Täällä monesti arvostellaan kuinka naiset hankkii lapsia sopimattomien miesten kanssa ja saa itse syyttää itseään. Tilanteet vaan on niin moninaisia ja ihmiset voi muuttua tai ihmisistä voi nähdä jotain piirteitä vasta lasten syntymän jälkeen. Itelläni tilanne oli sellainen, että varsin tuoreessa suhteessa/liitossa terveydentilani vuoksi lääkäri suositteli lasten hankkimista suht pikaiseen. Aika ei ehkä ollut otollisin, enkä lapsia vielä ees ollut ajatellut hankkia, mutta kun mietimme kumppanin kanssa lapsiasiaa niin se tuntui selvältä ratkaisulta. Halusin sanoa tämän vain siksi, että asioita ei aina voi suunnitella tarkasti eteenpäin, elämää ei voi kontrolloida ja että lapsia ei tehdä vaan niitä saadaan. Ite en oo koskaan katunut lapsiani, vaikka moni asia mönkään on mennyt. Lisäksi itelleni lasten saaminen vaikutti kohentavasti, että vielä tänä päivänäkin voisin saada lapsia, vaikka omat on jo isompia.
Ihmisten ymmärtämättömyys
ymmärtämättömyyttä
1
141
Vastaukset
- ymmärrän
Asia on juuri noin. Sen millainen puolisosta tulee lasten syntymän jälkeen näkee vasta lasten syntymän jälkeen. Vaikka monet luulevat elämän olevan ennakoitavissa, se ei pidä paikkaansa. Kontrollifriikit yrittävät kontrolloida usein toistenkin elämää. He eivät ymmärrä, että ihmiselo on tässä ja nyt, päivä kerrallaan. Jos joku päivä huomaa parisuhteen olevan vinksallaan, niin asialle ei voi muuta kuin yrittää saada suhdetta tasapainoon (yhdessä puolison kanssa) - tai erota. Tietysti vaihtoehtona myös jäädä kärsimään suhteeseen, mutta se on epätervettä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 823333
- 1023046
- 532262
- 211731
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201705Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..111640Olisitpa rakkaimpani
Kaipaan sinua. Ikävä sinun läsnäoloa ja kaikkea sinussa. Päivistä, jolloin nähdään tulee onnellisia päiviä. Sinun seuras61528Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein221468Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131391Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin381374