Putin tunnusti siis nyt ensi kertaa, että Krimin kansanäänestystä eivät järjestäneetkään krimiläiset itse, vaan Venäjä järjesti kansanäänestykseksi nimeämänsä tapahtuman toisen itsenäisen valtion eli Ukrainan alueella.
Eli, Venäjä järjesti kansanäänestyksen toisen itsenäisen valtion eli Ukrainan maaperällä.
Sama kuin venäjä tulisi tänne suomeen järjestämään mieleisensä kansanäänestyksen.
SUOMI NATOON JA ÄKKIÄ
Eli, Venäjä järjesti kansanäänestyksen toisen itsenäisen valtion eli Ukrainan maaperällä.
Sama kuin venäjä tulisi tänne suomeen järjestämään mieleisensä kansanäänestyksen.
SUOMI NATOON JA ÄKKIÄ
Vastaukset 16
Vanhimmat
Venäjän mielettömyyksien takia Suomen pitäisi liittyä NATOON mahdollisimman nopeasti.
"Sama kuin venäjä tulisi tänne suomeen järjestämään mieleisensä kansanäänestyksen"
Mihin täällä suomessa?
jos ahvenanmaalle niin hurrien ja venäläisten asia?
suomen ei pidä sekaantua millään lailla.
Venäjään vastoin kansainvälisiä sopimuksia eli lainvastaisesti.
Sill äoliko väestön enemmistö liittämisen takana ei ole merkitystä. Kyseeessä oli kansainvälisen oikeuden rikkomus, kuten Putin avoimesti myönsi.
"Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev kiistää, että Venäjä olisi luvannut Ukrainalle alueellisen koskemattomuuden. Hänen mielestään Venäjä ei ole näin ollen rikkonut mitään kansainvälisiä sopimuksia."
"– Mutta Venäjä tai mikään muukaan maa ei voi koskaan, eikä millään asiakirjoilla, taata alueellista koskemattomuutta millekään valtiolle, Medvedev sanoi."
"Medvedevin mukaan Budapestin sopimuksessa Venäjän takuut pätevät ulkopuolisten aggressioiden uhatessa Ukrainaa tai sen itsenäisyyttä"
https://yle.fi/uutiset/3-7260331
"Naton 5. artikla on Pohjois-Atlantin sopimuksen artikla, joka määrittää Naton jäsenvaltioiden velvoitteen puolustaa muita jäsenvaltioita."
"– Mutta Venäjä tai mikään muukaan maa ei voi koskaan, eikä millään asiakirjoilla, taata alueellista koskemattomuutta millekään valtiolle, Medvedev sanoi."
Sopimuksilla pyyhitään "hanuri" taikka ne tulkitaan halutulla tavalla?
Velvoite puolustaa muita jäsenvaltioita tarkoittaa?
Jos rikkoo "velvoitetta" seuraa siittä?
Viidennen artiklan toteutumisen epäily on 'jostakin syystä' Venäjän Tiltujen lempihommaa. Todellisuudessa koko järjestö perustuu paljolti juuri tuohon artiklaan ja halukkaat voivat sen toimintaa lähteä testaamaan, jos uskaltavat. Tiltujen mielipiteellä ei ole asiassa mitään arvoa!
"Yhdysvallat ja Venäjä sitoutuivat puolustamaan Ukrainan rajoja vuoden 1994 Budapestin sopimuksessa vastineeksi siitä, että Ukraina luopui ydinaseistaan."
Kuinkahan kävisi jos joku tosissaan lähtisi "testaamaan" Budapestin sopimuksen uskottavuutta...?
Luulempa, että Itäukrainan "tasavallat" lakkaisvat olemasta ja Krim tyhjenisi miehittäjistä, kuin taikaiskusta. Ei paidattomalla messiaalla ole varaa, tai mahdollisuuksia alkaa pöyhistelemään koko muuta maailmaa vastaan. Ja se tietää varsin hyvin, että "jätkähailla" ei pöytää putsata ... joku katsoo bluffin ... AINA!.
Ongelma vaan on siinä, että "koko muu maailma" ei toimi tilanteessa, kuten olisi pitänyt. Ts. vaikka 5 000 000 akkaa ja ukkoa etulinjaan ja mielikuvitusvaltio "novoryssälä" vyörytyksen alle ja separatistit ja "lomalaiset" joukkomonttuun. Seuraavaksi Krim.
Putin ei usko, eikä kunnioita muuta, kuin raakaa voimaa ... .
IMHO.
Venezuelassa wiskin pullo maksaa 1 miljardi bolivaria. Kohta Venäjällä on sama meninki.
Ukrainan presidenttinä on tänä päivänä CIA:n masinoima henkilö, tarpeeksi syytä Krimin haltuunottoon.
Presidentillä ei jostain syystä ole ollut halua selvittää edes maidanin tapahtumia, lienee syynsä?
minäkin olen CIA:n agentti, tarkkailen työkseni sinun kirjoituksia
- ollaan kaikki agentteja -
"Ukrainan presidenttinä on tänä päivänä CIA:n masinoima henkilö, tarpeeksi syytä Krimin haltuunottoon."
MIKÄÄN syy ei ole riittävä syy vieraan maan alueiden haltuunottoon! Minkä kiven alta tuollaisia Putin-natseja oikein ryömii?
Olen Moskovan Jetro ! Milloin tulet pidättämään minut !
Onko sinulla PIDÄTYS-kykyä ?
suomessa somppuja ym, sen verran että myös liittyminen esim somalian siirtomaaksi on pian mahdollista. suomesta tulisi , näin ollen pohjois-suomalia, ja suvakkeja kärrättäisiin afrikan sarveen orjiksi..ellet tätä halua,., ja varsinkin, nyt kun puolue on puhdistettu , "vain hillotolpalle". luopioista.. äänestä perussuomalaisia.
Venäjällä voisi järjestää kansanäänestyksiä alueiden itsenäistymiseksi esim. Tsetsenia. Äänestykset voi järjestää joko Venäjä itse tai jokin muu maa. Uskon että Putin haluaa kuunnella kansan ääntä ja järjestää näitä kansanäänestyksiä myös omassa maassaan eikä vain muiden maiden alueilla. Ei Putin ole Hitlerin kaltainen fasisti.
Venäjällä kansanäänestykset ovat kieletty. Venäjän rajan muutto vaati koko Venäjän kansan äänestyksen. Sitä äänestystä ei oli ollut.
Venäjä on mafiosi-Valtio joka ei noutaa omiakin laki kun mutkin.