Sanojen ja kuvien epäluotettavuus

jakinboasII

Tämä viesti sopii kaikille palstoille mutta oiken hyvin tänne. Sanat perustuvat mielikuvitukseen joten niillä ei ole absoluuttista todistusvoimaa mutta ne auttavat eri syy ja seuraussuhteiden kautta hahmottamaan todellisuutta.
Kuvilla ei nykyään ole todistusvoimaa eikä ole koskaan absoluuttisessa mielessä ollutkaan, koska kuvan propaganda ym. merkitykset on keksitty jo kauan ennen valokuvausta maalausten ja piirosten muodossa.
Maailman ehkä tunnetuimassa kirjassa raamatussa tämä on ymmäretty ja ensimmäinen lause on -alussa oli sana- ja viimeisenä- joka tätä kirjoitusta muuttaa tai väärentää palaa helvetin tulessa-
Mikäli sanalla olisi absoluuttinen todistusvoima niin Vatikaani olisi voitu tehdä oljista.

Näin luotiin usko ja itseasiassa kaikki sanailu perustuu uskoon ja vain uskoon. Matematiikka kertoo jo paljon enemmän todellisuudesta mutta siitäkään ei ole aina varmuutta mitkä numerot ovat luonnossa ja todellisuudessa.
On paljon mahdollista että nykyinen internetaika synnyttää kokonaan uusia uskontoja ja varmasti synnyttää moniakin koska kuvien ja informaation tulva on melkein loputon ja rajaton.

Yhtenä esimerkkinä esim, täällä paljon keskusteltu -lättyma-uskonto- jonka kannatajat epäilee Maapallotodisteita ja kyselevät Maapallotodisteita ja esittävät omia todisteitaan lättymaasta. Lättämaauskovaiset kertoo ja todistaa juuri ja vain esilletuomaani asiaa eli sanat ovat mielikuvitusta ja kuvat ja videot huonoja todisteita ja että nykyään internetaikana ihmiset saattavat jopa tosissaan uskoa lättymaahan.
Lättymaauskovaiset ovat ainakin toistaiseksi täysin harmittomia samoin kun jotka ei usko esim, Kuulentoihin mutta monien vanhojen valtauskontojen kohdalla ei voida enää puhua harmittomuudesta vaikka monet valtauskonnot tuottavat myös asioita joita voidaan pitää hyvänä.

Lättämaa-uskonossa ja asiaan liittyvän väittelyn kohdalla näen paljon hyvääkin ja itseasiassa jopa toivoa ihmiskunnan joutumisesta paremalle tielle, kysymys on kyseenalaisamisesta. Nykyuskonto -Lättymaa- ei varmaankaan ole mitenkään haitallista ellei sitten esim, työnhaussa ilmoita uskonnokseen Lättymaata. Olisi siis hyvä ja toivottavaa että kaikki vanhat nykyiset ja tulevat käsitykset kyseenalasitetaan mutta järjen ja logiikan käyttö on tietenkin salittua, niin oman elämän kohdalla saattaa avautua täysin uusi todellisuus.
Oman elämäni kohdalla näin on jo käynyt ja mottoni on -tietoisuus on universumin informaation polttopiste- todellisuuteni on siis yksinkertainen, olen univervumi siitä mitään lisäämättä ja mitään poistamatta ns, fyysisen minän olessa vain illuusioa ja harhaa sinä olet minä ja minä olen sinä, yksin tyjässä avaruudessa syntynyt ei tiedä edes olevansa olemassa.

22

300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KukkoKiekuu

      Hyvä kirjoitus mutta lopussa "hän" sekoaa.
      "fyysisen minän olessa vain illuusiota ja harhaa sinä olet minä ja minä olen sinä, yksin tyjässä avaruudessa syntynyt ei tiedä edes olevansa olemassa."

      Eikös Descartes sanonut "Kukko kiekuu, siis olen" vai miten se meni plätinäx. "Cogito, ergo sum".
      Hän tiesi olevansa olemassa kun näin ajatteli kaiken olevan epätotta, oli välttämätöntä, että hän, joka tätä ajatteli, oli jotakin. Ja huomatessaan, että tämä totuus — ajattelen, siis olen olemassa — oli niin luja ja varma, etteivät skeptikkojen yltiöpäisimmätkään olettamukset voineet sitä horjuttaa, näin hän päätti voivansa epäröimättä ottaa sen ensimmäiseksi periaatteeksi etsimälleen filosofialle.

      Tähän lisään hyvät ihmiset että AJATELKAA.

      Länsimainen filosofia on jo hylännyt dualistisen kartesiolaisen maailman kuvan ja sekoilee omissa sfääreissään tulematta sen viisaammaksi.

      Monet jotka kohtaavat lausuman ”ajattelen, siis olen” ensimmäistä kertaa yrittävät kumota sen kääntämällä sen toisin päin ja toteamalla ”en ajattele, siis en ole”. Voitaisiin kuitenkin sanoa esimerkiksi, että kivi ei ajattele, mutta on kuitenkin olemassa, jolloin Descartes olisi ollut väärässä. Tämä on kuitenkin eräs looginen virhepäätelmä, non sequitur — oikea modus tollens -korollaari olisi ”en ole olemassa, siis en ajattele”

      Pisimmälle ajattelussaan meni George Berkley "Esse est percipi"-ajattelullaan. Berkeley on merkittävin subjektiivisen idealismin edustaja.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/George_Berkeley
      https://www.bing.com/videos/search?q=idealism berkley&&view=detail&mid=23833CCDAE356A17A34D23833CCDAE356A17A34D&&FORM=VRDGAR

      • janinboasII

        Edelleen olen varma että käsitys minuudesta minä itsestä voi syntyä vain vuorovaikutuksesta luonnon ja ennekaikkea toisten ihmisten (minujen )kautta.
        Toinsin eräät oppineet kehoittavat lopettamaa ajattelemisen joka kokeiltuna onkin vaikeaa ja siten voi saavuttaa nirvana valaistumista ym sellaista ja väittävät ajattemattomuuden tilan olevan todellisempaa kun ajatteleva mielentila.

      • Tietenkin Descartes'n 'cogito' on filosofista hölynpölyä kuten 99,9% filosofiasta on muutenkin.

        Descartes olisi ollut täysin varma olemassaolostaan ja varsinkin erään koivuhalon olemassaolosta jos häntä olisi sellaisella muutaman kerran kunnolla mäjäytetty.

    • Kyseenalaistaminenkaan ei saa tulla itsetarkoitukseksi eli mennä liiallisuuksiin. Esimerkiksi Maa-planeetan muoto on meille niin läheinen, aavoilla vesillä jopa konkreettinen asia, että siitä voi saada (ja on jo kauan sitten saatukin) varma tieto.

      • Erityisen konkreettinen mainittu asia tietysti on nykyajan avaruusmatkailijoille, jotka näkevät omin silmin sen pallon kokonaisuutta/kokonaisuuden.

      • jakinboasII

        Saattoipa olla että ennen internetaikaa esim 60 luvulla oli ihmisiä jotka ei uskonut Maan olevan pyöreä vaan litteä, saattoipa olla kokonaisia yhteisöjä jotka uskoi niin.
        Uskontojen kanssa eli kaikkien uskontojen kanssa on yksi ja sama ongelma kuinka varmasti voi luottaa kuinka aitoa kunkin usko . Ei voi tietenkään luottaa missään määrin kenekään todisteluun koska uskolla ja uskomuksilla saa rahaa ja valtaa, itseasiassa millään muulla ei ole tienattu ja saatu valtaa yhtäpaljon kun uskonnoilla.
        Moni lättärivideon tekijäkin on todennäköisesti tienannut hyvin.

      • jakinboasII
        pähkäilijä kirjoitti:

        Erityisen konkreettinen mainittu asia tietysti on nykyajan avaruusmatkailijoille, jotka näkevät omin silmin sen pallon kokonaisuutta/kokonaisuuden.

        Mielestäni Maan pallomaisuutta ei ole tarvetta puolustella tai selitellä mistä kaikesta sen voi tietää. On hullua vakavissaan kyseealaistaa teoriaa joka on antanut lähes 100% vastauksen kaikkeen mitä luonnontieteissä, kemiassa ja fysiikassa on tullut esiin. Asiahan on pikimmin niinpäin että havainto ja tietoisuus Maan pallomaisuudesta on ollut avain järkevän ja loogisen fysiikan, kemian ja luonnontieteiden kehitykselle.
        Minua ei todella edes kiinnosta lättämaan fysiikka kemia ja luonnontieteet, nehän ei voi olla järkeviä loogisia ja älykkäitä

      • jakinboasII kirjoitti:

        Uskallanpa olettaa, ettei ole olemassa itsestäänselvyyksiä tai jumalallista tietoa, jota ei tarvitsisi puolustaa. Aina jokin muukin teoria antaa sataprosenttisen selityksen, sehän on vain asioiden esittämisestä valikoinnista sekä älyllisestä kekseliäisyydestä kiinni.
        Sitä paitsi täytyy ajatella niitä herkkäuskoisia, joita ei sovi ylemmyydessään jättää yksisuuntaisen propagandan armoille.

      • jakinboasII

        Jossittelua. On paljon asioita joita tiedetään 100% varmuudella absoluuttiseksi todellisuudeksi. Älykäs keksiminen on ollut sitä että olemme selvittäneet monia tärkeitä luonnonlakeja jotka vallitsevat kaikkialla universumissa, älykästä voi olla keksiä myös hauskoja ja viihdyttäviä sci fi tarinoita.
        Älykkyyden ehkä tärkein mittari on kuinka hyvin erottaa todellisuuden mielikuvituksesta. Albert Einstein käytti paljon lapsellista mielikuvitustaan teorioidensa luomisessa mutta ei koskaan sekoittanut mielikuvitusta ja todellisuutta toisiinsa.

        Jospa kaikki eivät tunne tai muista kaikkia luonnonlakeja - tai epäilevät niitä omien kokemustensa tai päätelmiensä valossa? Jos-konjunktio on luotu ilmeisesti kaikkiin kieliin tarpeeseen.

      • JaknboasII

        Olen vilpittömästi sitä mieltä että lättämaauskonto on täysin harmiton uskonto ja että se sopii monille muiden uskomusten sekaan hyvänä kyytipoikana.

    • PyhäProfeetta1

      "Näin luotiin usko ja itseasiassa kaikki sanailu perustuu uskoon ja vain uskoon. "

      Niin, toiset osaavat olla erittäin vakuuttavia valheissaan ja luoda taivaallisia mielikuvia arkisista asioista. Puhuminen ja kirjoittaminen vakuuttavasti tuokin eräänlaisen taian. Oletteko joskus ostaneet puhelinliittymän, vaikka ette halunneet? Mitä tapahtui? Et oikeasti halunnut ostaa puhelinliittymää, mutta myyjä suorastaan lumosi sinut sanoillaan ja loi mielikuvat täydellisestä puhelinliittymästä.

      • jakinboasII

        Monet ihmiset ovat toivottoman herkkiä manipulaatioille, herääkin kysymys mistä se johtuu. Tämä näkyy käytänössä aivan kaikessa, esim suurin osa varmasti uskoo kaiken mitä uutistäti ratiossa kertoo ja kaikki kuuntelee samaa ratioo. Kysymys on ehkä joukosta, ajatellaan niikuin lähi joukko ajatelee ja ajattelun muutokseen ei kukaan uskalla lähteä koska joukon voima asettaa naurunalaiseksi.

      • PyhäProfeetta1
        jakinboasII kirjoitti:

        "Tämä näkyy käytänössä aivan kaikessa, esim suurin osa varmasti uskoo kaiken mitä uutistäti ratiossa kertoo ja kaikki kuuntelee samaa ratioo."

        Niin, harvase viikko saa lukea valtamedian julkaisuista rasismista: mm. Helsingin varapormestari on väittänyt kokeneensa hillitöntä rasismia. Kuitenkin, olisiko kyseinen henkilö valittu varapormestariksi, jos suomessa olisi hillittömästi rasismia? Maalaisjärkikin sanoo, että asia on aivan päinvastoin, maahanmuuttajia suositaan kaikessa. Mistä rahat turvapaikan saaneiden esim. somalien upeisiin autoihin tai ylipäätään ajokortteihin ovat tulleet: heitähän suositaan hillittömästi, miksi tätä ei kerrota valtamediassa? Miksi joukkohaastattelussa työpaikan saa aina maahanmuuttaja jne.?

        Suurin osa suomalaisista uskoo kaiken tämän pupun, mitä media tykittää viikosta toiseen ja vuodesta toiseen. Ihmiset pitävät lehtiin kirjoitettuja juttuja tosina, vaikka maalaisjärki sanoo aivan muuta. Kysymys kuuluukin, kuka ohjaa mediaa: onko se vapaamuurarit?

      • jakinboas11

        Saattaapi olla että uutistäti ja päätoimittaja on samassa huunassa kuulijoiden kanssa tai sitten ei. Henkilökohtaisesti kannatan maahanmuuttoa ja me länsimaiset olemme paljon velkaa esim Afrikasta tylleille sen verran kaltoin heitä on kohdeltu joten jos nyt saavat jotain on se oikein. Vapaamuurareista tiedän vain yhden asian varmasti, he ei ole käynyt Kuussa.

      • PyähProfeetta1
        jakinboas11 kirjoitti:

        Saattaapi olla että uutistäti ja päätoimittaja on samassa huunassa kuulijoiden kanssa tai sitten ei. Henkilökohtaisesti kannatan maahanmuuttoa ja me länsimaiset olemme paljon velkaa esim Afrikasta tylleille sen verran kaltoin heitä on kohdeltu joten jos nyt saavat jotain on se oikein. Vapaamuurareista tiedän vain yhden asian varmasti, he ei ole käynyt Kuussa.

        " Henkilökohtaisesti kannatan maahanmuuttoa ja me länsimaiset olemme paljon velkaa esim Afrikasta tylleille sen verran kaltoin heitä on kohdeltu joten jos nyt saavat jotain on se oikein"

        Näin suuri osa suomalaisista ajattelee, koska media on aivopessyt heidät. Telkkarista esitetään tarkoituksella vanhoja aikoja kuvaavia elokuvia ja sarjoja, joissa amerikan valkoinen väestö käyttää mustia ihmisiä hyväkseen. Lisäksi suomessa on ollut massiivisia nälkä apu kampanjoita, joissa näytettiin nälkää näkeviä mustia pikkulapsia: näitä mainoksia näkyi telkkarissa lähes jokaisen mainoskatkon aikana. Maahanmuuttaja taustaisia henkilöitä ollaan väkisin laitettu telkkariin lähes joka sarjaan, en edes tiedä onko olemassa yhtään keskusteluohjelmaa, jossa ei olisi maahanmuuttaja taustaisia henkilöitä. Onko olemassa yhtään valtamedian julkaisua, jossa ei olisi maahanmuuttaja taustaisia toimittajia? Lehtijutuista monet koskevat maahanmuuttajia ja ovat pelkästään maahanmuuttaja myönteisiä.

        Lisäksi yliopistolaiset tuputtavat "asiantuntijat" työvoimapulaan ratkaisuksi maahanmuuttajia, vaikka meillä on paljon enemmän työttömiä kuin on todellisia työpaikkoja joista saisi oikeasti elämään riittävän toimeentulon. Kun tällaista sontaa tuputetaan tuutin täydeltä joka mediasta ja lisäksi vielä siis suomen kansan edellä kuvaamani media-aivopesu, ei ole mikään ihme, että somalaiset kannattavat maahanmuuttoa enemmän kuin mikään muu Euroopan maa.

    • TodistaPallo

      Pähkäijä on tyhmin keskusteluun osallistunut.
      Riehuu kuitenkin joka palstalla aivan niin kuin omaisi salattuja tietoja mitä muilla ei ole.
      Meillä flättäreillä on käytössämme aivan samat lähteet kuin sinullakin.
      Kuinka voisit olla tietäväisempi totuuksista kuin me muut?

      • Lähteitä täytyy osata käyttää. Se taito riippuu paljolti koulutuksesta (tai itseopiskelusta). Lähdekritiikki on tässä keskeisintä.

    • "Hyvä kirjoitus mutta lopussa "hän" sekoaa."

      Joo hyvä kirjoitus tuo aloitusviesti, ja kiinnostavaa asiapuhetta muutenkin. Mun mielestä se viestin loppuosa kuulosti kyllä ihan uskontunnustukselta joka hänen täytyi lausua vääräuskoisten vähättelyn päätteeksi. Yllättävän moni nykyihminen ei edes tiedosta olevansa vakaumuksellinen uskovainen. Usein nämä tiedostamattomasti uskovaiset ovat juuri kaikkein ymmärtämättömiä muita uskontoja kohtaan. Se heidän uskontonsa on pääpiirteittäin sellainen, että uskovat olevansa tähtipölyä ja muuta kaikkea mitä Universumi kirjaimellisesti on. Kuten aloittaja uskontunnustuksessaan sanoi: "olen universumi siitä mitään lisäämättä ja mitään poistamatta". Tuo Universumi on heidän uskonnon mukaan synnyttänyt "itsensä" ei-mistään. Se on tavallaan myös kehittänyt tietoisuuden "itsestään" silloin kun nämä sirpaleiset tietoisuuden ilmentymät, eli siihen uskovat uskovaiset ymmärtävät olevansa osa tuota Universumia, ja siis jopa olla se Universumi. Uskontonsa mukaanhan kaikki olemassa oleva on ollut aikoinaan pakkautuneena nuppineulan päätä tiiviimpään universumimyttyyn. Nämä Universumin itsetietoisuuden ilmentymät pystyvät jopa tutkimaan pseudotieteellisesti omaa Big Bang -syntymäänsä.

      Siinä sulle sitä sanahelinää, mutta onko se merkityksetöntä jos asia kuitenkin on juuri niin? Vai eikö se ole noin?

      • jakinboasII

        Mutta mitä onkaan tyhjä ja mitä aine? nykytietojen mukaan ns, ainekin on suurimmaksi osaksi tyhjää. BIG BANG on vain eräänlainen universumin menneisyyden ääripää jonkä näemme, Meidän nykytodellisuus on välttämätön sen havainoimiseen, kysymys kuuluu onko se oikeasti olemassa vain ja ainoastaan menneisyydessä , vai onko aika vain suurta illuusioa kuten väitän.
        Jollain tasolla universumissa kaikki ovat yhtä ja samanaikaisia, eli universumi tapautui jo.
        Väitän myös että univerumilla on kaikkialla vain yksi polku alusta loppuun tai lopusta alkuun, joten ns vapaa tahto ja valinnan vapaus on illuusio.
        Vaikka olemme varmoja että menneisyys on tapahtunut ja olemme syyseuraus suhteiden tulos on myös varmaa että menneisyyden uottuvuus ei siinämielessä ole olemassa että jokin aikamatkustus olisi mahdollista, joikainen askel on tulevaisuuteen on lopullinen ja peruuttamaton. Menneisyys tapahtui vain yhtä polkua kulkien ja niin tulee tapahtumaan myös tulevaisuus sillä varmuudella että se on jo olemassa tulevaisuuden ulottuvuudessa, josta pienen hetken ihmiselämä saa osansa.

        Yksin tyhjässä avaruudessa syntynyt ei voisi tietää edes olevansa olemassa, en kuitenkaan ole tyhjässä avaruudessa ja siten olen se mitä koen, luonto avaruus ihmiset eläimet kasvit, sanalla sanoen kaikki.
        Minuus itse on harhaa josta kertoo myös Aiti Amma, olen päätynyt samaan vain ehkä muilla keinoilla. Keho on vain universumin informaation polttopiste joka sisältää täydellisesti myös koko universumin menneisyyden.
        Ei pidä unohtaa elämän ainutlaatuisuutta ja jokaisen -polttopisteen- ainutlaatuisuutta, vaikka samoja asioita toistetaan mikään ei ole samanlaista,
        Todellisuudessa ns kuolema on vain suurien illuusiojen ja harhojen loppu, jonka voi kokea myös etukäteen ymmärtämällä itsensä todellisuuden.

        Olen taipuvainen olemaan samaa mieltä vapaasta tahdosta ja tulevaisuuden luonteesta, mutta liian varmahan tällaisista "henkimaailman asioista" ei kannata olla.
        Mutta ei käytännössä kannata pitää elämäänsä ennalta määrättynä, vaan on pyrittävä aktiivisesti johonkin. Eikä sovi pitää itseään tai ympäristöään harhana, vaan on uskottava johdonmukaisen toiminnan mahdollisuuksiin. Muu olisi antautumista irrationaalisuudelle.

      • jakinboasII

        Eipä näitä jokahetki tule miettineeksi. Toisaalta, elämä on mielenkiintoisempaa ja yllätyksellisempää kun vaikutusmahdollisuudet tapahtumiin on nolla. Se mitä tulee, se tulee, turha räpiköidä vastaan vaan suhtautua kaikkeen suurella kunnoituksella vaikka universumin nykyisen olion kehitysvaihe näyttää kehittymättömältä, eikä toimi ihmisten halujen mukaan,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      122
      3959
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      314
      2049
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1801
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      105
      1727
    5. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1690
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      439
      1661
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      440
      1512
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1266
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1242
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      429
      1198
    Aihe