Olen alkanut parisuhteeseen miehen kanssa, joka tekee keikkahommia. On melkein aina viikot (4-5pvä) muualla ja tulee sitten takaisin. En ole koskaan tällaisessa suhteessa ollut ja tahtoisin nyt kuulla, miten te, joilla on tällainen suhde ollut / on, olette pärjänneet?
Ainakin välillä tuntuu, että ikävä painaa viikolla todella paljon, kun ei voi iltaisin nähdä edes puolta tuntia. Yleensä viikot sujuvat nopeasti, kun olen itsekin töissä, mutta niinä viikkoina, kun minulle sattuu viikonloppuvuoro, menee viikko päin honkia. Arkena vapaata kun olen yksin ja viikonloppuna töissä, kun mies olisi vapailla käymässä taas kotona.
Ainakin välillä tuntuu, että ikävä painaa viikolla todella paljon, kun ei voi iltaisin nähdä edes puolta tuntia. Yleensä viikot sujuvat nopeasti, kun olen itsekin töissä, mutta niinä viikkoina, kun minulle sattuu viikonloppuvuoro, menee viikko päin honkia. Arkena vapaata kun olen yksin ja viikonloppuna töissä, kun mies olisi vapailla käymässä taas kotona.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voi nyt yhen kerran jos ei tule mitään niin elä ole keikkameihen kanssa suhteessa.
täältä keskustelupalstaltako se miehesi viereesi tupsahtaa?
Jos ett osaa olla keikkamiehen kanssasuhteessa nii nelä ole, ja muista se syy ei ole keikkamiehen työssä eikä siinä miehessäkään vaan sinussa itsessäsi kun ett osaa tai kykene olemaaan erossa edesviikkoa.
Minä olen pärjännyt erittäin hyvon , jää sitä kuuluisaa omaaaikaa ettei sitten tarvitse voivotella ettei olesitä omaaaikaa, Suunnittelee sittten paremmin nekin ajat kun on yhdessä,
Jajos nyt kuitenkin jatkat olemista niin viidenvuoden päästä joskus jo toivot että menis nyt sinne keikkahommiinsa että pääsis olemaan rauhassa.
Opettele olemaan tai elä ole ollenkaan!
Kuulostaa aika pahalta jos ei kiinnosta viettää toisen kanssa aikaa kuin harvoin. Tosin kirjoitustyylistä päätellen et muutenkaan ole mitenkään järjen jättiläinen :’D
Näin se taitaa yleensä olla. Tottumattomalle vaikeeta mutta 20 vuoden päästä nautit siitä että on omaakin aikaa reilusti eikä suhde puolison kanssa tunnu loppuun kalutulta.
Riippuu suhteen laadusta, tarkoituksesta ja tavoitteista.
Puolivakava suhde ajatuksella, että kivaa niin kauan kuin sitä kestää, niin selvintä olisi etsiä toinen kumppani.
Jos tarkoituksena on luoda pitempi ja kestävämpi ihmissuhde tavoitteena ehkä perheen perustaminen niin siinä vaihtoehdossa kuvaamasi laatuiset häiriöt eivä ole este eivätkä todennäköisesti edes lopun ikäisiä.
Aloitin seurustelun nykyisen mieheni kanssa 19 vuotisena. Kaverin opiskelut olivat kesken ja hän oli viikot opiskelupaikkakunnallaan ja vain viikonloput olivat yhteisiä.
Sama koski myös kesälomia koska mies oli kesätöissä milloin missäkin mutta ei kotipaikkakunnalla.
Tätä jatkui kaksi vuotta kunnes elämä vakiintui ja avioiduimme.
Osaleskeys ei loppunut tähänkään koska mieheni joutui parin ensimmäisen vuoden aikana olemaan viikon jaksoissa paljon koulutuksessa. Olin tuona aikana "kotipaikkaleskenä" yhteensä ainakin puoli vuotta.
Vasta tuon jakson jälkeen aloimme hankkimaan lapsia mutta käytännössä se merkitsi ainoastaan sitä, että muutimme lapsen, sittemmin lasten kanssa paikkauntia mieheni työn mukaan.
Minua ei tuo elämäntapa eikä -vaihe häirinnyt juurikaan. Ainoastaan kerran olin nousemassa barrikaadille ja se jopa tehosi.
Tämä onnistui ,eillä hyvin mutta en väitä sen toimivan toisilla. Osaltaan elämäntavan "kivuttomuuteen" lienee vaikuttanut minun kouluttamattomuuteni.
Koska asuinpaikkakuntamme olivat eteläisessä Suomessa niin olisin halutessani päässyt marketteihin töihin milloin tahansa jonka sitten teinkin kun asetuimme asumaan omakotitaloomme.
Omalla kohdalla tuo perässä muuttaminen paikkakunnalta toiselle ei ikävä kyllä ole mahdollista, sillä valmistun itse uuteen ammattiin ja olen sen jälkeen meistä se korkeammin koulutettu. Työni tulee olemaan paikkakuntakohtaista ja hyvin vahvasti kiinni omalla virka-asemalla.
Tosin mies on heittänyt vitsillä, että hänhän voi jäädä kotia ja minä käydä töissä. Hän voisi siinä sivussa vain harrastella työntekoa. Tuokaan ei ole täysin mahdoton ajatus, ei minun palkallani kaksi ihmistä herroiksi elele, mutta pärjää kyllä ihan hyvin. Eli ei tosiaan mikään hetken huuma menossa, tarkoitus olisi ihan loppuelämä yhdessä viettää. Mutta totta kai, kun ollut 10v suhteessa, jossa toinen on asunut samalla paikkakunnalla ja tullut joka ilta töistä yhteiseen kotiin, niin hieman jännittää, miten tähän tottuu, Toistaiseksi menee hyvin, vaikka ihastumisvaihe on päällä ja molemmat haluaisi olla tekemisissä 24/7.
Kun minä palasin kotipaikkakunnalle 12 kiertolaisvuoden jälkeen oli vaimoni alkuun järkyttynyt.
Hän oli alkuvuosina tottunut asutelemaan kahden aikuisikää lähestyvän lapsen kanssa jotka oli opetettu, paitsi korjaamaan omat jälkensä, niin myöskin osallistumaan kaikkiin taloustöihin ml. kokonaisvastuut pihatöistä.
Muutaman kotiviikkoni jälkeen vaimo huokaili. "Ruokaa saa kantaa selkä vääränä. Astiat likkaantuu. Paikat sotkeentuu".
Ajatella! Rakastavan vaimoni lausuma tunnollisen aviomiehen pitkäaikaisen poissaolon jälkeen!
Ryhdyin täyttämään joutoaikaani marketista pöytään ruokahuollolla sekä päävastuulla siivouksista. Muusta puhumattakaan.
Ymmärrän asenteesi! Totesin itse aikanaan, että kouluttamattomasta, pienipalkkaisesta vaimosta on omat etunsa. Muuttojen helppous ja, ennen kaikkea, palkattomana ja korvauksettomana ei tule paljoakaan ansion menetystä.
Koulutetun virkavaimon kanssa tilanne olisi ollut aivan toinen.
Esimerkkeinä 3kk:n työnhakujaksoni Espanjassa. Vaimoni otti marketin kassa osa-aikaisesta työstä ommaa lommaa ilmoittautumatta edes työkkäriin.
Olipa sentää kaverina asunnon rauhallisessa rempassa eikä minun tarvinnut lähteä hakemaan tuttavuuksia muualta.
Syksyiset poissaolot sopivat mainiosti hänen osa-aikaisille työkavereilleen.
Mua siis huvittaa tää palstan logiikka ihan sairaasti enkä oikein tiedä itkeäkö vai nauraa. No, mutta siis jos jossain ketjussa joku kertoo kuinka hänen mies-tai naispuolisollaan on paljon omia menoja niin palstan vastaajien mielestä ne menot on täysin tuomittavia, johtaa heti kun silmä välttää pettämiseen ja jopa uusien rinnakkaissuhteiden hankkimiseen. Mutta, kun puolestaan joku ihmettelee ja epäröi puolisonsa jatkuvaa reissaamista niin se on ihan okei ja epäilijä saa itseään syyttää ymmärtämättömänä ja mustasukkaisena ihmisenä. Voi pojat, teidän epäloogisuutta on niin hauska seurata.
Olen katsonut tätä ihan samaa. Eli ympäripyöreästi: kaikki pettää, syy on sinussa, erotkaa!