Kivitipun sadetuhoja ei ole jääty suremaan

Sellainen viesti kantautuu Kivitipun suunnasta, ettei ukkoskuuron aiheuttamaa vesivuotoa ole jääty suremaan vaan vahinkojen korjaaminen ja lisävahinkojen estäminen on aloitettu välittömästi. Pessimistien harmiksi näyttää, että entistä ehompana taas hetken päästä, eikä hotelli olekaan kiinni, kuten viisastelijat toivovat. Tämä kesä ja vilkastunut toiminta on näyttänyt, että sopivasti kirien on mahdollista nousta pinnalle. Erittäin merkittävää kunnankin työllisyyden kannalta, että työ jatkuisi keskeytyksittä.

Tosiasoita on, että ilman Kivitippua Nykälänniemi olisi ollut tänäkin kesänä aika hiljainen. Teatterin yksi kulmakivi puuttuisi, pienyritykset liepeiltä suppilautoineen olisi poissa, isommat kesätapahtumat olisi ilman majoitusta, työpaikkoja reilusti poissa.

Jo vain sellainen kutke, että karavaani het kulkee vaikka rakit räksyttää
0110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Beornottobe kirjoitti:

Sellainen viesti kantautuu Kivitipun suunnasta, ettei ukkoskuuron aiheuttamaa vesivuotoa ole jääty suremaan vaan vahinkojen korjaaminen ja lisävahinkojen estäminen on aloitettu välittömästi. Pessimistien harmiksi näyttää, että entistä ehompana taas hetken päästä, eikä hotelli olekaan kiinni, kuten viisastelijat toivovat. Tämä kesä ja vilkastunut toiminta on näyttänyt, että sopivasti kirien on mahdollista nousta pinnalle. Erittäin merkittävää kunnankin työllisyyden kannalta, että työ jatkuisi keskeytyksittä.

Tosiasoita on, että ilman Kivitippua Nykälänniemi olisi ollut tänäkin kesänä aika hiljainen. Teatterin yksi kulmakivi puuttuisi, pienyritykset liepeiltä suppilautoineen olisi poissa, isommat kesätapahtumat olisi ilman majoitusta, työpaikkoja reilusti poissa.

Jo vain sellainen kutke, että karavaani het kulkee vaikka rakit räksyttää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu