kuin epätoivoiset hylkiöt.
Niin tuo tarkoittaa sitä että kaikki lähestymisyritykset torjutaan naisen puolelta noin keskimäärin.
Ainoastaan ne jotka onnistuu huijaamaan itsensä sielullisiksi saavat sen mitä ovat hakemassa. Ja ne jotka saavat joutuvat kuitenkin pettymään ja jättämään leikin kesken
Ne on vanhoja aikansa eläneitä tutkimuksia..Nykyisin naisilla on tuo 7-8 panokaveria ollut jo alle 18vuotiaana..
Nämä naiset, jotka pyörivät deittipalstoilla keräävät helposti tuollaisen määrän jo alle puoleen vuoteen.
Jos nyt ketään kenenkään kokemukset kiinnostavat. Puran vain mieltäni. Nainen, jota rakastin enemmän kuin ketään ikinä, harrasti nettideittailua. Tunne oli uskoakseni molemminpuolinen. Tiesin asiasta, kaverini kertoi ja puhelin piippaili öisin. Oletin hänen lopettavan kun aloimme oikeasti seurustelemaan. Tuli tilanne, jolloin emme voineet pitkään aikaan nähdä ja hän päättikin silloin tutustua lähemmin nettituttavuuteensa. Erotessamme, murheen murtamana, sanoin kuitenkin että profiilit ja sellaiset yhteydet kannattaa lopettaa, jos tahtoo suhteensa toimivan. En usko hänen tehneen niin, koska yhteydenpito minuunkin on jatkunut vuosia, alkuriitojen jälkeen.
Tässä ketjussa kiteytyy se millaisia miehiä naiset tapailee. Kusipäisiä jännämiehiä. Ei kelpaa tavalliset kunnolliset miehet.
Satuttaahan se. Mutta tietyn tyyppiset ihmiset näyttää jäävän nettideittailuun koukkuun kuin johonkin huumeeseen. Roikkuvat pitkään profiileineen saiteilla, käyvät treffeillä, solmivat jopa syhteen ja samaan aikaan on jännityksen täyteistä seuranetsintää ja viestittelyä muiden uusien tuttavuuksien kanssa.
Nettideittailussa on järkyttävän suuri mahdollisuus löytää juuri se nettiaddikti/treffisaittiaddikti. Vähän kuin menisi paikalliseen baariin ja valikois sieltä jonkun vakioasiakkaan. Näyttää ja vaikuttaa normaalilta mutta istuu usein kantakapakassa humaltumistarkoituksessa.
Naise treffailee rappio alkoholisti deekuja jolla elämä ei ole kovin hääviä. Eipä kelpaa normi miehet jolla normi elämä , ei alkoholismia eikä rikoksia elämässä. Ymmärrän että naise haluaa elämästään jännittävän mutta pitääkö sitä kuolla jonkun juopon takia joka suuttuu ja puukottaa. Sellaisten miesten luonne ei ole kovin hyvä, suuttuvat kaikesta.