Ajaminen autolla pelottaa

En ole kokonaan päässy ajopelosta mutta siihen auttaa vain että ajaa. Ite en pysty ajamaan isoissa kaupungeissa kun paljon liikennettä.

Tilatkaa taxi.

Ajoa vaan siitä sitä varmuutta tulee ajopelkoon.Ehdotapa miehellesi että nyt lähdetään huviajelulla ja sitten vain ajat minne haluat.Vihaisille katseille ja tööttäyksille voit heiluttaa vaan iloisesti kättä koska varmasti osaat liikennesäännöt ja ajat niiden mukaan. Nyrkinpuistelijat on yleensä hätähousuja joilla kiire ja niistä nyt ei kannata välittää. Vaikka auto sammuis mäelle niin ei kannata panikoida siitä pääsee kyllä kun ajattelet ensin mitä teet ennenkuin toimit. Tsemppiä

ajappa jollain skodalla niin mielenterveyshän siinä menee järkyttävän sisämelun ja epämukavan pompottavan jousituksen vuoksi, eikä vikojen paljous ainakaan omistajia/haltijoita kiihota.

Sama pelko minullakin. Kortin ajoin 18 vuotiaana, mutta ensimmäisen oman auton hankin vasta vuosi sitten 32 vuotiaana. Muutama vuosi sitten opettelin ajamisen tavallaan uudestaan puolison autolla. Pelkoa ei helpota muu kuin harjoittelu. Aloitin ajamisen opettelun yhdessä puolison kanssa liikenteen hiljaisina aikoina.

Samaa ongelmaa löytyy täältäkin. Auton hallinnassa ei ole oikeastaan ongelmia, mutta omaan hitaan reaktiokyvyn, joten pelkään koko ajan kolaroivani tai ajavani jonkun päälle. Havainnointikyvyssä on myös välillä ongelmia - en välttämättä näe, millä kaistalla muut autot ajavat. Ajopelkooni ei pakko-ajaminen auta, yleensä pahentaa ja kärsin sen jälkeen paniikkikohtauksen. Mentaaliharjoittelu on auttanut hieman sekä teiden opettelu etukäteen, jotta tietää riskipaikat. Ja automaattivaihteinen auto, jottei huomio kiinnity liikaa vaihteisiin. On siis omalla kohdalla hitonmoinen homma päästä tuosta eroon. Ja tuskin koskaan pääseekään täysin. Eikä se haittaa. On hieman skarpimpi sitten, kun ajaa.

Itsellä tulee aina epätodellinen olo ja sellain ihme huimaus kun vauhti nousee yli 80-90km/h todella ahdistavaa ja pelottavaa pitkillä matkoilla.

Mäkilähtöavustin on suoraan sanoen perseestä. Se ei opeta kuljettajalle yhtään mitään, tai ainoastaan sen, että automatiikka hoitaa lähdön. Sit, kun pitäisi ajaa autoa, missä tätä kyseistä avustinta ei ole, ollaankin suunnilleen löysät housussa, kun ei tiedetä mitä tehdä.

Äutollaajotaito kehittyy vain ajamalla. Kuten esim pyörälläajo, uiminen tai mikä tahansa taito kehittyy ja menee ns kehomuistiin. Mitä useampia toistoja ja harjoitteluja, sen vähemmän aktiivista miettimistä itse suoritukseen tarvitsee käyttää. Ja kun ajaminen sujuu automaattisemmin, liikenee energiaa enemmän muun liikenteen seuraamiseen ja reagointiin.
Kannattaa siis vain ajaa ja harjoitella, jos mielii hyväksi kuskiksi. Ja jos pelottaa, alussa voi harjoitella hiljaisina aikoina, iltaisin, sunnuntaiaamuisin jne. myös teollisuusalueet, syrjemmässä olevat parkkialueet ym ovat sopivia harjoittelupaikkoja. Ja mäkilähdon voi tehdä alussa vaikka käsijarrun avulla. Mukavia ajokokemuksia!

Moi! Itse kuvittelin 18-vuotiaana, etten ikinä tule hankkimaan korttia. Kun olin parikymppinen, vanhempani "pakottivat" minut autokouluun, eli siis maksoivat sen ja mentävähän se sitten oli. Sitä kauhun ja paniikin määrää joka ajotunnilla! Opettaja ihmetteli pelkäämistäni ja kyseli olenko ollut joskus kolarissa tms. mutta kun en ole. Itseluottamukseni oli ja on vieläkin vain niin nollissa, että pelkäsin vain omaa suorittamistani eli sitä, etten selviydy siitä. Että tapan vielä jonkun koska olen niin paska tässä.

No, runsaiden lisäajotuntien avulla sain sitten kortin ja ekalla yrittämällä, mutta ei se ajaminen siitä sen helpommaksi muuttunut. Vielä pahempi, kun piti ajaa ihan yksin ja ottaa koko hommasta vastuu.

Sitten eräs ystäväni alkoi opettaa minua ajamaan. Siis oikeasti opettaa. Aloitettiin ihan peruuttamisjutuista parkkipaikalla ja ajeltiin talvella jäisillä parkkipaikoilla ja kentillä, hän näytti miten auto saadaan luisuun ja oikaistaan siitä. Se oli oikeastaan aika hauskaa! Ostin itselleni vanhan nelivetoauton, koska hänelläkin oli, sillä sitten harjoiteltiin.

Jatkoin sitä "leikkimistä" ja pyörittelyä turvallisissa paikoissa ja tulipa jääradallakin käytyä! Ja tuli sitä autoakin rikottua pariin kertaan kun lähti lapasesta... Kolme vuotta siinä meni, ennen kun tämä ystäväni ensimmäisen kerran kehui ajamistani:) Ja se auto alkoi pysyä käsissä siellä jääradallakin vaikka vauhtia oli ilmaantunut aika paljon enemmän kun alkuun.
Yhtäkkiä siitä autosta oli tullut harrastus:D Sitä rakennettiin, kuuluin merkkikerhoon, kävin ratapäivillä yms.
Kymmenisen vuotta saatoin kutsua itseäni autoharrastajaksi:)

Nyt taas parin, ehkä kolmen vuoden aikana olen saanut muutaman ahdistus-/paniikkikohtauksen, alkanut epäillä osaamistani ja menettänyt motivaation autoihin täysin. Tänä kesänä myin nykyisen autoni pois ja kuljen nykyään bussilla. En tiedä mitä tapahtui, ehkä se oli vain joku "vaihe" taas elämässä... Siis TIEDÄN kyllä osaavani ajaa, mutta lyhyen ajan sisällä tapahtunut yksi pieni kolhu ja pari läheltä-piti-tilannetta vain paisuivat hulluihin mittasuhteisiin päässäni, pidän nyt pientä taukoa ajamisesta.

Suosittelen sinulle, että aloita pienestä. Jos pelottaa, mihinkään kaupungin keskustaan on turha lähteä panikoimaan! Aloita pienistä jutuista vähän kerrallaan. Autoon kannattaa myös tutustua, edes hiukan, sen toiminnan edes karkea ymmärtäminen auttoi ainakin minua hieman alkuun.
Mitä tapahtuu mistäkin, varsinkin nykyautoja täytyy osata käyttää. Lue se manuaali:)

"Leiki" sillä autolla, kokeile !turvallisessa! paikassa miten se käyttäytyy, mitä se tekee. Talvi tulee, kokeile talvella ajaa vaikka isolla parkkiksella tms. pelkkää ympyrää. Mitä tapahtuu jos ympyrää ajaessa nostat nopeutta? Entä jos ajat kahdeksikkoa?
Opettele jarruttamaan, siis oikeasti jarruttamaan niin, että yrität ihan tosissasi survoa sen polkimen konehuoneeseen, valitettavan harvat osaavat tätäkään tarpeellista taitoa. Auto ei siitä hajoa:)

Säädä ajoasento oikeaksi, aika monet istuvat liian kaukana ja osa sitten taas "ratti sylissä" liian lähellä, muista hengittää, rentouta hartiat, keskity.

Tsemppiä, kyllä se siitä!

T. Nainen, ex-autoharrastaja, 35-vee