Misogyyneja sovinistinaton julkkisfeministeissä

https://www.aamulehti.fi/mielipiteet/nain-toimin-kun-sain-viestin-jonka-mukaan-olen-liian-ruma-ja-lihava-kelvatakseni-edes-maahanmuuttajalle-201100281/

Saaran juttu ok. Mietityttää vain, että mitä naisasiaa mahtaa olla, esim. vuosikymmeniä feminismin nimellä, julkisuudessa heiluminen ja sovinistinaton kainaloon käpertyminen, sillä hinnalla, että KÖYHYYS ON NAISISTUNUT, eli yhä useampi nainen Suomessa, elää köyhyysrajan alapuolella. - Siinä on vaikea nähdä, enää mitään feminismiä, eli naisten oikeuksien ja asemien puolustamista ja ajamista yhteiskunnassa.

Siksi on syytä suhtautua, isolla varauksella, julkisuudessa itseään feministeinä mainostaviin ja sillä rahastaviin, äärioikeistolaisiin, korkeakoulutettuihin naisiin, jotka ovat unohtaneet siskonsa leipäjonoihin kerjuulle ja parantelevat feminismi-sanalla, vain omia, eli esim. äärioikeiston korkeakoulutettujen, hyväosaisten ja jopa sovinistinaton asemia.

Naisiin kohdistuva viha ja väkivalta, osuu ja sattuu eniten, juuri kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin, puolustuskyvyttömiin naisiin, vanhuksiin, vammaisiin, työttömiin, syrjäytettyihin, pitkäaikaissairaisiin, yksihuoltajiin jne. Heistä Särmäkään, ei "maailmaa parantaessaan", muista olla huolissaan, tai ne korkeakoulutetut, hyväosaiset julkkisfeministi-ystävänsä, joita Särmän mukaan, ns. vihapostit myös koskevat.

Hyväosaiset korkeakoulutetut julkkisfeministit, eivät aja naisten asemien ja oikeuksien parantamista yleensä, Suomessa, eivät ainakaan tuloksista päätellen. Feminismi tarkoittaa heille, vain itsensä ja kaltaistensa hyväosaisten, korkeakoulutettujen naisten, etuoikeuksien ajamista, ei naisasiaa, eli kaikkien naisten asemien parantamista yleensä, eli sitä feminismiä.

Kautta rantain Särmä ja kumppanit, syyllistyvät vihaan ja misogyniaan, kouluttamattomia, syrjäytettyjä, köyhyyteen pakotettuja ja pahoinpideltyjä naisia kohtaan. Se viha tulee siitä, etteivät he aidosti aja naisasiaa, muille kuin itselleen ja parempia asemia myös esim. sovinistinatolle, jonka leivissä, osa julkkisfeministeistä, taitaa jo ollakin. Misogyniaa tehdään siis, myös feminismin nimellä, naisten itsensä toteuttamana, vihana kouluttamattomia ja köyhyyteen pahoinpideltyjä/pakotettuja naisia kohtaan.
271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aamulehti EI julkaissut, mielipidettä Särmän empatiankeruuseen. Miksiköhän ?

Valefeministeille valtaväestön hyväksyntä, on tietysti tärkeää, sillähän parantelee lisää omia asemiaan ja voi rahastaa. - Yhdenkään köyhyyteen hakatun, tai pakotetun siskon, varsinkaan niiden, joilla ei esim. väkivallan kohteeksi joutumisen, tai sairastumisten, tai onnettomuuksien takia ole koulutusta, asemia, eivät julkkisfeministit ole parantaneet, vaan huonontaneet.

Naisten asema on huonontunut Suomessa ja köyhyys naisistunut, sinä aikana, kun muutama julkisuudessa, kovaan ääneen itseään feministiksi mainostava, yliopistoporvarit, on ollut feminismin nimellä esillä. Viha varsinkin kouluttamattomia naisia kohtaan, on raakaa Suomessa.

Samaan aikaan köyhyys on naisistunut Suomessa, yhä useampi nainen on väkivallan kohteena - vain pieni eturyhmä kahmii asemia ja etuja itselleen "feministeinä" esiintymällä - eli ajaa vain omia ja kaltaistensa, korkeakoulutettujen ja varakkaiden naisten etuja. Eikös se ole sitä misogyniaa tyypillisimmillään, että polkemalla toisten naisten etuja, saavutetaan itselle, ahtaalle lähipiirille, lisää ja parempia etuuksia ? Voisiko sitä sanoa VALEFEMINISMIKSI ?

Kiinnostiko ketään, vai ei - ainakin kirjoitettiin mielipide.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RAUHAPEACELOVE kirjoitti:

https://www.aamulehti.fi/mielipiteet/nain-toimin-kun-sain-viestin-jonka-mukaan-olen-liian-ruma-ja-lihava-kelvatakseni-edes-maahanmuuttajalle-201100281/

Saaran juttu ok. Mietityttää vain, että mitä naisasiaa mahtaa olla, esim. vuosikymmeniä feminismin nimellä, julkisuudessa heiluminen ja sovinistinaton kainaloon käpertyminen, sillä hinnalla, että KÖYHYYS ON NAISISTUNUT, eli yhä useampi nainen Suomessa, elää köyhyysrajan alapuolella. - Siinä on vaikea nähdä, enää mitään feminismiä, eli naisten oikeuksien ja asemien puolustamista ja ajamista yhteiskunnassa.

Siksi on syytä suhtautua, isolla varauksella, julkisuudessa itseään feministeinä mainostaviin ja sillä rahastaviin, äärioikeistolaisiin, korkeakoulutettuihin naisiin, jotka ovat unohtaneet siskonsa leipäjonoihin kerjuulle ja parantelevat feminismi-sanalla, vain omia, eli esim. äärioikeiston korkeakoulutettujen, hyväosaisten ja jopa sovinistinaton asemia.

Naisiin kohdistuva viha ja väkivalta, osuu ja sattuu eniten, juuri kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin, puolustuskyvyttömiin naisiin, vanhuksiin, vammaisiin, työttömiin, syrjäytettyihin, pitkäaikaissairaisiin, yksihuoltajiin jne. Heistä Särmäkään, ei "maailmaa parantaessaan", muista olla huolissaan, tai ne korkeakoulutetut, hyväosaiset julkkisfeministi-ystävänsä, joita Särmän mukaan, ns. vihapostit myös koskevat.

Hyväosaiset korkeakoulutetut julkkisfeministit, eivät aja naisten asemien ja oikeuksien parantamista yleensä, Suomessa, eivät ainakaan tuloksista päätellen. Feminismi tarkoittaa heille, vain itsensä ja kaltaistensa hyväosaisten, korkeakoulutettujen naisten, etuoikeuksien ajamista, ei naisasiaa, eli kaikkien naisten asemien parantamista yleensä, eli sitä feminismiä.

Kautta rantain Särmä ja kumppanit, syyllistyvät vihaan ja misogyniaan, kouluttamattomia, syrjäytettyjä, köyhyyteen pakotettuja ja pahoinpideltyjä naisia kohtaan. Se viha tulee siitä, etteivät he aidosti aja naisasiaa, muille kuin itselleen ja parempia asemia myös esim. sovinistinatolle, jonka leivissä, osa julkkisfeministeistä, taitaa jo ollakin. Misogyniaa tehdään siis, myös feminismin nimellä, naisten itsensä toteuttamana, vihana kouluttamattomia ja köyhyyteen pahoinpideltyjä/pakotettuja naisia kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu