Kuulun luterilaiseen kirkkoon, mutta olen usein miettinyt, että olisi mielenkiintoista tulla seuraamaan ortodoksisen kirkon jumalanpalvelusta.
Pelkään kuitenkin suunnattomasti, että onnistun ei-ortodoksina jotenkin mokaamaan, eli voisiko joku ystävällinen ihminen kertoa mitä siellä kannattaa tehdä/olla tekemättä, missä takanurkassa seistä (?), jotta ei vahingossa häiritse kenenkään harrasta hetkeä...
Kiitos kovasti!
Pelkään kuitenkin suunnattomasti, että onnistun ei-ortodoksina jotenkin mokaamaan, eli voisiko joku ystävällinen ihminen kertoa mitä siellä kannattaa tehdä/olla tekemättä, missä takanurkassa seistä (?), jotta ei vahingossa häiritse kenenkään harrasta hetkeä...
Kiitos kovasti!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen "ulkopuolinen" mutta käyn usein kirkossa. Seuraa ja tarkkailee miten muut toimii ja sitten kun tuntuu oikealta niin voi osallistua.
Turkulainen
...siis melkeinpä kaikkeen muuhun, paitsi ehtoolliseen. Muuten, joo, rohkeasti mukaan. Kuuntele laulua...
Serguei sanoi oikein, sunnuntai on varmaankin paras päivä käydä.
Kerronpa yhden jutun meidän seurakunnasta: eräs paikkakunnalle muuttanut perhe alkoi osallistua säännöllisesti jumalanpalveluksiin ja seurakunnan muuhun toimintaan. Kahden vuoden kuluttua he liittyivät kirkkoon. Suurin osa seurakuntalaisista oli hämmästyneitä, että "ai eikö he olleetkaan ortodokseja". Tämän verran siis oli kiinnitetty huomiota siihen, että he vasta opettelivat kirkollisia tapoja eivätkä muiden tapaan olleet käyneet ehtoollisella.
Kirkossa käynti ei ole siellä käyttäytymistä vaan rukoilemista!
Kiitos neuvoista!
Luulen, että pitäydyn ensimmäisellä kerralla ihan vaan seurailemaan jostain sivusta, että mitä siellä kukin tekee ja yritän tosiaan keskittyä pääasiassa tuohon itse toimitukseen kuin muihin ihmisiin (ei ole siis alunperinkään ollut tarkoituksenani mennä sinne tarkkailemaan ihmisiä, mutta ajattelin, että on hyvä ehkä johonkin osata varautua etukäteen).
Yleensä kun minulta kysytään miten käyttäytyä ortodoksisessa palveluksessa olen sanonut: "älä käyttäydy, ole oma itsesi".Loput menee kyllä itsestään. Ainoa tosiaan on se, että ehtoolliselle meno ei ole sallittua.
Kiva, että kiinnostus tulla seuraamaan ortodoksisen kirkon palveluksia on virinnyt!
Kuten moni kirjoittaja onkin todennut, et oikein voi mokata ortodoksisen kirkon palveluksissa, kunhat et vain yritä ehtoolliselle. Ole oma itsesi, seiso vaikka kirkkosalin etuosassa, että näet ja kuulet paremmin miten palvelusta toimitetaan, tee ristinmerkki jos sinusta siltä tuntuu. Näiden neuvojen toteuttaminen voi olla hiukan vaikeaa ensikertalaiselle, tiedän sen omasta kokemuksestani... Joka tapauksessa yritä keskittyä luettuun ja laulettuun rukoukseen. Se auttaa sinua ottamaan selkoa palveluksen kulusta.