USA:lla motiivi sotaan, Venäjällä rauhaan.

Kaikkialla vallanpitäjät haluavat rikkauksia maalleen ja itselleen. Kukaan ei hyökkää mihinkään jos ei voitettavaa ole, ja jos tietää suuria tappioita tulevan varmasti.

USA ja Britannia hyökkäsivät Irakiin öljyn ja kaasun vuoksi, koska sodan kulut uskottiin niillä saatavan monin verroin takaisin. Jos ne eivät olisi niin arvokkaita luonnonrikkauksia, ei Irakiin olisi hyökätty, eikä yli puolta miljoonaa lasta olisi surmattu ja infrasturktuuria tuhottu.

Moni Natomaa ei ole omavarainen useista kriittisistä raaka-aineista. Ne ostavat öljyä, kaasua, sekä muita raaka-aineita Venäjältä, mikä heikentää niiden taloutta ja vahvistaa Venäjää. Jos asetelma saa säilyä ja kehittyä Venäjän eduksi, ajaa se USA:n katastrofiin. Sen talous on vuosikymmeniä perustunut dollarin painamiseen ilman rajaa, aina tarpeen mukaan. Muu maailma on hyväksynyt huijauksen, koska dollari pääsi aikanaan asemaan missä se on ollut maailmankaupan ja omistamisen tärkein rahayksikkö. Muu maailma on pelännyt vahinkoja joita voisi seurata dollarin arvon saattamisesta todelliselle tasolle, kun esim. miljardöörit ympäri maailmaa olisivat menettäneet suuren osan omaisuuksistaan. Sitä he eivät tietenkään ole halunneet, ja heillä on ollut vaikutusvaltaa tukea rahakuplan säilyttämistä.

Toisin kuin USA:lla, ei Venäjän talous perustu rahan luontiin tyhjästä, vaan maailman suurimpien luonnorikkauksien omistamiseen. Jos ja kun dollarikupla puhkeaa, mitä tapahtuu USA:lle ja dollariin sidotuille omaisuuksille? Ja, mitä tapahtuu Venäjän taloudelle, joka perustuu sellaisten välttämättömien raaka-aieneiden omistamiseen, joista muualla on pulaa?

Kyse ei ole siitä onko eri maissa ihmiset parempia tai huonompia. Kyse on ahneuden ja vallanhimon totuudesta, mikä pätee kaikkialla. JOS luonnorikkauksien omistaminen ja omavaraisuudet olisivat toisin päin kuin ovat, olisi Venäjän uhka todellinen. Nyt uhka on siinä, millä keinoilla USA ja Natomaat yrittävät saada Venäjän luononrikkaudet haltuunsa ennen dollarikuplan puhkeamista, ja miten estävät Venäjää vaurastumasta siihen asti?

Mitä Suomelle tapahtuu, jos USA:n johdolla Natomaat yrittävät samaa keinoa Venjän luonnonvarojen rystössä, millä Irakin luonnorikkaudet jo ryöstettiin? Tätä tulisi Suomessa pohtia kaikkien, myös päättäjien. Kuka omistaa ja mitä? Kenellä on tarve ryöstää kenet, ja kuinka suurella motiivilla?
21184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Näin se on aina mennyt, eikä muuten edes voisi mennä. Ne joilla on varastettavaa, niiltä varastetaan. Ne jotka tarvitsevat jotain mitä itsellä ei ole, eivätkä halua maksaa siitä, he varastavat. Sota on kautta ihmsen hitorian ollut se keino millä on varastettu isossa mittakaavassa muiden kansojen omaisuuksia.

Äänestä
  • Tarkoititko venäjää?

    Äänestä

  • halooonkovaloo kirjoitti:

    Tarkoititko venäjää?

    Tarkoitin faktoja. Venäjällä on luonnonvaroja yli oman tarpeen, eikä sillä ole tarvetta ryöstää niitä muilta. Natomailla on pulaa energianlähteistä ja muista luonnonvaroista, joita koko ajan ostavat Venjältä.

    Nato ei halua Venäjän vaurastuvan myymällä rikkauksiaan Natomaille, joten mitä Natomaat voisivat tehdä saadakseen Venjän luonnonaarteet haltuunsa maksamatta niistä Venjälle mitään?

    Äänestä

YK pantiin pohjustamaan Impperialistin Irak-hyökkäys nk. "asetarkastuksin", joilla varmistettiin, ettei Irakilla ole joukkotuhoaseita impperialistin hyökkäysarmeijjan varalta. Kun varmuus asiasta oli saatu, hyökättiin. Eurooppalaisten perseennuolijoiden myötäillessä ja tukiessa.

Tähän kansainvälisen oikeuden vastaiseen invaasioon verrattuna on Venäjän krim-demokratisointi ollut nappikauppaa. Mutta niin vaan lännen rahamafia on kääntänyt asiat päälaelleen. Irak-invaasio on vaiettu ja hyväksytty tosiasia ilman mitään "yk-pakotteita" mutta Krimin tapahtumat pidetään edelleen estraadilla !!!
Mutta juuri näin natsitkin aikanaan toimivat !!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15353134/muista-passkahousu-ne-dominoivat-nyt-kaikkea

Äänestä
  • Ja varsinkin Neuvostoliitto aikoinaan, joka tuhosi monen pienen valtion itsenäisyyden pitkäksi aikaa.

    Äänestä

  • Pitäisi tosiaan unohtaa jo tuo Krim, joka on Venäjän ja kuuluu demokraattisen äänestyksenkin kautta Venäjälle. Se on vaan lännen keppihevonen, että saataisiin Venäjä nurin. Yhdysvallat on ollut ja on edelleen valtio, joka hävittää kaikki rauhan mahdollisuudet.
    Kaiketi Trump haluaisi palauttaa rauhan maailmaan, mutta Yhdysvalloissa on niin kova vastustus siihen, ettei se onnistu, koska heidän vainoharhaisuus peittää kaiken alleen.
    Toivottavasti Suomelta löytyy viisautta, eikä lankea Naton seikkailuihin mukaan lopullisesti.

    Äänestä

  • proffa33 kirjoitti:

    Pitäisi tosiaan unohtaa jo tuo Krim, joka on Venäjän ja kuuluu demokraattisen äänestyksenkin kautta Venäjälle. Se on vaan lännen keppihevonen, että saataisiin Venäjä nurin. Yhdysvallat on ollut ja on edelleen valtio, joka hävittää kaikki rauhan mahdollisuudet.
    Kaiketi Trump haluaisi palauttaa rauhan maailmaan, mutta Yhdysvalloissa on niin kova vastustus siihen, ettei se onnistu, koska heidän vainoharhaisuus peittää kaiken alleen.
    Toivottavasti Suomelta löytyy viisautta, eikä lankea Naton seikkailuihin mukaan lopullisesti.

    Mitä demokratiaa se on, että aseella uhataan? Yritetäänpä nyt olla rehellisiä. Ns. äänestys oli pelkkä lavastettu show.

    Äänestä

  • halooonkovaloo kirjoitti:

    Mitä demokratiaa se on, että aseella uhataan? Yritetäänpä nyt olla rehellisiä. Ns. äänestys oli pelkkä lavastettu show.

    natonassen säälittävää selittelyä, krimillä on ollut jo kahdet vaalit sen jälkeen ja tulos on käytännössä sama, ei tarvitse aseilla uhata, esim viimeisissä duuman vaaleissa Putinin puolue oli aivan ylivoimainen krimillä.

    Äänestä

  • näinsevaanonnn kirjoitti:

    No mitä jos minä hyökkään asuntoosi ja järjestän siellä äänestyksen siitä, että kenelle se kuuluu?
    Huom. otan mukaani pienen armeijan äänioikeutettuja vihreitä ukkoja. Sinulla ei muuten ole äänioikeutta vaaleissa.

    Äänestä

  • näinsevaanonnn kirjoitti:

    natonassen säälittävää selittelyä, krimillä on ollut jo kahdet vaalit sen jälkeen ja tulos on käytännössä sama, ei tarvitse aseilla uhata, esim viimeisissä duuman vaaleissa Putinin puolue oli aivan ylivoimainen krimillä.

    Ai niin ja keksit sitten taas uuden valheen: en kannata natojäsenyyttä koska en halua tänne mitään sotilastukikohtia.

    Äänestä

Neuvostoliitto ja Venäjä eivät ole koskaan aloittaneet yhtään sotaa. Neuvostoliitto toi Suomeen demokratian fasismin tilalle rakastetun johtajan Josif Stalinin avulla 1945

Äänestä
  • Ilman NL/Venäjää olisi maailma onnellinen paikka elää. Islamilainen terrorismi voitaisiin sitten maailman yhteistyöllä eliminoida, kun ei olisi Venäjää sotkemassa.

    Äänestä

Mitä tähän sanomme. Venäjä itse valtaa alueita, Krimin alueet?! Silti Venäjä yrittää Suomea neuvoa ja varoitella Natosta? MIKSI Venäjä itse hyökkää? Suomea ei USA tai Nato vie, Suomi pysyy puolueettomana maana.
Onko USA ja Nato vallannut alueita itselleen? Nato on puolustusliitto hyökkääjiä vastaan. Jokainen puolustautukoon ja lopettakoon valheet! Venäjä pelkää vain että Nato tulee sen porteille, kuinka se puolustusliittoa pelkää? Naton tarkoitus ei ole hyökätä ja viedä alueita. USA ja Venäjä ovat jo suuria maita, se riittäköön molemmille ja etsikööt molemmat maat rauhaa ja sopua keskenään. Sodassa ei voita koskaan kukaan, se kylvää vain tuhoa!

Äänestä
  • "Onko USA ja Nato vallannut alueita itselleen? " Kyllä, varsinkin usa, esim kalifornian ja Hawaijin. Toki usa on useita maita hallinnut myös istuttamalla niihin mieleisensä nukkehallituksen. Usa yrittää hallita koko maailmaa, ei tule onnistumaan.

    Äänestä

  • näinnnnn kirjoitti:

    "Onko USA ja Nato vallannut alueita itselleen? " Kyllä, varsinkin usa, esim kalifornian ja Hawaijin. Toki usa on useita maita hallinnut myös istuttamalla niihin mieleisensä nukkehallituksen. Usa yrittää hallita koko maailmaa, ei tule onnistumaan.

    Näköjään nyt ovat persut ja 70-luvun kommunistit löytäneet toisensa.

    Äänestä

  • Naton tarkoitus on tehdä suomesta polku venäjälle. Suomen päättäjiä viedään natoon kuin litran mittaa. Silmät kiinni ja korvat tukossa. Mitään ei uskota ennenkuin kantapään kautta koetaan. Jos suomi liittyy natoon niin suomesta tulee naton tukikohta. Tänne varastoidaan ohjukset ja muut aseet ja sitä ei Putini hyvällä katso.

    Äänestä

  • Venäjä tarvitsee vallata vain merialuksilleen tukikohtia ympäri maapalloa,siksi Krim oli heille tärkeä,ei muuten. Jenkit ei taas tarvitse mitään alueita sotastrategisista syistä,mutta taloudellisesti niitä tietenkin haluavat jos vain käden ulottuville tulee.
    Suuret vallat niin Venäjä kuin USA eivät välttämättä tarvitse mitään ulkomaankauppaa pärjätäkseen kun kaikkea on omasta takaa.

    Ja kun öljyä ja kaasua aletaan vaihtaa uusiutuviin ,kaikki pystyy rakentamaan omat infransa ilman fossiilisia,mikä tosin pudottaa ulkomaankauppaa mutta toisaalta helpottaa myös pienten valtioiden tulemista omavaraisiksi.
    Tuolloin sotien motiivit on lähellä nollaa koska mikään valtio ei oikein voi tarjota toiselle mitään mitä niillä ei jo olisi.

    Äänestä

  • On järjetöntä väittää mustaa valkoiseksi argumenteilla jotka eivät liity asiaan. Jokainen tajuaa että sotien syy on ahneus. USA ja Britannia hyökkäsivät Irakiin öljyn ja kaasun vuoksi. Kymmenet oman mantereensa ulkopuoliset sodat ja vallankaapaukset on USA järjestänyt ainoastaan ohjatakseen muiden omistamien luonnovarojen tuotot itselleen. Myös Ukrainan viljelysmaat on riistetty kansalta monikansallisille yhtiöille vallankaappauksella järjestetyn uuden hallinnon toimesta. Nyt sadot myydään maailmalle eniten maksaville, eikä ukrainalaisilla ole varaa ostaa kotimaassaan tuotettua ruokaa.

    Se nyt vai on totuus, että Venäjä omistaa paljon luonnorikkauksia, eikä sillä ole tarvetta sotiin rikastuakseen. Sillä on tarve saada kauppaa rikastuakseen. Vastaavasti Natomailla on tarve rikastuakseen yrittää olla ostamatta tarvitsemiaan luonnonvaroja Venäjältä, jolloin jäljelle jää se, että ne on yritettävä ryöstää. Nyt ostaminen tukee koko ajan Venäjän vaurastumista, ja sitä Natomaat viimeiseksi haluavat.

    Äänestä

Aloittaja keksii niin säälittäviä satuja, että ei kannata lukea riviä pidemmälle. USA ei varasta mistään öljyä, vaan varmistaa, että jokainen maa saa pitää itse öljystä saamansa rahat niin etteivät ne mene jonkun hullun diktaattorin tilille ja kansa näe nälkää.
Tässä mielessä USA:lla olisi motiivi käydä listimässä maailman suurin varas, Putin, jonka omaisuudeksi kerrotaan jotain 50 ja 200 miljardin väliltä. Palkastaan tuo virallisesti alle sata tonnia vuodessa tienaava miljardejaan ei ole säästänyt.

Venäjällä on suuri osa maailman luonnonrikkauksista, mutta tavallinen kansa elää hökkelikylissä kauheassa kurjuudessa ja puutteessa edelleenkin, vaikka Neuvostoliitto romahti. 110 riistokapitalistia tuli ja omi yli kolmasosan kaikesta varallisuudesta, joka olisi kuulunut kansalle.
Loput pannaan aseisiin.
Tämä kaikki on johtanut siihen, että maan talous mataa kehitysmaasarjassa, BKT on maan ja kansan kokoon nähden olematon.
https://aijaa.com/KomUg5

Äänestä
  • Kaiken lisäksi ne hullut haaveilevat neuvostoliittoa takaisin. Mikä muuttuisi sama kurjuus sen kun jatkuu. No, sitä se on propagandan uhreilla kun eivät paremmasta tiedä.

    Äänestä

  • Jessikka - nyt pilleri!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

AhneusSaneleeKaikkialla kirjoitti:

Kaikkialla vallanpitäjät haluavat rikkauksia maalleen ja itselleen. Kukaan ei hyökkää mihinkään jos ei voitettavaa ole, ja jos tietää suuria tappioita tulevan varmasti.

USA ja Britannia hyökkäsivät Irakiin öljyn ja kaasun vuoksi, koska sodan kulut uskottiin niillä saatavan monin verroin takaisin. Jos ne eivät olisi niin arvokkaita luonnonrikkauksia, ei Irakiin olisi hyökätty, eikä yli puolta miljoonaa lasta olisi surmattu ja infrasturktuuria tuhottu.

Moni Natomaa ei ole omavarainen useista kriittisistä raaka-aineista. Ne ostavat öljyä, kaasua, sekä muita raaka-aineita Venäjältä, mikä heikentää niiden taloutta ja vahvistaa Venäjää. Jos asetelma saa säilyä ja kehittyä Venäjän eduksi, ajaa se USA:n katastrofiin. Sen talous on vuosikymmeniä perustunut dollarin painamiseen ilman rajaa, aina tarpeen mukaan. Muu maailma on hyväksynyt huijauksen, koska dollari pääsi aikanaan asemaan missä se on ollut maailmankaupan ja omistamisen tärkein rahayksikkö. Muu maailma on pelännyt vahinkoja joita voisi seurata dollarin arvon saattamisesta todelliselle tasolle, kun esim. miljardöörit ympäri maailmaa olisivat menettäneet suuren osan omaisuuksistaan. Sitä he eivät tietenkään ole halunneet, ja heillä on ollut vaikutusvaltaa tukea rahakuplan säilyttämistä.

Toisin kuin USA:lla, ei Venäjän talous perustu rahan luontiin tyhjästä, vaan maailman suurimpien luonnorikkauksien omistamiseen. Jos ja kun dollarikupla puhkeaa, mitä tapahtuu USA:lle ja dollariin sidotuille omaisuuksille? Ja, mitä tapahtuu Venäjän taloudelle, joka perustuu sellaisten välttämättömien raaka-aieneiden omistamiseen, joista muualla on pulaa?

Kyse ei ole siitä onko eri maissa ihmiset parempia tai huonompia. Kyse on ahneuden ja vallanhimon totuudesta, mikä pätee kaikkialla. JOS luonnorikkauksien omistaminen ja omavaraisuudet olisivat toisin päin kuin ovat, olisi Venäjän uhka todellinen. Nyt uhka on siinä, millä keinoilla USA ja Natomaat yrittävät saada Venäjän luononrikkaudet haltuunsa ennen dollarikuplan puhkeamista, ja miten estävät Venäjää vaurastumasta siihen asti?

Mitä Suomelle tapahtuu, jos USA:n johdolla Natomaat yrittävät samaa keinoa Venjän luonnonvarojen rystössä, millä Irakin luonnorikkaudet jo ryöstettiin? Tätä tulisi Suomessa pohtia kaikkien, myös päättäjien. Kuka omistaa ja mitä? Kenellä on tarve ryöstää kenet, ja kuinka suurella motiivilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu