Uskonnollisten ja poliittisten gurujen fanit

Meillä on omat poliittisten - ja uskonnollisten populistien fanit, jotka tarvitsee itselleen esikuvan, Mestarin tai Mellerin. He tarvitsevat jonkun "avaamaan silmänsä" eli kertomaan heille miten ja miksi heidän pitää uskoa. Tuo porukka on olemassa vain, että joku poimisi talteen heidän kannatusäänensä ja rahansa.

Rooli sopii varsinkin heille, jotka eivät osaa sanoa kuin, että "Ahaa, ymmärrän".(joka ei tarkoita, että he ymmärtäisivät ko. asiaa)
Molemmat faniryhmät perustuvat tunnepohjaiseen uskoon.

Yhteistä molemmille faniryhmille on lisäksi vahvistusharhavinouma, ulkopuolisen uhan pelko, mustavalkoinen ajattelu, tyytymättömyys omaan elämään ja tarve saada gurultaan yksinkertaisia vastauksia elämän monimutkaisiin kysymyksiin.

Lisäksi oireyhtymään kuuluu pahan ulkoistaminen, vahva oikeassa olemisen tunne, itsensä uhriksi kokeminen ja tunnepohjainen ajattelu.

Mutta löytyy se henkinen koti heillekin, koska onhan meillä vapaakirkot ja persut.

24

257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yhteistä noille faniryhmille on lisäksi tyytymättömyys mediaan, koska se ei julkaise etusivuillaan heidän väittämiään. Niinpä he kokevat, että heitä sensuroidaan.

      Yhteistä on myös se, että nuo molemmat ryhmät ovat ensisijaisesti poliittisia ja molemmilla on selkeästi määritelty pieni "pahan" ryhmä, jonka syytä kaikki negatiivinen on.

      • Marksilaiset, vihervassut, liberaalit oikeistolaiset, YLE, MTV ja HS-konserni ovat tosiaan näille saatanaan (tuohon olemattomaan) verrattava hahmo.

      • sage8 kirjoitti:

        Marksilaiset, vihervassut, liberaalit oikeistolaiset, YLE, MTV ja HS-konserni ovat tosiaan näille saatanaan (tuohon olemattomaan) verrattava hahmo.

        Lännen metia myös.

      • sage8 kirjoitti:

        Marksilaiset, vihervassut, liberaalit oikeistolaiset, YLE, MTV ja HS-konserni ovat tosiaan näille saatanaan (tuohon olemattomaan) verrattava hahmo.

        Totta eli pelkkä päinvastainen mielipide on molemmille ryhmille syy pitää toista vihollisena. Molemmat porukat muistuttaa lisäksi päällepäin enemmän herätysliikettä, kuin poliittista liikettä, mutta kuitenkin molempien tavoitteet ovat poliittisia.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Lännen metia myös.

        Kyllä, se unohtui, ehkäpä joku muukin.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Totta eli pelkkä päinvastainen mielipide on molemmille ryhmille syy pitää toista vihollisena. Molemmat porukat muistuttaa lisäksi päällepäin enemmän herätysliikettä, kuin poliittista liikettä, mutta kuitenkin molempien tavoitteet ovat poliittisia.

        Molemmissa porukoissa ollaan myös konservatiivisia eli haikaillaan kullattua historiaa, aikaa jota ei koskaan ollut edes olemassa.

        Yhtäläisyyksiä on varmasti paljon enemmänkin ;-)

      • Hienoa analyysiä ...

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Lännen metia myös.

        Mutta molemmat lukee, ainakin jonkin verran mv-julkaisua ja Oikeaa Metiaa.

    • Mutta niitä aktiivisia kannattajia kummallakaan ryhmällä ei uskoakseni ole kovinkaan paljon, korkeintaan murto-osa ns. rivikannattajista.

      Esim. persunuorten Tervetuloa-Trump-mielenosoituksessa oli uutisten mukaan vain parikymmentä aktiivikannattajaa.

      • >Esim. persunuorten Tervetuloa-Trump-mielenosoituksessa oli uutisten mukaan vain parikymmentä aktiivikannattajaa.

        Vääristelevä ja valehteleva Yle taisi puhua jopa viidestäkymmenestä, mutta siihenhän ei voi luottaa.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Esim. persunuorten Tervetuloa-Trump-mielenosoituksessa oli uutisten mukaan vain parikymmentä aktiivikannattajaa.

        Vääristelevä ja valehteleva Yle taisi puhua jopa viidestäkymmenestä, mutta siihenhän ei voi luottaa.

        Liekö oli se Lännen Metia joka puhui ensin parista kymmenestä, mutta korjataan että ainakin viisikymmentä.

        Faneja on varmasti paljon enemmän, ei ihan sitä molempien kuvittelemaa hiljaista enemmistöä, mutta toisaalta, molemmissa porukoissa se aktiivisten osuus on kovin pieni eikä kovinkaan terävä.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Esim. persunuorten Tervetuloa-Trump-mielenosoituksessa oli uutisten mukaan vain parikymmentä aktiivikannattajaa.

        Vääristelevä ja valehteleva Yle taisi puhua jopa viidestäkymmenestä, mutta siihenhän ei voi luottaa.

        "...Yle taisi puhua jopa viidestäkymmenestä..."
        No, kaikille on sijansa. Tuo osoittaa, että aika harva kannattaa suomessa Trumpia.

    • evlut101

      Mutta eikös tuota henkilöpalvontaa ole myös jumalattomilla ja liberaaleilla. Tuli vaan mieleen politiikasta henkilöt kuten obama tai Suomessa Stubb. Joskin jälkimmäisen henkilöpalvonta on nykyisin jo laantunut.

      Epäpoliittisista hahmoista Jari Sarasvuo tuntuu olevan kovasti karismaattinen "saarnamies", joka puhuu vähän asiaa mutta osaa esittää sen niin taitavasti että monet on hurmoksissa ja maksaa mielellään Jarille tonnikaupalla viisaista neuvoista tai pelkästä lenkkiseurasta. Toki Jari ottaa mielellään fyrkat vastaan eikä se mitenkään ole epämoraalista, jos guru elää loisteliasta elämää. Sen sijaan jos kristitty pappi eläisi samalla tavalla, niin johan ryntäisi ateistit vouhottamaan moraalista.

      Ateistien henkilönpalvonta ulottuu pitkälti erilaisiin tieteen populaarisoijiin. Kovan luokan tieteentekijät eivät heitä yleensä kiinnosta. Tällaisista guruista voisin mainita vaikka Esko Valtaojan tai Dawkinsin. Heidän ajattelustaan ei löydy mitään kyseenalaistettavaa vaan kaikki on sellaisenaan totuutta, koska he ovat tiedemiehiä ja kaikessa oikeassa.

      • >> Esko Valtaojan tai Dawkinsin <<

        Molemmilta löytyy kyseenalaistettavaa, kuten Dennisiltä ja Harrisiltakin, ainakin minusta. Dawkinsilta meemi (jonka hän on jo lähes hylännyt) ja Valtaojalta agnostismi. Itse olen agnostinen ateisti.

        Dawkins myöntää asian sanomalla, että ateistien johtaminen on kuin kissoja paimentaisi. Eli jokainen ajattelee tavallaan, eikä kunnioita kuvia.

        Päinvastoin kuin Mellerin tai Mestarin (Jussi Halla-aho) fanit.
        Itse en fanita ketään.

        Huonoa kesää sinulle.

      • Trumpjee

        "Huonoa kesää sinulle."
        Jeesuksesta löydät ilon jos ahdistaa.

      • ”Mutta eikös tuota henkilöpalvontaa ole myös jumalattomilla ja liberaaleilla.”

        Jaa, että ateistit ja vapautta kannattavat ”palvovat” myös henkilöitä?

        ”…osaa esittää sen niin taitavasti että monet on hurmoksissa ja maksaa mielellään…”
        ”…Ateistien henkilönpalvonta ulottuu pitkälti erilaisiin tieteen populaarisoijiin.”

        Sitten marssitat joitakin tunnettuja henkilöitä, ja väität että heitä ”palvotaan”!!! Mitä ihemettä sinä ymmärrät palvomisella?

        Jos arvostaa jotakuta, tykkää hänen mielipiteistään, kunnioittaa saavutuksia, ehkä ihaileekin, niin missä vaiheessa se viskaa palvonnan puolelle?

      • mummomuori kirjoitti:

        ”Mutta eikös tuota henkilöpalvontaa ole myös jumalattomilla ja liberaaleilla.”

        Jaa, että ateistit ja vapautta kannattavat ”palvovat” myös henkilöitä?

        ”…osaa esittää sen niin taitavasti että monet on hurmoksissa ja maksaa mielellään…”
        ”…Ateistien henkilönpalvonta ulottuu pitkälti erilaisiin tieteen populaarisoijiin.”

        Sitten marssitat joitakin tunnettuja henkilöitä, ja väität että heitä ”palvotaan”!!! Mitä ihemettä sinä ymmärrät palvomisella?

        Jos arvostaa jotakuta, tykkää hänen mielipiteistään, kunnioittaa saavutuksia, ehkä ihaileekin, niin missä vaiheessa se viskaa palvonnan puolelle?

        Sitten kun ei osaa kyseenalaistaa palvottavan sanomisia ja tekemisisiä, niin silloin on kyse palvonnasta.

        Kuten jotkut palvoo Trumppia, teki se mitä tahansa.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Sitten kun ei osaa kyseenalaistaa palvottavan sanomisia ja tekemisisiä, niin silloin on kyse palvonnasta.

        Kuten jotkut palvoo Trumppia, teki se mitä tahansa.

        Kun tätä määritelmää katsoo, niin kallistun enemmän tähän selitykseen:

        ”Palvonta on yliluonnollisen tahon, kuten Jumalan palvelua eli toimintaa, jolla yliluonnollista tahoa pyritään miellyttämään.”
        ”Toisinaan uskonnollisen kaltaisesti voidaan palvoa myös kunnioitettuja maallisia tahoja, kuten johtajia.”

        Kun ihmistä palvotaan, niin tosiaan hänestä tehdään niin täydellisen hyvä, ettei oikeasti sellaista ole edes olemassa.

        ”Palvonnan tapoja ovat esimerkiksi palvontamenot eli rituaalit ja seremoniat ja sanalliset yhteydenotot yliluonnolliseen tahoon, kuten loitsut ja rukoukset. Hyvin yleinen palvontameno monissa uskonnoissa on uhraus.”

        Sitten voidaankin miettiä, mitä ovat ne eri palvontamenot, joita ihmisiä kohtaan toimitetaan?

      • eeposta
        mummomuori kirjoitti:

        Taas puuttuu lähde (Wiki) lainauksiltasi!
        Siis valehtelet sanoessasi: “Jokaiseen siteeraukseen olen merkinnyt selvästi sen, kuten tapana on”
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15279683/tieteellisen-kaytannon-loukkaus-on-syntia#comment-93802069

      • eeposta kirjoitti:

        >Taas puuttuu lähde (Wiki) lainauksiltasi!

        Tunnettu uskonsisaresi tekee täällä lähes päivittäin avauksia, jotka ovat pelkkää kopiota lähteestä joka sattumalta "unohtuu" mainita. Aloittamastaan aiheesta hän ei koskaan pysty keskustelemaan millään lailla. Ei tunnu haittaavan sinua?

        Tuo lähde on siis tyypillisesti oikeamedia, MV tai jonkun hänen fanittamansa ihmisen blogi, joka löytyy usein Patmoksesta.

      • mummomuori kirjoitti:

        Kun tätä määritelmää katsoo, niin kallistun enemmän tähän selitykseen:

        ”Palvonta on yliluonnollisen tahon, kuten Jumalan palvelua eli toimintaa, jolla yliluonnollista tahoa pyritään miellyttämään.”
        ”Toisinaan uskonnollisen kaltaisesti voidaan palvoa myös kunnioitettuja maallisia tahoja, kuten johtajia.”

        Kun ihmistä palvotaan, niin tosiaan hänestä tehdään niin täydellisen hyvä, ettei oikeasti sellaista ole edes olemassa.

        ”Palvonnan tapoja ovat esimerkiksi palvontamenot eli rituaalit ja seremoniat ja sanalliset yhteydenotot yliluonnolliseen tahoon, kuten loitsut ja rukoukset. Hyvin yleinen palvontameno monissa uskonnoissa on uhraus.”

        Sitten voidaankin miettiä, mitä ovat ne eri palvontamenot, joita ihmisiä kohtaan toimitetaan?

        >> Kun ihmistä palvotaan, niin tosiaan hänestä tehdään niin täydellisen hyvä, ettei oikeasti sellaista ole edes olemassa. <<

        Palvottavasta tehdään illuusio, täydellistäkin täydellisempi.

    • ”Yhteistä molemmille faniryhmille on lisäksi vahvistusharhavinouma, ulkopuolisen uhan pelko, mustavalkoinen ajattelu, tyytymättömyys omaan elämään…”

      Meitä on erilaisia tämänkin asian suhteen. Toiset tarvitsevat ”vahvaa” johtajaa kertomaan, miten pitää elää – ikäänkin sitä isän tai äidin korviketta?

      ”…ja tarve saada gurultaan yksinkertaisia vastauksia elämän monimutkaisiin kysymyksiin.”

      Tämä on aivan totta, mutta tuon voi käsittää myös myönteisesti. Ei kaikki jaksa, halua tai koe minkäänlaista tarvetta pohtia elämän suuria kysymyksiä tai arvoja. Heille riittää – yleensä käytännönläheisinä persoonina – se, että joku tekee sen.

      Tuossa piilee se vaara, että asioita yksinkertaistetaan liikaa, jolloin mennäänkin ojaan. Sitä vain ei huomata aivan heti. Mutta kyllä se viettelee, että tarjotaan jotain, mikä etenkin siihen omaan tunnetilaan istuu sillä hetkellä ja kuulostaa hyvinkin ”järkevältä” alkuun.

    • eeposta

      Jo on taas tajunnanvirtoja atella ja peesaajillaan. Naurettavaa, kertakaikkisen naurettavaa tuo teidän itsenne ylentäminen vakavalla naamalla toisia halveeraamalla, jopa valheiden avulla.

      Sinulla taitaa olla jokin perustava tarve fiktiivisiin kertomuksiin. MIksi et kanavoi sitä fiktiivisiin romaaneihin?

      Sanonpa että aloitus on pelkkää suunsoittoa, ei ansaitse sen enempää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      106
      1864
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1447
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      7
      1441
    4. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1409
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      148
      1362
    6. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1277
    7. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      93
      1277
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      647
      1202
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1088
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1087
    Aihe