Suomen Kuvalehti kertoo uusimmassa numerossaan ( SK 30 27.7.2018 s. 28-35¥ ) Hailuodon murhaperjantaista, jolloin noin 800 saarille paennutta ja saarella asuvaa lahdattiin ryssien toimesta. Pietari suuren käsky oli jävittää koko Pohjanmaa autioksi. Miehet tapettiin, akat raiskattiin ja nuoret tytöt ja pojat vietiin orjuuteen Venäjälle ja osa myytiin Välimeren orjamarkkinoillakin. Tuhoa tehtiin useaan kertaan ja lopulta saari autioitui vuosiksi. Ei ihme kun Pohjanmaa on Suomen ryssävihaisinta aluetta. Iso viha ja Pohjan sota pitää ottaa paremmin esille koulujemme historian opetuksessa.
Elias Simojoen mukaan ryssästä saa puhua vain hammasta purren.
Elias Simojoen mukaan ryssästä saa puhua vain hammasta purren.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Onko ryssänviha vanhaa ruotsalaista perua?
Ruotsissa eli ankara viha Venäjää vastaan ja syystäkin! Olihan sotia Venäjää vastaan käyty satojen vuosien aina vähän väliä. Ryssänviha saattaisikin hyvinkin olla vanhaa ruotsalaista perua. Nykyinen Suomen alue oli se tanner, jossa taisteltiin, niin kyllä siitä vihasta helposti jäi jotain nykyisten suomalaistenkin hampaankoloon, aina nykypolville saakka! Useaan kertaan idästä käsin suoritetut hävitysretket takasi riittävästi kauhukertomuksia ja kyllä propagandan teho tunnettiin muinoinkin.
Pohjan Prikaatin perinnejoukot ovat runsaan 400 vuoden aikana käyneet noin 100 taistelua, joten eikökän tuosta listasta löydy jonkinlaisia perusteita jopa RUK:ssa käytetylle fraasille "Vihollinen tulee aina idästä ja jos ei, niin se koukkaa".
http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/taistelut.htm
Menetettyään puoli valtakuntaa surkeassa sodassa, Ruotsille jäi vain ankara viha jäljelle. Reilu 200 vuotta sitten käydyssä sodassa Ruotsi käytännössä antautui. Olihan Venäjän joukot jo vähälle aikaa toistamiseen Uumajassa saakka. Itämaata kaivattiin tuon tekstin mukaan melkoisesti 1808-1809 katastrofin jälkeen. Ruotsille se oli katastrofi, mutta olisiko Suomi koskaan itsenäistynyt ilman tuota "irtiottoa"?
'Ainoa mikä meitä nyt pitää koossa ja on kansallistunne, on venäläisviha'
"Ruotsin yleisen mielipiteen kehityksen suhteenkaan ei näyttänyt olevan suuria epäilyksiä. Vireitä voimia tuntui olevan jatkuvasti sekä Skandinavian yhdistymisen puolella että kannattamassa kostosotaa Venäjää vastaan. Ruotsinmieliset saattoivat Suomen vastaisuutta suunnitellessaan luottaa melko vakiintuneeseen mielipiteeseen Ruotsissa. Erikoisen kiinteältä tuntui tässä suhteessa Ruotsin kansallismielisten kanta. Heissä eli viha Venäjää vastaan, ja viha taas oli, Tegnérin käsityksen mukaan, liikkeellepanevia voimia kansan elämässä. 'Ainoa mikä meitä nyt pitää koossa ja on kansallistunne, on venäläisviha', hän kirjoitti. Jos se voitiin uhkaillen kansasta hävittää, Ruotsi vajosi 'täydelliseen mitättömyyteen'. Vuosikymmenien kuluessa ilmenee julkisessa sanassa ja muissa ruotsalaisten mielipiteen ilmaisuissa, että 1808-09 lyödyt haavat vuotivat jatkuvasti verta. Ei voitu uskoa todeksi, kuten muuan ruotsalainen lehti 1856 kirjoitti, että Suomen puolitoista miljoonaa ihmistä, joilla oli ruotsalaiset tavat ja laitokset ja sivistys, jotka olivat vuosisatojen aikana jakaneet Ruotsin kanssa kohtalon iskut ja onnen vaihtelut ja jotka olivat taistelleet tuhat taistelua yhteisen asian puolesta, olisi ikuisiksi ajoiksi Ruotsista erotettu. 'Me ruotsalaiset kaipaamme alituiseen Suomea', muuan tyyneksi tunnettu ruotsalainen kirjailija kirjoittaa 1863 Topeliukselle, 'ja tunnemme ehkä syvemmin kuin Suomi itse, mitä olemme menettäneet.'"
L. A. Puntila, 1944, Ruotsalaisuus Suomessa, Otava, s. 201-202
Nykyinen on enemmänkin venäläisten Aleksanteri III:n aikana rikomman sovinnon tulosta. Väkivaltainen lähinnä ryssään eli tiettyyn kansaan kohdistunut aktivismi käynnistyi vasta kutsuntalakkojen aikana.
Rysät ovat ainoa Suomen uhka. Sitä eivät Tiltut kumoa.