on piilottanut juuri saamansa lapsen, onko siinä jotain semmosta mitä eivät halua julkisuuteen? https://myeverydaylovedotorg.files.wordpress.com/2012/09/7023d-img_2061.jpg
Niinistön ikäisten mahdollisuus siittää kehareita on moninkertainen nuoreen mieheen verrattuna.
Niinistön ikäisten mahdollisuus siittää kehareita on moninkertainen nuoreen mieheen verrattuna.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos hän ei ole presidentin näköinen.
Pikimusta kihara tukka ja ruskeat silmät.
Joo, olen samaa miettinyt, en ole edes koko naamakuvaa missään nähnyt.
Kuninkaalliset tuovat lapsensa yleensä heti kansan eteen näytille iloisin mielin.
Minkähän näköinen mahtaa olla?
eikö hävetä, miks pittää mollata?
miks hänen pitäis pieni lapsi tuoda julkisuuteen?
Kai ny pieni lapsi saa kasvaa ja kehittyä rauhassa ilman julkisuuden valokenttää
Ja miks alkaa mollaamaan, heillä on ollut vaikeuksia saada lapsi, miksi mustata, pilata toisten iloa kyseenalaistamalla tai mollaamalla.
Se et joku syntyy kehitysvamaisena tai muuten vammautunneena, miks alkaa syyllistää tai lisätä toisten elämän painoa ikävillä kommenteilla. Eikö sitä voi opetella arvostamaan toista ihmistä.
olkoon se yhteiskunnassa millä sektorilla tai vaikka kadunkansaa.
Sinä et tiedä toisen ihmisen salaista surua tai mitä kantaa.
Eikö sitä voi etsiä toisista ihmisistä hyvääkin.
Asiasta saa ja pitääkin sanoa, mutta saa näillä ihmisillä jotka ovat julkisuuden vlokeidassa olla jotain omia yksityisjuttujaan.
Lapset erityisesti tarvitsee kehittyäkseen sitä rauhallista ja levollista ympäristöä.
Heidän poikansa ei ole Presidentti, joten ei hänen vielä tarvitse opetella kättelemään.
kun toimit arvostavasti ja oikein, saat hyvän pääalusen vaikkei sinulla olisi edes kunnolla tyynyä.
siitä että mitä lapsessa mahdollisesti on vialla kun sitä ei haluta näyttää varsinkin kun faktojen puolesta 70 vuotiaalla on aika suuret mahdollisuudet siittää mongoloidi vai olisiko lapsessa maahanmuuttajan ulkonäköä josta syystä lasta ei haluta tuoda julkisuuteen.
sekoilet eihän kukaan ole ketään mollannut vaan tässä oli kyse kansalaisten huolestumisesta siitä että miksi ei presidentti halua näyttää jälkikasvuaan elättäjilleen.
Jos pennussa on matunäköä se tuotaisiin heti kättelyssä näytille.
Kulttuurinrikastus on päivän epistola ollut jo vuosikausia.
Juuja ei lapsosen äiti, runotyttökään nuori ole.
Jotain siinä pennussa on pielessä, mikä ei sovi presidentilliseen kuvaan.
Vaaleissa mahassa olevaa käytettiin kuitenkin äänien kalasteluun.Huomion arvoinen asia.
olla vaikeampaa kalastella ääniä sillä kun pitäis sen pärstä näyttää.
Nykyisin jo turvallisuus syistä hyvä pitää pois julkisuudesta. Ei mitään järkeä sotkeä pressa virkaan.
Mitä mollaamista se on jos haluaa nähdä maan ykkösparin lapsen? Ns. normaaliperhe kulkee perheenä pääsääntöisesti julkisuudessa, eikä vie lastaan aina hoitoon ja sitten ulos, Niinistöt eivät ole ns. normaaliperhe, vaikka hyvä olisi kun olisivat edes joskus lapsen kanssa julkisuudessa. Ei se ole paljon vaadittu koska kansa on presidentin valinnut ja sen mukana perheenkin.