Toksoplasma syynä kokpanssien käytökseen

Parasiitti ohjaa kokpanssien käytöstä!

Toksoplasma on ihmiseen kissasta tarttuva parasiittitauti.

Sen aiheuttaa parasiitti nimeltään Toksoplasma gondii. Ihminen voi saada toksoplasmatartunnan esimerkiksi kissan ulostetta käsitellessään.
https://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/689805-viikonlopun-alyttomin-tutkimus-tulee-tassa-kissasta-aiheutuvaa-parasiittitautia

"Coloradon yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan parasiittitautia sairastavat hakeutuvat huomattavasti todennäköisemmin opiskelemaan liiketaloutta ja valitsevat yrittäjyyteen liittyvän uran.

He havaitsivat, että parasiittitartunnan saaneilla oli 1,4-kertainen todennäköisyys valita pääaineekseen liiketalous ja 1,7-kertainen todennäköisyys hakeutua johtotehtäviin ja yrittäjyyteen.

Lisäksi, kun tutkijat tarkastelivat tilastoja 42 maasta viimeisten 25 vuoden ajalta, he havaitsivat, että parasiittitautia voidaan todella pitää yhtenä ennustavana tekijänä yrittäjyydelle. Norjassa parasiitin katsottiin lisäävän todennäköisyyttä 9 prosenttia, ja Brasiliassa jopa 60 prosenttia.

– Me ihmiset haluaisimme ajatella, että olemme itse vastuussa teoistamme, toteaa tutkija ja yliopiston professori Pieter Johnson:

– Tutkimukset osoittavat kuitenkin, että mikro-organismit, joita kohtaamme jokapäiväisessä elämässämme, voivat vaikuttaa merkittävästi isäntäänsä."

--

Tulihan se todistettua että narsistinen puolipsykopaattinen luonnevika on parasiittien aiheuttama sairaus. Kyseessä on ulkoa ohjatut tai tässä tapauksessa sisältä käsin ulkoa ohjatut zombiet.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voi v--- parasiitit ohjaa uusliberalistista petotaloutta.

Äänestä

Parasiitti veroparatiisiparasiitissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SisältäOhjatut kirjoitti:

Parasiitti ohjaa kokpanssien käytöstä!

Toksoplasma on ihmiseen kissasta tarttuva parasiittitauti.

Sen aiheuttaa parasiitti nimeltään Toksoplasma gondii. Ihminen voi saada toksoplasmatartunnan esimerkiksi kissan ulostetta käsitellessään.
https://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/689805-viikonlopun-alyttomin-tutkimus-tulee-tassa-kissasta-aiheutuvaa-parasiittitautia

"Coloradon yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan parasiittitautia sairastavat hakeutuvat huomattavasti todennäköisemmin opiskelemaan liiketaloutta ja valitsevat yrittäjyyteen liittyvän uran.

He havaitsivat, että parasiittitartunnan saaneilla oli 1,4-kertainen todennäköisyys valita pääaineekseen liiketalous ja 1,7-kertainen todennäköisyys hakeutua johtotehtäviin ja yrittäjyyteen.

Lisäksi, kun tutkijat tarkastelivat tilastoja 42 maasta viimeisten 25 vuoden ajalta, he havaitsivat, että parasiittitautia voidaan todella pitää yhtenä ennustavana tekijänä yrittäjyydelle. Norjassa parasiitin katsottiin lisäävän todennäköisyyttä 9 prosenttia, ja Brasiliassa jopa 60 prosenttia.

– Me ihmiset haluaisimme ajatella, että olemme itse vastuussa teoistamme, toteaa tutkija ja yliopiston professori Pieter Johnson:

– Tutkimukset osoittavat kuitenkin, että mikro-organismit, joita kohtaamme jokapäiväisessä elämässämme, voivat vaikuttaa merkittävästi isäntäänsä."

--

Tulihan se todistettua että narsistinen puolipsykopaattinen luonnevika on parasiittien aiheuttama sairaus. Kyseessä on ulkoa ohjatut tai tässä tapauksessa sisältä käsin ulkoa ohjatut zombiet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu