Ruotsissa ihmetellään, että mikä on voinut noin nopeasti sytyttää peräti 44 eri metsäpaloa eri puolille maata. Ukonilmoja on ollut, mutta ei enempää kuin aikaisempinakaan vuosina.
Ovatko metsäpalot tahallaan sytytettyjä? Isis-terroristien uusin helposti ja riskittömästi käytettävissä keino, jolla aiheuttaa vääräuskoisillle pelkoa ja mittavia kustannuksia. Se myös sitoo maan pelastusviranomaisia viikoiksi metsiin.
Ruotsalainenn YLE eli SVT kertoo karttakuvilla ruotsalaisille että metsäpaloja olisi vain 4 kpl. Suomessa on näytetty 44 metsäpalon tositilanteesta karttakuvia.
https://www.svt.se/nyheter/inrikes/har-ar-branderna-som-harjar-i-sverige-just-nu
MTV-3 sivulta löytyy Googlettamalla otsikko "Video näyttää Ruotsin liekkimeret – metsäpalot leviävät holtittomasti". Ei voi laittaa linkkiä, etteivät pelle-moderaattorit deletoi koko viestiä.
Ovatko metsäpalot tahallaan sytytettyjä? Isis-terroristien uusin helposti ja riskittömästi käytettävissä keino, jolla aiheuttaa vääräuskoisillle pelkoa ja mittavia kustannuksia. Se myös sitoo maan pelastusviranomaisia viikoiksi metsiin.
Ruotsalainenn YLE eli SVT kertoo karttakuvilla ruotsalaisille että metsäpaloja olisi vain 4 kpl. Suomessa on näytetty 44 metsäpalon tositilanteesta karttakuvia.
https://www.svt.se/nyheter/inrikes/har-ar-branderna-som-harjar-i-sverige-just-nu
MTV-3 sivulta löytyy Googlettamalla otsikko "Video näyttää Ruotsin liekkimeret – metsäpalot leviävät holtittomasti". Ei voi laittaa linkkiä, etteivät pelle-moderaattorit deletoi koko viestiä.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Laser aseet mahdollisesti?
Proof! Lasers DEW Used in 911 Cal Fires
https://www.youtube.com/watch?v=Slg8p0zWJa8
Kaikki palot listattu:
https://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=83&artikel=7003269
Kohta palaa metsät myös Suomessa. Tieto kiirii lännestä meidän muslimiväestölle, että niiden vääräuskoisten mettien polttaminen on tehokas tapa. Se on itselle riskitön keino kostaa kristityille sortajille.
Allah on suuri, ja hänen uskontonsa ottaa koko Skandinavian haltuunsa.
Aika omituinen ajatuksenjuoksu aloittajalla ja siipeilijöillä. Mielen köyhyyttä jos ei pysty erottamaan edes uskontoa ja poliittista islamia toisistaan. Valtaosa paloista on varmasti alkuasukkaiden aiheuttamia. Olisivatko sitten vaikka jumalan tai saatanan palvojia.
Uskontoa ja poliittista islamia ei voi erottaa toisistaan. Islam on aina ensisijaisesti politiikkaa ja vallankäyttöä. Ja sen vallankäytön tukemiseksi mukaan liitettyä tunnustuksellista islamilaista uskonoppia.
Islam on aina politiikkaa. Kaikki yli 5.000 hengen vahvuiset muslimiyhteisöt haaveilevat rakentavansa alueellaan oman Kalifaatin, ominen islamin sääntöineen. Eli käytännössä oman valtion. Maan metsien polttaminen on pieni hinta omasta kalifaatista.
Mielen köyhyyttä on se jos tulee millään tapaa puolustelemaan islamia. Hullun houreisiin perustuva uskonto jota ainoastaan täysi vatipää tai mielipuoli voi uskoa.
Ei valehtelua kannata puolustaa.
Se ei ole islamin tai minkään muun uskonnon puolustelemista.
Eikös rehellisyys muka olekaanenää suomalainen hyve?
Tuo oli hyvä: ALKUASUKKAIDEN aiheuttamia , osuit naulan kantaan.
vokki palaa, ja nyt palaa ruotsin metsät.
Kesällä on metsäpaloja. Niitä on ollut aina ja on tulevaisuudessakin. Ihan riippumatta siitä, mitä uskontoa itse kukin harjoittaa.
Typeryyttä on tämä avaus.
Mielenkiintoinen variaatio "rötösteleehän kantaväestökin"-argumentista. Kysymyshän ei ole siitä että paloja on, vaan siitä että niitä on aivan ennätyksellinen määrä. Niin että kalustoa pitää pyytää apuun monista muista maista. Kyllä minäkin veikkaan että uusruotsalaiset siellä polttavat kaskea uusille peltomailleen.
Ennätyksellinen on myös helle ja kuivuus Ruotsissa.
Vokit syttyvät itsestään, kuten mamujen hellatkin.
Metsäpalojen suuri määräkin on sattumaa, kuten mutavyörykin.
Mikään ei johdu mistään. Maailmakin on syntynyt sattumalta.
Metsäpalot syttyvät itsestään vain Ruotsissa. Siksi niitä on siellä paljon enemmän kuin Suomessa.
Noin se asia on. Tai ainakin noin siitä on uutisoitava, kunnes muuta selviää, jos koskaan selviää.
Kaikki muslimit pitäisi karkoittaa takaisin lähi-itään. Kukaan järjissään oleva ei niitä tänne halua.
Ei sitä tarvitse ihmetellä. Muslimeita on soluttautunut pelastusviranomaisiin levittämään paloka.
Matut bemareillaan kiertelevät maata ja bensaa on muuallakin kuin auton tankissa.
Helpompaa kuin ympäristötuhojen levittäminen Gazan naapurissa
Jospa Ruotsissakin voi ajella monessa sossutoimistossa keräämässä moninkertaiset avustusrahat? Sivutyönään sitten vähän sytyttelevät metsiä.
Savunahkojen ryntäyksen jälkeen on suomessakin ollut oudon paljon tuhopolttoja.
Ei noista hulluista koskaan tiedä vaikka polttaisivatkin tahallaan
Ruotsi. Nöyryytetty kansa ja poltettu maa.
nooh, sadan vuoden kuluttua on uusi metsä taas
>>Kyllä minäkin veikkaan että uusruotsalaiset siellä polttavat kaskea uusille peltomailleen.
Afrikassa uudet Khat-viljelykset perustetaan aina kaskeamalla luoduille maapohjille. Khat-pensas lähtee kasvamaan parhaiten maaperään jossa on vasta poltetun puun tuhkaa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Khat
Jotskin mielenkiintoista aletaan koeviljellä noilla mustilla tasangoilal Keski-Ruptsissa. Khat ei ole edes laiton kasvi, sen kuin pistelee taimia tuhkaan vaan.
Ruotsissa asuvat suomalaiset nähneet liian usein mamuja kertakäyttögrilleineen rutikuivalla nurmikolla. Eivät ymmärrä paloturvallisuuskieltoja tai eivät halua ymmärtää tai oikein tahaallaan grillaavat.
Autopalot levisivät Ranskasta asti Ruotsiin ja Suomeen.
Autokatokset, roskikset, varastot syttyy itsestään ja koulut Tukholman Rinkebyssä.
Outoa?
Nuo roskakatokset ja autopalot ei voi olle mamujen syytä. Joku myy sytyttää ne ja laittaa mamut syypäiksi.
Tuokin:
https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/maastopalojen-sammuttajien-tyota-hankaloitetaan-kasittamattomalla-tavalla-ruotsissa-kuinka-ihmiset-voivat-vajota-nain-alas/7003730#gs.SY8bKfk
Roskisten ja katosten pikkunotskit eivät enää riitä. Tarvitaan upeampia roihuja.
Kun viranomaiset kiinni metsäpalojen sammutuksessa, on kiva rötöstellä ja varastella rauhassa.
Joopa joo näin on.
https://pt-media.org/2018/07/23/osa-tukholman-alueen-metsapaloista-mahdollisesti-tahallaan-sytytettyja/
"Siellä missä poltetaan metsiä, poltetaan seuraavaksi ihmisiä."
Afrikassa yksi yleisimpiä tapoja surmata oma vihamies, tai myös hävittää kaikki noidiksi epäillyt ihmiset, on polttaa heidät elävältä.
Noita afrikkalaisen tyylisen grillibiletyksen kuvia läytyy sadoittain Google-kuvahausta "africans burning people" hakusanoilla.
no samalla tapaan kuin autojen tuhopoltot.
Eipä noilla veitikoilla keppostellessa juuri järki päätä pakota..Porukkaraiskasivat ruotsalaisnaisen ja loppu-huipentumaksi sytytysnestettä pilluun ja tuleen.
Noilta voi odottaa aivan mitä hyvänsä.