Tämän voi jo arvata. Joko se peruttiin liian vähäisen osanottajajoukon vuoksi tai sitten tekohengitettiin pakottamalla lapsia ja muita mukaan niin, että osallistujamäärä vaikuttaa todellisuutta isommalta.
Vaparien metsäretki(kin) epäonnistui
TaasPieleen
36363
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Aivan oikein arvattu. Homma meni poskelleen, koska vain kaksi osallistui. Paljonkohan äijillä kului kaljaa?
Sinänsä sopiikysyä, miksi vaparit yrittävät kaikkea muuta kuin oman alansa juttuja. Kaljailtoja, retkeily-yritelmä yms. Ilmeisesti vaparit itsekään eivät enää usko, että vapaa-ajattelu kiinnostaisi ketään.
Ja jännä jos eivät enää itsekään usko vapaa-ajatteluun, eikö olisi rationaalisempaa panna pillit pussiin kuin jäädä sätkimään kaikenlaisen sijaistoiminnan kanssa, joka sekään ei kiinnosta ketään?
mikä on se maaginen raja vaikkapa osuutena jäsenistöstä, että yksittäinen tapahtuma on onnistunut vs epäonnistunut?
Suhteellista. Mutta jos kahdesta sadasta tavalaisesta kaksi osallistuu, se on mielestäni kirkas epäonnistuminen.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestämiin jumalanpalveluksiin osallistuu reilusti alle prosentti jäsenistä.
Eiköhän (teko)syyt ole samat kuin vapareillakin: ei jaksa, liian kuuma, mä oon lomalla, liian kaukana jne.
Hyvin pienen yhdistyksen vapaamuotoiset kokoontumiset ovat usein koomisenkin pieniä. ; )
Näyttää siltä, että nimimerkin EroaVapareista kriteerit pillien pussiin panemisesta kirkkaan epäonnistumisen vuoksi täyttyvät kirkon kohdalla. Joko hän alkaa mainostaa kirkosta eroamista vähintään yhtä aktiivisesti kuin vapareista?
Mielestäni on koomista, kun komeassa viisisataapaikkaisessa kirkossa on tavallisen sunnuntain jumalanpalveluksessa ehkä kaksi vanhaa mummelia, joiden sanan nälkää tyydyttämässä on sitten pappi, kanttori ja usein suntiokin. Ehkä ei sentään kuoroa, paitsi harjoituksen vuoksi.
Koko vuoden osanottajaluvun "pelastavat" sitten juhlapyhät ja jumalanpalveluksiin enimmäkseen pakotetuiksi itsensä kokevat ne rippikoululaiset, joiden on kerättävä osallistumispisteitä. Suuri valtaosa rippikoululaisista käy riparin rippilahjojen vuoksi.
Jonkinlainen downsizing olisi ehkä paikallaan, kun eipä tuo kirkon jäsenmäärä näillä toimilla oikein tunnu lisääntyvänkään?
Sanoisin, että vapareilla menee huonommin. Osallistujamäärät suhteellisesti alempia ja jäsenmäärän pudotus puolestaan isompi kuin kirkossa
Ainakin metsäretken perusteella olisivat vaparit aktiivisempia kuin kirkossakävijät:
https://urly.fi/10ml
Noin pienillä resursseilla ja akuutin motivaation puuttuessa vaparit ovat kuihtuva järjestö. Liiton johdossa vaikuttaa olevan rationaalisia, sivistynyttä ja maltillista porukkaa, mikä tietysti toisaalta on aika tylsää, mutta itsekään en osaa liittää ateismia hurmahenkiseen retoriikkaan ja karismaattiseen Johtajaan, joka pelkällä julkisella esiintymisellään saisi kansalaiset nousemaan barrikadeille vaatimaan Suomen hallinnon sekularisoimista välittömästi.
Ateistien johtaminen on kuin yrittäisi paimentaa laumaa kissoja.
Ehkä jäsenmäärä lisääntyisi, jos te hihhulit alkaisitte sortamaan uskonnottomia enemmän!? :D
Mutta eikö toiminnan huonosta houkuttelevuudesta kerro kirkon osalta juuri se, että sen *pääasailliseen, keskeisimpään toimitukseen* osallistuu suhteellisesti vähemmän jäseniä kuin jonkin vapariyhdistyksen vapaa-ajantoimintaan, jonka juuri kriitikot ehtivät tuomita täysin epäonnistuneeksi ja merkiksi siitä että toiminta ei muka kiinnosta ja pitäisi hetimmiten ajaa alas? Eikä samoilla kriteereillä pitäisi vielä kiirellisemmin lakkauttaa kirkon toiminta täysin turhana ja ketään kiinnostamattomana? hmmm?
Jos kaksi osallistuu, aika huonoa on millä tahansa mittarilla. Kollimaattori toteaa oikein, että kuihtuva järjestö tuo vaparit.
Huomasitko eron kertaluontoisen vapaa-ajanohjelman ja toisaalta keskeisimmän toimintamuodon välillä? Jos yhden porukan keskeisin toimintamuoto houkuttelee osallistujia vähemmän kuin toisen porukan vars.toiminnan ulkouolinen vapaa-ajanohjelma, niin mitä tästä pitäisi päätellä....? hmm?
Niin, siis ulkoilu ei näytä kiinnostavan vapareita. Kaljanjuonti kiinnostaa hiukan enemmän. Kumpikaan ei ole yhdistyksen varsinaista toimintaa. Tästä voinee päätellä luontevasti, että ainakaan vapaa-ajattelu ei kiinnosta ketään.
No minkäs johtopäätöksen vetäisit sitten kirkon osalta, kun sen päätoiminta ei vedä mukaan jäsenistä kuin desimaaliosia?
No ei varsinaisesti kuulu tälle palstalle, mutta onhan luvut kuitenkin aivan toisia. Ei tilaisuudet kai peruunnu osanottajien puutteen takia. En ole niin seurannut, mutta sen tiedän, että vaparien osanotto on olematonta. Eli vapaa-ajattelu on selkeästi katoavaa kansanperinnettä. Hyvä niin.
Joo, VAL on kuoleman kielissä pian. Meneekö jäsenmäärä alle tuhannen tänä vuonna?
Se olisikin hieno saavutus ja toivon sydämestäni, että menisi. Voi kyllä olla että tuhat alittuu vasta ensi vuonna.
Voi olla. Viime vuonnahan taisi olla historian suurin jäsenkato tai jotain sinne päin. Optimistina ajattelen, että jäsenkato on kiihtyvää: tänä vuonna taas enemmän. Jos menee oikein hyvin, päästään sinne tuhannen kieppeille, ehkä jopa hiukan alle. Se olisi mahtavaa, mutta myönnän sen olevan aika optimistista. Mutta mitäpä siitä. Suhtaudun elämään muutenkin aika valoisasti ja vaparien jäsenkato vain valaisee sitä.
Sinulla on kuitenkin pienen pieni musta pilkku silmässä, ja siksi uhraat vuosia elämästäsi vaparien foorumin seuraamiseen ja päivittäiseen vainoamiseen ja trollaamiseen vuodesta, kuukaudesta ja viikosta toiseen.
Heeetkinen… Onko muka vainoamista kirjoitella palstalla tavalla, jota ei ole vahvistettu Esa Ylikosken tai liittohallituksen päätöksellä? Minä katson oikeudekseni ajatella ja puhua vapaasti enkä pidä sitä muuna kuin kansalaisoikeutena. Myös aktiivisuuttani liioittelet suuresti, minkä jokainen voi helposti havaita katsomalla kommenttieni esiintymistiheyttä.
Vastustan Vaparilittoa. Se on totta. Eikä se ole musta piste vaan olennainen osa optimismiani: kannattaa työskennellä epäkohtien (ml. Vapariliitto) hävittämiseksi. Maailmaa kannattaa parantaa, vaikka kyyniset ja ilkeät voimat (ml. Vapariliitto) tekevät parhaansa masentaakseen ihmisten vapautta ajatella, puhua ja toimia vapaasti identiteettinsä ja näkemystensä mukaisesti.
Hyvä vastaus. Vapari uhriutuu alta aikayksikön, kun joku rohkenee hiukan kyseenalaistaa vaparien (tai oikeammin johtajavaparien) kummallisia bisneksiä, pornokytköksiä, ihmisoikeusvastaisia kannanottoja, valheita jne.
Heh, toisessa ketjussa vapari väitti kunnianloukkaukseksi, kun kehtasin arvostella Ylikosken toimintaa! Aivan naurettavaa. Puhe oli vain siitä, toimiiko Ylikoski kirkon eduksi tietämättään vai tietoisesti. Edelliseen vaihtoehtoon sovitin sanat "hyödyllisestä idiootista". Tämähän on käsite eikä mikään haukku! Jotenkin mahdotonta keskustella ihmisten kanssa, jotka ovat mielestään aina oikeassa.
Joo, ja sitten kaunopuheisesti kierrellään ja kaarrellaan, kun halutaan oikeuttaa Ylikosken toiminta uskonnonopettajien työn hyväksi! Tässä alkaa olla yhä hullumpia piirteitä.
Hehhee. Vähän samasta aihepiiristä: mikä on typerin väite, minä vaparit ovat esittäneet sinua vastaan?
Miksi uskonnonopettajien ei pitäisi saada olla tarkemmi tietoisia uskonnottomuudesta? Kas kun valtaosa suomalaisista ei usko kirkon oppeihin ja opetuksiin ollenkaan. Miksi siis uskonnonopettajien pitäisi ummistaa silmänsä tältä? Ihme hiihtäjä olet, kun haluaisit estää kaikenlaisen vuoropuhelun.
Kyllähän uskonnonopettajat ovat tietoisia uskonnottomuudesta ja saavat ollakin. En ymmärrä, mikä hinku sinulla on oikeuttaa Ylikosken tuki uskonnonopettajille.
En ymmärrä mikä hinku sinulla on kieltää vuoropuhelu jo etukäteen. Katsotaan löydätkö jotain huomautettavaa paneelikeskustelun sisällöstä aikanaan. Ainakaan Ylikosken kirjoituksista et ole mitään konkreettista moitittavaa sisältöä vielä löytänyt.
En ole kieltänyt mitään vuoropuhelua. Olen ainoastaan esittänyt eräiden muiden kanssa ihmettelyni siitä, kuinka Ylikoski voi samaan aikaan olla VA-liiton pääsihteeri ja tukea uskonnonopettajia. Vähän niin kuin kaksinaamaiselta vaikuttaa.
Eli et haluaisi että tuollaista vuoropuhelua olisi.
En ole sanonut sellaistakaan. Olen vain kiinnittänyt huomiota Ylikosken toiminnan ristiriitaisuuteen.
Väite liiton johdon korruptoineisuudesta eli lahjonnan vastaanottamisesta voisi olla kunnialoukkaus. Väittäjä kenties tajuaa alitajuisesti, että kukaan ei ota häntä tosissaan tai tietänee, että sakkoja ja korvauksia olisi häneltä vaikea periä.
Tietääkseni pubi-illoissa käy hiukan useampi. Olut vetää enemmän kuin retkeily, joten miksi ei keskittyisi olueen?
Tuotakin voi kysyä. Jotenkin epätoivoiselta vaikuttaa, että heti yritetään uutta retkeä. Toisaalta sen enempää retkeily kuin oluen kittaaminen ei ole TAVA:n tarkoitus, joten miksi toiminta menee tuollaiseen? No tietysti siksi, että vapaa-ajattelu ei kiinnosta ketään, ei edes jäseniä.
Vaparit väittävät olevansa rationalisteja. Tuossa tilanteessa olisi rationaalista lopettaa toiminta. Vaparit eivät lopeta. Vaparit eivät ole rationalisteja, vaikka väittävät niin. Vaparit valehtelevat.
Voihan se valehtelu olla rationaalista. Eri asia, onko se moraalista. Mutta moraali oikeudenmukaisuushan ei vapareille merkitse mitään.
Ei ole tietoa rationaalisuudesta eikä moraalista. Aika lähteä vapareista!