Saiko Niinistö turvatakuut Usalta

Muistutan,että Suomi oli ainut maa, jonne*(Josif) Stalin* hyökkäsi, mutta jota hän ei saanut valloitettua, Niinistö toteaa.

Hän ei usko Venäjän haluavan hyökätä Suomeen tai Baltian maihin.

- Kyllä siellä (Venäjällä) ymmärretään, että Naton läsnäolo tekee sen, että mikä tahansa hyökkäys Baltian maihin tai Suomeen muuttuisi yhtäkkiä aivan muuksi kuin hyökkäykseksi vain tätä maata kohtaan.

Tällä Niinistö tarkoittaa, että hyökkäys saattaisi johtaa jopa kolmanteen maailmansotaan.
10172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

No miksipä se muuttuisi?

Emme ole Naton jäsen joten yhteispuolustus ei voivoittaisi ketään. EU taas on hampaaton paperitiikeri joka heristäisi vain sormeansa ja laittaisi talouspakotteita. Venäläiset taas ovat tottuneet pakotteisiin ja vaikeisiin oloihin, eikä politiikka muuttuisi miksikään.

Venäjällä tiedetään että kunhan vain jaksetaan odottaa ja istua niin maailma pikkuhiljaa unohtaa heidän rötöksensä ja suhteet alkavat pikkuhiljaa palautumaan entiselleen. Esimerkkinä Krimi. Trump on jo väläyttänyt mahdollisuutta tunnustaa Krimi Venäjälle kuuluvaksi. Moni länsijohtaja on myös alkanut puhumaan taan Venäjän valtiojohdon kanssa. Suhteet siis hiljallee palautuvat entiselleen ja Venäjä saa pitää Kriminsä.

Suomi on kuin lastensadun jänis joka pistää päänsä puskaan ja luulee olevansa turvassa. ilman Naton täysjäsenyyttä emme ole turvassa, kuin juhlapuheissa.

Äänestä
  • Höpöhöpö, millään sotilasliittoilla ei maatamme turvata, Suomi puolustaa itse itseään jos tarve vaatii.

    Mitä vähemmän Natoa ja Usaa meidän nurkilla sen parempi, ne luovat vaan loputtoman vastakkainasettelun eikä se edistä rauhaa eikä vakautta.

    Äänestä

  • Turhaavaahtoomista kirjoitti:

    Höpöhöpö, millään sotilasliittoilla ei maatamme turvata, Suomi puolustaa itse itseään jos tarve vaatii.

    Mitä vähemmän Natoa ja Usaa meidän nurkilla sen parempi, ne luovat vaan loputtoman vastakkainasettelun eikä se edistä rauhaa eikä vakautta.

    " Suomi puolustaa itse itseään jos tarve vaatii. "

    Kukaan ei ole ehdottanut puolustuksen poistamista?

    1Äänestä

  • Luetun-Ymmärtäminen kirjoitti:

    " Suomi puolustaa itse itseään jos tarve vaatii. "

    Kukaan ei ole ehdottanut puolustuksen poistamista?

    Mutta se heikentyisi merkittävästi Naton myötä. Kyse on puolustus moraalista, moraali hupenee jos kuvitellaan että aina on joku joka tekee puolesta. Emmekä koskaan voi luottaa ulkopuolisiin, siksi oma vahva puolustus on kaiken a ja o.

    Äänestä

  • Turhaavaahtoomista kirjoitti:

    Mutta se heikentyisi merkittävästi Naton myötä. Kyse on puolustus moraalista, moraali hupenee jos kuvitellaan että aina on joku joka tekee puolesta. Emmekä koskaan voi luottaa ulkopuolisiin, siksi oma vahva puolustus on kaiken a ja o.

    Kukaan ei tee puolesta. Ainoastaan auttavat ja yhdessä ollaan aina vahvempia kuin yksikseen.
    Ihmeellinen masokismi elää joissakin suomalaisissa, että ikään kuin halutaan tahallaan hävitä vahvemmalle kieltäytymällä avusta. Sodat ovat muutenkin aivan riittävän ikäviä tapahtumia, että niistä selviytymisen vaikeusastetta ei tarvitse ihan omatekoisesti mitenkään nostaa.

    1Äänestä

  • grow_up kirjoitti:

    Suomessa synnytään ja kuollaan itsenäisessä maassa, ilman sotilasliittoja.

    Jos fakta ei miellytä, ei täällä kukaan pakota olemaan, muuta vaikka Nato-maahan, jos se vaikka helpottaa oloasi ja rauhoittaa pelkoasi.

    Äänestä

  • Kasvappaitse kirjoitti:

    Suomessa synnytään ja kuollaan itsenäisessä maassa, ilman sotilasliittoja.

    Jos fakta ei miellytä, ei täällä kukaan pakota olemaan, muuta vaikka Nato-maahan, jos se vaikka helpottaa oloasi ja rauhoittaa pelkoasi.

    Sinullahan niitä pelkoja tuntuu olevan...

    Natomörkö joka nurkan takana.

    Äänestä

  • Turhaavaahtoomista kirjoitti:

    Mutta se heikentyisi merkittävästi Naton myötä. Kyse on puolustus moraalista, moraali hupenee jos kuvitellaan että aina on joku joka tekee puolesta. Emmekä koskaan voi luottaa ulkopuolisiin, siksi oma vahva puolustus on kaiken a ja o.

    Harvinaisen tarkkanäköinen pointti. Josta Trump kritisoi koko Eurooppaa.
    Satunnainen keskustelu erään äärettömän kauniin, ja älykkään, saksalaisen daamin kanssa, satunnaisen hotellin terassilla n. 10v sitten... hän oli ällistynyt siitä, että Suomi ei kuulu Natoon. Totesi spontaanisti: ostakaa aseita.

    Äänestä

  • Todellakin; Höpö,höpö !

    Tutustu Euroopan viimevuosisadan historiaan, niin huomaat kuinka USA auttoi Eurooppaa selviytymään Toisen maailansodan aloittajista. ( Hitler ja Stalin )
    Ensin Hitlerin Saksasta ja sitten toisesta Molotov & Ribbenrop sopimuksen osapuolesta eli Stalinin Neuvostoliitosta, kun se rikkoi liittoutuneiden keskinäisen sopimuksen puuttumalla Tsekkoslovakian vaaleihin ja sen jälkeen pyrki jatkamaan valloituksiaan länteen Berliinin kriisin yhteydessä.
    Venäläisten agressiivinen toiminta aiheutti tarpeen perustaa 1949 Nato, kolmen liittoutuneen maan (Britania, USA ja Ranska ja kolmen pohjoismaan ( Norja, Tanska ja Islanti) sekä parin muun halukkaan länsimaan toimesta.
    Kylmän sodan aikan USA oli läntisen Euroopan luotettava tuki ja turva.

    EU-alueen maat ja pohjoismaat saavat olla kiitollisia, että USA on meitä auttanut.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

SBOSS kirjoitti:

Muistutan,että Suomi oli ainut maa, jonne*(Josif) Stalin* hyökkäsi, mutta jota hän ei saanut valloitettua, Niinistö toteaa.

Hän ei usko Venäjän haluavan hyökätä Suomeen tai Baltian maihin.

- Kyllä siellä (Venäjällä) ymmärretään, että Naton läsnäolo tekee sen, että mikä tahansa hyökkäys Baltian maihin tai Suomeen muuttuisi yhtäkkiä aivan muuksi kuin hyökkäykseksi vain tätä maata kohtaan.

Tällä Niinistö tarkoittaa, että hyökkäys saattaisi johtaa jopa kolmanteen maailmansotaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu