Poliiikassa lahjattomat, kouluja käymättömät typeryksetkin voivat päästä pitkälle, ihan ministeriksi asti. Sen vihreät, vasurit, persut ja siniset jne. ovat todistaneet. Perseennuoleminen riittää. Normaali työelämässä täytyy olla koulutus, todistukset, soveltuvuustestit yms. eivätkä silti kaikki saa töitä.
Politiikka on jännä kummajainen
tulos.on.nähtävissä
556
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Perussuomalaiset eivät ole koskaan olleet ministereitä. Mutta onhan joillain mailla myös diktaattoreita ja suvussa kulkevia päämiehiä, eikä niiltäkään vaadita muuta kuin raakoja otteita kansaa kohtaan. Eläinmaailmassa kuitenkin on jokin järjestys, siellä vahvin ja kyvykkäin johtaa.
Kyllä persut olivat vielä reilu vuosi sitten ministereitä Soinin johdolla.
Eivät olleet, kaikki olivat jo silloin sinisissä taivaissa.
Politiikassa kouluja käyneet taantuvat, suotta on koulutettu ja käytetty yhteiskunnan varoja mokomiin turhakkeisiin.
Kansanedustajille pitäisi maksaa tuosta määräaikaisesta, osapäiväisestä ja osavuotisesta työstä korkeintaan minimipalkkaa. Monelle moukalle riittää, että saavat käyttää pukua työaikana ja saavat taksiseteleitä.