Neuvosto-Suomi SDP:n tavoitteena 1917-1918

SDP syyllistyi 1918 Suomen historian pahimpaan rikokseen. Se aloitti kapinan Suomen laillista hallitusta vastaan bolshevikkien tukemana. SDP halusi tehdä Suomesta Neuvosto-Suomen.

Jos SDP hanke olisi toteutunut, Suomen kansa olisi joutunut kokemaan tulevina vuosikymmeninä suunnattomia kärsimyksiä. Huomattava osa suomalaisista olisi teloitettu luokkavihollisina, suuri osa kansasta olisi karkotettu Siperiaan ja mikä pahinta, Suomi olisi menettänyt itsenäisyytensä. Köyhyys ja puute olisi ollut kaikkien paitsi johtavien tovereiden osana.

Maan laillinen hallitus ja sen armeija kukistivat SDP:n katalan hankkeen. Kiitos siitä silloiselle pääministerille P. E. Svinhufvudille, valkoisen armeijan ylipäällikölle kenraali Mannerheimille kaikille niille, jotka pelastivat Suomen kommunismilta ja Neuvostoliittoon liittämiseltä.
14203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Stallarienmukaan mitään kapinaa ei koskaan ollut.
Oli vain valkoisten toimeenpanema kosto teloituksineen ja vankilereineen. Siis ilmanmitään aihetta.

Äänestä

Neuvostoliittoa ei ollut 1917 eikä vielä edes 1918.

Mutta tammikuun lapsen historianläksythän on tunnetusti lukematta.

Äänestä
  • Stalinin lapsetkin voisivat käyttää vähän aivojaan. Avauskirjoituksessa ei väitetä, että Suomi olisi liitetty Neuvostoliittoon vuosina 1917-1918. Neuvostoliito perustettiin vuonna 1922, ja vasta sen jälkeen oli olemassa neuvostotasavaltoja. Suomesta olisi voinut tulla Neuvosto-Suomi esimerkiksi 1923 tai 1936. Terijoen hallitus yritti sitä Stalinin tuella vuonna 1939.

    Äänestä

  • Kannattaa ehkä muistaa että demareilla ei vuonna 1917-1918 ollut aivan samaa tieto määrää Neuvostoliitton tulevaisuudesta kuin meillä vuonna 2018. Jälkiviisaus on aina hienoa. Sisällisota syttyi koska keskiverto ihmisen elämä oli ollut köyhää jo satoja ellei tuhansia vuosia joten harva tuskin jaksoi uskoa että se paremmaksi muuttuisi aivan lähiaikoina.

    Ja nyt ollaankin taas monessa maassa palaamassa 1800-luvun oloihin jossa työväestöllä ei ole mitään oikeuksia ja pieni osa rikkaimpia pistää omiin taskuihinsa talouskasvun tulokset.

    Äänestä

  • TakaisinMarxinMaailmaan kirjoitti:

    Kannattaa ehkä muistaa että demareilla ei vuonna 1917-1918 ollut aivan samaa tieto määrää Neuvostoliitton tulevaisuudesta kuin meillä vuonna 2018. Jälkiviisaus on aina hienoa. Sisällisota syttyi koska keskiverto ihmisen elämä oli ollut köyhää jo satoja ellei tuhansia vuosia joten harva tuskin jaksoi uskoa että se paremmaksi muuttuisi aivan lähiaikoina.

    Ja nyt ollaankin taas monessa maassa palaamassa 1800-luvun oloihin jossa työväestöllä ei ole mitään oikeuksia ja pieni osa rikkaimpia pistää omiin taskuihinsa talouskasvun tulokset.

    Ei se 1918 alkanut. Pitää oppia laajemmin näkemään asia. Suomalaisille kaikille olisi ensinnäkin kelvannut ryssänvihan ja aktivismin hengessä Johtaja-diktatuuri. Demarien johtajat torppasivat aktivismin 1906 demokratiaa kannattaen. Venäjän vallan romahdettua 1917 samat juipit olivat hylkäämässä kymmenen vuotta aiemmin vaatimaa demokratiaa. Aktivistien kannatus pieneni vasta vuoden 1905 jälkeen.

    Äänestä

  • grafton-kivääri kirjoitti:

    Ere Kolu kirjoitti halustaa heittää pommin Bobrikovin hautajaissaattueeseen varmistaakseen 'tuon miehen jäänteiden silppomisen'. Työläisen Kolun toiminnassa oli ryssä vihaa.

    Äänestä

"Avauskirjoituksessa ei väitetä, että Suomi olisi liitetty Neuvostoliittoon vuosina 1917-1918. "

Muistiko tammikuun lapsi lukea edes oman tekstinsä otsikon:

"Neuvosto-Suomi SDP:n tavoitteena 1917-1918 "

Äänestä
  • Otsikko pitää täysin paikkansa. Venäjää kutsuttiin vuosina 1917-1922 Neuvosto-Venäjäksi. Jos Suomi olisi liitetty siihen, maatamme olisi kutsuttu Neuvosto-Suomeksi.

    Äänestä

Väinö Tanner ja muutma muu demari kieltäytyi osallistumasta rikolliseen kapinaan. Siitä hyvästä SDP:n vasemmisto, kommunistit ja K-linjan kepulaiset pilkkasivat ja nöyryyttivät Tanneria koko hänen loppuelämänsä ajan.

Äänestä
  • on kyllä palautettu. Hän vastusti horjumatta kommunismia koko elämänsä ajan. Hän ei myöskään taipunut valkoisen äärioikeiston edessä.
    Peloton mies. Ei erityisen hyvä diplomaatti.

    Äänestä

  • Nuoren polven demarit eivät edes tiedä kuka Tanner oli. Kekkosen aikana ja vielä sen jälkeenkin Tannerin pilkkaaminen oli paitsi kepulaisten myös useimpien demareiden huvi.

    Äänestä

Demarien suurin rikos oli kieltää jäsentensä osallistuminen aktivistien toimintaan 1906.

Äänestä

Likaisen työn tehneellä aktivistilla oli SDP:n puoluekirja. Ruottalaiset oli väkivaltaisia 'kansanyhteisöä' kannattaneita omiaan kohtaan. Ruotsinkielinen aktivisti saattoi sanoa demarille, että 'Tapapa tuo saastainen ryssä, niin minä maksan pakoreitit'. Valkoiset yrittivät värvätä demari Ere Kolaa riveihinsä, vaikka Ere ei halunut punaisiinkaan. Fasistinen demokraattinen kansanyhteisö ja sen jäsenet on melko kaunis ajatus. Suomessa 30-luvulla ylsikin myönteinen sana venäläisyydestä saagtoi jopa vasemmiston keskuudesssa olla hengenvaarallista.

Äänestä

Sosialismin ihannointi juuttui tiukasti SDP:hen. Vielä 1960- ja 1970-luvuilla SDP ajoi innokkaasti ainakin suuryritysten, pankkien, apteekkien sosialisointia. MM. Paavo Lipponen vaati sosialisointia vaalipuheissaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tammisunnuntai kirjoitti:

SDP syyllistyi 1918 Suomen historian pahimpaan rikokseen. Se aloitti kapinan Suomen laillista hallitusta vastaan bolshevikkien tukemana. SDP halusi tehdä Suomesta Neuvosto-Suomen.

Jos SDP hanke olisi toteutunut, Suomen kansa olisi joutunut kokemaan tulevina vuosikymmeninä suunnattomia kärsimyksiä. Huomattava osa suomalaisista olisi teloitettu luokkavihollisina, suuri osa kansasta olisi karkotettu Siperiaan ja mikä pahinta, Suomi olisi menettänyt itsenäisyytensä. Köyhyys ja puute olisi ollut kaikkien paitsi johtavien tovereiden osana.

Maan laillinen hallitus ja sen armeija kukistivat SDP:n katalan hankkeen. Kiitos siitä silloiselle pääministerille P. E. Svinhufvudille, valkoisen armeijan ylipäällikölle kenraali Mannerheimille kaikille niille, jotka pelastivat Suomen kommunismilta ja Neuvostoliittoon liittämiseltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu