Niinistön esinahkaleikkaus onnistui!

Vasta nyt hän on aito juutalainen. Onneksi Olkoon, Saul!
11186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Lapsivaimo pressalta leikattiin viimeisetkin munanrippeet.
se saatanan Sale on ollut Putinin talutusnuorassa jatkuvasti nyt oli viimeinen pisara ja hallitus antoi toimiluvan kastraukselle.
jo sairaalasta Sale lipoi Putinia tulen herra Presidentti elokuussa DA DA DA DAAAAA!

Äänestä

Aarolta leikattiin esinahka oikeaoppisesti 7 päivän kuluttua syntymästä. Nyt Sauli kävin rabbin puheilla, ja tämä vanhalla veittellään teki Saulista saman uskontoisen oman Aaron-poikansa kanssa.

Äänestä

Jaa sekö se olikin kun luulin se olisi ollut pidennysleikkaus, jotta toinen lapsi saisi paremman alun kun poikavauvan kanssa oli vuosien piina ja vaiva saada alulle?

Äänestä

Kyllä se ympärileikkaus on tehty jo silloin kun toora vai mikä toraani sen määrää.
Mutta silloin kävi niin että ne vahingossa heitti pois väärän osan Saulia.

Äänestä
  • Suomipojat tarvii aina leikkauksia. Eihän ne ressukat edes töissä pärjää, jos ei ole leikattu ja hoidettu!

    Äänestä

Eiköhän tuolta laitettu piuhat poikki ettei enää sattuisi myöhäisiän vahinkoja.

Äänestä

Peräpukamia epäilen!

Äänestä

Aloittaja ZeppoLehto on vasta saamassa kyrv**än itselleen. Toki se vaatii ison ja kalliin leikkauksen, kun munattomalle miehelle aletan munaa rakentamaan. Mutta kyll se siitä. Yksi huoli ZeppoLehdolla on vähemmän: Häneltä ei esaria koskaan tulla leikkaamaan, kun ei sitä ole koskaan ollutkaan.

Äänestä

Esinahalla voisi oikeesti korjata sen muotokuvan missä on pakolaisen kasvo siihen liimalla esinahka kiinni.

Äänestä

Kyllä näkyy ihmisiä kiinnostavan toisten leikkaukset,kertokaa vaan omistanne reilusti.

Äänestä

kyll se viherpiiperrys nyt vahingossa puraisi Salen pienokaista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ZeppoLehto kirjoitti:

Vasta nyt hän on aito juutalainen. Onneksi Olkoon, Saul!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu