Pakolaisten tuonnin sijaan demokratian vientiä

Siirtomaa-aika_II

Sen sijaan että pakolaisia tuodaan Eurooppaan ja maksetaan 135 kertaa enemmän kuin heidän auttamisensa lähtömaissa tai oman kulttuuripiirinsä esim. Pohjois-Afrikan pakolaisleireillä maksaa, kannattaisi harkita demokratian viemistä, jopa pakkoviemistä näihin heimokulttuureihin ja diktatuureihin. Siirtomaa-aika 2 saattaisi olla keino saada demokratian takapajulat keittyviksi hyvinvointioikeusvaltioiksi ja sopimusyhteiskunniksi, joista ihmisten ei tarvitsisi lähteä turvallisuuden tai elintason takia vaeltamaan muualle miljoonapäisin joukoin. Pakolaisia tällä hetkellä ainakin 60 miljoonaa.
Saattaisi olla kaikille parasta ottaa pakolaisia tuottavat maat kansainväliseen hallintaan ja vaihtaa maiden johtajat sekä valtaa pitävät ryhmät, vaikka väkipakolla. Kun maihin saataisiin rauha ja vakaus, aloitettaisiin kansan kouluttaminen demokratiaan ja oman maan taloudelliseen kestävään hyödyntämiseen ja kehitykseen.

18

307

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Dogma

      Hieno idea ja unelma, järkiajattelua, joka ei niiltä onnistu. Primitiivisyyden levittäminen Eurooppaan ja ympäri maailmaa on niiden tavoite. Keskustelu tai dialogi ei onnistu afrikkalaisten kanssa. " Kulttuuri" koraani on kehityksen esteenä.

      • LoputonSuo

        Ja soroslaisilla ahneus sekä narsismi. Jopa hyväntekeväisyysrahoista ja kestävän kehityksen kaupan tuloista suurin osa ohjautuu globaalin eliitin rahamafian taskuihin. Demokratian vieminen länsimaisin voimin johtaisi samaan, näissä maissa toimisi pian rahamafian rosvot pilaamassa hyvän idean ja viemässä vain maan kehitykseen tarkoitetut varat hyvämafiaveljineen.


    • OnTehtäväSeMikäOn

      Valkoisen miehen taakka takaisin maihin jotka tuottavat pakolaisia ja elintasosiirtolaisia.

    • koa.latio

      Länsimaiden ryöstelykoalitiot ovat vieneet satoja vuosia "demokratiaa" maihin, joissa on paljon timantteja, kultaa, öljyä ja opiumia jne jne

      • Mnbvcxz

        Ai ne on tässä tilanteessa ryöstelykoalitioita. Suomeen tulleet ulkomaalaiset taas nostaneet tämän kehitysmaan yhdeksi maailman parhaista?Yrittäkäähän jo päättää onko niistä ulkomaalaisista haittaa vai hyötyä vai onko syy sittenkin jossain muualla.

        Kumma että esim arabiemiraateissa 90% työntekijöistä on ulkomaalaisia ja maa on silti yksi maailman vauraammista.


      • Ei.kiitos.Suomeen
        Mnbvcxz kirjoitti:

        Ai ne on tässä tilanteessa ryöstelykoalitioita. Suomeen tulleet ulkomaalaiset taas nostaneet tämän kehitysmaan yhdeksi maailman parhaista?Yrittäkäähän jo päättää onko niistä ulkomaalaisista haittaa vai hyötyä vai onko syy sittenkin jossain muualla.

        Kumma että esim arabiemiraateissa 90% työntekijöistä on ulkomaalaisia ja maa on silti yksi maailman vauraammista.

        Orjapalkkatyöläisiä joiden passitkin otetaan talteen, jotta eivät pääse pakenemaan. Arabiemiraattien vauraus perustuu öljyyn, ei orjatyövoimaan joka palvelee isäntiään.
        Rikkaat arabit maksavat käsittämättömän huonoa palkkaa piioilleen ja rengeilleen ja työehdot sekä kohtelu on orjamaista. Tätä on ihmisriisto parhaimmillaan ma luokkayhteiskunta.


    • TolkunKorjaisliike

      Tarvitsisimme vasemmiston, sdp:n ja työväenliikkeen lue = ay-liikkeen rakentamaan Suomen Pohjoismaisen hyvinvointivaltion ja sopimusyhteiskunnan mallia myös lähi-idän ja Afrikan ongelmapesäkkeisiin.

      Vasemmisto, sdp ja työväenliike lue = ay-liike loivat Suomen hyvinvointivaltion:
      http://hirvasnoro.blogspot.fi/2008/05/vasemmistoenemmist-1958-ja-tylisten.html

      Hyvinvointivaltiota vihdoin taas korjaamaan
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15340365/hyvinvointivaltiota-vihdoin-taas-korjaamaan

      Hyvinvointivaltion paradoksi
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/14382252/hyvinvointivaltion-paradoksi

      Länsimaiden ryöstelykoalitiot ovat vieneet satoja vuosia ei "demokratiaa" vaan riistokapitalismia ja ahneuden porvariaatetta maihin, joissa on paljon timantteja, kultaa, öljyä ja opiumia jne. jne.

    • Eletäänkuin

      Ellun kanat tämä vuosituhannen vaihde. Koko planeetta on sekaisin.

      • Petotalous

        Vaihtoehtoisten faktojen ajassa kokoomustasta valkopestään lumivalkeaa ja kansa ostaa kaiken, kunhan tarjolla on sirkushuveja ja kuluttamisen autuus.


    • temokraatti

      USA Irak. Siitä mallia demokratian vientiin, kylä lähtee!

    • Tuhontiellä

      Juuri noin se menee kuin aloittaja kertoo.
      Matujen tuominen on rikos Eurooppaa vastaan.

      Nämä Afrikan ja Lähi-idän kuikelot tekevät niin monissa tapauksissa rikoksia täällä ja elelevät veronmaksajien =valtioiden kustantamana.

      Ruotsin ovat tehneet huonoksi paikaksi elää ja se on totuus.

      Muutama sotalaiva Välimerelle rikollisten ihmiskuljettajien sijaan. He ”pelastavat” (toimivat salakuljettajamafian kanssa)mutta eivät jätä lähimmälle rannikolle= Afrikkkaan , vaan röyhkeästi tuovat näitä miehittäjiä Eurooppaan.

      Tuosta hommasta tulisi jatkossa rankaista parin vuoden linnatuomiolla.

    • ryöstelykoalitiot

      Usa ja Eurooppa hyökkää kehitysmaihin ===========> saamme pakolaisia.

      Tämä on persuille ja pro-karelisteille täysin käsittämätön yhtälö.

      EI HYÖKKÄILLÄ ========> EI PAKOLAISIA

      • kyllä.ne.osaa

        Jep, suurin osa konflikteista on laskelmoidusti aikaansaatettu USA/CIA:n toimesta juurikin heikentääkseen eurooppaa. Ja näitä me kutsumme ystäviksemme.


      • ootkoimbesilli

        Kertoisiko armon hyysäri, mikä hyökkäys on tällä hetkellä käynnissä Afrikassa, kun sieltä on tulossa satoja miljoonia matuja Eurooppaan?


      • turvapaikka-shopping

        Elintasopakolaisia ovat paljolti myös Lähi-Idästä tulevat.
        Ei löydy "turvapaikkaa" köyhistä itäblokin maista, vauraista länsimaista ainoastaan,
        Suomessa sossun rahojen kertyessä lähtevät lomailemaan "turvattomiin" lähtömaihinsa.

        Australia on fiksu. Ei päästä elintasostaan nauttimaan, maksaa ylläpidon naapurimaassa.

        YK:n pitäisikin perustaa elintaso- ja muille pakolaisille valvottu leirivaltio johonkin saarelle.


      • Kokoomubisnestä
        turvapaikka-shopping kirjoitti:

        Elintasopakolaisia ovat paljolti myös Lähi-Idästä tulevat.
        Ei löydy "turvapaikkaa" köyhistä itäblokin maista, vauraista länsimaista ainoastaan,
        Suomessa sossun rahojen kertyessä lähtevät lomailemaan "turvattomiin" lähtömaihinsa.

        Australia on fiksu. Ei päästä elintasostaan nauttimaan, maksaa ylläpidon naapurimaassa.

        YK:n pitäisikin perustaa elintaso- ja muille pakolaisille valvottu leirivaltio johonkin saarelle.

        Näin on. Moni turvapaikan saanut on lomaillut maassa, josta on lähtenyt Suomeen pakoon mm. Turkki ja Somalia. Lähettävät Facebookiin ja Instagramiin lomakuvia kotimaastaan, jossa vierailevat hotellilomalla Suomen veronmaksajien maksaman sosiaaliturvan laskuun. Viranomaiset eivät tee asialle mitään koska polpo ajaa kokoomuksen asiaa, jonka eturyhmien pakolaisbisnekset tuovat 135 kertaa enemmän voittoja kuin mikäli "pakolaisia" autettaisiin heidän oman kulttuuripiirinsä esim. Pohjois-Afrikanpakolaisleireillä jonne elintasosurffarit eivät edes menisi.


    • TyhmyysMaksaa

      Länsimaat ovat vieneet demokratiaansa ympäri maailman.Viimeisin "demokratian
      vienti"suuntautui Ukrainaan.Ukrainalaiset nauttii nyt lännen tuomasta demokratiadtaan.

    • ei.kelpaa.demokratia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      245
      4452
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2899
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2652
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1644
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1528
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      50
      1238
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      85
      1164
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1054
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      1003
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      996
    Aihe