Stubbin hallituksen aikana pistettiin Ruotsin raja kiinni opiskelijoilta. Ruotsi nosti vaatimustasoa suomalaisille opiskelijoille 2016. Tämän takia suomalaisten opiskelijoiden määrä Ruotsissa romahti.
Hallitus ei reagoinut korotukseen mitenkään. hyväksyi rajan sulkemisen.
Onneksi Sipilän hallitus on palauttanut suomalaislle opiskelijoille mahdollisuden opiskella ruotsiksi korkeatasoisessa korkeakoulussa. Kyseessä on satoja korkeakoulupaikkoja.
Vihreät väittävät olevansa opiskelijoiden asialla. Hävetkää erityisest Ville Niinistö. Mikäli olet mnisterinä hallituksessa on tehtävä toimenpiteitä suomalaisten hyväksi. Selitykseksi nyt ei kelpaa, että Suomen hallitus ei voi vaikuttaa Ruotsin asioihin. Sipilän hallitus toimii.
Vihreiden aikana ei myöskään ihmiset saaneet töitä. Sipilän hallitus on asian hoitanut.
Vihreät mukana laittamassa rajat kiinni!
6
129
Vastaukset
- Harha-Ahonsisko
Sipiläkö siellä koittaa valehdella saavutuksiaan, hhe...
- 1111122222
lukutaidoton matu huutaa nälissään, vihreät eivät ole saaneet muuta aikaseksi kuin harhaisen mielikuvitus maailman. Tuko lopettaa paska puhumisen, kaikki elää yhdessä samassa kommuunissa ym ym.
Miten Ville Niinistö selittää sen, että Suomi menetti satoja korkeakoulupaikkoja ja vielä ruotsiksi?
Ruotsi on ainut paikka, missä suomalainen voi opiskella korkeatasoisessa yliopistossa ruotsiksi.
Vaatimustaso nousi, niin korkeaksi, ettei edes hyvin arvosanoin manner sumalainen päässyt sisään.
Miten Vihreät selittävät tasa-arvoa tässäasiassa, kun ahvenanmaalaisille on järjestetty sisäänpääsy Ruotsin korkeakouluihin lukion päättätodistuksella? Eli opettajat voivat päättää, ketkä saarilta pääsevät korkeakoulupolulle? Muut tarvitsevat ylioppilastutkinto todistuksen.
Tällaisia saa aikaan hallitus, jossa Vihreät ovat mukana.- kohtahuuneluolan
Sai vihreät Helsingistä paperittomien paratiisin!
- Lukiolaislikka
Ville Niinistön loputon jakamatomat ihmisoikeudet show eduskunnassa saa melko ihmeellisiä ulottuvuuksia. Samalla, kun Ville vaatii irakilaisille vapaata pääsyä Suomeen hän hyväksyy, ettei suomalainen opiskelija pääse Ruotsiin.
Vihreät opiskelijat ovat palaamassa opintojen ääreen on varmasti syytä selvittää, että mikä on Vihreiden kanta hyväksytäänkö RKP:n politbyrån vaatimukset pitää suomenruotsalaiset opiskelijat Suomessa, vai saavatko itse päättää?
Ruotsi on ainut maa, missä korkeatasoista opiskelua ruotsiksi voi harjoittaa.
Ruotsi on ollut tärkein ulkomaa missä suomalaiset ovat opiskelleet. Onneksi Viro ja muut Baltian maat ottavat suomalaiset avosylin vastaan.- vihertavoite
Kunhan saadaan kalifatti, islamistisuomi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 95943
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54898Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61798Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa141718- 65675
- 78531
- 39498
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto86487- 40486
Olit kyllä niin
Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki44467