Outo riidanaihe ? Onko muilla ?

Neuvoton

Tutustuin netissä minua hieman nuorempaan mieheen. Olin iloinen kun ajattelin hänen olevan viriili kun ensimmäisessä puhelinkeskustelussakin otti seksin tärkeyden puheeksi. Sanoin hänelle, että minulle seksi on hyvin, HYVIN tärkeää. Tapasimme ja aloimme seurustelemaan. Mutta eilinen päivä päättyi riitaan joka syntyi siitä, että hänestä haluan liikaa seksiä. Hän ei ole kuulemma "tottunut" useampaan kertaan vuorokaudessa. Minä olen valmis seksiin lähes aina, kiihotun hyvin nopeasti ja helposti. Olen iloinen jos seksiä on 3 kertaa vuorokaudessa. Vähempäänkin voin välillä tyytyä, ymmärrän jos on hyvin väsynyt tms. Mutta hän sanoi ettei kukaan mies pysty minun tahtiin eikä se ole totta. Olisi tehnyt mieli sanoa, että ex oli lähes 20 vuotta minua vanhempi (63v) ylipainoinen ja sydänvikainen ja silti jaksoi 1-3 kertaa vuorokaudessa. Jätin sanomatta kun arvelin, että vain loukkaisin häntä. Oikeasti tykkään hänestä tosi paljon. Ja tykkään ihan halaamisestakin ja sellaisesta hellyydestä ilman seksiäkin, mutta siihenkin hän sanoi ettei ole tottunut jatkuvaan halaamiseen. Myönnän että olen hellyydenkipeä. Eikö saisi sitten olla ? Hän myös sanoi että juo vain muutaman oluen töiden jälkeen mutta tosiasiassa aloittaa heti aamusta vapaapäivinä. Minua se ei muuten häiritse mutta hän alkaa helposti riidanhaluiseksi silloin. Humaltuneena hän myös paljasti hänellä olevan mielialan vaihteluja. Niistä ei voinut kysyä enempää kun oli niin humalassa taas. Riitaa ei voi edes varsinaisesti voi sanoa riidaksi koska minä olin hiljaa ja hän sanoi, että se oli sitten tässä. Eikö se tarkoita, ettei halua jatkaa ? Joten lähdin hänen luota. Nyt sitten itken omassa kodissa.

45

771

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikeastiviriilimies

      Huhhuh, itse hieman yli 50 v hoikka mies (seksi pitää hoikkana) ja voisin sekstailla hyvinkin kolme kertaa päivässä ja niin olen tehnytkin suhteessa ollessani. Aika huvittavaa että mies kyseli seksistä, kuvittelikohan että 1-3 kertaa VIIKOSSA olisi jo aika paljon? Mulle ei riittäisi alkuunkaan.

      • Eiarpaonnea

        Kiva kuulla, etten toivo mahdottomia. Toki kun muuten olen seksielämäänne varsin tyytyväinen niin en haluaisi erotakaan. Mutta tuntuu tosi ikävältä kun mollaa nymfomaaniksi. Normaali 40v nainen olen mielestäni.

    • Letsfuckaroundhouse

      Ainaki 10 kesällä ehkä 5 kertaa hyvää kuntoilua

    • Mitä tuohon seksin määrään sanoisi. Se on kovin yksilöllistä.

      Suhteen alussa saattaa mennä 5-6 kertaa päivässä seksin merkeissä, mutta vuosien jälkeen kerta kaksi viikossa on jo paljon. Silti seksi voi olla tärkeää, vaikka ei sitä usein harrastaisikaan.

      Uskon, että tilastost seksin harrastamisen tiheydestä eivät ole luotettavia, kuten eivät ole alkoholin käytönkään suhteen.

      Seksin tiheyteen vaikuttaa suuresti molempien osapuolten aloitteellisuus ja mielikuvitus. Minulla on ollut nainen, joka katsoi, että hänen aloitteekseen riittää suurin piirtein ilmoitus mennä nukkumaan ajoissa ja sängyssäkin miehen tehtävä on tyydyttää nainen. Toisaalta seksin tekee paljon mielenkiinoisemmaksi, kun ei tiedä saako tänään piiskaa vai peppua.

      Syynä vanhemman miehen "jaksamiseen" voi olla juuri tuo ikäero. Nuoret ja nätit naiset ovat harvinaista herkkua,

      Jotain ongelmia miehelläsi kuitenkin on, kun sen viinan kanssa pitää läträtä ylenmäärin.

      • Exlex

        Nyt kannattaa nussia sillä ei kuuskymppistä enää voi panna.

    • wwwp

      8 vuoden jälkeenkin seksiä joka päivä vähintään kaksi yleensä useampi kerta vuorokaudessa. 50v alle ja päälle iät nyt.

      • RuuhkaisetVuodet

        Onko nää jotain pikahoitoja vai miten löytyy aikaa?
        Olemme myös 5-kymppisiä ja tällä hetkellä ei olisi aikaa irrottaa edes paria tuntia seksille, jotta ehtisi edes sen 2 kertaa.

    • 452412

      Just joo. Onpa ihmenaisia jos paikat kestää moista jyysäämistä. Niin huono feikki kun mahdollista.

      • Eiarpaonnea

        No en oo ihmenainen enkä yhtään feikki. Kostun vaan helposti ja runsaasti, niin että on pikkarit märkinä suurimman osaa päivästä. En tälle mitään voi.

    • 851431

      Taitaap olla noit 5min varvei. Laadul eik määräl.

      • Eiarpaonnea

        Sori mutta tämä miesystäväni on uuden pitkäkestoisen erektiolääkkeen kokeilussa ja ne kerrat ovat "hieman" pidempiä kuin 5 minuuttia. Miksi pitää kateudesta mollata toisia ? Yksi miesystäväni kesti niin kauan aina, että usein pyysin tulemaan, kun polvetkaan ei meinannut kestää enää (kontallaan peppu ylhäällä ihan paras asento) . Tämän nykyisen kanssa vaihdetaan asentoa ja huilataan hetken välillä (kunto meinaa pettää) hän kokoajan sisälläni. En todellakaan haluaisi erota. Ennemmin tyydyn harvempiin kertoihin.

      • oikeastiviriilimies
        Eiarpaonnea kirjoitti:

        Ihan kuin mun ex-vaimo, takaapäin tykkäs kun pantiin ja aina joskus sanoi että voit tulla jo, pyörtyy muuten pian ja joskus kunto pettikin, sänky oli välillä kuin vesiletkulla kasteltu kun hikisinä painettiin menemään eikä ollut kyse koskaan 5 min. pikaisista.
        Automatkoilla pysähdyttiin usein naiskentelemaan ja oli todella märkänä sekunneissa kun vähänkin vihjaisi että voitais pysähtyä sivutien varrelle..kyllä nymfot on parasta seuraa viriilimiehelle..
        Muitakin nymfonaisia ollut, joko niitä on paljon liikenteessä tai sitten niistä tulee sellaisia mun seurassa :)

      • 24h7vrk

        3 kertaa seksiä päivässä tarkoittaa, että siihen menee aikaa noin pari tuntia jos ei tosiaan jostain pikaisesta ole kyse.
        Jos ajattelen itseäni niin päivästä kuluu 10h työhön plus matkoihin, 2-3h lasten harrastuksiin, tunti ruokailuun ja siivoiluun. Oma harrastus kotona vie vaihtelevasti puolesta tunnista pariin tuntiin päivässä ja KOKO perheen kanssa on kiva syödä iltapala kysellen kuulumisia.
        Mieluummin harrastamme niitä pikaisia arkena, että ehtii nukkumaankin.

        Tietysti eri juttu jos ei ole lapsia ja/tai työtä.

      • Eiarpaonnea

        No harvemmalla menee 10tuntia töihin plus työmatkohin. Miten ihmeen lasta teillä ja miten paljon oikein harrastavat jos joka päivä menee 2-3 tuntia ? Lapsillakin pitää olla sellaista vapaa-aikaa jolloin saa levätä ja olla vähän tylsääkin. Yksi harrastus riittää ja isommat lapset voivat kulkea niihin yksinkin. Juu, kyllä meilläkin on syöty iltapala tai iltaruoka yhdessä koko perhe. Mutta me emme roiku somessa tai katso juurikaan televisiota. Niin ja toki pikaisia meilläkin välillä, esim ennen töihin lähtöä :) Sehän vaan monipuolistaa ruokavaliota. Niin, minulle seksi on kuin ruoka tai nukkuminen, ilman noita alkaa voida pian huonosti.

      • Eiarpaonnea
        oikeastiviriilimies kirjoitti:

        Ihan kuin mun ex-vaimo, takaapäin tykkäs kun pantiin ja aina joskus sanoi että voit tulla jo, pyörtyy muuten pian ja joskus kunto pettikin, sänky oli välillä kuin vesiletkulla kasteltu kun hikisinä painettiin menemään eikä ollut kyse koskaan 5 min. pikaisista.
        Automatkoilla pysähdyttiin usein naiskentelemaan ja oli todella märkänä sekunneissa kun vähänkin vihjaisi että voitais pysähtyä sivutien varrelle..kyllä nymfot on parasta seuraa viriilimiehelle..
        Muitakin nymfonaisia ollut, joko niitä on paljon liikenteessä tai sitten niistä tulee sellaisia mun seurassa :)

        Ai että kuulostaa ihanalta nuo autoilureissut ...itse kiihotun tuon kuvittelusta :D Saas nähdä onnistaako itseäni. Pikaisetkin kävis niin hyvin.

      • 24h7vrk
        Eiarpaonnea kirjoitti:

        No harvemmalla menee 10tuntia töihin plus työmatkohin. Miten ihmeen lasta teillä ja miten paljon oikein harrastavat jos joka päivä menee 2-3 tuntia ? Lapsillakin pitää olla sellaista vapaa-aikaa jolloin saa levätä ja olla vähän tylsääkin. Yksi harrastus riittää ja isommat lapset voivat kulkea niihin yksinkin. Juu, kyllä meilläkin on syöty iltapala tai iltaruoka yhdessä koko perhe. Mutta me emme roiku somessa tai katso juurikaan televisiota. Niin ja toki pikaisia meilläkin välillä, esim ennen töihin lähtöä :) Sehän vaan monipuolistaa ruokavaliota. Niin, minulle seksi on kuin ruoka tai nukkuminen, ilman noita alkaa voida pian huonosti.

        No, minulla menee. Joka päivälle on jotain "koukkua", silloin kun se ei ole joku virallinen meno/kauppareissu niin se on vanhempien luona piipahtaminen.
        Siellä yleensä arkisin vain pikainen jääkaapin & lääkkeiden tarkistus, tämä tulee tehtyä vähintään joka toinen pvä. Viikonloppuna on sitten siivoilut ja seuraavan viikon ruokien osto & laitto.

        Lapsia on 3 ja jokaisella on vain 1 harrastus. Tosin se ei aina siltä tunnu, pelaako sinun lapsesi/tuttusi jotain joukkuelajia? Voin kertoa, ettei siinä riitä kerran viikossa pistäytyminen, eikä edes pelkkänä arkena harrastaminen.
        Aikataulu ei mahdollista sitä, että lapset kävisivät yksin harrastuksissaan.
        Koulun jälkeen tekevät läksyt ja ruuan jälkeen jo mennään. Lähin bussipysäkki on useiden kilometrien päässä, joten päivä venyisi lapsilla kohtuuttomasti.
        Kaikkia lapsia ei tietysti kuskata harrastukseen joka päivä.

        "Mutta me emme roiku somessa tai katso juurikaan televisiota."
        Ei mekään, mieluummin käytän vähän vapaa-aikani muuhun.
        No, Emmerdale on paheeni ja sen pyrin katsomaan tallennettuna.

        Omat harrastukset ovat eläimiemme hoito & lenkki sekä puutarha & kasvimaa.

      • truth
        24h7vrk kirjoitti:

        Normaalisti ihmisellä menee tosiaan tuo 10 tuntia töihin työmatkoihin, helposti, pääkaupunkiseudullakin. Huomattava on myös, ettei parilla ole välttämättä prikulleen sama työaika, tai muusta syystä ihan eri vrk rytmi. Myös vuorotyö ja lasten hoitojärjestelyt voivat olla sellaisia, ettei pari viikolla edes kunnolla tapaa toisiaan. Jotenkin epärealistiselta kuulostaa tuo sekstailu useasti päivässä. Itselläni siitä ainakin tulisi helposti suorittamista kaiken muun lomaan. Ei hyvä. Vaikka seksistä pidänkin, niin pidän myös työstäni, ja omista harrastuksista ja muusta elämästä. Samoin arvostan hyvää unta.

    • 9999

      Jaa-a. Itsellenikin on seksi tärkeää, kyllä vaan. Huomasin vasta nyt keski-ikäisenä, että minulla on ollut jonkin sortin seksiaddiktio. Olisiko sinullakin? Addiktiosta on kyse silloin, jos elämä kaatuu siihen, ettei seksiä ole kuin kerran päivässä - tai joka toinen päivä. Addiktio on myös silloin, jos aina vain ajattelee seksiä; miksei saa sitä useammin tai miettii seksiä muuten vaan kokoajan. Elämä pyörii ajatuksineen seksin ympärillä.

      Miettisin pitkään onko mies minulle sopiva, jos hän ensimmäisessä puhelinkeskustelussa kertoisi seksin tärkeydestä. Suhteessa, siis parisuhteessa, kun on roimasti muitakin oleellisia tekijöitä. Seksin varaan ei voi parisuhdetta rakentaa, tai voi, mutta se menee pieleen. Harkittu vakituinen vakipanosuhde voisi olla parempi vaihtoehto.

      Hellyydenkipeä ja seksinnälkäinen eivät ole synonyymit. Useinpa vielä niin, että kummallakin korjataan toista. Seksistä haetaan lohtua hellyyden kaipuuseen, ja hellyyden kaipuusta haetaan lohtua seksin kaipuuseen. Suhteessa tärkeintä on, että molemmat tietävät ja tuntevat millainen on kumppanin läheisyyden tarve. Molemmat joustavat toisen suuntaan. Tai sitten toteavat olevansa niin erilaisia, ettei yhteiselosta tule mitään.

      Analyysi (tarkka ;)) teidän suhteestanne: mies on alun perin halunnut etupäässä seksisuhdetta, omilla ehdoillaan. Sinun seksinnälkä on yllättänyt hänet negatiivisesti. Hän ei halua olla mikään panoautomaatti kuitenkaan. Lisäksi miehellä on taipumus runsaaseen alkoholinkäyttöön, mikä ei ainakaan lisää potenssia ja kestävyyttä. Se myös vähentää entisestään suhteenne henkisiä asioita, joita siis parisuhteessa tarvitaan, muuten ei ole suhde. Onko teillä ylipäänsä mitään muuta kuin seksi? Jotain henkevää suhteessanne?

      • oikeastiviriilimies

        Huono analyysi. Mies kuvitteli että häntä innokkaampaa ei voi löytyä koska haluaa muutaman kerran viikossa seksiä, ollut tietenkin aiemmin naisia joille riittää pari kertaa kuukaudessa.

        Yks mun ex-naisista kuvitteli että on innokas ja taitava sekstailemaan, katin kontit, kerran viikossa olisi riittänyt tälle ja tahti niin leppoisa että piti varoa ettei itse nukahda. Eihän siitä mitään tullut, huonompaa seksikumppania en ole nähnyt ja naisia oon kuitenkin käynyt läpi aika liudan.
        Seksi on todella hyvää kuntoilua kunhan se kestää pitkään.

      • thtr

        Sinunkin analyysi huono...
        Jos mies kuvittelee "että häntä innokkaampaa ei voi löytyä koska haluaa muutaman kerran viikossa seksiä"

        Itse en kerta kaikkiaan sulattaisi noin tyhmää miestä. Ei kannata kuvitella ja olettaa mitään, vaan ottaa asioista todella selvää ja tehdä päätelmiä. Ymmärtää että "innokas" voi tarkoittaa mitä vaan. Kanssakäymisessä se selviää.

        Leppoisa tahti oli exäsi käsitys hyvästä seksistä. Ei ole hänen vika, jos ajattelet toisin.

      • hfruhihrwiiuw
        thtr kirjoitti:

        Minulla oli aikoinaan myös tuollainen ex, jota voisi kuvailla sanalla "sensuelli" nainen. Olen myös toiminnan linjoilla, ja oli vaikeaa pysyä hereillä niin hitaassa tahdissa. Loppupeleissä vaikka nainen oli toiseksi kaunein nainen joiden kanssa olen ollut ikinä, oli pakko lähteä omille teille, koska jotenkin tuollainen hidas tahti teki koko toimituksesta aika "mummomaista", vaikka ikää meillä oli silloin about 38 vuotiaita. Sellainen "kunnon kyydit" ote puuttui kokonaan. Olisin voinut hyväksyä hitaan toiminnan jos olisi ollut myös muuta, mutta kun aina sillä samalla hitaalla tavalla ja kaikenkaikkiaan aina samalla tavalla ylipäätään.

      • Eiarpaonnea

        No on useampi yhteinen harrastus jos niitä voi pitää henkevinä asioina. Etenkin molemmille on koirat hyvin tärkeitä. Koirat ovat minulle elämäntapa, en voisi kuvitella elämää ilman koiraa ja miesystävän kanssa mietitään meille kummallekin sopivaa rotua. Minulla on jo yksi koira, hän menetti omansa vähän aikaa sitten. Nyt sellainen onnellinen asia, että miesystävä pyysi anteeksi, oli liian humalassa ja stressiä niin purki oloa minuun. Hän ei ole tosiaankaan jättämässä, vaan oli yrittänyt tavoittaa minua jopa ystävieni ja poikani kautta kun olin sulkenut puhelimeni ja fb-tilini kun tuntui niin pahalta. Oma reagointini oli vähän tyhmää, myönnän. Hän oli kirjoittanut viestin ystävälleni että rakastaa minua eikä halua erota. Itse ainakin ajattelen, että jos kehtaa muillekin ihmisille (myös omalle äidilleen ja tyttärelleen) kertoa minusta ja rakastavansa minua niin tuskin on pelkkä seksi mielessä ollut liikenteessä.

      • Eiarpaonnea

        Lisäksi meillä on molemmilla esimerkiksi samanlainen haave asumisen suhteen. Myös uskonnosta ja politiikasta on varsin pitkälle samansuuntaiset ajatukset. Minun mielestä parisuhteessa seksi vaan on tosi tärkeää, sehän on läheisyyttä ja parhaimmillaan tunteita täynnä. Olen sekä hellyydenkipeä että seksinnälkäinen, tiedän, että ovat eri asioita ja hellyydeksi riittää että minua halaa usein. Tarvitsen myös omaa tilaa, mutta siihen riittää oma työ pitkälti. Jos mies on omissa harrastuksissaan niin se sopii hyvin minulle, en tarvitse olla koko ajan toisen kyljessä. Addiktio tämä ei varmaan ole, vaan paljon sitä, että olin yli 20 vuotta liitossa jossa oli hyvin vähän seksiä, viikkoja, kuukausiakin ilman. Joten kai sitä pitää ottaa vähän takaisin :D No, ehkä välillä oli lähellä addiktiota mutta se vaihe meni ohi.

      • Eiarpaonnea
        oikeastiviriilimies kirjoitti:

        Huono analyysi. Mies kuvitteli että häntä innokkaampaa ei voi löytyä koska haluaa muutaman kerran viikossa seksiä, ollut tietenkin aiemmin naisia joille riittää pari kertaa kuukaudessa.

        Yks mun ex-naisista kuvitteli että on innokas ja taitava sekstailemaan, katin kontit, kerran viikossa olisi riittänyt tälle ja tahti niin leppoisa että piti varoa ettei itse nukahda. Eihän siitä mitään tullut, huonompaa seksikumppania en ole nähnyt ja naisia oon kuitenkin käynyt läpi aika liudan.
        Seksi on todella hyvää kuntoilua kunhan se kestää pitkään.

        Oikeastiviriilimies Olet varmasti niin oikeassa siinä, että miesystäväni todella kuvitteli olevansa suorastaan kyltymätön kun haluaa monta kertaa viikossa seksiä. Kukaan ei ollut kertonut, että jotkut naiset (ja miehet) haluavatkin monta kertaa päivässä. Tämä on kyllä aika vaikea pala minulle. Täytyy kai ehdottaa sellaista että keskeytetään homma (joskus), niin jaksaisi sitten uudemmankin kerran samana päivänä.

      • MieluumminHalusta

        Mikä tuossa keskeytyksessä olisi pointtina? Itse en ainakaan (naisena) pystyisi olemaan keskeytetyn seksin jälkeen! Voisin kuvitella miehellä olevan yhtä tukala olo.

        Eikö laatu olisi määrää parempi?
        Minulle mieluummin kerran päivässä, tuntien olevani haluttu ja rakastettu, kuin 3 kertaa päivässä tuntien olevansa pakkopullaa.

      • truth
        Eiarpaonnea kirjoitti:

        Oikeastiviriilimies Olet varmasti niin oikeassa siinä, että miesystäväni todella kuvitteli olevansa suorastaan kyltymätön kun haluaa monta kertaa viikossa seksiä. Kukaan ei ollut kertonut, että jotkut naiset (ja miehet) haluavatkin monta kertaa päivässä. Tämä on kyllä aika vaikea pala minulle. Täytyy kai ehdottaa sellaista että keskeytetään homma (joskus), niin jaksaisi sitten uudemmankin kerran samana päivänä.

        "Täytyy kai ehdottaa sellaista että keskeytetään homma (joskus), niin jaksaisi sitten uudemmankin kerran samana päivänä. "

        Täh? Mikä juttu tuo on? Minua ainakin ottaisi todella päähän jos homma keskeytettäisiin! Vielä enemmän sen vuoksi, että voisi taas samana päivää jatkaa. Mitään noin hullua en olekaan kuullut. Onko mottonasi "ei se laatu, vaan määrä"? vai mitä?

    • rfdfdf

      Meillä taas on toisinpäin. Mies haluaisi seksiä minä en. Keroin miehelle siitä ja hän kyllä on valmis odottamaan. Jos se ei sovi miehellesi, että harrastatte seksiä useemmin ja sinulle se asia on niin tärkeää niin kannattaa miettiä sovitteko te yhteen. Mielestäni mielihalut sun muut asiat pitäisi olla kutakuinkin samankaltaiset, jolloin parisuhde onnistuu.

      • Eiarpaonnea

        Minua on näin naisena mietityttänyt miksi jotkut (kai useat) naiset eivät halua seksiä, ainakaan usein ? En tarkoita mitenkään loukata mutta en ymmärrä miksei halua sellaista hyvää nautintoa, rentoutunutta oloa ja hyvää mieltä ? Luulisin, että vaikkei jonain hetkenä niin ehkä olisi seksi mielessä niin jos on edes kohtuutaitava mies niin kyllähän ne halut heräävät jos toisen antaa tulla iholle. Minua ainakin kosketus kiihottaa, enkä siksi pysty menemään miespuoliselle hierojalle siitäkin huolimatta että ne otteet olisivat vain täysin ammattimaisia.

      • 12121212123

        Nämä naiset yrittävät pihtailemalla kontrolloida ja hallita parisuhteessa,
        Sitten kun eivät siinä onnistu niin osa alkaa syyttämään miestään narsistiksi, tai joksikin muuksi mielialahäiriöiseksi kun olsis aika itsetutkiskeluun ilman itsepetoksia,
        Siten salassa pitää "kynttilä" illallista tai käy jossain "rentoutumassa" jotain tyyliin omaa aikaa ku pettyy tähän seksittömään olotilaan kun on omalla pihtailuillaan ja vankoilullaan tälläisen tilaanteen saattanut aikaan,

        Toki ei pidä nyt ottaa yleistyksenä vaan törmännyt muutamaan tällaiseen tapaukseen,
        onhan noita ihan terveellä kotelolla varustettuja naisiakin, mutta vähemmistössä ikävä kyllä kun 0on kaikenmaailman usuavuttomuudet ja elämäntapa ohjeet lehdistä opeteltu

        Toki miehetkin osaavat olla varmasti vaikka minkälaisia , niistä ei ole itsellä kokemusta tässä tapauksessa

        jotta eipä tässä nyt minulla muuta....

      • tytyt
        Eiarpaonnea kirjoitti:

        Minua on näin naisena mietityttänyt miksi jotkut (kai useat) naiset eivät halua seksiä, ainakaan usein ? En tarkoita mitenkään loukata mutta en ymmärrä miksei halua sellaista hyvää nautintoa, rentoutunutta oloa ja hyvää mieltä ? Luulisin, että vaikkei jonain hetkenä niin ehkä olisi seksi mielessä niin jos on edes kohtuutaitava mies niin kyllähän ne halut heräävät jos toisen antaa tulla iholle. Minua ainakin kosketus kiihottaa, enkä siksi pysty menemään miespuoliselle hierojalle siitäkin huolimatta että ne otteet olisivat vain täysin ammattimaisia.

        Ne naiset jotka eivät halua usein seksiä, ei nauti siitä. Jos nauttisivat, niin haluaisivat sitä. Usein naiset myös kasvatetaan jo lapsena siihen, että seksi on likaista, ei ollenkaan naisten/tyttöjen juttu.

      • tytyt
        tytyt kirjoitti:

        Siis KUNNON naisten/tyttöjen juttu.

      • sellaistaseon

        "Minua on näin naisena mietityttänyt miksi jotkut (kai useat) naiset eivät halua seksiä, ainakaan usein ?"

        Muistele tuota kysymystä siinä vaiheessa, kun omat halusi ovat hiipuneet, ja ainoa halusi on vielä ehkä joskus haluta seksiä. Haluttomat naiset näet eivät yleensä ole haluttomia mitenkään omasta tahdostaan tai valinnastaan.

        Ikääntyminen, sairaudet, stressi, yms. luonnolliset asiat muuttavat peruuttamattomasti ihmisten seksuaalista halukkuutta, ja hienoa silloin, jos voit lämmöllä muistella halukasta elämänaikaasi.

      • lsdk
        tytyt kirjoitti:

        Ne naiset jotka eivät halua usein seksiä, ei nauti siitä. Jos nauttisivat, niin haluaisivat sitä. Usein naiset myös kasvatetaan jo lapsena siihen, että seksi on likaista, ei ollenkaan naisten/tyttöjen juttu.

        "Ne naiset jotka eivät halua usein seksiä, ei nauti siitä. Jos nauttisivat, niin haluaisivat sitä. "

        Juuri näin. Lisäksi itse suhde voi viedä seksihalut. Eli monet naiset nauttisivat seksistä, muttei (enää) oman miehensä kanssa. Surkuhupaista on, että jos mies kovin yksioikoisesti ja tai tylysti osoittaa seksin vaatimuksena vaimolleen, vaimon into lopahtaa. Luonnollisesti, koska naisen halu seksiin lähtee aina ylhäältä alaspäin. Jos henkinen yhteys ei toimi, ei toimi seksikään. Sanottakoon vielä, että liiton ulkopuolisissa suhteissa henkisellä yhteydellä ei ole niin paljon merkitystä, naisellekaan.

      • aktiivimallia
        lsdk kirjoitti:

        Kuulostaa loogiselta päättelyketjulta mutta ei valitettavasti ihan pidä paikkaansa. Monet naiset nauttivat mm. vanhetessaan seksiaktista hyvinkin paljon, vaikka harvemmin välein, aivan tyytyväisenä.

        On jopa niinpäin, että hyvin aktiivisesti seksiä haluava ei saa siitä oikenlaista nautintoa, vaan hän pyrkii aktimäärällä tyydyttämään jotain sellaista emotionaalista tarvetta, jota siitä ei voi saada.

      • Eiarpaonnea
        sellaistaseon kirjoitti:

        "Minua on näin naisena mietityttänyt miksi jotkut (kai useat) naiset eivät halua seksiä, ainakaan usein ?"

        Muistele tuota kysymystä siinä vaiheessa, kun omat halusi ovat hiipuneet, ja ainoa halusi on vielä ehkä joskus haluta seksiä. Haluttomat naiset näet eivät yleensä ole haluttomia mitenkään omasta tahdostaan tai valinnastaan.

        Ikääntyminen, sairaudet, stressi, yms. luonnolliset asiat muuttavat peruuttamattomasti ihmisten seksuaalista halukkuutta, ja hienoa silloin, jos voit lämmöllä muistella halukasta elämänaikaasi.

        Ikääntyminen ei automaattisesti vie haluja. Itselläni on 2 vakavaa sairautta joista toinen vie ajoittain sairaalaan eivätkä ne ole vähentäneet haluja. Myönnän, että sairaus jossa on kovia kipuja lähes päivittäin niin sellainen varmasti vaikuttaa. Elämäni on ollut enimmäkseen stressin ja isojen murheiden täyttämää mutta saan seksistä voimaa, rentoutusta ja iloa elämään.

      • Päärynä
        lsdk kirjoitti:

        "Ne naiset jotka eivät halua usein seksiä, ei nauti siitä. Jos nauttisivat, niin haluaisivat sitä. "

        Juuri näin. Lisäksi itse suhde voi viedä seksihalut. Eli monet naiset nauttisivat seksistä, muttei (enää) oman miehensä kanssa. Surkuhupaista on, että jos mies kovin yksioikoisesti ja tai tylysti osoittaa seksin vaatimuksena vaimolleen, vaimon into lopahtaa. Luonnollisesti, koska naisen halu seksiin lähtee aina ylhäältä alaspäin. Jos henkinen yhteys ei toimi, ei toimi seksikään. Sanottakoon vielä, että liiton ulkopuolisissa suhteissa henkisellä yhteydellä ei ole niin paljon merkitystä, naisellekaan.

        "Jos henkinen yhteys ei toimi, ei toimi seksikään". Väärin. Kun kirjoittaja itsekin myöntää, että "liiton ulkopuolisissa suhteissa henkisellä yhteydellä ei ole niin paljon merkitystä". Kyllä moni nauttii seksistä oman kumppanin kanssa vaikka muuten menisi päin mäntyjä. Joissain suhteissa se on ainoa liima. Mutta se on totta, että jos mies vaatii tylysti seksiä niin se ei toimi vaan karkottaa halut aika varmasti. Ja miesten, vanhojen jäärienkin, pitäisi oppia mikä on esileikki. Minä sytyn nopeasti mutta se ei tarkoita, ettei tarvitsisi yhtään helliä. Naista voi huomioida kauniisti jo päivällä jos seksi on mielessä illalla. Enkä usko, että kotitöissä auttamisesta olisi ainakaan mitään haittaa, joskus pienikin apu on iso apu.

      • 8796
        Päärynä kirjoitti:

        "Kyllä moni nauttii seksistä oman kumppanin kanssa vaikka muuten menisi päin mäntyjä. "

        Tuo riippuu. Päin mäntyä voi mennä ja seksi voi toimia, joskus, joissain tapauksissa. Riippuu kuinka paljon päin mäntyä ja millaiset ihmiset kyseessä. Jos kumppani jyrsii todenteolla ja kohtelee huonosti, niin itseään arvostava ihminen ei ryhdy seksiin hänen kanssaan. Selviö mikä ei olekaan näköjään ihan selvää... Siksi onkin aika "hauskaa" että monet miehet kohtelevat vaimoaan huonosti, eivät ymmärrä alkeellistakaan hyvää käyttäytymistä ja huomioimista. Sitten mesoavat, kun vaimo "pihtaa". Kannattaisi vilkaista peiliin.

      • 8796
        aktiivimallia kirjoitti:

        "Ne naiset jotka eivät halua usein seksiä, ei nauti siitä. Jos nauttisivat, niin haluaisivat sitä. "

        Kuulostaa loogiselta päättelyketjulta mutta ei valitettavasti ihan pidä paikkaansa. Monet naiset nauttivat mm. vanhetessaan seksiaktista hyvinkin paljon, vaikka harvemmin välein, aivan tyytyväisenä.

        On jopa niinpäin, että hyvin aktiivisesti seksiä haluava ei saa siitä oikenlaista nautintoa, vaan hän pyrkii aktimäärällä tyydyttämään jotain sellaista emotionaalista tarvetta, jota siitä ei voi saada.

        Nainen haluaa seksiä, jos nauttii siitä, näin. Nainen haluaa harvemmin, jos seksi ihan ok, mutta siitä ei ihan hekumaan asti nauti. Monet sanovat nauttivansa harvemmin seksistä, mutta tavallaan tarkoittavat seksin olevan ok silloin tällöin. Aivan samoin kuin jotkut nauttivat suklaasta ja haluavat sitä joka päivä. Jotkut sanovat myös nauttivansa suklaasta, mutta pieni pala kerran kuussa riittää. Pienessä palassa nautintoa hyvin harvoin ei ole kuitenkaan paljon eroa verrattuna "ei olenkaan nautintoa". Eri ihmiset tarkoittavat nautinnolla eri asioita, eri tunnetta tai tunneyhdistelmää. Ja paha niitä on lähteä vertailemaan ja arvioimaan keskenään. Eikä sellaisella ole mitään merkitystä.

    • TätäTaasparipväsitten

      Olemmekohan tavanneet saman miehen? :D Rooli on kova, mut pohjimmiltaan täys perhekeskeinen nössö. Tai sellanen, jolla pitäs olla eukko haavissaan, valtansa alla. Hänen pitäisi päästä kontrolloimaan naisen seksuaalisuuttakin, aktiivinen nainen pelottaa. Kuitenkin naisen pitäs tehä alotteet, kun hän ei sellaseen rupea :'D Toisin sanoen: epävarmuudessa ja itseluottamuksen puutteessa löytyy, vaikka ollaan niin coolia kingiä ja itsenäistä vaeltajaa tuolla ns. ympyröissä. Luulee testaavansa naista ja olevansa haluttu, vaikka nainen katsoo kaiken epätoivon, depression, ujouden, epävarmuuden läpi. Nainen näkee myös halveksunnan, eikä todellakaan kaipaa mitään pysyvämpää. Ei muuta kuin hauskanpitoa ja hyvää seksiä, silti toista arvostaen :) Tällanen naisen itsellisyys taas loukkaa miestä, jota naisen kuin naisen salassa pitäisi toivoa vähintään aviomieheksi, vaikka hän naista kuin naista (paitsi 2-kiloista aivotonta) halveksiikin :) Ehkä se on niin että jos tällanen mies tosiaan kohtaa itseään 15 vuotta nuoremman peilin edessä asuvan tyhjäpään, yhtä lailla itsevarmuuden puutteesta kärsivän teatraalisen esittäjän, joka kumminkin vietävissä ylhäältä alaspäin-tyyliin herkkupeppuaan ja kuteitaan kehumalla - ehkä sitten syntyykin jotain jopa. Jopa alkukantaisen onneton, räpeltävä fyysinen yhteys XD Wow.

    • hölö

      Seksistä ei kannata riidellä. Menee loputkin toisen jäljellä olevista haluista, koko fiilis.

      • 8796

        Jep

    • ullriikka

      Olen uudehkossa suhteessa ja seksiä oli alussa päivittäin, iltaisin. Olen ollut seksissä aktiivinen aina ja outoa, kun touhut ajoittuvat iltaan.
      Miehellä on jotain alakuloa menossa ja seksi ei nyt kiinnosta. Mikä miehiä vaivaa, kun seksikin on säännösteltyä?

      • Eiarpaonnea

        Onkohan toi ilta-aika jotenkin opittu jostain kaukaa, vanhempien ajoilta, että seksiä harrastetaan vain illalla? Vaikea ymmärtää muuten minkä vuoksi. Ja jos miehellä on stressiä tai alakuloa niin luulisi seksin auttavan asiaa, senhän on tarkoitus tuottaa hyvää oloa. Jos mies joutuu syömään lääkkeitä jotka vaikuttavat sukupuoliseen kykyyn niin siitä kannattaa puhua heti kumppanille, koska nainen kuvittelee, ettei mies enää halua häntä jos seksi ei kiinnosta.

        Eiköhän tuo ilta ole melko usein ihan käytännön sanelema juttu? Yleensä kun aamulla, näin ainakin itse läpi elämän, riennetään töihin. Herätään, aamupissa ja -pesu. Aamupala, äkkiä vaatteet päälle, ja menoksi. Max kolmevarttia kellon soitosta on työmatkalla. En jaksa seksiin keskittyä, siitä tulisi hätäistä. Viikonloppuna tietty eri juttu. Jos on lapsia, niin seksin järjestäminen tyydyttävästi on jo huomattavasti hankalampaa.

      • gggglhj
        8796 kirjoitti:

        Laittakaa kello herättämään 40 min. normaalia aikaisemmin aamulla niin ehditte sekstailla, niin me tehdään. Tosin jos olette lihavia, eihän sitä silloin jaksa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe