Jos tämä olisi viimeinen päiväni, niin...

Jos tietäisin, että tämä on maallisen vaellukseni viimeinen päivä, miten sen eläisin?Pelkäisinkö? En tietenkään, kotiinhan olisin huomenna menossa. Minkäänlaiseen masennukseen ja alakuloon ei kerta kaikkiaan olisi aikaa tänä viimeisenä maanppäällisenä vuorokautenani.

Jos ihmissuhteissa olisi jotakin korjattavaa, sen tekisin, ettei kenekään vielä tänne jäävän mieli siksi vuokseni olisi pahoittunut. Kävisin synninntunnustuksella sekä nauttisin Herran ehtoollisen iankaiikiseksi elämäksi. Rukoilisin, rukoilisin hartaammin kuin koskaan. Olisipa autuas päivä!!!

Niin, miksi emme eläisi joka päivä näin? Tämä päivä saattaa olla se viimeinen!!! Aamen!!!

115

707

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itse ainakin olisin tyytyväinen siihen, että pääasiallisesti olen elämässäni sitä mitä olen halunnutkin eli hankkinut tietoa luonnosta. Olen myös tähän päivään mennessä ehtinyt tehdä rauhan monien henkilöiden ja ilmiöiden kanssa. Lisää varmaan olisi tehtävänäkin, mutta siitä murehtiminen tietysti olisi viimeisenä päivänä liian myöhäisenä vain turhaa.

      • eikö.sulla.oo.muutaIR

        olet koko päivän taas räyhännyt tällä palstalla.

      • eikö.sulla.oo.muutaIR

        en mitään. mutta sinä olet koko päivän taas räyhännyt tällä palstalla.

      • eikö.sulla.oo.muutaIR kirjoitti:

        Ai sinä et ole tehnyt mitään? Olet kuitenkin roikkunut lahkeessani koko päivän. Ei se käy tekemättömyydeksi, sinä pölhö valehtelija. Noinko pahasti olet kolauttanut pääsi lattiaan Patmos-seuroillasi sätkiessä, että pystyt puhumaan vain noin silkkaa paskaa?

      • eikö.sulla.oo.muutaIR
        Saunatonttu kirjoitti:

        älä valehtele. et kai nyt häpeä käytöstäsi?

      • dataa

        Katsoitko datan, montako viestiä olet tänään kirjoittanut tänne?

      • eikö.sulla.oo.muutaIR kirjoitti:

        älä valehtele. et kai nyt häpeä käytöstäsi?

        Minä häpeän sinun käytöstäsi puolestasi, Räyhis. Ja muuten terkkuja Ahviolle, että koulutahan kätyrisi vähän paremmin, ettei tarvitse koko uskovan kansakunnankin hävetä trumppilaiskerhoanne meidän kaikkien ateistienkin kanssa.

      • dataa kirjoitti:

        Katsoitko datan, montako viestiä olet tänään kirjoittanut tänne?

        Katsoitko itse Räyhis, että kuinka paljon olet tyhjänpäiväistä keskustelukyvytöntä hihhuliripuliasi roiskinut kommenttieni päälle tänään?

      • dataa
        Saunatonttu kirjoitti:

        Katsoitko itse Räyhis, että kuinka paljon olet tyhjänpäiväistä keskustelukyvytöntä hihhuliripuliasi roiskinut kommenttieni päälle tänään?

        Kerro nyt onko kommenttejasi 200 vai 300.

      • eikö.sulla.oo.muutaIR
        Saunatonttu kirjoitti:

        Minä häpeän sinun käytöstäsi puolestasi, Räyhis. Ja muuten terkkuja Ahviolle, että koulutahan kätyrisi vähän paremmin, ettei tarvitse koko uskovan kansakunnankin hävetä trumppilaiskerhoanne meidän kaikkien ateistienkin kanssa.

        sinulla taiata olla oikein kunnon vitutus taas päällä. eikä räyhääminen enää tyydytäkään sinua?

      • dataa kirjoitti:

        Kerro nyt onko kommenttejasi 200 vai 300.

        Miksi?

      • dataa
        Saunatonttu kirjoitti:

        Miksi?

        Olisi kiva tietää paskakoneesi teho.

      • eikö.sulla.oo.muutaIR

        Patmosko se pikkuisen mieltä taas kaihertaa?

      • dataa kirjoitti:

        Olisi kiva tietää paskakoneesi teho.

        Hihuaivosi eivät ymmärtäisi moista lukua joten unohda se ja käy polvirukoukseen anomaan lisää kapasiteettia, jotta voisimme jatkaa keskustelua.

      • eikö.sulla.oo.muutaIR kirjoitti:

        Patmosko se pikkuisen mieltä taas kaihertaa?

        Ei kun tietysti naurattaa.

      • dataa
        Saunatonttu kirjoitti:

        Hihuaivosi eivät ymmärtäisi moista lukua joten unohda se ja käy polvirukoukseen anomaan lisää kapasiteettia, jotta voisimme jatkaa keskustelua.

        Äkkiä sinä ne lasket. Vai hävettääkö?

      • eikö.sulla.oo.muutaIR
        Saunatonttu kirjoitti:

        Ei kun tietysti naurattaa.

        Minusta sinua vituttaa.

      • dataa kirjoitti:

        Äkkiä sinä ne lasket. Vai hävettääkö?

        Kyse ei ollutkaan siitä kuinka äkkiä minä ne laskisin vaan siitä, ettet sinä sitä ymmärrä kuitenkaan. Eli pyyhihän "datallasi" hanurisi ja siirry toisiin keskusteluihin siitä.

      • eikö.sulla.oo.muutaIR kirjoitti:

        Minusta sinua vituttaa.

        Ja ketä muka kiinnostaa miten sinusta asiat ovat?

      • dataa
        Saunatonttu kirjoitti:

        Kyse ei ollutkaan siitä kuinka äkkiä minä ne laskisin vaan siitä, ettet sinä sitä ymmärrä kuitenkaan. Eli pyyhihän "datallasi" hanurisi ja siirry toisiin keskusteluihin siitä.

        Kerro jo. Minä veikaaan, että klo18:40 saakka olet kirjoittanut 276 viestiä tänne.

      • dataa kirjoitti:

        Kerro jo. Minä veikaaan, että klo18:40 saakka olet kirjoittanut 276 viestiä tänne.

        Jeesustakin varmaan kiinnostaa kuinka monta viestiä olen kirjoittanut tänne.

      • dataa
        Saunatonttu kirjoitti:

        Jeesustakin varmaan kiinnostaa kuinka monta viestiä olen kirjoittanut tänne.

        Minua kiinnostaa sinun viestiesi määrä. Olet melkoinen paskaturbo.

      • dataa kirjoitti:

        Minua kiinnostaa sinun viestiesi määrä. Olet melkoinen paskaturbo.

        Ja jos olet sitä mieltä, että olen muka paskaturbo niin mitä kertoo sinusta, että se asia sinua kiinnostaa? Oletko paskatubofanaatikko? Jos et ole, niin kerro ihmeessä mitä paskaa sitten jauhat ja miksi.

      • dataa
        Saunatonttu kirjoitti:

        Ja jos olet sitä mieltä, että olen muka paskaturbo niin mitä kertoo sinusta, että se asia sinua kiinnostaa? Oletko paskatubofanaatikko? Jos et ole, niin kerro ihmeessä mitä paskaa sitten jauhat ja miksi.

        Näytä profiilis niin lasken itse.

      • dataa kirjoitti:

        Näytä profiilis niin lasken itse.

        Huutaa aivopierunikki puskista ja luulee olevansa käskijän asemassa.

      • dataa kirjoitti:

        Näytä profiilis niin lasken itse.

        Sitä paitsi, et sinä hihupää laskea varmaankaan edes osaa :D

      • dataa
        Saunatonttu kirjoitti:

        Sitä paitsi, et sinä hihupää laskea varmaankaan edes osaa :D

        Alkaako paskaturbo hyytyä kun kysyn dataa?

      • dataa kirjoitti:

        Alkaako paskaturbo hyytyä kun kysyn dataa?

        Et sinä siitä hyydy kunhan kai kiihdyt vaan. Jos näen kun lopulta hyydyt niin nauran kyllä.

      • dataa
        Saunatonttu kirjoitti:

        Et sinä siitä hyydy kunhan kai kiihdyt vaan. Jos näen kun lopulta hyydyt niin nauran kyllä.

        Ihanko lapselliseksi nyt aloit, noh ei siinä mitään mutta kerro viestiesi määrä.

      • dataa kirjoitti:

        Ihanko lapselliseksi nyt aloit, noh ei siinä mitään mutta kerro viestiesi määrä.

        No ihanko en alkanut. Kerro typeryytesi määrä, hihu.

      • dataa
        Saunatonttu kirjoitti:

        No ihanko en alkanut. Kerro typeryytesi määrä, hihu.

        Kerro viestiesi määrä tänään nikilläsi Saunatonttu.
        Onko 267 lähellä?

      • dataa kirjoitti:

        Kerro viestiesi määrä tänään nikilläsi Saunatonttu.
        Onko 267 lähellä?

        Onko typeryytesi määrä lähellä huippuaan, hihu?

      • dataa
        Saunatonttu kirjoitti:

        Onko typeryytesi määrä lähellä huippuaan, hihu?

        Hihu tai huhu mutta, onko 267 lähellä?

      • dataa kirjoitti:

        Hihu tai huhu mutta, onko 267 lähellä?

        Keskity sinä hihu vain miettimään onko tempauksesi lähellä. Voitte vaikka Ahvion-Pahvion kanssa pitää toistenne käsistä kiinni ja vielä koettaa, että riittääkö riuhtaisun voima kauttanne naaraamaan jotain räsäsiä ja puolimatkoja perille asti.

      • dataa
        Saunatonttu kirjoitti:

        Keskity sinä hihu vain miettimään onko tempauksesi lähellä. Voitte vaikka Ahvion-Pahvion kanssa pitää toistenne käsistä kiinni ja vielä koettaa, että riittääkö riuhtaisun voima kauttanne naaraamaan jotain räsäsiä ja puolimatkoja perille asti.

        Nyt on korjattava arvausta onko 311 lähellä?

      • huhhulille

        Onko biologinen ja sosiaalinen sukupuolesi sama?

      • dataa kirjoitti:

        Nyt on korjattava arvausta onko 311 lähellä?

        No jos sinä et saa selkoa niin kysy petikaveriltasi Ahviolta.

      • huhhulille kirjoitti:

        Onko biologinen ja sosiaalinen sukupuolesi sama?

        Juu, olen ns. sinut kehoni kanssa, vaikka asia nyt ei sinulle kuulukaan.

      • dataa
        Saunatonttu kirjoitti:

        No jos sinä et saa selkoa niin kysy petikaveriltasi Ahviolta.

        Onko Ahviokoin sinulle pakkomlelle?
        Mutta kerro jo onko 311 lähellä.

      • dataa kirjoitti:

        Onko Ahviokoin sinulle pakkomlelle?
        Mutta kerro jo onko 311 lähellä.

        En tiedä mikä on "Ahviokoi". Voitko selventää? Pakko ei ole. Nauran toki humalaiselle sekoilullesi vaikka jättäisit yrttämättäkin sönköttää jotain vastausta.

      • Valehtelet. Väität tietäväsi jotain mitä et voi tietää, ja tiedät itsekin ettet voi eli valehtelet. No ei se minulta tosiaan mitenkään pois ole, että sinä typerä Räyhis kerta toisensa jälkeen suupielesi ruskeina nolaat itsesi vain siksi, että olet taikauskoinen idiootti :D

      • dataa
        Saunatonttu kirjoitti:

        En tiedä mikä on "Ahviokoi". Voitko selventää? Pakko ei ole. Nauran toki humalaiselle sekoilullesi vaikka jättäisit yrttämättäkin sönköttää jotain vastausta.

        Lapsiko taas iski Ahvio- ja Patmosmaniallesi vastapainoksi?
        Nyt on jo 320, onko oikein?

      • huhhulille
        Saunatonttu kirjoitti:

        Valehtelet. Väität tietäväsi jotain mitä et voi tietää, ja tiedät itsekin ettet voi eli valehtelet. No ei se minulta tosiaan mitenkään pois ole, että sinä typerä Räyhis kerta toisensa jälkeen suupielesi ruskeina nolaat itsesi vain siksi, että olet taikauskoinen idiootti :D

        Kyllä sinun homoutesi hyväksytään.

      • huhhulille kirjoitti:

        Kyllä sinun homoutesi hyväksytään.

        Noniin. Olemme saapuneet argumentaatiokyvyttömyytesi, Räyhis, keskiöön. Kautta kaikkien sukupuolisuutta, evoluutiota tai muuta koskevien juttujen tultiin taas tähän samaan minkä periaatteessa ennustin mainitsemalla arvioni henkisestä iästäsi (10-15). Sinä homottelet. Et surkea lattioillasätkivä jeesuksenäpärä parempaan pysty :D

      • dataa kirjoitti:

        Lapsiko taas iski Ahvio- ja Patmosmaniallesi vastapainoksi?
        Nyt on jo 320, onko oikein?

        Lapsiko? Joo sinä ainakin vaikutat olevasi lapsi. En tiedä fyysistä ikääsi, mutta henkisellä puolella taidat rullailla siinä 10-15 tienoilla. Jos voisit todistaa asian olevan toisin, niin olisit sen jo tehnyt kaikkien lapsellisten homotteluiden yms. jälkeen, Räyhis.

        Olet hermoheikko.

        Moi, moi!

      • dataa kirjoitti:

        Olet hermoheikko.

        Moi, moi!

        Ehei kuule patmoshihu ja Räyhis "hyvä"...

        Hermoissani ei ole vikaa. Äläkä typerä hihuhörhö moimottele minulle mitään, koska sinä et kuitenkaan tule jättämään minua rauhaan. Ai niin, valehteluhan on sinulle verissä.

        Noh, jokainen tätä palstaa selaillut ja sinun maneerisi hoksannut kyllä tietää, että tulet latomaan paskaasi vaikka väittäisit väistyväsi. Noin te hihuhörhöt aina teette. Ihmettelenkin kovasti sitä, että miten uskomanne jumala hyväksyy moisen epärehellisyyden. Olettaen, että hän oikeasti olisi olemassa, niin asia selittyisi tietysti siten, että hän itsekin olisi samanlainen epärehellinen sontiainen kuin te olette.

    • ilta.tee

      Itsestäni niin väliksi, mutta olisin todella huolissani miten läheisteni ja hoidossani olevien eläinten käy.
      Omaan loppusijoituspaikkaani pitäisi olla tyytyväinen oli se millainen tahansa, onhan se oikeudenmukainen tulos omalle itselleni ja molemmissa suunnissa tuttuja varmasti riittää.

      • Sinun tulisi ajoissa hoitaa järjestely sille miten eläimillesi käy.

      • Vanha_jäärä
        Saunatonttu kirjoitti:

        Sinun tulisi ajoissa hoitaa järjestely sille miten eläimillesi käy.

        Eläimistäkö sinulla kova huoli on? Olet sinä eri ideanikkari! Eikö ennemmin pitäisi huolkehtia eläessä siitä miten ITSELLE siellä viimeisen portin takana käy? Uskoa evankeliumi tämän elämän aikana ja tehdä parannus että pääsisi vaivasta.

      • Vanha_jäärä kirjoitti:

        Eläimistäkö sinulla kova huoli on? Olet sinä eri ideanikkari! Eikö ennemmin pitäisi huolkehtia eläessä siitä miten ITSELLE siellä viimeisen portin takana käy? Uskoa evankeliumi tämän elämän aikana ja tehdä parannus että pääsisi vaivasta.

        No kerropa jäärä, että miksi sinä kysyt tuota juuri minulta, kun kuitenkin henkilö, jolle kommentoin oli se, joka oli alunperin eläimistään huolissaan. Vastaa siis tähän niin jatketaan noita muita asioita koskien sitten.

      • ilta.tee
        Vanha_jäärä kirjoitti:

        Eläimistäkö sinulla kova huoli on? Olet sinä eri ideanikkari! Eikö ennemmin pitäisi huolkehtia eläessä siitä miten ITSELLE siellä viimeisen portin takana käy? Uskoa evankeliumi tämän elämän aikana ja tehdä parannus että pääsisi vaivasta.

        Todellista kristillistä lähimmäisenrakkautta taas kerran näkyvillä, rakkaista ihmisistä ja eläimistä ei välitetä tuon taivaallista.
        Mitä Jeesus tekee sellaisilla ihmisillä jotka eivät välitä muusta kuin oman napansa kohtalosta?

      • kaikki-aikanaan
        ilta.tee kirjoitti:

        Todellista kristillistä lähimmäisenrakkautta taas kerran näkyvillä, rakkaista ihmisistä ja eläimistä ei välitetä tuon taivaallista.
        Mitä Jeesus tekee sellaisilla ihmisillä jotka eivät välitä muusta kuin oman napansa kohtalosta?

        Luste saa kasvaa viljan mukana kunnes sato korjataan.

      • ilta.tee
        Saunatonttu kirjoitti:

        Sinun tulisi ajoissa hoitaa järjestely sille miten eläimillesi käy.

        Taitaisin jättää suosilla taivasmatkan väliin ja jäädä huolehtimaan eläimistä ja niistä läheisistä jotka eivät täytä vaatimuksia päästä taivaaseen.
        Mitäpä minä sellaisten itserakkaiden ihmisten keskellä tekisin, jotka eivät välitä muista kuin itsestään.

      • ilta.tee
        kaikki-aikanaan kirjoitti:

        Luste saa kasvaa viljan mukana kunnes sato korjataan.

        Mitä viljelijä tekee sadolla jossa ei ole tyhjää kuorta kummempaa sisältöä.

      • ilta.tee kirjoitti:

        Taitaisin jättää suosilla taivasmatkan väliin ja jäädä huolehtimaan eläimistä ja niistä läheisistä jotka eivät täytä vaatimuksia päästä taivaaseen.
        Mitäpä minä sellaisten itserakkaiden ihmisten keskellä tekisin, jotka eivät välitä muista kuin itsestään.

        No se olisi arvostettava veto sinulta. Ei muuten pystynyt tuo äskeinen jäärä vastaamaan kysymykseeni.

    • Eikiitosjeesus

      Jos tietäisin olevan viimeinen päivä niin olisin sikäli tyytyväinen että olen elänyt jumalattoman hyvän elämän tuhlaamatta päivääkään esim uskonnolle. Hyvällä ja turvallisella mielellä myös sikäli kun on varmaa ettei jumala tule turhia säätämään, sopottamaan taivaasta tai helvetistä.

      • odotan.kuolemaani

        Minulle tämä elämä on vain siirtymistä ikuiseen elämään. Paras on aina edessäpäin meille Jeesuksen omille.

      • odotan.kuolemaani kirjoitti:

        Hahhaha, no hyvää matkaa sitten. Lähettäkää postikortteja.

      • odotan.kuolemaani
        Saunatonttu kirjoitti:

        Hahhaha, no hyvää matkaa sitten. Lähettäkää postikortteja.

        Sinne mihin sinä olet menossa ei kulje posti.

      • odotan.kuolemaani kirjoitti:

        Sinne mihin sinä olet menossa ei kulje posti.

        No lähettäkää postinne sitten ennen kuin ehdin päämäärääni, v*tun typerät hihuidiootit. Kaikki teille pitää selittää...

      • odotan.kuolemaani kirjoitti:

        Minulle tämä elämä on vain siirtymistä ikuiseen elämään. Paras on aina edessäpäin meille Jeesuksen omille.

        Aamen, aamen, aamen!!!

      • taskuttäynnäkiviäkö kirjoitti:

        Aamen, aamen, aamen!!!

        Oletko jo lomalla?

      • usko.vainen kirjoitti:

        Oletko jo lomalla?

        Hän on varmaan Bill Wiesen kanssa käymässä helvetissä. Uskottavia tarinoita tiedossa tuolta kaksikolta!

      • Eikiitosjeesus
        odotan.kuolemaani kirjoitti:

        Minulle tämä elämä on vain siirtymistä ikuiseen elämään. Paras on aina edessäpäin meille Jeesuksen omille.

        Sääli moinen asenne. Varsinkin kun kuollessasi ehdit ehkä tajuta että vihtaasi on kustu. Ei jeesusta, jumalaa tai taivasta. Se oli siiiinä.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Oletko jo lomalla?

        En vielä, lomaa odotellessa :-)

      • taskuttäynnäkiviäkö kirjoitti:

        En vielä, lomaa odotellessa :-)

        Hyvää lomaa sitten kun se alkaa☀️

    • "Minkäänlaiseen masennukseen ja alakuloon ei kerta kaikkiaan olisi aikaa tänä viimeisenä maanppäällisenä vuorokautenani."

      Jos oikeasti saisit nyt tietää kuolevasi huomenna, saattaisit lamaantua niin, että et osaisi tehdä tai ajatella mitään. Todellisuus saattaa olla vähän toinen silloin kun on tosi kyseessä.

      Mutta hieno ajatus kyllä on se, että elä joka päivä niin, ettei jää kaduttavaa.

      • Jos ihminen on Jeesuksessa ei hänellä ole aihetta paniikkiin vaan rauhaan. Eikö meidän tavoittemme ja tulevaisuuteemme olekin muualla kuin tässä maailmassa?

      • usko.vainen kirjoitti:

        Jos ihminen on Jeesuksessa ei hänellä ole aihetta paniikkiin vaan rauhaan. Eikö meidän tavoittemme ja tulevaisuuteemme olekin muualla kuin tässä maailmassa?

        Kenties, mutta sinun tavoitteesi on kuitenkin palstaräyhääminen. Ehkä taivaallisiin enkelsiipiisi saat sitten natsoja sen mukaan ":D :D :D"

      • Saunatonttu kirjoitti:

        Kenties, mutta sinun tavoitteesi on kuitenkin palstaräyhääminen. Ehkä taivaallisiin enkelsiipiisi saat sitten natsoja sen mukaan ":D :D :D"

        Hienoa, että sinä et räyhää vaan puhut kaikista kunniottavasti.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Jos ihminen on Jeesuksessa ei hänellä ole aihetta paniikkiin vaan rauhaan. Eikö meidän tavoittemme ja tulevaisuuteemme olekin muualla kuin tässä maailmassa?

        Tuo on ihan totta. On kuitenkin realismia, että jos ihmiselle tänään sanotaan, että kuolet huomenna, voi ensimmäinen reaktio olla järkytys, shokki, uskovaisellekin. Mutta toki on niitä uskovia, jotka pystyvät heti suhtautumaan siihen hyvin.

        Juu on hienoa, etten räyhää. Minä vastaan joko kommentin mukaan TAI kommentoijan luonteen tuntien jotain muutakin ehkä. Vain harva täällä on niin tyhmä ja/tai tietämätön, ettei tiedä missä mennään ja heidänkin varaltaan asia kyllä voidaan selvittää käden käänteessä.

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        Tuo on ihan totta. On kuitenkin realismia, että jos ihmiselle tänään sanotaan, että kuolet huomenna, voi ensimmäinen reaktio olla järkytys, shokki, uskovaisellekin. Mutta toki on niitä uskovia, jotka pystyvät heti suhtautumaan siihen hyvin.

        Uskovan pitäisi olla valmiina lähtöön koko ajan.
        Mitä uskova voisi jäädä kaipaamaan tästä maailmasta mikä on parempaa kuin päästä Jeesuksen luokse?

      • usko.vainen kirjoitti:

        Uskovan pitäisi olla valmiina lähtöön koko ajan.
        Mitä uskova voisi jäädä kaipaamaan tästä maailmasta mikä on parempaa kuin päästä Jeesuksen luokse?

        Joskus olen ihmetellyt teissä "uskovissa" sitä, että pitää olla valmis valehteluun. Esim. jokaiselle tätä palstaa vuosia seurannelle on ilmiselvää, että sinä olet Räyhis. Ja kun sinä tiedät tämän samaisen asian itsekin, on koomista kun yrität esittää, ettei niin olisi.

        Kävin äsken erään varaprofiilisi kanssa keskustelun katsellen samalla lukuisia puskaräkäisyjäsi ja mietin, että miten tuollainen ihminen todella pystyy kutsumaan itseään uskovaksi. No olen minä tuota miettinyt aiemminkin. Ihmettelin sitä joskus oikein paljonkin.

        Nykyään en oikeastaan ihmettele sitä niin paljoa. Kun ymmärtää miten kaltaistenne "usko" on uskottelua ja valehtelua ja aivan käsittämätöntä teeskentelyä ilmeisissäkin tilanteissa, niin ei tarvitse enää ihmetellä. Voi vain hämmästyä, että miten teillä joillain on pokkaa.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Uskovan pitäisi olla valmiina lähtöön koko ajan.
        Mitä uskova voisi jäädä kaipaamaan tästä maailmasta mikä on parempaa kuin päästä Jeesuksen luokse?

        Olet ihan oikeassa. Ei uskova käsittääkseni jää mitään tästä maailmasta kaipaamaan kuoltuaan. Mutta ajattele nyt, jos ihmiselle, jolla on vaikkapa kotieläimiä tai lapsia, varsinkin pieniä lapsia, kerrottaisiin, että kuolet huomenna, niin eikö olisi aika inhimillistä olla huolissaan heistä?

        Jokainen kuolee kuitenkin. En enää nöe siinä eroa tapahtuuko se huomenna vai 50-vuoden kuluttua. Minusta on hyvä tutkia mm. tällä asiasialla missä se sydän ja aarre todella on.
        Luotan siihen, että Jumala huolehtii meidän omistamme kun me poistumme.
        Eihän uskovia pelota Jeesuksen tuleminen omiaan noutamaankaan vaan rukoilemme sitä, tule Herra Jeesus.

        Vaikea on kuvitella, että esim. pienen lapsen äiti olisi täysin välinpitämätön lapsestaan, varsinkin jos tällä ei ole isää pitämässä huolta.

      • Eikiitosjeesus
        usko.vainen kirjoitti:

        Jos ihminen on Jeesuksessa ei hänellä ole aihetta paniikkiin vaan rauhaan. Eikö meidän tavoittemme ja tulevaisuuteemme olekin muualla kuin tässä maailmassa?

        Ihmisellä jota ei ole onnistuttu pelottelemaan jumalilla, on ikuinen rauha. Ja lupa elää tässä ja nyt eikä odotella katteetonta optiota.

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        Vaikea on kuvitella, että esim. pienen lapsen äiti olisi täysin välinpitämätön lapsestaan, varsinkin jos tällä ei ole isää pitämässä huolta.

        Ei pienen lapsen äiti olekaan välinpitämätön lapsestaan mutta jos hän on Jeesuksen oma, hän luottaa siihen, että Jumala huolehtii lapsesta.
        Monet kuolevat yllättäen saamatta edes mahdollisuutta hyvästellä ja rukoilla lastensa puolesta.

        Nyt onkin kyse siitä, että saa tietää kuolemastaan päivää ennen. Pitäisi ehkä kysyä joltain pienen lapsen äidiltä asiasta.

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        Nyt onkin kyse siitä, että saa tietää kuolemastaan päivää ennen. Pitäisi ehkä kysyä joltain pienen lapsen äidiltä asiasta.

        Kyllä, siitä on kysymys ja se on etuoikeus saada tietää se.
        Minusta kysymys on luottaako ihminen Jumalaan vai ja rakastaako hän Jumalaa yli kaiken.
        Muistako kun Aabrahamin käskettiin uhrata oma poikansa?

      • usko.vainen kirjoitti:

        Kyllä, siitä on kysymys ja se on etuoikeus saada tietää se.
        Minusta kysymys on luottaako ihminen Jumalaan vai ja rakastaako hän Jumalaa yli kaiken.
        Muistako kun Aabrahamin käskettiin uhrata oma poikansa?

        Muistan kyllä Aabrahamin. Minä uskon, että Jumala ei ole tarkoittanut, ettei meidän itse tulisi tehdä asioiden hyväksi mitään. Onhan lähimmäisenrakkaus kuitenkin aika vahva sanoma Jeesukselta. Jättäisikö isä pelastamasta lapsensa hukkumiselta, toteamalla, että luotan Jumalaan?

        Jumalan rakkaus tulisi olla aina etusijalla. Jumala koettelee meitä kuten Abrahamiakin mihin sydämemme on kiinnittynyt.
        On helppo sanoa rakastavansa Jumalaa yli kaiken mutta onko se totta?

      • ilta.tee
        Kuusenjuuret kirjoitti:

        Sinulla on hieno tapa ajatella ja pohtia asioita.
        Itselle tuli mieleen moniko pienten lasten vanhempi olisi valmis lähtemään turvaan ja jättämään lapsensa ulkopuolelle?
        Toivottavasti yksikään lapsi ei joudu elämään sellaisten vanhempien vastuulla.
        Jotenkin tuntuu ettei Raamatun sanoma voi olla sellainen, että itsekkyydellä saavutettaisiin mitään todellista elämässä.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Jumalan rakkaus tulisi olla aina etusijalla. Jumala koettelee meitä kuten Abrahamiakin mihin sydämemme on kiinnittynyt.
        On helppo sanoa rakastavansa Jumalaa yli kaiken mutta onko se totta?

        Eihän se, että yrittäisi huolehtia lapsistaan, poissulje rakkautta Jumalaan.

      • ilta.tee kirjoitti:

        Sinulla on hieno tapa ajatella ja pohtia asioita.
        Itselle tuli mieleen moniko pienten lasten vanhempi olisi valmis lähtemään turvaan ja jättämään lapsensa ulkopuolelle?
        Toivottavasti yksikään lapsi ei joudu elämään sellaisten vanhempien vastuulla.
        Jotenkin tuntuu ettei Raamatun sanoma voi olla sellainen, että itsekkyydellä saavutettaisiin mitään todellista elämässä.

        Kiitos. En usko, että kovin moni vanhempi ajattelisi vain omaa turvallisuuttaan. Vanhemmuus ja lapsen suojelu on varmaan aika primitiivisiä reaktioita, tosin onhan niitä poikkeuksiakin. Raamatun sanoma on nimenomaan rakkaus, mutta ei itsekkyys.

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        Eihän se, että yrittäisi huolehtia lapsistaan, poissulje rakkautta Jumalaan.

        Eihän siitä olekaan kysymys vaan siitä, että pidätkö sinä kiinni maallisesta e n e m m ä n kuin Jumalan tahdosta vai luotatko sinä Jumalaan.
        Eikö atestitkin tee samoin kuin kuvaamasi äiti?

        Jeesuksen sanat.
        Luukas 14
        26 "Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja l a p s i s t a a n, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni.

        Jokaisen tulee tutkia itseään näiden sanojen valossa, mikä itselle on t o d e l l a tärkeää. Vai onko Jeesus vain apu tämän elämän ajaksi.

      • aamu.tee

        Tarkoitatko, että olisit valmis uhraamaan omat pienet lapsesi pelastuaksesi itse?
        Kuulostaapa miehiseltä lähimmäisenrakkaudelta, taidanpa tyytyä maalliseen kohtalooni ja jättää uskonasiat teidän aitojen uskovien tehtäväksi.

      • aamu.tee kirjoitti:

        Mistä tuollaista sait päähäsi ?

      • aamu.tee
        usko.vainen kirjoitti:

        Mistä tuollaista sait päähäsi ?

        Edelliseen kommenttiisi irrottamasi asiayhteys luo itselleni vaikutelmaa, että voidakseen pelastua pitäisi pienet lapsensakin jättää vapaaehtoisesti selviytymään omin avuin tai jonkun toisen hoidettavaksi.
        Jos todellakin on niin, tuollainen uskominen on silloin teidän oikeasti aitojen uskovien asia ja itse tyytyä maalliseen osaan oli se sitten millainen tahansa.

        Voitko nyt täskentää mikä saa sinut ajattelemaan noin?

      • aamu.tee kirjoitti:

        Edelliseen kommenttiisi irrottamasi asiayhteys luo itselleni vaikutelmaa, että voidakseen pelastua pitäisi pienet lapsensakin jättää vapaaehtoisesti selviytymään omin avuin tai jonkun toisen hoidettavaksi.
        Jos todellakin on niin, tuollainen uskominen on silloin teidän oikeasti aitojen uskovien asia ja itse tyytyä maalliseen osaan oli se sitten millainen tahansa.

        Voitko nyt täsmentää mikä saa sinut ajattelemaan noin?

      • päivä.tee
        usko.vainen kirjoitti:

        Voitko nyt täsmentää mikä saa sinut ajattelemaan noin?

        Aloitukseen liittyen asettamasi Luuk.14:26 kohta keskusteltaessa pienten lasten kohtalosta.
        Omakohtaisesti näen paikkani lasteni sekä läheisteni luona ja vasta nähdessäni heidän pääsevän turvaan, voin alkaa haikailemaan itseni perään.
        Lapset ja läheiset ensin, sitten vasta itse.
        Näin siis ainakin siihen saakka kunnes melkoisella varmuudella meidän jokaisen elämän ylläpidon kannalta tärkein inhimillinen tekijä, elossapysymisen vietti astuu esiin ja nähdään miten vahva ihmisenä olen.
        Jos omakohtaisesti tuota viettiä en kykene hallitsemaan, jätän lapseni sekä läheiseni päästäkseni itse turvaan.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Eihän siitä olekaan kysymys vaan siitä, että pidätkö sinä kiinni maallisesta e n e m m ä n kuin Jumalan tahdosta vai luotatko sinä Jumalaan.
        Eikö atestitkin tee samoin kuin kuvaamasi äiti?

        Jeesuksen sanat.
        Luukas 14
        26 "Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja l a p s i s t a a n, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni.

        Jokaisen tulee tutkia itseään näiden sanojen valossa, mikä itselle on t o d e l l a tärkeää. Vai onko Jeesus vain apu tämän elämän ajaksi.

        Me taidamme puhua nyt vähän eri asioista. Minä yritän miettiä tuota aloituksen olettamusta: Jos tietäisit kuolevasi huomenna. Minä luulen, että uskova äiti olisi iloinen päästessään taivaaseen, mutta sen viimeisen päivän todennäköisesti yrittäisi hoitaa asiat niin, että lapsen tulevaisuus olisi turvattu. Mikäli siis ei olisi täysin lamaantunut tiedosta. Aika vaikea on kuvitella tuon äidin vain iloitsevan ja riemuitsevan omasta kohtalostaan ja jättävän lapsen "Jumalan hoidettavaksi". Siinähän voi mennä monta päivää ennen kuin ruumis löydettäisiin.

      • gnsffffffjg

        Luuletko sinä, että Jumala on huonompi huolehtimaan lapsesta kuin lapsen äiti? Erikosta, että sinä näytät luottavan vain äidin omaan voimaan.

      • gnsffffffjg kirjoitti:

        En luule. En kuitenkaan usko, että Jumalan tarkoitus olisi se, että äiti hylkäisi lapsensa hyvinvoinnista huolehtimisen niin kauan kuin äiti siihen kykenee. Ethän sinäkään voi lopettaa toimintaasi vain sillä verukkeella, että Jumala huolehtisi sinusta? Täytyyhän sinun käydä töissä, jos sinulla on töitä, hoitaa ihmissuhteistasi, tehtävästäsi seurakunnassa jne.

        Sinun kannattaa lukea Raaamattua ja lopettaa arvuuttelu Jumalasta.

      • gnsffffffjg kirjoitti:

        Sinun kannattaa lukea Raaamattua ja lopettaa arvuuttelu Jumalasta.

        Saatko sinä Raamattua lukemalla sellaisen käsityksen, että Jumalan viesti olisi, että kun tulet uskoon, niin voit lakata tekemästä mitään?

      • päivä.tee
        gnsffffffjg kirjoitti:

        Luuletko sinä, että Jumala on huonompi huolehtimaan lapsesta kuin lapsen äiti? Erikosta, että sinä näytät luottavan vain äidin omaan voimaan.

        Suoraan sanoen en osaa pitää kummoisena ihmistä, joka pitää itseään tärkeämpänä pelastettavana kuin läheisiään... ihmistä joka on valmis asettamaan itsensä pienten lastensa hyvinvoinnin edelle.

        Mikäli Raamattu niin käskee tekemään, toivotan Teille hyvää matkaa korkeuksiin. Uskonto ei silloin ole minua varten.

      • hyväniin
        päivä.tee kirjoitti:

        Hyvä, että itsekin ymmärrät, ettei Jumala ole kutsunut sinua.

      • gnsffffffjg
        Kuusenjuuret kirjoitti:

        Saatko sinä Raamattua lukemalla sellaisen käsityksen, että Jumalan viesti olisi, että kun tulet uskoon, niin voit lakata tekemästä mitään?

        En, mutta sinä ilmeisesti saat.

      • päivä.tee
        hyväniin kirjoitti:

        Hyvä, että itsekin ymmärrät, ettei Jumala ole kutsunut sinua.

        Tuo esittämäsi sanoman ydin todellisen aidon kristityn tunnistamiseksi tulisi saada jokaisessa evankeliumin julistuksessa pienten lasten vanhemmille tiedoksi, sekä niille jotka vasta suunnittelevat lasten hankintaa.
        Aito kristitty siis asettaa itsensä aina lähimmäistensä, jopa pieneten lastensa edelle kaikessa.

      • gnsffffffjg kirjoitti:

        En, mutta sinä ilmeisesti saat.

        Kylläpä meni häränpyllyä tämä juttu. :D
        Olet sinä taitava.

      • tääonniintätä
        päivä.tee kirjoitti:

        Tuo esittämäsi sanoman ydin todellisen aidon kristityn tunnistamiseksi tulisi saada jokaisessa evankeliumin julistuksessa pienten lasten vanhemmille tiedoksi, sekä niille jotka vasta suunnittelevat lasten hankintaa.
        Aito kristitty siis asettaa itsensä aina lähimmäistensä, jopa pieneten lastensa edelle kaikessa.

        Joo lisäks tiedoksi muitten pienten lasten vanhemmille ja kouluun, että tietävät varoo kyseisii tyyppei.
        Sit tiedoks kasvatusneuvolaan ja toivottavasti lastensuojelun erityisasiakkaana niitten muksut sentään säilyy hengissä aikuisikään asti.
        Enää ei sit ihmetytä ne UUT:n jutut, noi tyypithän imee Raamatusta perusteet inhottaville tempauksilleen lasten kohalla.

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        Me taidamme puhua nyt vähän eri asioista. Minä yritän miettiä tuota aloituksen olettamusta: Jos tietäisit kuolevasi huomenna. Minä luulen, että uskova äiti olisi iloinen päästessään taivaaseen, mutta sen viimeisen päivän todennäköisesti yrittäisi hoitaa asiat niin, että lapsen tulevaisuus olisi turvattu. Mikäli siis ei olisi täysin lamaantunut tiedosta. Aika vaikea on kuvitella tuon äidin vain iloitsevan ja riemuitsevan omasta kohtalostaan ja jättävän lapsen "Jumalan hoidettavaksi". Siinähän voi mennä monta päivää ennen kuin ruumis löydettäisiin.

        Minusta luottamus Jumalaan on kaikista tärkeintä 🤓

      • usko.vainen kirjoitti:

        Minusta luottamus Jumalaan on kaikista tärkeintä 🤓

        Kyllä. Sen taakse ei vaan pidä piiloutua.

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        Kyllä. Sen taakse ei vaan pidä piiloutua.

        Ei niin, vaan sen pitää täyttää koko elämä 🤓

    • Sairastuin syöpään. Olin varma, että se oli minun viimeinen hetkeni maan päällä. Kuuntelin Megadethin kappaleen "A tout le monde" ja kuvittelin, että se oli siinä, minun maanpäällinen vaellukseni oli ohi. Olin varma että se oli nyt siinä, kuolisin tähän syöpään. Mutta kun leikkauksen jälkeen selvisi, että syöpä ei ollutkaan levinnyt, olin hämmentynyt, joutuisin palaamaan takaisin töihin ja kaikki jatkuisi ennallaan. Tuli tyhjä olo. En ollutkaan kuolemassa, minut oli pelastettu. Sain turvata yksin Kristuksen armoon. Ymmärsin että jokainen hetki täällä kuoleman planeetalla on yksin Kristuksen armosta. Nyt turvaan yksin Kristukseen, enkä anna minkään eksytyksen horjuttaa uskoani.

      • kyssäri

        Mikset turvautunut pelkästään henkiolentoihin vaan menit lääketieteellisen koulutuksen saaneen ihmisten operoitavaksi? Etkö luottanutkaan henkimaailman parantavaan voimaan?

      • kyssäri kirjoitti:

        Mikset turvautunut pelkästään henkiolentoihin vaan menit lääketieteellisen koulutuksen saaneen ihmisten operoitavaksi? Etkö luottanutkaan henkimaailman parantavaan voimaan?

        Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että emme saa luottaa lääketieteeseen?

      • Kristitty.net kirjoitti:

        Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että emme saa luottaa lääketieteeseen?

        No et sinä yksin Kristukseenkaan turvannut kun kerran lääketieteellisellä operaatiolla sairautesi parannettiin. Jos sairautesi olisi parantunut itsestään vailla mitään lääketieteellistä selitysmallia, niin sitten sinulla olisi enemmän pohjaa uskomukselliselle väitteellesi, että olet turvannut yksin Kristukseen.

    • Olen ELÄNYT täysillä viimeiset seitsemän vuotta mässäten, onanoiden ja RAY pelejä pelaten. Yms. Mietin pitäisikö nyt sitten mennä Jeesuksen luokse tiekirkkoon rukoilemaan sekä ehkä luopuisi sellaisesta elämästä ja alkaisi paastota, elää selibaatissa sekä lopettaa uhkapelit. Yrittäisi hengellistyä sen sijaan , että on niin materialistinen.

      Tiekirkossa voisi rukoilla polvillaan hartaan rukouksen. Sekä etenkin Apostolisen Uskontunnustuksen . Vakuuttaa että uskoo syntien anteeksiantamuksen ja ruumiin ylösnousemukseksen. Voisi pitää Jeesus lippalakkkia koko päivän esillä.

      Ajatella ja puhua koko päivän kaikkien kanssa uskosta Kristukseen.

      Tms.

      • "Olen ELÄNYT täysillä viimeiset seitsemän vuotta mässäten, onanoiden ja RAY pelejä pelaten"

        Tämä on Jumalasta vieraantuneen nykyihmisen harhaa. Kuvittelet eläneesi, vaikka olet päin vastoin kuolettanut sielusi!!!

      • taskuttäynnäkiviäkö kirjoitti:

        "Olen ELÄNYT täysillä viimeiset seitsemän vuotta mässäten, onanoiden ja RAY pelejä pelaten"

        Tämä on Jumalasta vieraantuneen nykyihmisen harhaa. Kuvittelet eläneesi, vaikka olet päin vastoin kuolettanut sielusi!!!

        Hedonismi on tämän ajan "elämää"😏

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      90
      5509
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      55
      3657
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      61
      3005
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      49
      2219
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1976
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      301
      1917
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1626
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      96
      1511
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1407
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      9
      1363
    Aihe