Mies on ollut aiemmin väkivaltainen. Saa raivareita tyhjästä ja syyttää keksittyjä. Hän juo päivittäin illasta alkaen keskimäärin 7 annosta. Kaipaan kovasti edes yhtä iltaa ihmisen kanssa.
Tänä yönä lähdettiin soutamaan merelle kuuta katsomaan. Mies vain souti ja souti kauemmas ja minua pelotti. Oikein todella pelotti siinä pimeydessä. Huomasin, että olikin ottanut aika paljon. Yritin olla ärsyttämättä, ettei vain kimpaantuisi mistään. Souti huterasti eikä suostunut rantaan päin menemään. Jouduin anelemaan kymmenisen kertaa, ennenkuin suostui hiukan kääntämään venettä oikeaan suuntaan. Mieleen tuli vahvasti elokuva, jossa mies vei vaimon soutelemaan tarkoituksena hukuttaa. Tuntui hyytävältä tajuta, että jos en myötäilisi kaikkea, elämäni voisi päättyä traagisesti.
Pelko palasi...kuin elokuvasta
4
1978
Vastaukset 4
- menejuttelemaan
Elä lähde enää!
Ei kukaan voi pakottaa sinua. Miksi muka lähteä soutelemaan, näkee sen kuun maaltakin.
Kun saa raivareita tyhjästä, niin ota selvää että mistä.
Onko sairas, - hoitoon.
Jos pahoinpitelee, voit ottaa eron. Ei ole mikään pakko jäädä pahoinpideltäväksi.
Mene itse juttelemaan jonkun kanssa, siellä kerrotaan että miksi sinä pysyt kiinni pahoinpitelijässä.
Ja auttavat tilanteessasi.
Valitettavasti moni nainen oikeastaan itse aiheuttaa kuolemansa, kun ei osaa ajoissa toimia.
Ihmettelen usein että kun on tullut ero ja muka "mennään sisälle kahvia juomaan", niin eikö naiset älyä että vaara vaanii? Hei Bhhg,
Hienoa, että olet uskaltanut kertoa kokemuksestasi. On ikävä kuulla, että olet joutunut pelkäämään miestä ja hän on ollut aiemmin väkivaltainen. Kenenkään ei tulisi joutua pelkäämään ja varomaan. Väkivalta harvoin loppuu itsestään ilman tilanteeseen puuttumista. Kerrot rohkeasti tilanteestasi ja voimakkaista peloistasi. Näihin pelon tunteisiin on hyvä suhtautua vakavasti, kuten itsekin olet havainnut. Tilanteeseen olisi hyvä hakea apua, esimerkiksi eri järjestöt tarjoavat matalankynnyksen apua lähisuhdeväkivaltaa kokeneille. Näitä toimijoita ovat esimerkiksi Ensi- ja turvakotien liitto https://ensijaturvakotienliitto.fi/ , Nollalinja www.nollalinja.fi/ tai Naistenlinja https://www.naistenlinja.fi/.
Voit halutessasi tulla juttelemaan asiasta myös Rikosuhripäivystyksen chattiin. RIKUchat on auki arkisin klo 9-15 ja maanantai-iltaisin klo 17-19 osoitteessa www.riku.fi.
Ystävällisesti Rikosuhripäivystys- uijjui
Mikään juttu ei ole niin vähäpätöinen, ettei sitä voisi pilata viinalla. 😁
- järkee18
Ei missään nimessä kannata lähteä tuosta ja olla onnellinen!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771580
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.104793En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203598- 128561
- 48546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510- 25493