Dokumenttiprojekti: Pakolaishelvetti – Australia ulkoistanut turvapaikanhakijat merentakaisiin keskuksiin
https://areena.yle.fi/1-3557795
"Australia ulkoisti turvapaikanhakijat rajojensa ulkopuolelle, Nauru ja Manus -saarille. Olot säilöönottokeskuksissa ovat järkyttävät: ihmiset asuvat elinkelvottomissa oloissa kuumuudessa, monet sairauksista kärsien."
--
Yksi pakolainen kustantaa näissä keskuksissa 360 000 euroa vuodessa Australian kansalle. Asuvat hyvin alkeellisissa oloissa mm. vanhoissa peltihalleissa 30-40 asteen lämpötilassa ja kaikki ihan rempallaan. Paikallinen pakolaisbisnestä Australian kansalaisten verorahoilla pyörittävä "kokoomus" vetää ihan saairaasti rahaa ihmiskaupalla.
Tässä kuppaisessa keskuksessa leirin pakolaiset mellakoivat ja syttyi muutama tulipalo. Keskus väitti vahingoiksi 60 miljoonaa euroa. Kamalassa kunnossa oleva alkeellinen hökkelikylä ei voi edes kokonaisuudessa maksaa muutamaa miljoonaa euroa enemmän. Varmasti taas veronmaksajat maksoivat.
Mellakoissa kuoli iranilainen Australiaan pyrkinyt mies, joka oli sijoitettu leiriin. Hänen vanhempansa kertoivat miten he olivat koittaneet estää poikaansa lähtemästä Australiaan, mutta tämä oli sanonut haluavansa töitä ja jatkaa opiskelujaan. Kyseessä siis ei aivan selvästi ollut pakolainen vaan elintasosiirtolainen. Äärimmäisen valitettava kuolema, mutta aivan selvästi Australiaan Euroopan tapaan pyrkii elintasosiirtolaisia sankoin joukoin.
Australian viranomainen kertoi että yksikään laittomasti maahan pyrkivä tulija ei tule pääsemääm Australiaan, vaan he joutuvat Nauru ja Manus -saarille pakolaisleiriin määräämättömäksi ajaksi.
Australia oli tehnyt myös useamman kymmenen miljoonan euron sopimuksen ääriköyhän Kambodžan kanssa, että Australian Nauruun ja Manus -saarille ulkoistetut laittomat maahanpyrkijät voivat mennä asumaan sinne halutessaan. Vain 5 maahanpyrkijää oli tehnyt näin. Useiden kymmenien miljoonien diili 5 ihmisen siirrosta, ja taas Australian veronmaksajia joku rahasti 10-0 pakolaisbisneksellä. Kuinkas ollakaan. No Eurooppaan tuotettu pakolainen maksaa myös 135 kertaa enemmän kuin omassa kulttuuripiirissään mm. Pohjois-Afrikan pakolaiskeskuksessa autettu. Hei me tienataan tällä on joku sanonut.
Dokumentti esitti ainoastaan toisen puolen asiasta, eli Australian ulkoistaman maahantulijasiirtolaisten leirien epäkohdat ja sympatian maahantulijoita kohtaan, jotka ilmeisesti pitäisi kaikki ottaa Australiaan pakolaisstatuksella vuosien prosessiin, kun kielteisen päätöksen saaneet hakevat uudelleen ja uudelleen turvapaikkaa muuttuvilla syillä ja perusteilla eläen veronmaksajien rahoilla koko prosessin ajan. Sama meno myös Euroopassa esim. EU-maissa.
Pääosin leireillä olleet entiset naistyöntekijät kertoivat leirien huonoista oloista. Kerrottiin myös lasten ja naisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksipalveluista esim. savukkeita vastaan.
En ymmärrä miksi pääosin muslimimiehiä täynnä olevalle miesten leireille laitetaan naishenkilökuntaa. On aivan selvää että miehet vauhkoontuvat tästä, kaikillehan ei riitä näitä naisia lohduttajiksi ja tämä lisää miesten epätoivoa ja seksuaalisia haluja. Naisia näkyy mutta suurin osa jää ilman. Mielestäni miesten leireillä pitäisi olla vain miespuolista henkilökuntaa, jotta seksuaalinen jännite ei turhaan lisääntyisi. Kuin viagraa kyvettäisiin, eli syötettäisiin muslimimiehille, mieluummin kannattaisi antaa jarrua. Muslimimiehethän sekä nuorukaiset ovat kuitenkin kotimaissankin tottuneet että miehet ja naiset ovat erikseen lukuunottamatta omaa perhettä. Länsimaiset leireillä työskentelevät naiset saattavat käyttää miehiä myös seksuaalisten tarpeidensa tyydyttämiseen, jopa lukuisien miesten kanssa samaan aikaan.
Samoin naisten ja lasten leireillä (nuorukaiset miesten leirille) pitäisi olla pelkästään naispuolista henkilökuntaa, jotta raiskaukset ja muu seksuaalinen ahdistelu sekä seksin käyttäminen kauppavälineenä saataisiin minimiin. Hyvin harva nainen käyttää lapsia seksuaalisesti hyväkseen ja myös lesboseksi on huomattavasti harvinaisempi hyväksikäytön muoto pääosin leirillä olevien musliminaisten kanssa.
Leirillä ei ollut myöskään edes sandaaleja asukkailla ja erilaiset jalkapohjiin tarttuvat sairaudet ja infektiot olivat yleisiä. Kertoo taas miten mafiahyväveljien ahneus estää sen että 360 000 vuodessa yhdestä pakolaisesta saatava raha ei muka riitä edes sandaalien hankkimiseen rähjäisessä leirissä. Ahneus on tapissa ja koko summa menee toimintaa pyörittävän paikallisen rahamafian taskuihin.
Australian ulkoistettu maahanpyrkivien elintasosiirtolaisten leiritys on toiminut tehokkaana pelotteena ja lähes pysäyttänyt venesiirtolaisten vyöryn. Jotain häpyä sentään voisi leirien toiminnassa olla koska jokaisesta tulijasta rahamafia kuitenkin rahastaa sen 360 000 euroa vuodessa.
Toki tuollaisilla leireillä olisi hyvä olla saatavilla jotain päiväaktiviteettia, kuten koulutusta, töitä, vapaa-ajanviettomahdollisuuksia jne. Tuollainen leiritys on kuitenkin tulevaisuuden realiteetti.

Vastaukset 17
Vanhimmat
360 tuhatta liiraa vuosikustannus paljon lähempänä totuutta
Koko maailman pitäisi noudattaa Australian esimerkkiä.
Mukaanluettuna Suomi joka ylikorkeilla sosiaalituilla houkuttelee elintasopakolaisia.
Miksi minkään maan pitäisi ottaa mallia Australiasta?
Tuohan on pelkästään australialaisten veronmaksajien ja pakolaisten riistoa.
Maan hallinto sallii tällaisen rikollisen liiketoiminnan. Ei tuossa ole kenellekään mitään mallin ottamista.
Hei, me paskaKOKkareet tienataan tällä.
Hullu Katala Katalainen vaatii 1.8 matua Suomeen...... Hei, me paskaKOKkareet tienataan tällä.
Ja pikkukakkaKOKkareet säestää.... lapsellinen Myi Kakkanen ja pirullinen puutarhatonttu OrpoPiru.
Orpon ja Kataisen oikea paikka olisi valtakunnanoikeus.
Maksaakohan myös Suomessa kokoomuksen harrastama pakolaisbisnes 360 000 euroa vuodessa per "pakolainen". Oxfordin maahanmuuttoasiantuntijaproffa on laskenut että 135 kertaa kalliimpaa kuin Eurooppaan tuotettujen auttaminen omassa kulttuuripiirissään. Suuri osa EU-maiden mm. Suomen pakolaisbisneksen kuluista jää piiloon, vaikka veronmaksaja ne kustantaa ja edunsaajaon tyypillisesti kokkare.
suomi voi ulkoistaa mamut venäjälle,siellä hommat pelaa.
samalla pahimmat rikolliset,sinne vaan siperiaan,loppuu leikit.
samalla suuri osa suomen entisistä ja nykyisistä typeristä päättäjistä suoraan siperiaan,sitten on aikaa miettiä tekoja ja seurauksia. nyt nuo konnat menee veropakolaismaihin...todella sairasta sakkia.
Ei tietenkään Suomi voi ulkoistaa omia asioitaan mihinkään muuanne.
Eihän sellainen asia ole Suomen päätettävissä.
Kylläpä YLE korostaa toisen maan veronmaksajien taakkoja, tekisi nyt hel..tti ohjelman suomalaisten veronmaksajien maksamista kustannuksista, mitkä koituvat nuorten työikäisten miesten elättämisestä vastaanottokeskuksissa, yksinhuoltaja afrikkalaisten, muslimi äiteiden kymmenpäisien lapslaumojen ylläpitokustannuksista.
YLE:n dokumenttiohjelmat ärsyttävät yksipuolisuudellaan, jotta yhden ohjelman jos on katsonut, tietää, mitä on muissakin. En enää katso enkä jaksa kuunnella yhtä ja samaa paskanjauhantaa.
että paholaiset muuttavat minkä tahansa paikan helvetiksi.
Joku pikku saari myös Suomen hankittava, ja etenni ns paperittomat sinne. Siellä olisivat myös turvassa riistolta, jota monet kauhistelleet, että työnantajat maksavat parin euron tuntiliksoja. Nyt etsimään joukolla sopivaa saarta. Jk. Aikanaan oli laulu: Saaren mä haluan.
Ahvenanmaa
Tuo on paras vaihtoehto.
Suomesta, omasta kotimaastamme, on taas tehty kanta-asukkaiden helvetti matumafian jyrätessä.
Jos voisi valita niin ilman muuta Australian malli.
Vaikka elintasosurffaajien olot ovat siellä vaikeat ei viesti mene perille: Pysykää pois, täällä ei ole jaossa ilmaisia lounaita.
Pakolaisuus loppuu jos kukaan (mikään maa) ei ota heitä elätettävikseen .
Leireillä on sitten kotoiset olot kuin kotomaassa.
Kun pakolaisten olot saadaan helvetillisiksi, sana kiirii ja elintasosurffarit jääkin kotimaahan.