Aikuinen mies asuu vanhemmillaan

nainenvain

Olen itse 25 vuotias nainen ja tutustuin tuossa heinäkuun aikana erääseen 28 vuotiaaseen mieheen. Tavattiin nettitreffi sivustolla ja keskusteltiin sitten siellä useita päiviä ja myöhemmin myös whatsapissa.
Mies on työssäkäyvä ja kertoi taloudellisen tilanteen olevan kunnossa. Myös hänen luonteensa ja ulkonäkönsä miellytti ja päädyttiin sitten tapaamaan erääseen ravintolaan. Hän tarjosi minulle ruoan ja oli muutenkin hyvin kohtelias koko ajan. Siinä syödessämme hän kertoi, ettei ole ikinä seurustellut tai ollut naisten kanssa. Vähän ihmettelin kun kaikin puolin mukava työssä käyvä mies. Kertoi myös harrastavansa lenkkeilyä ja kuntosalia, mikä oli mukava asia, koska harrastan niitä itsekkin.

Treffit päättyi hyvin ja pian suunniteltiin uutta tapaamista. Utelin voisinko tulla käymään hänen luonaan, mutta mies vastasi, että hän tulee mieluumin minun luokseni. Ei siinä mitään hän tuli, mutta hänen lähtiessään kerroin, että haluaisin seuraavaksi tutustua hänen kotiinsa. Yritti vähän vastustella, mutta kertoi, että voin tulla seuraavana päivänä ja antoi osoitteensa. Seuraavana päivänä menin ja huomasin, että talo oli iso valkoinen omakotitalo ja pihassa oli kaksi autoa. No koputin oveen ja arviolta joku yli 50 vuotias mies tuli avaamaan. Esitteli siinä itsensä ja kertoi olevansa tapaamani miehen isä. Eli selvisi, että hän asuu vanhempiensa luona. Kahviteltiin keittiön pöydän ääressä ja hänen vanhempansa istuivat meidän kanssa siinä.
Selvisi, ettei ole tosiaan asunut koskaan omillaan ja että hän asuu kotona, koska helppo työmatka ja haluaa kerätä kunnolla rahaa säästöön. Ei ole kuulemma vielä ihan heti muuttamassa pois. Hänen vanhempansa kyselivät minulta kaikenlaista mahdollista kuten työpaikkaa, koulutusta, perhettä ja tulevaisuussuunnitelmia, mutta myös henkilökohtaisempia asioita kuten aijempia suhteita ja kirkkoon kuulumista. Jotenkin tuntui, että olin vain hänen vanhempiensa haastattelussa ja tapailemani mies oli muutamaa sanaa lukuun ottamatta melko hiljaa. Kiinnitin myös huomiota kun hänen äitinsä yhtäkkiä sanoi hänelle että istuppa nyt selkä suorassa ja kunnolla ja myöhemmin patisti häntä hakemaan vieraalle eli minulle lisää kahvia. Tuli mieleen, että noin puhutaan lähinnä pienille lapsille eikä melkein 30 vuotiaalle miehelle.

Vierailu ei kestänyt kovin kauan, koska minua alkoi ahdistamaan ja kerroin, etten kerkeä olla kauan. Nyt olen sitten miettinyt millaiseen mieheen olen oikein tutustunut. Kaikki vaikutti alkuun hyvältä, mutta tuo vanhempien luona majailu ja hänen vanhempansa asenteet häiritsee liikaa. Kertoivat, että mitä sitä suotta kiirehtii omilleen. Jotenkin tuli tunne, ettei vanhempansa tahdo päästää hänestä helpolla irti (ainoa lapsi kun on) ja että yrittävät mahdollisimman hyvin selvittää olenko sopiva nainen juuri hänen puolisokseen. Ehdottivat myös, että jos hyvin menee niin voidaanhan me kokeilla yhdessä asumista kun suhde on mennyt tarpeeksi vakavaksi.

En oikeen haluaisi, että tuon ikäinen mies muuttaa minun luokseni suoraan vanhemmiltaan kun ei ole minkäänlaista kokemusta itsenäisestä asumisesta. Olen itse asunut kuitenkin omillani jo 20 vuotiaasta asti. Lisäksi hän oli niin omituinen kotonansa verrattuna muihin tapaamisiin. Ravintolassa ja minun luonani keskusteltiin normaalisti, mutta hänen kotonansa istui vain melko hiljaa kun suu kävi vain vanhemmillansa. Lähdettyäni sieltä pisti hän kuitenkin whatsapissa viestin minulle että "sori eikai vanhempani liikaa kyselleet" ja nauruhymiö vielä perään.

Mitä pitäisi tehdä tällaisen miehen kanssa? Mietin johtuuko kokemattomuus suhteista hänellä juurikin tuosta. Itsellä ei oikein ole enää innostusta pitää minkäänlaista yhteyttä, mutta mies kuitenkin melko aktiivisesti yrittää viestiä laittaa ja kysyy voisiko tulla taas minun luo. En haluaisi olla tylykään. Jos olisi omillaan asunut niin todennäköisesti olisin yhä kiinnostunut.

120

7798

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jenniina111111

      Itsekin vastaavassa tilanteessa kyllä miettisin, että millainenkohan tuo on, että osaako tehdä kodissa kotitöitä ja hoitaa asioita. Kuitenkin, mielestäni sinun ei kannata tuon kokemattomuuden ja vanhempiensa luona asumisen estää suhdetta. Voit tarkkailla tilannetta, voihan aivan hyvin olla, että hän on hyvä mies, ja vaikka ei osaisikaan kaikkia kodinhoitoon liittyviä asioita, voi hän oppia. Mitä tulee tuohon omituisuuteen vanhempien läsnäollessa, niin eikö ole aivan normaalia. Jos vanhemmat ovat sellaisia vahvaluonteisia tenttaajia, niin olisin minäkin aika hiljainen. Siinä näkyy perhedynamiikka.

      Toivottavasti asia sinulle selviää.

      • Anonyymi

        Miten se miettimällä selviää, että mitä mies osaa? Voi, voi tuota naisen logiikkaa.


    • Ymmärrettävä reaktio..Kuulostaa uskovaisperheeltä tuo.
      Jätä poika kasvamaan ja kirjottele vaikka minulle...Haen nuorempaa tyttöystävää ja voit olla varma, että minun asunnollani saadaan olla rauhassa, eikä tartte vanhempien kahvipöytään päätyä tentattavaks ekalla tapaamisellaan.
      Kirjotteles, niin katotaas jos natsais..Lähäretääs vaikka viettään iltaa jonnekkin päin Suomee.

      • Anonyymi

        Kertoo tyyppi joka on "elämäntapasinkku" lol


    • 0lenhanMies

      Tuossa ole mitään ihmeellistä, jos ei ole parisuhteessa niin miksi asuisi yksin kalliisti.
      Muutama vuosi vanhemmilla työssäkäyvänä säästää ison pesämunan ensiasuntoon.
      -eri asia on 40 nössykit jotka loisii tappiin saakka äidillään, nämä hylkiöt pitäisi lähettää Pohjois-Koreaan työleirille miehistymään.

      • itsenäinenJussi

        Tuossa on kovinkin paljon ihmeellistä :D


      • Anonyymi
        itsenäinenJussi kirjoitti:

        Tuossa on kovinkin paljon ihmeellistä :D

        Äitin tissiä imeskelevä aikuinen mies on pelle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äitin tissiä imeskelevä aikuinen mies on pelle.

        Ei välttämättä pelle. Voihan olla päänsä viinalla lahottanut vajakki kysymyksessä.


      • Anonyymi

        "Tuossa ole mitään ihmeellistä, jos ei ole parisuhteessa niin miksi asuisi yksin kalliisti."

        Itse muutin 21-vuotiaana (niinkin myöhään) vanhempieni luota ja vaikka elämä onkin koetellut eri tavoin, on ollut työttömyyttä, jonkin asteista syrjäytymistä ja masennusta, ei tulisi pieneen mieleenkään jakaa sitä asumalla saman katon alla vanhempieni kanssa. Mulle tärkeämpää on OMA katto päänpäällä, oli se sitten omistus tai vuokra-asunto, kuin rahan säästäminen olosuhteista piittaamatta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei välttämättä pelle. Voihan olla päänsä viinalla lahottanut vajakki kysymyksessä.

        ATM joka tapauksessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei välttämättä pelle. Voihan olla päänsä viinalla lahottanut vajakki kysymyksessä.

        Voihan äitikin olla vajukki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voihan äitikin olla vajukki.

        Poika saanut äitinsä vajukit geenit.


    • sääliksikäytulevaa

      Kaverihan on jo 28 vuotias! Aika nössykkä minun mielestä.

      • Anonyymi

        Ehei. Aivan normaalia.
        Itse olen 60v työtön mies.
        Asun äitin kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehei. Aivan normaalia.
        Itse olen 60v työtön mies.
        Asun äitin kanssa.

        Normaalia sinun mielestäsi. Tissipoika.
        Pullasorsa.

        ..


    • 40mies

      Jo vuokra on 700 ja asuu vanhemmilla niin säästää 9500 euroa vuodessa kun otetaan huomioon vuokrat ja sähkö ja vesimaksut. Itse asuin vanhempien luona 28 vuotiaaksi asti ja säästin 60 tonnia,.
      60 tonnilla ostin asunnon eikä ole velkaa lanttiakaan eikä lainaa

      • Kakkossmiess

        700 ei riitä, koska tulee ruokakulut yms.


      • 40mies
        Kakkossmiess kirjoitti:

        700 ei riitä, koska tulee ruokakulut yms.

        Kyllä minä omat ruuat ostin


      • ihquu

        Ja äitin ja isin pikku mussukka sai asua ilmaiseksi kotona vaikka kävi töissä....


      • Anonyymi
        40mies kirjoitti:

        Kyllä minä omat ruuat ostin

        0stit omat ruuat? Puhut paskaa.
        Söit äitisi tissiä.


      • Anonyymi

        Kannattaa asua koko elämänsä äidillä. Pääsee helpommalla.


    • Tämä ketju on tavallaan turha...Aloittaja katsoo tuota poikaa alespäin ja se tarkoittaa aina 100% varmuudella sitä, että jatkoa on turha odottaa.

      • Anonyymi

        Ylöspäinkö pitäisi katsoa äitin tissiä imevää pullasorsaa?


    • Onneavaan

      Mies on ihan keskenkasvuinen. Tulisi olemaan raskas kumppani, koska ei osaa käsitellä vastoinkäymisiä itsenäisesti vaan odottaa muiden ratkaisevan ongelmat. Luiskaan vaan ja uutta putkeen.

      • monenlaistasitä

        Tarina itsessään kuulostaa sangen epäuskottavalta ja keksityltä jutulta.

        Mutta yleisesti ottaen, ihmisen asumisjärjestely ei sinänsä kyllä kerro paljoakaan ihmisestä. On lukemattomia syitä, jonka vuoksi ihmiset joutuvat välillä asumaan jos jonkinlaisissa oloissa.


      • Ihminenmyös
        monenlaistasitä kirjoitti:

        Tarina itsessään kuulostaa sangen epäuskottavalta ja keksityltä jutulta.

        Mutta yleisesti ottaen, ihmisen asumisjärjestely ei sinänsä kyllä kerro paljoakaan ihmisestä. On lukemattomia syitä, jonka vuoksi ihmiset joutuvat välillä asumaan jos jonkinlaisissa oloissa.

        Vaikuttaa kunnon mieheltä. Äidin komennettavasta sinun on helppo totuttaa omiin tapoihisi ja voisitte elää omanlaistanne elämää. Tietenkään ei kannata mennä hänen vanhempiensa kanssa asumaan.Jos hän on kodin ulkopuolella on ollut kaikin puolin mukava, miksi epäillä . Kyllä meistä varmasti moni muukin käyttäytyy vanhempiensa kanssa eri tavoin. En itse ainakaan hylkäisi mahdollista hyvää puolisoa. Ei ole ainakaan mikään pelimies, joita suuri osa tuntuu olevan nykyisin


      • Miten niin ei osaisi käsitellä vastoinkäymisiä ?Jos miehellä on hyvä työpaikka, eikö se kerro jotain. On hän elänyt myös kodin ulkopuolella, opiskellut todennäköisesti ym. Ei kyseessä kuitenkaan ole vanhempiensa elätettävä.


      • Hamekankasta

        Tunnen yhden 60v tollukan, asuu äitinsä kanssa.
        Tarinat kuin pikkupojalla.
        Nämä pellet kannattaa kiertää kaukaa.


      • Anonyymi
        aurinkorannat kirjoitti:

        Miten niin ei osaisi käsitellä vastoinkäymisiä ?Jos miehellä on hyvä työpaikka, eikö se kerro jotain. On hän elänyt myös kodin ulkopuolella, opiskellut todennäköisesti ym. Ei kyseessä kuitenkaan ole vanhempiensa elätettävä.

        Näistä nössöistä tulee ensin mieleen
        työtön juoppo tai mt-kuntoutuja.


      • Anonyymi

        ... pullasorsa joka ei laita tikku ristiin.
        Vein roskapussin kun äiti käski.


      • Anonyymi
        monenlaistasitä kirjoitti:

        Tarina itsessään kuulostaa sangen epäuskottavalta ja keksityltä jutulta.

        Mutta yleisesti ottaen, ihmisen asumisjärjestely ei sinänsä kyllä kerro paljoakaan ihmisestä. On lukemattomia syitä, jonka vuoksi ihmiset joutuvat välillä asumaan jos jonkinlaisissa oloissa.

        Välillä vai vähän väliä.
        Selkärangaton mies ei muuhun pysty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ... pullasorsa joka ei laita tikku ristiin.
        Vein roskapussin kun äiti käski.

        Äiti käski minua rakentamaan talon vaikken edes halunnut. Että saisin vaimon ja miehistyisin.

        epäonnistuin, äiti suuttui


    • hyvintehty

      fiksu mies on ja hyvä säästämään.

    • Sillätavalla1

      Nykyään miehet osaavat raha asiatkin paremmin. Naisen tyytyminen sinkkuuteen.

      • 3huonettajakööki

        Kuka muka sinkun raha-asiat hoitaa jollei sinkku ite.
        Olen sinkku ja mulla oma melkeen maksettu rivarinpätkä.
        Matkustelen ympäri maailmaa toisten sinkkujen kanssa ,mulla hyvä ammatti ja olen säästäväinen.


      • onhankombinaattio
        3huonettajakööki kirjoitti:

        Kuka muka sinkun raha-asiat hoitaa jollei sinkku ite.
        Olen sinkku ja mulla oma melkeen maksettu rivarinpätkä.
        Matkustelen ympäri maailmaa toisten sinkkujen kanssa ,mulla hyvä ammatti ja olen säästäväinen.

        Matkustelet ympäri maailmaa ja samanaikaisesti olet säästäväinen??? Melko erikoinen yhdistelmä.


      • toinennimimerkk
        onhankombinaattio kirjoitti:

        Matkustelet ympäri maailmaa ja samanaikaisesti olet säästäväinen??? Melko erikoinen yhdistelmä.

        reppureissaajalta ja muuten seikkailuhenkiseltä ihmiseltä se käy


      • Anonyymi
        3huonettajakööki kirjoitti:

        Kuka muka sinkun raha-asiat hoitaa jollei sinkku ite.
        Olen sinkku ja mulla oma melkeen maksettu rivarinpätkä.
        Matkustelen ympäri maailmaa toisten sinkkujen kanssa ,mulla hyvä ammatti ja olen säästäväinen.

        Rivien välistä luin hinurin.


    • Erikoinen on tämä aloittajakin. On jo heti ekoilla treffeillä kyselemässä, että voisiko tulla miehen luo kylään. Sietää vanhempien vähän kyselläkin taustoista.

      Se hyvä tässä on, että mies ei ole ainakaan pelimies.

      Aloittajaa kyllä varoittaisin, koska näillä palstoilla koko ajan naisia naukuu, että mies ei tee mitään kotona. Tässä on se vaara, että jos äiti on kolmekymppiseksi asti huolehtinut pojastaan, ei poika ole oppinut mitään.

      • erielämäntilanteita

        No mielestäni kyllä, jopa hyökkäävä. Ja se että ei reagoi noin voimakkaasti pieneen poikkeamaan välittämättä jäädä katsomaan miten asiat oikeasti on. En minäkään olisi välittänyt kutsua naista vanhemmille kotiini. Eikö jo tuo kerro sen, et ymmärtää oman tilanteensa heikkouden ja mitä ulkopuoliset ehkä ajattelevat, vaikka asuukin tällä hetkellä siten syystä tai toisesta.


    • parempaasaahakee

      Voi hänhän on erittäin viisas .Ei tuhlaa rahojaan vuokraan ,saa ilman asustella kotonaan ,huolehtii vanhemmistaan samalla ja luultavasti tulee perii talon niin siinä asuessaan voi katsoa et talo ei pääse rapistumaan.Itsekseen muutto ei ole mikään tae kunnollisuudesta. Moni muuttaa omilleen sekö nyt on sitten kunnollisuuden merkki et juhlitaan seurustellaan monen kanssa sitoutumatta kehenkään Ottaisin mielelläni tälläisen jolla ei oo miljoonaa ex ystävää ja perhe srvot kohdallaan.

    • Osa-aikaeläkeläinen

      Minäkin asuin lähes 30-vuotiaaksi vanhempieni luona maatilalla. Olin jo ollut melko pitkään työelämässä, enkä todellakaan ollut ns. nössö, vaan työelämässäkin pikemminkin kovis.
      Tuollainen asuminen oli 70-80-luvuilla maalla normaalia. Tässä kotikylässäni asutaan noin vieläkin.

      • Osa-aikaeläkeläinen

        Jäi mieleeni kun töissä eräs suuri operaatio suunniteltiin tehtäväksi juhannuksen jälkeen. Sanoin, että ei se oikein käy, kun minulla on silloin heinätyöt. Siirretään sitten syksyyn, sanoi päällikömme, jotta saat heinäsi korjattua. Taisi tosin sanoa leikillään. Pelivaraa ajankohdalle kun oli.


      • heheheeeee

        Et sinäkään ole pitkälle päässyt.......


      • PitkäCentti

        Nykyisillä vuokrahinnalla on ihan viisasta asua mutsilla muutaman vuoden.
        Sitten kun vielä nyysii kaljarahat vanhan äidin eläkkeestä, niin säästää pitkän centin.
        Minusta ei naiset välitä.


      • Anonyymi
        PitkäCentti kirjoitti:

        Nykyisillä vuokrahinnalla on ihan viisasta asua mutsilla muutaman vuoden.
        Sitten kun vielä nyysii kaljarahat vanhan äidin eläkkeestä, niin säästää pitkän centin.
        Minusta ei naiset välitä.

        eikö?!
        miksiköhän


    • easyfit

      kuka on oikea, sen tuntee nopeasti

      kannattaa odottaa sen ainoan oikean ja sen mukana ahaa elämystä...
      tuliko ahaata?

      aika tapetilla

      esto - henkilökohtainen kunniahimo työuralla

      ainoa poika - kovat vaatimukset, ainoa lapsi - iso hätä
      toisaalta samat syyt - voimavaroja

      vanhemmat - tykkäys on tärkeä

      rakkautta voi luoda eikä etsiä valmista rakkaus pekettia
      rakkautta voi luoda tyhjästä itse
      sekin on itsenäisyyttä eikä tarvitse elää yksin

      ravistelevin kokemus? synnytys
      arvokkain kokemus - vanhemmuus

      haloo?

    • dgdfgdfgdf

      Asun itse maalla ja täälläpäin tuo on ihan tavallista eikä se tarkoita että ihmisessä olisi jotain "vikaa" tai olisi "mammanpoika" jne. Ihan tavallisia ihmisiä kun muutkin, älyllisestikin. Eivät vaan ole nähnyt syytä muuttaa pois? Miksi pitäisi...

      • Siks kun elämässä lähdetään siitä, että aikuiset ihmiset elättävät itse itsensä omillaan..
        Jos minulla olisi lapsia, niin haluaisinko syöttää laskuuni aikuisia 20v ihmisiä..No en.
        Täysin luonnoton juttu..ja älyllisesti siten, että asia pitäisi kyllä jokaisen ihan itse ymmärtää. Harvemmin vanhemmatkaan mielellään sitä ääneen sanoo ja pyytää painua helvettiin täältä.


      • Glmooria

        Niinpä maalla tuo on ihan normaalia,jos isot tilukset niin poika auttaa maatilan töissä. Minusta tuossa nyt ei ole mitään ihmeellistä. Fiksu ja työssä käyvä mies, joten kannattaa tutustua vielä.


      • yli35v.yhdessä
        CamelBoots kirjoitti:

        Siks kun elämässä lähdetään siitä, että aikuiset ihmiset elättävät itse itsensä omillaan..
        Jos minulla olisi lapsia, niin haluaisinko syöttää laskuuni aikuisia 20v ihmisiä..No en.
        Täysin luonnoton juttu..ja älyllisesti siten, että asia pitäisi kyllä jokaisen ihan itse ymmärtää. Harvemmin vanhemmatkaan mielellään sitä ääneen sanoo ja pyytää painua helvettiin täältä.

        Vanhempien tehtävä on kasvattaa lapsensa niin, että elättävät itsensä aikanaan. Lienee tavallista, että aikuinen lapsi osallistuu kuluihin tuloillaan etenkin vanhempien ollessa peeaa. Jos taas vanhemmilla on hyvä taloudellinen tilanne eikä kalliista harrastuksia, he mielellään jakaa omansa lapsensa kanssa (kenenkä muun?).

        Joku entinen työkaveri asui vanhempiensa kanssa ja kertoi, etteivät vanhempansa pärjäisi rahallisesti ilman hänen maksuosuuttaan. Aikanaan sitten rakensi poikaystävän kanssa talon muualle. Siinä vaiheessa ikää oli jo kai 40v. Lapsia heille ei suotu, sisaruksilla lapsia oli.


      • CamelBoots kirjoitti:

        Siks kun elämässä lähdetään siitä, että aikuiset ihmiset elättävät itse itsensä omillaan..
        Jos minulla olisi lapsia, niin haluaisinko syöttää laskuuni aikuisia 20v ihmisiä..No en.
        Täysin luonnoton juttu..ja älyllisesti siten, että asia pitäisi kyllä jokaisen ihan itse ymmärtää. Harvemmin vanhemmatkaan mielellään sitä ääneen sanoo ja pyytää painua helvettiin täältä.

        No toisaalta, mun tytär täytttää juuri 20 ja asuu varmaan vielä jonkin aikaa kotona. Maksaa minulle kuitenkin vuokraa . Ei ole onnistunut vielä saamaan kohtuuhintaista vuokra-asuntoa.


      • Yogamies kirjoitti:

        No toisaalta, mun tytär täytttää juuri 20 ja asuu varmaan vielä jonkin aikaa kotona. Maksaa minulle kuitenkin vuokraa . Ei ole onnistunut vielä saamaan kohtuuhintaista vuokra-asuntoa.

        No okei...Lauoin tuossa turhankin kovaa settiä tulemaan ja varmaan jos olisi omia lapsia, niin eihän niitä nyt tyhjännokkaan haluaisi työntää itseään myymään rahattomina.
        Itse en kyllä omilta lapsilta(jos niitä olisi) haluaisi lähteä vuokraa perimään..
        Nää on vähän hankalia juttuja, mutta varmaa on, että lapsista on suuri vastuu ja se ei pääty todellakaan siihen 18vuoteen...Eihän se perseaukisenakaan mitään herkkua ole maailmalle lähteä ja elää kädestä suuhun jossain murjussa..Ei hyvä sekään. Sinällään olisi hyvä tienata ensin kotona pesämunaa ja lähteä vasta muutaman vuoden kuluttua omilleen..


      • Anonyymi
        CamelBoots kirjoitti:

        Siks kun elämässä lähdetään siitä, että aikuiset ihmiset elättävät itse itsensä omillaan..
        Jos minulla olisi lapsia, niin haluaisinko syöttää laskuuni aikuisia 20v ihmisiä..No en.
        Täysin luonnoton juttu..ja älyllisesti siten, että asia pitäisi kyllä jokaisen ihan itse ymmärtää. Harvemmin vanhemmatkaan mielellään sitä ääneen sanoo ja pyytää painua helvettiin täältä.

        Jos äiti sanoisi vässykkä-pojalleen mitä ajattelee turhakkeesta. Voisi pojulle tulla pisu pököö.


    • hei1111

      Kannattaa muuttaa sinne... tulee säästöä ja vanhemmat pian kupsahtaa tai muuttaa pois.

    • 3kaulinta

      Kaappihomot usein asuvat äitillä vielä vanhemmalla iällä.
      Naiset ei kiinnosta ja ei vain uskalla tulla ulos kaapista, usein takana muutama "kulissisuhde" jossa womani tajunnut tilanteen ja lähtenyt kiitämään.
      Nämä kaappimiehet kehuskelevat vielä naissuhteillaan, vaikka kaikki tietää mielikuvitusnaiset.

    • yli35v.yhdessä

      Me tapasimme melkein 40v sitten, samantapaisissa perheissä oltiin kasvettu iäkkäiden vanhempien lapsina. Oltiin molemmin puolin 20v ja asuttiin vanhempien luona. Rahatilanteeseen se auttoi, ostin oman asunnon ja perustettiin perhe 10v myöhemmin. Tuo keittiötaitojen olemattomuus oli molemminpuolista enkä vieläkään nauti köksäilystä yms. Mieheni on kätevä ja osaa tehdä kaikennäköistä autojen ja rakennusten kanssa, vaikkei alan ihmisiä olekaan.
      Lapset tuli kuitenkin ruokittua ja hoidettuakin ja nyt ollaan jo isovanhempiakin.
      Ehkä onnistut kasvattamaan tuosta miehestä hyvän kumppanin itsellesi. Kysele vaan, osaako tehdä ruokaa t. osaako huoltaa vaatteensa. Ja tee selväksi, ettet sinä ole hänen äitinsä etkä tee ruokaa kuten äiti jne. Osaako mies vaihtaa auton renkaat yms.?
      Outoa, ettei mies tullut itse avaamaan ovea sinulle vaan isänsä avasi ja esittäytyi. Olisi mies voinut avata oven ja esitellä isänsä ja äitinsä.

    • fgtyuhjiko

      Itsestä tuntuu, että tämä aloitus on keksitty. Miksi kukaan kirjoittaisi näin vielä tulilla olevasta treffikumppanistaan? Mitä jos mies lukee tämän täällä? Ei varmaan vaikea tunnistaa itseään.

      • yli35v.yhdessä

        Tuleeko mieleen, että on paljon ihmisiä, jotka eivät ole kuulleetkaan suoli24:sta saati käyneet lukemassa näitä juttuja? Työelämä ja oma elämä vie ajan ja energian.
        Vaikka mies lukisikin, miksei saisi lukea ja tunnistaakin itseään? Ap kertoo jutun ja ihmettelee eikä morkkaa tms. Tosin ap on ehkä muutellut juttua hieman, vaikka ikää lisännyt t. vähentänyt vuoden, pari.
        Kaikki nää jutut voi olla keksittyjä t. tosia, ei siinä mitään.


      • Anonyymi

        Minä tunnistin itseni.

        t. yksiöjankuttaja


    • kolikonkääntöpuoli

      Saattaapi osata tuollainen mammanpoikakaveri kuitenkin kaikenlaista. Etenkin omatoimisesti sitä taloremppahommaa ja pihanlaittoa. Poikkeuksellisen tiukat vanhemmat, jotka vaativat tekemään kaikenlaista kotiduunia. Petissä ei makoilla kaiken päivää laiskana. Monet yksineläjämiehet sensijaan osaavat vain hankkia juttuja rahalla ja ovat käsistänsä todellisia tumpeloita. Viikonloppuna makoillaan puoleenpäivään asti. Raha palaa ja polttaa koko ajan taskussa omillaan asuvilla alle 30v poikamiehillä. Rahat loppuu ennen kuin uusi tili on pankissa. On nähty monta kertaa se tosiasia.

    • tähtisumuaa

      Miksi näet vanhempien kanssa asumisessa ongelmaa? Suurimmassa osassa maapalloa aikuiset lapset asuvat vanhempiensa - ja kenties vielä isovanhempiensakin luona niin kauan kuin perustavat oman perheen. Ellei perhettä perusteta, ei muuteta omilleenkaan. Tämä sama juttu pätee yhä Suomessakin, maalla etenkin, mutta myös muuten. Itsekin tunnen useita, jotka asuvat kaikki lähisuku yhdessäkoossa, neljässäkin sukupolvessa. Kukin tyylillään.

      Tunnen myös 35-vuotiaana avioituneen miehen... muutti silloin kyllä omilleen äitinsä luota 1. kertaa.Äiti jäi nyyhkimään kotiin. Elämä pilalla, lapsi hylkäsi... mm, kukin tyylillään.

      • Anonyymi

        Ei todellakaan ole normikäytäntö. Kyllä terve aikuinen lapsi pyrkii omilleen. Ei omia vanhempia pysty kestämään siinä niskaan huohottamassa... ihan tuhoon tuomittua yritellä parisuhteitakaan siinä tilanteessa. Itse ainakin nauroin räkäisesti moisille "miehille". Meillä asuu naapurissa n. 40-v. mies vanhan mutta hyväkuntoisen äitinsä kanssa, ja ei sitä kyllä millään pysty ymmärtämään. Toki ukko saa siinä ilmaisen asunnon ja siivous- kokkaus- yms. palvelut äidiltään. Mutta onhan se nyt ällöttävää. Siis todella. Työssä käyvä ja päällisin puolin OK mies.


    • oiuo

      Aikuinen lapsi voi hyvinkin asua vanhempiensa luona, ihan normaalikäytäntö oikeastaan. Yleensä se ei kyllä tarkoita sitä, että jo toisilla treffeillä tavataan kahvipöydässä, jossa vanhemmat ovat mukana, vieläpä etupäässä äänessä ja kyselevät tai pikemminkin "kuulustelevat" vieraalta asioita. Niinikään sekään ei ole ainakaan tavallista, ettei mies etukäteen kertonut asuvansa vanhempiensa kanssa.

      Minulla tuli kirjoituksestasi sellainen fiilis, ettei naiset kovinkaan kiinnosta miestä, ainakaan seksuaalisesti. Muutenhan tuon ikäisellä olisi jo hyvinkin takanaan vähintään yksi jonkinmoinen suhde. Mikäli mies on uskovaisesta perheestä, kuten vähän vaikuttaa, siellä seksuaalisuus, ja on usein aliarvostettua (homoja ei ole olemassa, ei ainakaan meidän poika/tyttö ole) ja säästetään avioliittoon. Seurustelu on turhaa, ellei sitä tee tositarkoituksella.

      Jos mies viehättää sinua, niin jatka ihmeessä tapailua. Sittenhän selviää millainen mies oikeasti on ja voitteko suunnitella yhteiseloa tulevaisuudessa.

    • TotuusSattuuQC

      Aloittaja itse halusi tuppautua miehen kotiin vaikka mies ensin vastusteli. Eli mies ei itsekään ollut ihan tyytyväinen siihen miten asui eikä halunnut sitä ja vanhempiaan naiselle heti esitellä.
      Nyt kun ninen sitten kuitenkin sai itsensä sinne kotiin hilattua niin ei näky miellyttänyt kun oli ne tenttaavat vanhemmat siina ja se on jotenkin tuon miehen vika vaikka mies halusi luoda suhteen kodin ulkopuolella ja vain naisen kanssa kahden.
      Eiköhän olisi hyvä että näkisitte nyt rauhassa aluksi muualla kuin miehen kotona että pääsette oikeasti tutustumaan toisiinne ja kuulet mieheltä itseltään että mitä hän elämästä ajattelee ja miten sen näkee ja kokee. Voi olla että mies nimenomaan haluaa pois kotoa mutta haluaa muuttaa jonkun muun kanssa yhteen sitten kun sieltä lähtee.

    • Pillukakka

      Nämä äitin kultamussukat ovat loistavaa aisuriainesta, johtuu olemattomasta itsetunnosta.

    • aikuinenpaula

      Tiedä sitten onko tämäkin näitä Suomi24:n toimituksen taas omasepittämiä juttuja, mutta jos tarina olisi tosi, niin tytön kannattaisi kiertää tuollainen kokematon vanhempiensa jatke aisuriaines kaukaa :)

      • yli35v.yhdessä

        Ja perusteesi oli ...


      • Anonyymi

        Sepittämiä?
        Jokainen tuntee vähintään yhden äitin helmoissa pyörivän nössikän.
        Alko maistuu, työ ei.


    • jugg

      Mitä vikaa on asua, tuon ikäisenä vielä, vanhempiensa luona? Etenkin kun on helppo työmatka ja mies kertoo säästävänsä rahaa. Elämän realiteetit on aina hyvä ottaa huomioon. Usein pitää valita ei-niin-hyvistä vaihtoehdoista, jos tavoittelee jotain parempaa ja pysyvämpää. Tässä tapauksessa rahan säästöä.

      Kun rahaa on säästetty, voi ostaa oman asunnon. Vanhempien luona säästäminen onnistuu yleensä parhaiten. Samalla voi olla avuksi joissain asioissa vanhemmilleen. Vuokralla asuminen söisi säästämistä aikatavalla. Jos edullisimmin haluaisi asua, vaihtoehto olisi kimppakämppä. Epäilen, että sellainen olisi ko. nuoren miehen kauhistus. Tosin niin se on minulle, vaikken olekaan nuori mies, vaan aivan jotain muuta.

    • 0lenhanMies

      Vaikka mammanpoika ostaisi oman asunnon, ei hän siellä oikeasti asu vaan äiteellä.
      Asunto/talo on siksi, ettei kaverit/työkaverit tajua housuunkusevaksi äitin helmoissa roikkuvaksi paskahousuksi.
      Joskus saattaa viettää asunnossaan yön tai pari kaljakassin kanssa.
      Äiti tietenkin käy joskus siivoamassa nynnykin sikolätin.

      • kyllikki_

        Onpa ilkeämielinen, ruma kuvaus ja käsitys. Sekä pojasta että äidistä. On myös huolella unohdettu 28v miehen isä. Miksi on niin vaikea ymmärtää ihmisten erilaisuutta ja eri tilanteita? Ehkäpä olet itse kärsinyt äidinrakkauden puutetta. Ilmiselvästi kateutta piikikkäässä viestissäsi.


      • 0lenhanMies
        kyllikki_ kirjoitti:

        Onpa ilkeämielinen, ruma kuvaus ja käsitys. Sekä pojasta että äidistä. On myös huolella unohdettu 28v miehen isä. Miksi on niin vaikea ymmärtää ihmisten erilaisuutta ja eri tilanteita? Ehkäpä olet itse kärsinyt äidinrakkauden puutetta. Ilmiselvästi kateutta piikikkäässä viestissäsi.

        Kateutta? hehe
        Itse tunnen muutaman tuohon kuvaukseen sattuvan jo vanhemman sinkkupojan.
        Ei liity aloitukseen .


      • 0tasonen

        Eihän nämä välttämättä ole housuunpaskojia, voihan kyse olla jostain aivovauriostakin.

        Juoppo mielenterveyskuntoutuja esim.


      • Avas0
        0tasonen kirjoitti:

        Eihän nämä välttämättä ole housuunpaskojia, voihan kyse olla jostain aivovauriostakin.

        Juoppo mielenterveyskuntoutuja esim.

        Juopon paikka ei ole äitin hyysättävänä vaan katuojassa paskat housussa.
        Tietää pilanneensa elämänsä lampaan luonteellaan.


    • 0lenhanMies

      Näitä mammelinpojuja on yllättävän paljon alemmissa sosiaaliluokissa.

    • Sitäsaamitätila

      Itse olen jo yli 40 ja asun edelleen äidin kanssa.

      1. Minulla on hyvin pieni palkka tienaan vain noin tonnin kuukaudessa, niin sillä ei paljon vuokria maksella. Saatikka siihen vielä päälle vedet sähköt ja ruuat.

      2. Teen kaikki pihatyöt joten niistäkään ei tarvitse äidin välittää mitään.

      3. Kuskaan äitiä kauppaan sun muille asioille, niin äiti saa senkin puolesta tahdonsa mukaan asua kotona.

      Joten mitä hävettävää siinä on?


      Mutta itse tuohon aloittajan aiheeseen. Nimittäin hän on kuitenkin jo 25 ja poika ystävänsä vai 3 vuotta vanhempi. Niin ihmettelen vain mitä hän ylipäätäsäkkään näkee tuollaisessa kakararassa. Että kannatais katella vähintään 10 vuotta vanhempaa miestä ellei halua lapsen hoitajaksi.

      • Anonyymi

        28- vuotias on mielestäsi "kakara". Älä viitsi. Ikäsyrjintää pahimmasta päästä, jossa ihminen mitätöidään vain ikänsä vuoksi. Sehän se aikuismaista onkin...

        Ihan naurettava on myös ajatus "kannatais katella vähintään 10 vuotta vanhempaa miestä ellei halua lapsen hoitajaksi". Ikä on numero. Se ei kerro ihmisestä, ei edes miehistä, mitään muuta kuin kronologisen iän. Ikä puolestaan ei tarvitse hoitajaa, tai halua hoitajaksi.

        Vastaus ap:lle: se ei sinänsä ja yksin ole ongelma, että aikuinen lapsi asuu vanhempiensa kanssa. Ongelmaksi joissain tapauksissa (ei välttämättä) saattaa muodostua syy, miksi ja millainen aikuinen lapsi asuu vanhempiensa kanssa. Ja millaisia vanhemmat ovat.

        "Hänen vanhempansa kyselivät minulta kaikenlaista mahdollista kuten työpaikkaa, koulutusta, perhettä ja tulevaisuussuunnitelmia, mutta myös henkilökohtaisempia asioita kuten aijempia suhteita ja kirkkoon kuulumista."

        Tällaiset vanhemmat ovat rasittavia, joilla ei ole himpun vertaa tilannetajua. On varsin tylyä ja epäkohteliasta alkaa tentata tuolla tavalla - saati sitten vielä ensivisiitillä. Pelkästään se oli sietämätöntä, että olivat paikalla kokoajan. Terveellä tavalla sosiaalisia olisivat olleet, kun olisivat moikattuaan ja esiteltyään itsensä jättäneet teidät kahden kesken. Samoin se olisi ollut fiksua mieheltä kertoa etukäteen asuvansa vanhempiensa kanssa. Toisaalta vähänkin fiksumpi mies ymmärtää, että nainen ei välttämättä halua tulla kahville ollenkaan, mikäli etukäteen varoittaa asuvansa vanhempien kanssa.


    • mekkkk

      Muuten vois asua vanhempien luona mutta itse miehenä päätin sinä päivänä kun 18v täytin että minua ei enää määräillä ja en ihan samana päivänä muuttanut mutta aika nopeasti. itse en ainakaan täysi-ikäisenä määräyksiä kuuntelisi pätkääkään ja se siitä.

    • provoakaikki

      Ei kuulosta oikein uskottavalta. Kukaan täysijärkinen aikuinen nainen ei tunge toisen kotiin itseään.
      Tuo jo yksistää kuulostaa huonolta provolta.

    • Kärtty

      Jos mies on muuten miellyttävä, ja komeakin vielä, niin sinuna tapailisin ja katsoisin miten käy.
      Ei tuo vanhempien luona asuminen niin paha juttu ole, jos mies muuten on itsenäinen ja normaali.

      Itse olen tapaillut eronnutta miestä ja voin kertoa että pieleen meni! Mies oli katkera exälle, riiteli lasten tapaamisista, raha-asioista, ja kenelle hän mieltään ja tunteitaan purki? Minulle.
      Itse olen ollut aina vapaa ja päätin etten ikinä enää tapaile miestä jolla on "menneisyys".

      Jos siis mies on kaikin puolin normaali, hänhän on menneisyyden painolastista vapaa ja siksikin hyvä saalis. Eri juttu jos hänellä ei ole välit kunnossa vanhempien kanssa, jos he ovat määräilleet liikaa ja se on aiheuttanut traumatisoitumista pojalle.
      Jos taas välit ovat hyvät, sekin antaa hyvän ennusteen teille jos myöhemmin päätätte perustaa perheen. Uusioperheen kanssa taas tulee useimmiten mutkia matkaan.

      • näin

        "Itse olen ollut aina vapaa ja päätin etten ikinä enää tapaile miestä jolla on "menneisyys". "

        Minä puolestani katselin pitkän avioliiton jälkeen miestä, jolla olisi "menneisyys". Tarkalleen ottaen mieleiseni menneisyys. Olin silloin 45v tai jotain. Jossain vaiheessa yritin minua nuoremman miehen kanssa, jolla ei ollut lapsia eikä hän sellaisia kuvitellut haluavansa. Hänestä pikkulapset olivat kamalia ja isommat vähän siedettävämpiä. En halunnut jatkaa tämän herran kanssa, sillä itselläni on kolme lasta (olivat jo tuota isommat sarjaa). Eikä mies 35-vuotiaana ollut seurustellut kuin kerran ennen minua, parisen vuotta. Tämän jälkeen päätin, että etsin eronnutta miestä, jolla on lapsia. Ja hänellä on jonkunlainen terve suhde heihin. Hyvä mies löytyikin alta aikayksikön. En usko siihen, että kovin paljon löytyy miehiä 30v iän jälkeen, jolle parisuhde (ja seksi) oikeasti merkitsee mitään.


    • näin

      Jotkut asuvat Suomessakin vanhempiensa tai vanhemman kanssa. Etenkin silloin, kun vanhemmilla on tilaa ja persoonat jotenkin kohtaavat. Itse en olisi voinut kuvitellakaan asuvani vanhempieni luona. Mitta tuli täyteen paljon ennen kuin oli mahdollisuus muuttaa kotoa pois. Kun viimein pääsin, voi sitä onnenpäivää. Kaikilla ystävilläni ja sukulaisillani ei tosiaan ole näin. Monet sukulaiset/ystävät asuvat vanhemman/vanhempien luona vielä yli 50v. Joidenkin lapset ovat siis kasvaneet mummolassa. Ainoita vaikeuksia mitä olen nähnyt on se, että aikuisen lapsen erotessa pitkäaikaisesta puolisosta, voi omat vanhemmat vastustaa eroa enemmän kuin on tarve... Mutta sittten ajan kanssa sopeutuneet uuteen aikuisen lapsensa uuteen kumppaniin.

    • yhtä_en_saa

      Aloittajalle voin kertoa, että itselläni on hyvin läheinen suhde äitiini, vaikka en asu vanhempieni luona. Se voi joillekin naisille olla ongelma, mutta tässä kotona asuvan miehen tapauksessa läheisyys vanhempiin menee mielestäni liiallisuuksiin, kun kerrot: "Ehdottivat myös, että jos hyvin menee niin voidaanhan me kokeilla yhdessä asumista kun suhde on mennyt tarpeeksi vakavaksi."

      Eihän miehellä ole ilmeisesti mitään omaa tahtoa, jos läsnä ollessasi vanhemmat puhuvat miehen tulevaisuudesta tähän tapaan. Vanhemmat saattaisivat jopa ehdottaa sitäkin, että sinä "tulevana vaimona" muuttaisit heille asumaan "koemielessä", niin näkevät sitten tulisiko sinusta kelpo vaimo heidän pojalleen. Mikä olisi ennuste tällaisen suhteen toimivuudelle sitten, kun löytäisitte oman kodin ja perustaisitte perheen?

    • EiMiestä1

      "Ei tuo vanhempien luona asuminen niin paha juttu ole, jos mies muuten on itsenäinen ja normaali.
      "

      Hehe, "normaali muuten"
      Miten kehitysvammainen voi olla normaali. Näiden henkinen taso on 6-vuotiaiden.
      Jokainen lause päättyy "hihi"

    • Anonyymi

      Teuvo täyttää ensivuonna 50.
      Asuu vanhempiensa kanssa omakotitalossa.
      On vanhapoika ja ollut noin 10 vuotta eläkkeellä.
      Teuvo oli pahasti päihdeongelmainen.Nyt ei käytä päihteitä enää.
      Teuvo maksaa eläkkeestä ruokarahaa äidille.

    • Anonyymi

      Maaseudulla tuollainen yleistä. ITseasiassa myös sukulaismies asui vanhempiensa luona. Niin, että lopulta osti vanhempiensa talon. Sukulaisnainen puolestaan meni naimisiin miehensä kanssa, ja he asuvat edelleen naisen vanhempien kanssa. Tosin kun lapset syntyivät rakennettiin taloon lisäosa.
      Ystäväni on aina asunut äitinsä luona lapsuuden kerrostalokodissaan. Ystävän mies muutti aikoinaan heidän luokseen. Ja sama homma; lapset syntyivät - mummo oli lähellä aina.
      Nuo olivat vain pari esimerkkiä. Maailmalla on epänormaalia, että lapset muuttavat pois vanhempiensa luota. Etenkään elleivät edes ole naimisissa. Jos ovat, silloinkin pitää asua naapurissa, ellei vanhempien luo mahdu.

    • Anonyymi

      Enpä näe tuossa ongelmaa, jos on riittävän iso omakotitalo ja tulee toimeen vanhempiensa kanssa. Miksi turhaan maksella kalliita asumiskustannuksia jos pääsee halvemmallakin.

    • Anonyymi

      Miehen olisi ollut hyvä kertoa etukäteen ennen naisen kotiinsa tulemista, että hän asuu vanhempiensa kanssa. Nyt naisella on vedätetty olo, kun asia selkeästi salattiin häneltä.

      Tutustuminen tapahtuu aluksi kahden kesken ja kun suhde on edennyt vahvemmalle pohjalle on vasta vanhemmille esittelyn aika. Nyt tuo esittely tapahtui tutustumisen siinä vaiheessa, mihin nainen ei ollut ollenkaan valmis.

      Miehen olisi pitänyt kertoa asuvansa vanhempiensa kanssa, ja järjestää vähintään ainakin ensimmäinen käynti kotiinsa silloin, kun vanhemmat eivät ole paikalla.

      Eipä ihme ettei mies ole seurustellut, kun suhteen muodostuksen kanssa on tuollaista luontaantyöntävää kömpelyyttä.

    • Anonyymi

      Moikka,
      on lähipiirissä vähän samankaltainen tapaus. Eikä kyllä ole mikään nössö, mutta kotiasioiden (kuten talon siistinä pito) hoitaminen on aika hankalaa. Tosin sellaista se on monella miehellä, vaikka olisivat nuorempina muuttaneet pois kotoa, että ehkä se johtuu jostain muusta, kuten "miehen mallista" jonka saaneet.
      Aika pienestä säikähdit aloittaja.

    • Anonyymi

      No eihän nyt missään tapauksessa voi enää kotona asua ton ikäinen!! 22v. on jo siinä ja siinä. Kertoo, että itsenäistymistä ei ole tapahtunut. Jos on kunnon työ niin pystyy säästämään yms. vaikka asuisi omillaan. Sanoisin ihan reippaasti, että en pysty ottamaan vakavasti, kun asuu vielä äidin helmoissa. Monella tuon ikäisellä on jo monta lasta itsellä!

    • Anonyymi

      On ihan normaalia asua vanhempiensa tai vanhempansa kanssa. Etenkin kun kaikki osapuolet tulevat hyvin toimeen keskenään.

    • Anonyymi

      Oikeastaan tuo on fiksua asua vanhempien luona ja säästää rahaa. Jos miehellä ei ole tarvetta asua yksin, miksi hänen pitäisi muuttaa yksin asumaan ja tuhlata rahansa kalliisiin vuokriin? Ei se tee miehestä kädetöntä ettei ennen ole asunut yksin.

      Oikeastaan tuo yksinasumisen häiritsevyys on vain aloittajan päänsisäistä kuvittelua. Olettaa kaikenlaista ilman faktoja. Eri asia sitten jos mies oikeasti kädetön, ei osaa siivota, pestä pyykkiä, laittaa ruokaa. Mutta tämä ei ainakaan käynyt ilmi aloituksesta.

    • Peräkammarissa on hyvä olla, peräkammariin jäätiin sovinnolla...

    • Anonyymi

      Jotenkin jäi nyt sellainen maku kun näitä kirjoituksia vilkuilin että perimmäinen ongelma siinä pojan kotona asumisessa oli se että äitikin oli vielä hengissä ja asui siellä isän kanssa yhdessä!

      Ilmeisesti mitään ongelmaa ei olisi ollut jos aikamiespoika olisi asunut vain isänsä kanssa samassa osoitteessa?

      • Anonyymi

        Kyllä äiti ajastaan kuolee, nynnykki joutuu itse pesemään pyykkinsä.
        Naisia ei tälläiset miehet kiinnosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä äiti ajastaan kuolee, nynnykki joutuu itse pesemään pyykkinsä.
        Naisia ei tälläiset miehet kiinnosta.

        Miksi täällä on niin ikivanhanaikaisia käsityksiä ja luuloja?
        Itse olen 57v. On kaikenlaisia kokemuksia eri ikäisten ihmisten erilaisesta elämästä, erilaisissa parisuhteissa (vähemmistöt mukaan lukien). Hyvin yleisesti ihmiset pesevät yksin omat pyykkinsä tai vuorotellen perheen pyykit. Jotkut siivoavat enemmän, jotkut vähemmän. Jos pyykin ja/tai siivouksen kanssa on puutetta, se johtuu usein mielen ongelmista. Ja näkyy myös yksinasuessa. Puute voi olla myös päinvastoin. Eli jossain perheissä yhden jäsenen mielen ongelmat näkyvät ylimitoitettuina, neuroottisesti tai jopa fanaattisesti. Joka paikkaa pitää puunata, pestä ja järjestää kokoajan. Sitä edellytetään sotilaallisesti, suorastaan väkivaltaisesti myös muilta perheenjäseniltä.


    • Anonyymi

      Hei... itse päätät mitä teet, mutta ehdottaisin antamaan mahdollisuuden, yrittämällä selviää. Hiljaa hyvä tulee.... Tuollaiset miehet ovat sanoisinko harvinaisia löytöjä. Niitä kunnollisia, hyviä miehiä. Vanhemmat vain huolehtivat... ethän sinä heidän kanssa suhteeseen ole menossa. Mitä pelkäät, sitäkö että löydät itsesi ja kenties uskosi? Tsemppiä!

    • Anonyymi

      Aloitus näytti olevan parin vuoden takaa, joten tämän hetken kommentit tulevat myöhään.

      Mutta kuitenkin. Oma mies oli 25v kun tapasimme ja asui erinäisistä syistä vanhempiensa kanssa vielä. Vähän se silloin tuntui itsestä oudolta, kun muutin alle 20:nä kotoa pois. Mutta en takertunut siihen ja hyvä niin. Ja totta, äiti oli passannut poikaansa niin (asui ainoana lapsista enää kotona) että köksä- ja taloudenhoitotaitoa ei juuri ollut. Jälkimmäisiin intoa ei ole hirveästi vieläkään, mutta ruuanlaitossa on opetellut itsekseen/ minun vinkeilläni erinomaiseksi ja isänä on ollut paras mahdollinen.
      Aluksi tapailimme seurustellen, sitten mies muutti kämppääni. Sekin tuntui silloin ihan luonnolliselta.
      Tällaisiin miehiin kannattaa ehdottomasti tutustua kunnolla, kuten syihin miksi asuu vielä kotona yms. ja tehdä päätös vasta sitten. Saattaa tehdä löydön ;)
      Nimimerkillä yli 20v naimisissa (ja suhteita ollut ennen sitä riittämiin).

      • Anonyymi

        Voi käydä tuuri, kuten sulla.
        Voi myös käydä huono tuuri ja saada vaivoikseen aikuisen vauvan.

        Miesten kohdalla on ymmärrettävää asua vähän pidempään vanhempien huomassa, kun intti vie oman aikansa. Siinä pojat jäävät hieman tyttöjen jälkeen opiskeluissa/ työelämässä.

        Äidin passattavana eläminen passivoi nuoren, kun ei tarvitse itse mitään tehdä. Harva teini siivoamista rakastaa, mutta omaan asuntoon muutettua nuori oppii arvostamaan siisteyttä, kun huomaa ettei se kämppä itsestään pysykään puhtaana saati pyykit peseydy taianomaisesti etc.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi käydä tuuri, kuten sulla.
        Voi myös käydä huono tuuri ja saada vaivoikseen aikuisen vauvan.

        Miesten kohdalla on ymmärrettävää asua vähän pidempään vanhempien huomassa, kun intti vie oman aikansa. Siinä pojat jäävät hieman tyttöjen jälkeen opiskeluissa/ työelämässä.

        Äidin passattavana eläminen passivoi nuoren, kun ei tarvitse itse mitään tehdä. Harva teini siivoamista rakastaa, mutta omaan asuntoon muutettua nuori oppii arvostamaan siisteyttä, kun huomaa ettei se kämppä itsestään pysykään puhtaana saati pyykit peseydy taianomaisesti etc.

        Miksi äiti passaa, ja mitä sillä edes tarkoitetaan?
        Minulla on monta lasta, kaikki jo aikuisia. Huoneissaan saivat olla sotkun keskellä, jos sellaisessa viihtyivät. Noin kerran kuukaudessa, jos huoneet kovin sotkuisia, niin imuroin "valtaväylät" ja heitin suurimmat roskat roskiin. Palkkioksi nappasin muutaman karkin pussista (ostettu lapsen omilla rahoilla), joka aina löytyi pöydältä, sängyn alta tms. Jos lapsi valitti, että lempikarkki syöty, se oli vaan "voivoi". Jos olisi ollut siistimpää, en olisi vaivautunut imuroimaan, eikä karkkimaksua olisi peritty. No, eivät he kovin valittaneet. Ja tarjosivat karkkejaan minulle joskus muutenkin.
        Edellinen siis huoneissaan. Kaikkialla muualla ei saanut sotkea. Jos sotki, piti siivota. Itse näytin malliesimerkkiä, että vessanpönttö pestään kunnolla, lavuaarit kiiltämään kerran viikossa, vaikka ihan puhtailta näyttäisivätkin. Siivosin aina kylppärin. Tein niin lapsuuden kodistani lähtien olisiko ollut seitsenvuotiaasta. Täysin vapaaehtoisesti, koska likainen lavuaari ällötti (isäni oli rakennusmies).
        Pyykkejä en olisi missään nimessä antanut lasten pestä. Uhkana, että joku lempivaatteeni olisi mennyt pilalle. Kaupasta on vaikea saada mitään uutta vaatetta. Joskus onnistuin itsekin pilaamaan...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi äiti passaa, ja mitä sillä edes tarkoitetaan?
        Minulla on monta lasta, kaikki jo aikuisia. Huoneissaan saivat olla sotkun keskellä, jos sellaisessa viihtyivät. Noin kerran kuukaudessa, jos huoneet kovin sotkuisia, niin imuroin "valtaväylät" ja heitin suurimmat roskat roskiin. Palkkioksi nappasin muutaman karkin pussista (ostettu lapsen omilla rahoilla), joka aina löytyi pöydältä, sängyn alta tms. Jos lapsi valitti, että lempikarkki syöty, se oli vaan "voivoi". Jos olisi ollut siistimpää, en olisi vaivautunut imuroimaan, eikä karkkimaksua olisi peritty. No, eivät he kovin valittaneet. Ja tarjosivat karkkejaan minulle joskus muutenkin.
        Edellinen siis huoneissaan. Kaikkialla muualla ei saanut sotkea. Jos sotki, piti siivota. Itse näytin malliesimerkkiä, että vessanpönttö pestään kunnolla, lavuaarit kiiltämään kerran viikossa, vaikka ihan puhtailta näyttäisivätkin. Siivosin aina kylppärin. Tein niin lapsuuden kodistani lähtien olisiko ollut seitsenvuotiaasta. Täysin vapaaehtoisesti, koska likainen lavuaari ällötti (isäni oli rakennusmies).
        Pyykkejä en olisi missään nimessä antanut lasten pestä. Uhkana, että joku lempivaatteeni olisi mennyt pilalle. Kaupasta on vaikea saada mitään uutta vaatetta. Joskus onnistuin itsekin pilaamaan...

        Eli passasit lapsiasi. Imuroit, pesit pyykit, ostit vaatteet, teit ruoat...


    • Anonyymi

      Jollekin hän kelpaa kuitenkin. Italiassa miehet muuttavat suoraan lapsuudenkodista vaimon luo.

      • Anonyymi

        Uskon että meitä peräkammarinpoikia ja -tyttöjä on iso joukko. Minä olen, ja niin ovat aikuiset lapsenikin. Pelaan säännöllisesti palloilulajeja, ja suurin osa pelikavereistakin on peräkammarinpoikia, joiden sosiaalinen elämä pyörii urheilun ympärillä. Ja samaa voin sanoa monista työkavereistakin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskon että meitä peräkammarinpoikia ja -tyttöjä on iso joukko. Minä olen, ja niin ovat aikuiset lapsenikin. Pelaan säännöllisesti palloilulajeja, ja suurin osa pelikavereistakin on peräkammarinpoikia, joiden sosiaalinen elämä pyörii urheilun ympärillä. Ja samaa voin sanoa monista työkavereistakin.

        Ei kuulosta uskottavalta. Suomessa suurin osa ihmisistä muuttaa omilleen 18-20 vuotiaana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kuulosta uskottavalta. Suomessa suurin osa ihmisistä muuttaa omilleen 18-20 vuotiaana.

        Varmaan pk-seudulla, Turussa ja Tampereella muutetaan tuossa iässä omilleen (tai opiskelemaan maaseudulta). Noin karkeasti arvioiden.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kuulosta uskottavalta. Suomessa suurin osa ihmisistä muuttaa omilleen 18-20 vuotiaana.

        Ehkä suurin osa. Mutta on paljon meitä muitakin. Moni mies muuttaa kotoa tyttöystävän kanssa yhteen ja jatkaa oleilua vanhaan malliin kotinurkissa. Vanhemmat ovat vain vaihtuneet tyttöystävään. Suvussa on useampikin samanlainen tapaus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan pk-seudulla, Turussa ja Tampereella muutetaan tuossa iässä omilleen (tai opiskelemaan maaseudulta). Noin karkeasti arvioiden.

        Ihan koko maassa, ei pelkästään kaupunkialueilla.
        Keskimäärin ennen 20 ikävuotta suomalainen on muuttanut pois vanhempiensa luota.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan koko maassa, ei pelkästään kaupunkialueilla.
        Keskimäärin ennen 20 ikävuotta suomalainen on muuttanut pois vanhempiensa luota.

        Riippuu. Jos vanhemmat asuvat isossa omakotitalossa, ei ainakaan minun lähipiirissäni yksikään nuori ole muuttanut pois ennen kuin valmistuneet ammattikorkeakoulusta tai muista lukion jälkeisistä opinnoista.


    • Anonyymi

      Kyllä olet löytänyt sosiaalisen miehen,joka
      ei hermostu edes vanhemmistaan.Hae itsellesi ,joku narkkari niin tiedät arvostaa
      muutakin ,kuin pintaa.

    • Anonyymi

      Hae joku sukupuoli Herppes mies ,joka
      ei kerro juomisestaan eikä päihteistään
      mitään,koska hän osaa saalistaa ja esittää
      kuinka itsenäinen hän on.Muuten ei kerro
      Herppes sairaudestakaan ja on varmasti
      tyhjätasku.

    • Anonyymi

      Kyllähän tuollainen asumisjärjestely on yleistä varsinkin ulkomailla. Kieltämättä vähän ihmetyttää miten vanhemmat suostuvat siihen, että melkein kolmekymppiset asuvat vakituisesti omassa huushollissa. Eri asia jos vaikka joutuu asunnottomuuden loukkuun ja siksi asuu väliaikaisesti vanhempien luona. Taloudellisesti tietysti miehelle helppoa kun säästää asumismenoissa. Suhde voi toimia, mutta kannattaa edetä maltillisesti.

    • Anonyymi

      Aloituksesta on jo aikaa mutta itse luulen että kaveri on joutunut ottamaan vähän alistetun roolin jos on vähän narsistinen isä tai äiti ja asuu kotona juurikin ehkä rahansäästön takia. Jos hän korottaisi mitenkään ääntään ja sanoisi miten haluaa asiansa olevan niin vanhemmat ajaisi ulos sillä sekunnilla ja sanoisi että etsi oma kämppä.

      Eli välttämättä miehessä ei ole mitään vikaa, hän on ehkä tosi hyvä luovia ja saa silleen tämän hetkisessä tilanteessa tosi hyvin rahaa kasaan jotta voi ostaa asunnon myöhemmin, hyvät kämpät on kalliita ja normi palkoista niitä joutuu säästämään pitkän aikaa. Tapausta en tosin tunne mutta näin äkkiseltään vois olla vaikka näin.

    • Anonyymi

      Itse 24v ja asun vanhemmillani omakotitalossa. Vuokraa maksan ja kotihommat hoidan koko asunnon myös ruuan. 20v muutin ekan kerran poies mutta jouduin muuttamaan takaisin työttömyydeen ja huonon taloudentilanteen takia jonka seurauksena tuli vielä masennus. Tarkoituksena ensivuonna muuttaa poies omaan kämppään. Jokaisella varmasti syynsä miksi asuvat vielä vanhemmilla. En itse asuisi jos asunto olisi pieni taikka kerrostalo..

    • Anonyymi

      Hyvä rikas työssäkäyvä mies joka tulevaisuudessa saa perinnökseen sen omakotitalon ja rahaakin paljon säästössä.

      Kyllä sille miehelle pytajia löytyy vaikka teidän suhteesta ei sinun ennakkoluulojen vuoksi taida mitään tulla.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Helekutti unohda tämä kaveri heti. Hän on ns. äitinpoika ei koskaan tuosta miestä tule, joudut aina olemaan äidin varjossa. Haluatko todella sitä??

    • Anonyymi

      Parempi että et pilaa pojan elämää ja jätät hänet elämään upeaa neitsyt elämäänsä.

    • Anonyymi

      Ookko nää varma että halluut mammanpojanklopin?

    • Anonyymi

      Varin mielenkiintoinen tilanne. Itse silti panostaisin ajattelemaan sitä, millainen tuo mies on ihmisenä. Osaako tehdä kotitöitä ja laittaa ruokaa yms. Ja onko muutoin terveen oloinen ihminen. Mutta jos tuo kotona asuminen sinulle on siis ainoa este, niin eiköhän tuo yksittäinen asia saa turhan ison painoarvon, jos kaikki muuten on ok.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2619
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      210
      2405
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2292
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      186
      1787
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1298
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1243
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1225
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe