Aika loppuu

Eikä minulla ole vielä lapsia. Aika menee nopeasti, kaikki kivenkolot etsitty läpi eikä ole löytynyt miestä joka haluaa lapsia. Sitä pitäisi seurustellakkin sitten vuoden tai kaksi ennen lapsien tekoa.
Ja miehen pitäisi olla sitten kunnollinen joka niitä lapsia hoitaa eikä mikään renttu juoppo joka perjantaisin lähtee kavereille ryyppäämään vaan niitä lapsia hoidetaan myös perjantaisin.
Tää on vähän kun ensitreffit alttarilla että pitää ottaa koko paketti vastaan heti että ollaan sitten tosissaan.
981181
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 98

Vanhimmat

Tietäisin paljon miehiä jotka haluaa lapsia... Sun ikäisiä mutta myös vanhempia.

Äänestä

Kun juo viinaa voi tavata naisia. Sitten niitä lapsiakin voi syntyä.

Raitis mies ei naisia tapaa eikä lapsiakaan saa.

Äänestä

Niin siinä käy kun ensin on jännämiesten pyörityksessä ja sitten herää todellisuuteen. Vaatimuslista on piiiitkä ja hyvä tavis ei kelpaa. Noh, tähän voi vaan todeta että sitä saa mitä tilaa!!

2Äänestä
  • Noh siis itse ajattelen juuri näin. Olen 32v mies jota ei koskaan ole kukaan nuori nainen huolinut, mutta sitten yhtäkkiä näitä 30-40v naisia löytyykin joilla on kova kiire saada kunnollinen mies lapsia hoitamaan.
    Miksei minua huolittu silloin nuorena kun elämästä olisi voinut nauttiakin? Missä kaikki se seksi ja ilottelu jonka naiset pääsivät kokemaan? Sen ajan minä opiskelin ja tein töitä säästääkseni rahaa omakotitaloon.
    Onko tämä reilua että olen raatanut 10 vuotta ja samalla naiseni on pannut toisia miehiä? Nytkö minun pitäisi vain hyväksyä tilanne ja ryhtyä elättäjäksi? Seksiäkään en tule saamaan yhtä paljon kuin naisen nuoruuden ihastukset.

    1Äänestä

  • pyörämies kirjoitti:

    Noh siis itse ajattelen juuri näin. Olen 32v mies jota ei koskaan ole kukaan nuori nainen huolinut, mutta sitten yhtäkkiä näitä 30-40v naisia löytyykin joilla on kova kiire saada kunnollinen mies lapsia hoitamaan.

    Ei kaikki naiset ole ilotelleet, miksei sellainen nainen kelpaa?

    3Äänestä

    Entäs jos nainen on seurustellut pitkään miehen kanssa ja tuleekin ero, kun molemmat on kolmekymppisiä, mies sanoo ettei sittenkään halua lapsia, vaikka perhettä suunniteltiin yhdessä.

    Tiedän myös miehiä, jotka etsii sitä kunnollista naista äidiksi perheunelmalleen, mutta se kunnollinen nainen ei kelvannut nuorena, koska elämä meni pissiksiä pyörittäessä. Pissikset ei halunneetkaan vakiintua ja äideiksi.

    Tämä sarjakuva kertoo kaiken:

    https://wehollywoodnow.com/wp-content/uploads/2017/07/redpill_comics_pic_20.jpg

    2Äänestä

  • pyörämies kirjoitti:

    Noh siis itse ajattelen juuri näin. Olen 32v mies jota ei koskaan ole kukaan nuori nainen huolinut, mutta sitten yhtäkkiä näitä 30-40v naisia löytyykin joilla on kova kiire saada kunnollinen mies lapsia hoitamaan.
    Miksei minua huolittu silloin nuorena kun elämästä olisi voinut nauttiakin? Missä kaikki se seksi ja ilottelu jonka naiset pääsivät kokemaan? Sen ajan minä opiskelin ja tein töitä säästääkseni rahaa omakotitaloon.
    Onko tämä reilua että olen raatanut 10 vuotta ja samalla naiseni on pannut toisia miehiä? Nytkö minun pitäisi vain hyväksyä tilanne ja ryhtyä elättäjäksi? Seksiäkään en tule saamaan yhtä paljon kuin naisen nuoruuden ihastukset.

    "Noh siis itse ajattelen juuri näin. Olen 32v mies jota ei koskaan ole kukaan nuori nainen huolinut, mutta sitten yhtäkkiä näitä 30-40v naisia löytyykin joilla on kova kiire saada kunnollinen mies lapsia hoitamaan.

    Onko tämä reilua että olen raatanut 10 vuotta ja samalla naiseni on pannut toisia miehiä? Nytkö minun pitäisi vain hyväksyä tilanne ja ryhtyä elättäjäksi? Seksiäkään en tule saamaan yhtä paljon kuin naisen nuoruuden ihastukset. "

    Ehkä sua ei huolittu siksi, jos elämänasenteesi on tuollainen, että vain nuoren ihmisen elämä on kivaa. Mitä edes tarkoitat elämästä nauttimisella - jotain bileitä ja sitä, ettei oikeasti tarvitse olla mistään vastuussa, kun aina voi pyytää viime kädessä äidiltä ja isiltä rahaa tai muuta apua? En minä ainakaan jaksanut edes parikymppisenä niitä tyyppejä, joiden mielestä elämänkaari on sellainen, että teininä ja parikymppisenä sekoillaan ja sitten 30-vuotiaasta alkaen homehdutaan ja muumioidutaan. En myöskään jaksanut ihmisiä, joiden mielestä piti koko ajan bilettää ja vetää päihteitä, joten jos viittasit elämästä nauttimisella johonkin tällaiseen, niin siinä tapauksessa ymmärrän, miksi moni nuori nainen valitsi toisin. Tosin, jos tarkoitat sittenkin jotain muuta, niin pahoittelen ylitulkintaa - olen vaan joskus tavannut just sellaisia, joiden käsitys elämästä oli jotakuinkin se, että nuorena bilettäminen on parasta aikaa ja esim. perhe-elämä pelkkää tylsyyttä... miksi esim. sellainen nuori nainen, joka ajattelee joskus haluavansa lapsia, olisi hypännyt sellaisen jantterin matkaan? Kuulostaa myös, että vertailet kauheasti sitä, kuinka paljon itse saat seksiä verrattuna muihin, ja sellainen taas tuo liikaa mieleen teini-ikäisten vertailut.

    2Äänestä

  • kahdenkauppa kirjoitti:

    Entäs jos nainen on seurustellut pitkään miehen kanssa ja tuleekin ero, kun molemmat on kolmekymppisiä, mies sanoo ettei sittenkään halua lapsia, vaikka perhettä suunniteltiin yhdessä.

    Tiedän myös miehiä, jotka etsii sitä kunnollista naista äidiksi perheunelmalleen, mutta se kunnollinen nainen ei kelvannut nuorena, koska elämä meni pissiksiä pyörittäessä. Pissikset ei halunneetkaan vakiintua ja äideiksi.

    "Entäs jos nainen on seurustellut pitkään miehen kanssa ja tuleekin ero,"

    Ei kiinnosta nainen joka on viettänyt elämästään ison osan toisen miehen kanssa.
    Ei semmoisesta toivu nainen ikinä.
    Minunkin kanssaan muistelisi vain niitä vuosia toisen kainalossa ja ennen kaikkea VERTAISI minua koko ajan häneen.

    1Äänestä

  • Nainen39vee kirjoitti:

    "En myöskään jaksanut ihmisiä, joiden mielestä piti koko ajan bilettää ja vetää päihteitä, joten jos viittasit elämästä nauttimisella johonkin tällaiseen, niin siinä tapauksessa ymmärrän, miksi moni nuori nainen valitsi toisin. "

    En ole eläessäni maistanut alkoholia vaan lähinnä teininä rakensin kotona pienoismalleja kun toiset olivat tekemässä virheitä, joten kyllä, tulkitsit taas viestini sisällön päin honkia. Sinulla, Nainen39vee, on aina ollut taipumus olla eri mieltä kanssani silloinkin kun en edes väitä mitään.

    Äänestä

  • reefroggers02 kirjoitti:

    No saako nainen olla seurustellut ollenkaan?

    2Äänestä

  • pyörämies kirjoitti:

    Noh siis itse ajattelen juuri näin. Olen 32v mies jota ei koskaan ole kukaan nuori nainen huolinut, mutta sitten yhtäkkiä näitä 30-40v naisia löytyykin joilla on kova kiire saada kunnollinen mies lapsia hoitamaan.
    Miksei minua huolittu silloin nuorena kun elämästä olisi voinut nauttiakin? Missä kaikki se seksi ja ilottelu jonka naiset pääsivät kokemaan? Sen ajan minä opiskelin ja tein töitä säästääkseni rahaa omakotitaloon.
    Onko tämä reilua että olen raatanut 10 vuotta ja samalla naiseni on pannut toisia miehiä? Nytkö minun pitäisi vain hyväksyä tilanne ja ryhtyä elättäjäksi? Seksiäkään en tule saamaan yhtä paljon kuin naisen nuoruuden ihastukset.

    Et siis kelvannut niille naisille, joita kaikki miehet halusivat, niitä "perusnättejä". Harmaa-pirkkoa tai muutoin vähän rumemman tai erikoisemman näköistä ei kukaan huomannut, ja nyt väität ettet kelvannut kellekään.

    2Äänestä

  • kahdenkauppa kirjoitti:

    Entäs jos nainen on seurustellut pitkään miehen kanssa ja tuleekin ero, kun molemmat on kolmekymppisiä, mies sanoo ettei sittenkään halua lapsia, vaikka perhettä suunniteltiin yhdessä.

    Tiedän myös miehiä, jotka etsii sitä kunnollista naista äidiksi perheunelmalleen, mutta se kunnollinen nainen ei kelvannut nuorena, koska elämä meni pissiksiä pyörittäessä. Pissikset ei halunneetkaan vakiintua ja äideiksi.

    Tällä palstalla harrastetaan paljon yleistämistä vain sen takia että tullaaan kuulluiksi, uskottaisiin jotain mikä voisi olla totta, mutta ei ole sitä.
    Jokainen pitäisi arvioida omana itsenään, koska kaikilla on oma tarinansa miksi ja miten.
    On kai vain harva jolla ei ole jotain ikävää kokemusta, hyvä niille.
    Jos kaikki arviodaan menneen perusteella mitä iloa meille on tulevasta tai edes nykyhetkestä.
    Jos naisella on ollut vaikka tuhat miestä ei se tietysti kerro uskollisuudesta, mutta voihan sekin olla vain tapahtumien summa. Tai jos naisella ei ole kokemusta miehistä tai vain muutamasta takaako se uskollisuuden paremmin.
    Varmempaa on katsoa miten kukin suhtautuu omaan naiseen tai mieheen ja tehdä arviot sopivuudesta tai sopimattomuudesta sen perusteella.
    Jos kenellekkään ei voi antaa mahdollisuutta niin voi välttyä pettymyksiltä mutta voi välttyä samalla myös suhteilta.
    Tänään monet pystyvät elämään yksinkin, ei tarvita ketään. Se on valinta joka on tehtävä omasta päätöksestä. Suhteet ei ole taivas jossa vain saadaan edut, siihen kuuluu myös menetykset.
    Jos ei halua elättää toisen tekemiä lapsia, pitää siitä kiinni mutta ei tee siitä elämää suurempaa ongelmaa.
    Jos haluaa vain sen ihmisen joka ei ole ollut kiinnostunut koskaan muista niin kannattaa miettiä muita vaihtoehtoja suhteilulle.
    Kaikilla on historiansa jopa niillä jotka luulee että joku ihminen on syntynyt vain häntä varten.
    Olemme syntyneet lähinnä itseämme varten ja jos pystymme myös nauttimaan jonkun toisen seurassa elämästämme enemmän se on plussaa.

    Ei voi antaa lupausta sille että joku olisi elämässämme aina, Voi antaa lupauksen sille että niin kauan kun joku jonka seurasta nautimme on mukana, nautimme siitä loppuun asti.

    Äänestä

  • pyörämies kirjoitti:

    Noh siis itse ajattelen juuri näin. Olen 32v mies jota ei koskaan ole kukaan nuori nainen huolinut, mutta sitten yhtäkkiä näitä 30-40v naisia löytyykin joilla on kova kiire saada kunnollinen mies lapsia hoitamaan.
    Miksei minua huolittu silloin nuorena kun elämästä olisi voinut nauttiakin? Missä kaikki se seksi ja ilottelu jonka naiset pääsivät kokemaan? Sen ajan minä opiskelin ja tein töitä säästääkseni rahaa omakotitaloon.
    Onko tämä reilua että olen raatanut 10 vuotta ja samalla naiseni on pannut toisia miehiä? Nytkö minun pitäisi vain hyväksyä tilanne ja ryhtyä elättäjäksi? Seksiäkään en tule saamaan yhtä paljon kuin naisen nuoruuden ihastukset.

    On niitä raataneita naisiakin, elämä pelkkää opiskelua ja työtä, siinä ole kerennyt seurustella eikä panna.

    Äänestä

  • reefroggers02 kirjoitti:

    "Entäs jos nainen on seurustellut pitkään miehen kanssa ja tuleekin ero,"

    Ei kiinnosta nainen joka on viettänyt elämästään ison osan toisen miehen kanssa.
    Ei semmoisesta toivu nainen ikinä.
    Minunkin kanssaan muistelisi vain niitä vuosia toisen kainalossa ja ennen kaikkea VERTAISI minua koko ajan häneen.

    "Ei kiinnosta nainen joka on viettänyt elämästään ison osan toisen miehen kanssa.
    Ei semmoisesta toivu nainen ikinä.
    Minunkin kanssaan muistelisi vain niitä vuosia toisen kainalossa ja ennen kaikkea VERTAISI minua koko ajan häneen."

    Ja sä uskot siis olevasi kaikkia muita miehiä huonompi vaihtoehto? Jos kerran häviäisit automaattisesti vertailussa mille tahansa eksälle. Okei. No kerro sitten, miksi olisit hyvä vaihtoehto kenenkään ensimmäiseksikään kumppaniksi? Ajatteletko, että jos nainen ei ole kokenut parempaa, hän ei tajua olevansa onneton ja tyytymätön kanssasi?

    2Äänestä

  • pyörämies kirjoitti:

    "En myöskään jaksanut ihmisiä, joiden mielestä piti koko ajan bilettää ja vetää päihteitä, joten jos viittasit elämästä nauttimisella johonkin tällaiseen, niin siinä tapauksessa ymmärrän, miksi moni nuori nainen valitsi toisin. "

    En ole eläessäni maistanut alkoholia vaan lähinnä teininä rakensin kotona pienoismalleja kun toiset olivat tekemässä virheitä, joten kyllä, tulkitsit taas viestini sisällön päin honkia. Sinulla, Nainen39vee, on aina ollut taipumus olla eri mieltä kanssani silloinkin kun en edes väitä mitään.

    ""En ole eläessäni maistanut alkoholia vaan lähinnä teininä rakensin kotona pienoismalleja kun toiset olivat tekemässä virheitä, joten kyllä, tulkitsit taas viestini sisällön päin honkia. Sinulla, Nainen39vee, on aina ollut taipumus olla eri mieltä kanssani silloinkin kun en edes väitä mitään."

    Enhän väittänytkään, vaan kysyin, sitäkö tarkoitit - kuten viestissäni kirjoitin, pidin hyvin mahdollisena, ettei tuo kuvaukseni sovi sinuun. Mutta ok, et siis tarkoittanut bilettämistä. Mitä sitten tarkoitit sillä elämästä nauttimisella, ja miksi se olisi mahdotonta yli 30-vuotiaana tai perheellisenä? Etkö voisi rakentaa pienoismalleja yhdessä vaimosi ja/tai lasten kanssa? Tuo siis vain esimerkkinä. Ja toki ymmärrän, jos itse et halua lapsia, eli ei ole pakko hankkia perhettä. Mutta haluaisin tietää, miksi elämästä nauttiminen olisi mahdotonta 30 ikäisenä?

    1Äänestä

  • Lipasto kirjoitti:

    Tällä palstalla harrastetaan paljon yleistämistä vain sen takia että tullaaan kuulluiksi, uskottaisiin jotain mikä voisi olla totta, mutta ei ole sitä.
    Jokainen pitäisi arvioida omana itsenään, koska kaikilla on oma tarinansa miksi ja miten.
    On kai vain harva jolla ei ole jotain ikävää kokemusta, hyvä niille.
    Jos kaikki arviodaan menneen perusteella mitä iloa meille on tulevasta tai edes nykyhetkestä.
    Jos naisella on ollut vaikka tuhat miestä ei se tietysti kerro uskollisuudesta, mutta voihan sekin olla vain tapahtumien summa. Tai jos naisella ei ole kokemusta miehistä tai vain muutamasta takaako se uskollisuuden paremmin.
    Varmempaa on katsoa miten kukin suhtautuu omaan naiseen tai mieheen ja tehdä arviot sopivuudesta tai sopimattomuudesta sen perusteella.
    Jos kenellekkään ei voi antaa mahdollisuutta niin voi välttyä pettymyksiltä mutta voi välttyä samalla myös suhteilta.
    Tänään monet pystyvät elämään yksinkin, ei tarvita ketään. Se on valinta joka on tehtävä omasta päätöksestä. Suhteet ei ole taivas jossa vain saadaan edut, siihen kuuluu myös menetykset.
    Jos ei halua elättää toisen tekemiä lapsia, pitää siitä kiinni mutta ei tee siitä elämää suurempaa ongelmaa.
    Jos haluaa vain sen ihmisen joka ei ole ollut kiinnostunut koskaan muista niin kannattaa miettiä muita vaihtoehtoja suhteilulle.
    Kaikilla on historiansa jopa niillä jotka luulee että joku ihminen on syntynyt vain häntä varten.
    Olemme syntyneet lähinnä itseämme varten ja jos pystymme myös nauttimaan jonkun toisen seurassa elämästämme enemmän se on plussaa.

    Ei voi antaa lupausta sille että joku olisi elämässämme aina, Voi antaa lupauksen sille että niin kauan kun joku jonka seurasta nautimme on mukana, nautimme siitä loppuun asti.

    "Jokainen pitäisi arvioida omana itsenään, koska kaikilla on oma tarinansa miksi ja miten."

    Näin se just on, yleistäminen on paha. Voi sitä paitsi jäädä antamatta mahdollisuus sopivalle henkilölle siksi kun "kaikki naiset". Pahimmillaan ei uskota mitä nainen kertoo, koska "kaikki naiset kumminkin" tai "naiset aina valehtelee". Ja jos jotain kaunaa on jäänyt naisia kohtaan, se kostetaan sitten sille "hyvällekin" naiselle, koska "kaikki naiset". Suosittelen ensin pään hoitamista kuntoon vanhojen kaunojen osalta, ennen kuin kannattaa harkita suhdetta.

    1Äänestä

  • varmasti.näin kirjoitti:

    Et siis kelvannut niille naisille, joita kaikki miehet halusivat, niitä "perusnättejä". Harmaa-pirkkoa tai muutoin vähän rumemman tai erikoisemman näköistä ei kukaan huomannut, ja nyt väität ettet kelvannut kellekään.

    "Et siis kelvannut niille naisille, joita kaikki miehet halusivat, niitä "perusnättejä". Harmaa-pirkkoa tai muutoin vähän rumemman tai erikoisemman näköistä ei kukaan huomannut, ja nyt väität ettet kelvannut kellekään."

    Näin se usein menee. Minäkin tunnen pari naista, jotka olivat varmaan miesten mielestä epäviehättävän näköisiä ja tylsiä persoonia. Ystävänä kyllä kivoja, ja molemmilla oli opiskelu- ja työasiat kunnossa, muutenkin elämä kunnossa eli ei mitään päihdeongelmaa tai mielenterveysongelmia. Toinen oli lihava, toinen hoikka, mutta just sellainen "harmaa-pirkko". Tämä jälkimmäinen jopa ihastui aina niihin vaatimattoman näköisiin tavallisiin miehiin eli hänellä ei ollut edes odotukset mitenkään korkealla. Mutta jostain kumman syystä nämä naiset eivät kelvanneet koskaan yhdellekään sellaisellekaan miehelle, jonka on vaikea löytää naista.

    No, lopulta kumpikin pariutui, mutta vasta vähän vanhempina, joten ne tarinat tältä osin päättyivät onnellisesti. Mutta veikkaan kyllä, että jotkut niistä harmaa-pirkolle pakit antaneista miehistä saattavat valittaa tälläkin palstalla sitä, kun eivät muka ole koskaan kelvanneet yhdellekään naiselle.

    (Ja selvyyden vuoksi: ei minusta tarvitsekaan ottaa sellaista, jota ei halua. Mutta on turha syyttää naisia nirsoudesta, jos ongelma on ollut se, että juuri se haluttu, nätti ja superkiinnostava nainen päättikin valita jonkun hiukan kiinnostavamman miehen ja itse jäi sen vuoksi ilman - kun on itse harrastanut, tai ainakin muut itsen kaltaiset miehet ovat harrastaneet, ihan samanlaista valikointia.)

    2Äänestä

  • reefroggers02 kirjoitti:

    "Entäs jos nainen on seurustellut pitkään miehen kanssa ja tuleekin ero,"

    Ei kiinnosta nainen joka on viettänyt elämästään ison osan toisen miehen kanssa.
    Ei semmoisesta toivu nainen ikinä.
    Minunkin kanssaan muistelisi vain niitä vuosia toisen kainalossa ja ennen kaikkea VERTAISI minua koko ajan häneen.

    Mutta eksä on eksä syystä... etenkin jos nainen itse jätti miehen.

    Äänestä

  • pyörämies kirjoitti:

    Noh siis itse ajattelen juuri näin. Olen 32v mies jota ei koskaan ole kukaan nuori nainen huolinut, mutta sitten yhtäkkiä näitä 30-40v naisia löytyykin joilla on kova kiire saada kunnollinen mies lapsia hoitamaan.
    Miksei minua huolittu silloin nuorena kun elämästä olisi voinut nauttiakin? Missä kaikki se seksi ja ilottelu jonka naiset pääsivät kokemaan? Sen ajan minä opiskelin ja tein töitä säästääkseni rahaa omakotitaloon.
    Onko tämä reilua että olen raatanut 10 vuotta ja samalla naiseni on pannut toisia miehiä? Nytkö minun pitäisi vain hyväksyä tilanne ja ryhtyä elättäjäksi? Seksiäkään en tule saamaan yhtä paljon kuin naisen nuoruuden ihastukset.

    Lisään tähän myös sen, että katkeroitumalla siitä, että "en saanut nättiä tyttöä nuorena" ja sen vuoksi "kostamalla" kaikille päättämällä, ettei sitten voi kelpuuttaa nykyisinkään ketään oman ikäistä, niin itselleenhän siinä suurimman kiusan tekee. Ei kukaan nainen tule kuitenkaan tietämään, olisitko juuri sinä ollut hyvä kumppani hänelle - kyllä ne naiset yleensä löytävät sitten jonkun toisen. Eivät toki kaikki löydä. Mutta eivät he lapsettomiksi jää vain siksi, että joku mies päättää kieltäytyä perheen perustamisesta vanhojen kaunojen vuoksi. Nainen voi kyllä tehdä halutessaan sen päätöksen, että hankkii lapsen yksin.

    2Äänestä

  • jkfsdsfs kirjoitti:

    On niitä raataneita naisiakin, elämä pelkkää opiskelua ja työtä, siinä ole kerennyt seurustella eikä panna.

    Ehkä yksi miljoonasta.

    2Äänestä

  • Nainen39vee kirjoitti:

    Lisään tähän myös sen, että katkeroitumalla siitä, että "en saanut nättiä tyttöä nuorena" ja sen vuoksi "kostamalla" kaikille päättämällä, ettei sitten voi kelpuuttaa nykyisinkään ketään oman ikäistä, niin itselleenhän siinä suurimman kiusan tekee. Ei kukaan nainen tule kuitenkaan tietämään, olisitko juuri sinä ollut hyvä kumppani hänelle - kyllä ne naiset yleensä löytävät sitten jonkun toisen. Eivät toki kaikki löydä. Mutta eivät he lapsettomiksi jää vain siksi, että joku mies päättää kieltäytyä perheen perustamisesta vanhojen kaunojen vuoksi. Nainen voi kyllä tehdä halutessaan sen päätöksen, että hankkii lapsen yksin.

    "Nainen voi kyllä tehdä halutessaan sen päätöksen, että hankkii lapsen yksin." Ja tähän epätasa-arvo ongelmaan tullaan tulevaisuudessa puuttumaan.

    2Äänestä

  • naisetmaksakootkaikenits kirjoitti:

    "Nainen voi kyllä tehdä halutessaan sen päätöksen, että hankkii lapsen yksin." Ja tähän epätasa-arvo ongelmaan tullaan tulevaisuudessa puuttumaan.

    Mitenköhän ajattelit, että siihen puututtaisiin?

    2Äänestä

  • pysytään.totuudessa kirjoitti:

    Ehkä yksi miljoonasta.

    Okei no olen sitten oikea timantti <3

    Äänestä

  • pyörämies kirjoitti:

    Noh siis itse ajattelen juuri näin. Olen 32v mies jota ei koskaan ole kukaan nuori nainen huolinut, mutta sitten yhtäkkiä näitä 30-40v naisia löytyykin joilla on kova kiire saada kunnollinen mies lapsia hoitamaan.
    Miksei minua huolittu silloin nuorena kun elämästä olisi voinut nauttiakin? Missä kaikki se seksi ja ilottelu jonka naiset pääsivät kokemaan? Sen ajan minä opiskelin ja tein töitä säästääkseni rahaa omakotitaloon.
    Onko tämä reilua että olen raatanut 10 vuotta ja samalla naiseni on pannut toisia miehiä? Nytkö minun pitäisi vain hyväksyä tilanne ja ryhtyä elättäjäksi? Seksiäkään en tule saamaan yhtä paljon kuin naisen nuoruuden ihastukset.

    "Olen 32v mies jota ei koskaan ole kukaan nuori nainen huolinut"

    Kotoako olis pitänyt tulla hakemaan? Monstako olit itse kiinnostunut? Mitä asioille teit? Mistä tiedät ettet vaan ollut niin urpale, että et tajunnut kun joku oli kiinnostnut?

    ", mutta sitten yhtäkkiä näitä 30-40v naisia löytyykin joilla on kova kiire saada kunnollinen mies lapsia hoitamaan."

    Sä et välttämättä olis niin isäainesta tai kunnollinen kuin kuvittelet. Vastuuttomuus ja katkeruus ja elämätön elämä ei tee hyvää isää, eli ne ei ensisjaisesti sua kattele.

    "Miksei minua huolittu silloin nuorena kun elämästä olisi voinut nauttiakin? Missä kaikki se seksi ja ilottelu jonka naiset pääsivät kokemaan? Sen ajan minä opiskelin ja tein töitä säästääkseni rahaa omakotitaloon."

    Koska olit nuoena nössö!!! Koska et mennyt ja iskenyt naisia!!! Ei kukaan voi elää elämäänsä sun puolesta! Itse pitää ratkaisut tehdä ja ottaa vastuu seurauksista.

    "Onko tämä reilua että olen raatanut 10 vuotta ja samalla naiseni on pannut toisia miehiä?"

    Mikä nainen? Oliko sulla nyt sitten kuitenkin joku?

    Sä petasit sitä turvallista elämää ja asemaa, älä nyt vingu, että nuoruus jäi elämättä, kun itse valitsit panostaa opiskeluun etkä naisiin.

    Eli jos sun arvona on se turvallinen omakotitaloelämä, niin olist nyt edes iloinen ja kiiotllinen, että naiset on nyt kiinnostuneita.

    "Nytkö minun pitäisi vain hyväksyä tilanne ja ryhtyä elättäjäksi?"

    Ei pidä, Voit edelleenkin karttaa naisia yhtä paljon kuin ennenkin. Ryve oikein katkeruudessa, siitä se hyvä elämä tulee!!!!

    "Seksiäkään en tule saamaan yhtä paljon kuin naisen nuoruuden ihastukset."

    Tolla asenteella en yhtään ihmettele.

    2Äänestä

  • NainenRuudunTakaa kirjoitti:

    Palstatotuudet on selvästi totta. Ensin juostaan juoksuja ja sitten on "vastuullisen" aisurin vuoro :D

    2Äänestä

  • hyihelvata kirjoitti:

    Palstatotuudet on selvästi totta. Ensin juostaan juoksuja ja sitten on "vastuullisen" aisurin vuoro :D

    Kyllä se näin on ja naisten on ihan turha rutista, että heidät "tuomitaan" menneisyytensä perusteella. Ihan samalla tavoin tuo NainenRuudunTakaakin voi elää omien valintojensa kanssa kuin kehottaa tuota miestäkin tekemään. Minkäs sille voi, jos ei käytetty lutka kelpaa enää miehille. Olen kyllä sitä mieltä, että useimpien miesten tulisi viisastua tämän asian suhteen ja jättää perheet hankkimatta. Siitä ei yleensä seuraa mitään hyvää.

    2Äänestä

  • kjbl kirjoitti:

    Ei ainakaan jos erehtyy lorton kanssa suhteeseen.

    1Äänestä

  • kjbl kirjoitti:

    Kyllä se näin on ja naisten on ihan turha rutista, että heidät "tuomitaan" menneisyytensä perusteella. Ihan samalla tavoin tuo NainenRuudunTakaakin voi elää omien valintojensa kanssa kuin kehottaa tuota miestäkin tekemään. Minkäs sille voi, jos ei käytetty lutka kelpaa enää miehille. Olen kyllä sitä mieltä, että useimpien miesten tulisi viisastua tämän asian suhteen ja jättää perheet hankkimatta. Siitä ei yleensä seuraa mitään hyvää.

    Missä kohtaa sulle sellaista kerrotaan, Ettei "nainen ruudun takaa" eläisi omien valintojensa kanssa, kuten kehoittaa muita tekemään?

    Äänestä

  • ööööö kirjoitti:

    No ensinnäkin hän siirtää vastuuta omista valinnoistaan miehille sanomalla, että miesten kuuluu iskeä naisia tai muuten mies on nössö. Tätä kutsutaan oman vastuuttomuuden projisoinniksi. Toiseksi voin lähes varmasti sanoa, että kun tuon kaltainen nainen sitten tosissaan "rakastuu" johonkuhun, hän jättää auliisti kertomatta menneisyytensä seikkailuista ja suhteiluista, koska ymmärtää, että ne voisivat vaikuttaa kumppaniehdokkaan valintoihin. Häntä siis hävettää, mutta tämän häpeän hän siivoaa mielestään erilaisilla psykologisilla vippaskonsteilla, kuten sanomalla etteivät henkilökohtaiset asiat kuulu toisille, että ketään ei voi omistaa ja ettei menneisyydellä ole väliä jne. Jos nyt kerran tuon miehenkin "nössöllä" menneisyydellä on noin paljon merkitystä, niin samalla tavoin myös menneillä lutkailuilla tulee olla.

    2Äänestä

  • jhgu kirjoitti:

    Ja kaikki tuo on vain sinun omassa päässäsi kehittelemääsi oletusta. Oikeasti sinä et hänestä tiedä mitään.

    Äänestä

  • ööööö kirjoitti:

    Ja kaikki tuo on vain sinun omassa päässäsi kehittelemääsi oletusta. Oikeasti sinä et hänestä tiedä mitään.

    Täällä päätelmät tehdään tietysti luetun perusteella ja suuren osan noista päätelmistä hän kirjoittaa aivan suoraan. Mutta enpä usko tällä elämänkokemuksellani osuvani kovin väärään tuolla oikean elämänkään puolella, sen verran tyypillistä naislajia hän edustaa.

    2Äänestä

Täällä ois 29v raitis ja älykäs mies mutta en usko että meillä olisi mitään yhteistä. Todennäköisesti sulla on takana pitkiä suhteita, minulla ei yhtään.

1Äänestä
  • Ei minulla ole takana pitkiä suhteita. Olen kerran seurustellut ja kuten sanoin miehen pitää tehdä perjantaisin muutakin kun juopotella ja siksi jätin miehen.

    1Äänestä

  • 30Neiti kirjoitti:

    Ei minulla ole takana pitkiä suhteita. Olen kerran seurustellut ja kuten sanoin miehen pitää tehdä perjantaisin muutakin kun juopotella ja siksi jätin miehen.

    Mutta monia panokumppaneita on ollut

    2Äänestä

Jos tämä lohduttaa jotain niin et ole yksin. Näin käy melko monille nykyajan naisille kun tinderissä ym netissä liikaa tarjontaa. Siitä tulee sellainen loputon kierre kun aina seuraava mies voi olla vähän komeampi, varakkaampi ja parempi.

Kolmekymppisenä sitten havahdutaan kun kaikki hyvät miehet ovat löytäneet jo elämänkumppaninsa tuolta nirsojen naisten merestä, jota tinderiksi sanotaan.

Toinen juttu mitä naiset eivät tunnu ymmärtävän on se että mies haluaa lapsia ainoastaan sellaisen naisen kanssa jota rakastaa. Ei minkään vauvakuumeisen random-nettinaisen kanssa. Tutustu ensin ennenkuin alat kyselemään lapsista.

Minun vinkki sinulle: Katsele sieltä joukosta joku vähän ujompi/hiljaisempi mies. Siitä joukosta saattaa vielä löytyä joku helmi.

1Äänestä
  • "Toinen juttu mitä naiset eivät tunnu ymmärtävän on se että mies haluaa lapsia ainoastaan sellaisen naisen kanssa jota rakastaa"

    Ei ole varmaan turha sanoa, että näin se on naisillakin. Lapsia halutaan miehen kanssa, jota rakastetaan. Tuskin sitä lisääntymishalua ihmisen kanssa tulee muutoin?

    Äänestä

  • fdsfdfsdf kirjoitti:

    "Toinen juttu mitä naiset eivät tunnu ymmärtävän on se että mies haluaa lapsia ainoastaan sellaisen naisen kanssa jota rakastaa"

    Ei ole varmaan turha sanoa, että näin se on naisillakin. Lapsia halutaan miehen kanssa, jota rakastetaan. Tuskin sitä lisääntymishalua ihmisen kanssa tulee muutoin?

    Älä valehtele. Monet naiset haluavat lapsen ihan omien itsekkäiden syiden takia, kuin myös toimivat hyvin itsekkäästi ja arveluttavasti saadakseen lapsen.

    2Äänestä

  • 08809898 kirjoitti:

    Älä valehtele. Monet naiset haluavat lapsen ihan omien itsekkäiden syiden takia, kuin myös toimivat hyvin itsekkäästi ja arveluttavasti saadakseen lapsen.

    Hohhoijjaa... Mitä olette tekemisissä jännäjennojen kanssa, ihan oma vika.

    Äänestä

  • enmuutasano kirjoitti:

    Hohhoijjaa... Mitä olette tekemisissä jännäjennojen kanssa, ihan oma vika.

    lähes kaikki naiset on jännäjennoja.

    3Äänestä

  • jännänaisia kirjoitti:

    lähes kaikki naiset on jännäjennoja.

    Ja jännäjennat kuuluu jännämiehille, joten lakatkaa valittamasta kun jännämiehet saa ja kiltit ja kunnolliset ei.

    Äänestä

Hahhaa, vai kaikki kivenkolot etsitty. Etköhän oo etsinyt vain pilvistä, varakasta miestä, tavalliseen et edes vilkaise. Aivan naurettavia tälläiset aloitukset. Annappa joitain mittoja itsestäsi niin arvioidaan sun taso.

2Äänestä

Jaa-a. Tämä on provo. Ihan ok miehiä, jotka tahtovat perheen, on Suomessa satojatuhansia. Ei kukaan 30v nainen kirjottaisi tosissaan noin.

Äänestä

Tuo ongelma ratkeaa kun otat nopeasti TodellaVaikeeta. Se on turhautunut ja puolustaa seksuaalisesti turhautuneiden raiskaajien oikeuksia halveksuen kaikkien muiden oikeuksia, mutta tosiasiassa juuri TodellaVaikeen KUULUU SAADA. Koska sinulla ei ole ilmeisesti perhettä niin sinun VELVOLLISUUTESI on huolehtia, ettei TodellaVAikean seksuaalinen turhautuminen enää voisi jatkua.

Tulevat lastenvahtivuorot suosittelen sinua tekemään itse.

3Äänestä

Kelpaisiko DarkFear? Hän on 28-vuotias työssäkäyvä varakas sinkkumies joka omien sanojensa mukaan olisi sittenkin halukas saamaan omia lapsia? Hän ei käytä alkoholia lainkaan eikä hänellä ole kavereita, ketkä houkuttelisivatkaan häntä lähtemään juomaan.

1Äänestä
  • No lapsia mulla ei ole kyllä mitään hinkua hankkia, mutta muuten kertomasi pitää ihan paikkansa.

    Eipä sitä turhaan yksin kannata nuoren miehen alkoholia juoda, kun ei siitä ole mitään iloa tai hyötyä.

    1Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    No lapsia mulla ei ole kyllä mitään hinkua hankkia, mutta muuten kertomasi pitää ihan paikkansa.

    Eipä sitä turhaan yksin kannata nuoren miehen alkoholia juoda, kun ei siitä ole mitään iloa tai hyötyä.

    Eipä darkkista mitkään naiset kiinnosta, vaan mustat buttom miehet.

    Äänestä

Jos ei löydy ikäisiäsi vapaita miehiä, niin nuorempia varmaan löytyy. Eikun verkot vesille!☺️

2Äänestä
  • Tuo on oikeasti huono neuvo, jos ajatellaan että aloitus on todellinen. Nuorempi mies ei jaksa odotella kun aloittaja tekee kaksi lasta, on noin 40v kun pääsee siitä lapsi-rumbasta ja lapset ovat koulussa.
    Tuossa kuviossa 5 vuotta nuorempi mies eroaa 5-7 vuoden kuluttua. Sen sijaan aloittajan iässä vielä joka kolmas mies on lapseton. Miehet saavat esikoislapsensa keskimäärin 31 vuotiaina.
    Jos suunnittelee pitkäaikaista suhdetta niin kannattaa etsiä sieltä missä päämäärät ovat jotakuinkin samat.

    Äänestä

  • EdesUnissa kirjoitti:

    Tuo on oikeasti huono neuvo, jos ajatellaan että aloitus on todellinen. Nuorempi mies ei jaksa odotella kun aloittaja tekee kaksi lasta, on noin 40v kun pääsee siitä lapsi-rumbasta ja lapset ovat koulussa.
    Tuossa kuviossa 5 vuotta nuorempi mies eroaa 5-7 vuoden kuluttua. Sen sijaan aloittajan iässä vielä joka kolmas mies on lapseton. Miehet saavat esikoislapsensa keskimäärin 31 vuotiaina.
    Jos suunnittelee pitkäaikaista suhdetta niin kannattaa etsiä sieltä missä päämäärät ovat jotakuinkin samat.

    Sinähän oletkin varsinainen vitsiniekka! x)

    No emmä nyt tiiä, on se mullakin toiminut. Voisi kai se muillakin toimia. :)

    Täälläkin varmasti on nuoria miehiä, joilla on lapsihaaveita. Muutama vuosi kimpassa kaksin ja pulla uuniin. :D

    1Äänestä

  • LadyZorro kirjoitti:

    Suosittelin aloittajalle jo Todella Vaikeeta. Älä tyri tätä antamalla toiveita useammista mahdollisuuksista...

    1Äänestä

  • EdesUnissa kirjoitti:

    Suosittelin aloittajalle jo Todella Vaikeeta. Älä tyri tätä antamalla toiveita useammista mahdollisuuksista...

    Mä en voi suositella täältä ketään, kun en tunne suositeltavaa. Mutta maailmalla miehiä riittää. :D

    Äänestä

  • LadyZorro kirjoitti:

    Sinähän oletkin varsinainen vitsiniekka! x)

    No emmä nyt tiiä, on se mullakin toiminut. Voisi kai se muillakin toimia. :)

    Täälläkin varmasti on nuoria miehiä, joilla on lapsihaaveita. Muutama vuosi kimpassa kaksin ja pulla uuniin. :D

    No emmä nyt tiiä, on se mullakin toiminut.

    Niin, olet kirjoittanut täällä miten hyvin se toimii.

    1Äänestä

  • 33plo kirjoitti:

    No emmä nyt tiiä, on se mullakin toiminut.

    Niin, olet kirjoittanut täällä miten hyvin se toimii.

    Hyvin se toimii. Pikku riidat kuuluu parien elämään. :)

    1Äänestä

Nuorena pitää juoda viinaa ja käydä yökerhossa. Sitten voi tavata naisenkin. Raittiit jäävät yksin.

Kun ikää alkaa tulla lähemmäs kolmekymmentä, tämän yökerhossa tavatun naisen kanssa voidaan rauhottua ja aloittaa yhdessä rauhallinen perhe-elämä.

Näin se elämä menee. Jos mies parikymppisenä viettää jo tätä rauhallista elämää, jää hän yksin.

Äänestä

Taitaa neiti olla mies tällä(kin) kertaa.

Äänestä

yritä lisää

Äänestä

Selvähän se on ettei kunnollinen mies kelpaa lapsia tekemään. Olisin halunnut lapsia jo aikoja sitten mutta naiset tekee lapsia vain jännämiesten kanssa se on nähty monta kertaa. Turha nyt alkaa väittämään ett tuossa iässä nainen järkiintyy ja kelpuuttaa kunnollisen miehen. Sitä paitsi lapsia nainen voi ehdä hyvin 40 vuotiaana vielä.

Äänestä
  • Tai ehkä sun oma asenteesi on naiset karkoittanut. Sulla vaan tuntuu olevan joku pakkomielle niistä jännämiehistä ja teistä "kilteistä ja kunnollisista" miehistä, vaikka te ette edes oikeasti ole mitään kilttejä ja kunnollisia.

    2Äänestä

Ensin pitää olla sitä varallisuutta joten miehen ei kannata perhettä perustaa vasta kun joskus 53 vuotiaana. Niin dark fearkin tekee. 53 mies on vielä nuori mies joten hyvin sitä ehtii lapsia tekemään.

1Äänestä

Ei kannata sekaantua uusioperheisiin, olet siellä vain kolmas pyörä ja paskaämpäri.

1Äänestä
  • Monen miehen rooli ydinperhe mallissakin.

    2Äänestä

  • nykynaiset kirjoitti:

    Monen miehen rooli ydinperhe mallissakin.

    Voi voi. Mies-parat on taas jääneet lapsipuolen asemaan yhdessä äitipuolien kanssa.

    Äänestä

  • uhrilahjat kirjoitti:

    Voi voi. Mies-parat on taas jääneet lapsipuolen asemaan yhdessä äitipuolien kanssa.

    Kaamee narsuämmä :D

    2Äänestä

Voit lohduttautua sillä ajatuksella, että pallollamme on jo ihan liian paljon ihmisiä, siis nimen omaan liian paljon ihmisiä, ei liian paljon kettuja, jäniksiä tms., puhumattakaan elämälle korvaamattoman tärkeistä ihmissilmän näkökyvyn alittavista esim. puiden juuristoilla toimivista tuhansista nanomaailman kokoisista pikkubakteereista ja loisista ja sellaisista.

Äänestä
  • Olethan itse lapseton ja perheetön ollaksesi uskottava.

    Äänestä

  • Näin minäkin olen ajatellut mutta onhan se lohduton ajatus. Ei elollisen olennon kuuluisi ajatella tällaisia. Elollisen olennon kuuluisi kamppailla ravinnosta, parittelusta ja jälkeläisten tekemisestä ja suojelusta. Niinhän ne eläimetkin tekevät joita katselen ihaillen. Miksi minun pitää alistua olemaan jotain vähemmän? Ilmeisesti siksi koska lajimme on murtautunut omasta ekologisesta lokerostaan. Mutta miksi edes kaikki lajitoverit eivät ajattele näin? Nytkin on moni soidin menossa yökerhossa ja minä vain mietin onko olemassaoloni edes oikeutettu. Tämä on mielestäni ihan kohtuuton rooli.

    Äänestä

Sellaista se on. Itsekin olisin vaimon ja lapsia halunnut, mutta olen saanut vain kerran pusun poskelle.

Kesällä kävin tuttujen kanssa kesäjuhlilla, ja samassa seurueessa sinkkunainen työnsi kokoillan kättä ukkomiehen housuun, vaikka tällä vaimo matkassa. Touhu alkoi heti, kun kumppani katsoi sekunninkaan toiseen suuntaan, ja salassa vaihdeltiin myös numeroita ja viestejä.

En ole kateellinen koiransieluisista horoista(näin ei toki saa sanoa, toisilla on vain "voimakkaampi seksuaalisuus"), koska sellaisten kanssa vain pilaisi elämänsä, mutta toisille kaikki on tehty tajuttoman helpoksi. On perheet, vaimot ja rakastajatteret, mitään ei arvosteta eikä kunnioiteta, ja rakastetaan vain omaa tyydystystä. Kaikki muu on itsestäänselvyyttä. Hyeenojen valtakunnassa hyeenat ovat kuninkaita, ja hyeenat päättävät kuka saa rakkautta, ja kuka jää ilman.

Äänestä
  • sellaista se on miehillä jotka flirttaa. Toiset tyytyy ruikuttamaan palstalla että miten ei kala tartu syötiiin, kun ei oo siima edes vedessä koukusta tai syötistä puhumattakaan.

    Mietipä sitä.

    Äänestä

  • NainenRuudunTakaa kirjoitti:

    sellaista se on miehillä jotka flirttaa. Toiset tyytyy ruikuttamaan palstalla että miten ei kala tartu syötiiin, kun ei oo siima edes vedessä koukusta tai syötistä puhumattakaan.

    Mietipä sitä.

    Sellaisia juoksujen juoksijoita ne naiset on :D

    2Äänestä

  • lähes.kaikki.naiset kirjoitti:

    Sellaisia juoksujen juoksijoita ne naiset on :D

    "Lähes". Jotain edistystä.

    Äänestä

  • NainenRuudunTakaa kirjoitti:

    sellaista se on miehillä jotka flirttaa. Toiset tyytyy ruikuttamaan palstalla että miten ei kala tartu syötiiin, kun ei oo siima edes vedessä koukusta tai syötistä puhumattakaan.

    Mietipä sitä.

    Flirtti se kun onkin narsumarsujen ja bonobonojen tyypillistä käyttäytymistä. Sopiihan sellaiset yksilöt varmaan toisilleen, mutta ei siinä mitään aitoa ole :P

    1Äänestä

Minäkin haluan lapsia. Olen vasta 23 mutta on jo kiire. Olen alkanut käymään treffeillä että jos se mies tulisi jostain vastaan. Teen kyllä miehelle hyvin selväksi että naimisiin ja kaksi lasta.

Äänestä

Kertoisitko miten ja mistä olet etsinyt kumppania?

1Äänestä

Palstalla monta kunnollista miestä jotka haluaa lapsia. Osoitetta vaan kehiin niin vastaavat sinulle heti.

Äänestä

Kumpi on täkeämpi, lapsi vai mies jos ei voi molempia saada?

Jos haluaisin lapsen eikä olisi miestä, niin tekisin niin, että ottaisin itselleni aikarajan, että jos en esim. 35 vuoteen mennessä ole löytänyt sopviaa miestä, niin sitten se lapsi vaikka yksin (ja surutyö kun perhehaave sellaisena kuin oli ajatellut ei toteutunutkaan). Ja sitä ennen deiteillä ja avoimesti puhua haaveistaan, että mitä haluaa ja että näin itsensä kanssa sopinut että silloin viimeistään lapsi itselle. Ja toki deittailla vaan miehiä, jotka on lapsimyönteisiä noin yleensä. Siinä olisi vielä aikaa tutustua ja nauttia seurustelusta ja katsoa miten paljon synkaa ja jos ei niin sitten on itsellä se päätös, että tulee joka tapauksessa sen lapsen hankkimaan.

Jos taas ei ole haluja perhettä yksin perustaa, on jo hankalmpaa, koska sitten jos ottaa nopeasti jonkun jonka saa, on vaarana paska suhde jonkun sopimattoman kanssa ja ero kohta vireillä tai perhehelvetti, kun ollaan menty yhteen huonoista lähtökohdista ja yhdessä pitäis pysyä "lasten takia".

Äänestä
  • Samaa mieltä. Kartoitat että siittäjällä hyvät resurssit taustalla saadaksesi kunnon elarit ja mummolan.

    Todella nyt kannattaa heittää harkinta ja moraali romukoppaan ja häikäilemättömästi vaan paksuksi. etään Kei enää kiinnosta kiltti säntöjen mukaan pelannut empaattinen katkeroitunut kurpahtanut 40-v, ei edes seksuaalisesti. Niin ettäs tiedät.

    1Äänestä

  • ottaamitätahtoo kirjoitti:

    Samaa mieltä. Kartoitat että siittäjällä hyvät resurssit taustalla saadaksesi kunnon elarit ja mummolan.

    Todella nyt kannattaa heittää harkinta ja moraali romukoppaan ja häikäilemättömästi vaan paksuksi. etään Kei enää kiinnosta kiltti säntöjen mukaan pelannut empaattinen katkeroitunut kurpahtanut 40-v, ei edes seksuaalisesti. Niin ettäs tiedät.

    "Samaa mieltä. Kartoitat että siittäjällä hyvät resurssit taustalla saadaksesi kunnon elarit ja mummolan." Näin tyypilliset suominaiset toimiikin.

    2Äänestä

  • Niin. Epätyypillisesti toimiva kun jää ilman ihan kaikkea. Täytyy käydä katsastamassa tällä kertaa tyypillisten tapaan olisko markkina-arvo vielä millainen tuolla ulkomailla.

    1Äänestä

Hoikkia ja lapsettomia naisia on hyvin harvassa 30 ikäluokassa. Suurin osa ylipainoisia. Ylipaino ei ole viehättävää.

Äänestä
  • Ei se viehättävyys hyvää vanhempaa tee. Ja kaikki äidit on lastensa silmissä viehättäviä.

    1Äänestä

  • cantpleaseevery1 kirjoitti:

    Ei se viehättävyys hyvää vanhempaa tee. Ja kaikki äidit on lastensa silmissä viehättäviä.

    Lorttous ei tee varsinkaan. Ja kaikki lortot on huonoja kumppaneiksi ja äideiksi.

    1Äänestä

  • Sinä et päätä kuka on lortto muuta kuin osaltasi. Äitiyden laadun taas päättää lapsi, et sinä. Kumppaniuteen sinulla voi olla sanottavaa ja valtaa millaiseksi se muodostuu. Pitäisin holen sinuna myös isyyden laadusta mikäli sellaiseksi olet pyrkimässä.

    2Äänestä

  • minyourbusiness kirjoitti:

    Sinä et päätä kuka on lortto muuta kuin osaltasi. Äitiyden laadun taas päättää lapsi, et sinä. Kumppaniuteen sinulla voi olla sanottavaa ja valtaa millaiseksi se muodostuu. Pitäisin holen sinuna myös isyyden laadusta mikäli sellaiseksi olet pyrkimässä.

    Turhaa siinä on alkaa skitsoomaan. Olisi kannattanut jättää lorttoilut lorttoilematta, niin olisi ehkä vielä pääkoppa sellaisessa kunnossa, että olisi kykeneväinen äidiksi ja kumppaniksi.

    2Äänestä

  • lorttoilun.kirous kirjoitti:

    Turhaa siinä on alkaa skitsoomaan. Olisi kannattanut jättää lorttoilut lorttoilematta, niin olisi ehkä vielä pääkoppa sellaisessa kunnossa, että olisi kykeneväinen äidiksi ja kumppaniksi.

    En minä tässä ole äidiksi pyrkimässä toisin kuin ap. Minä voin olla tietysti sulle mitä haluat. Mikään muu sinulleei menekään ymmärrykseen.

    1Äänestä

  • Hmm... Tilastojen mukaan 30-40-vuotiaista naisista suurin osa ei taida olla ylipainoisia, kuten väitit. Mutta se on kyllä totta, että länsimaissa ylipainoisten osuus on kasvanut melkoisesti aiemmista vuosikymmenistä. Mutta kyllä ainakin pääkaupunkiseudulla luulisi löytyvän aika helposti hoikka ja lapseton 30 nainen. Lähinnä ylipainoisuus alkaa lisääntyä yli nelikymppisten keskuudessa, mutta ei nyt vielä 30

    Vaatekaupoissa on usein helpompi löytää pienempiä kokoja ja nimenomaan niitä isoja kokoja ei kaikkialla myydä ollenkaan. Ja tarkoitan siis muitakin kuin nuoriso-osastojen vaatteita. Joten koska vaatetarjontakin keskittyy enemmän pienempiin kokoihin, niin luulisi senkin jotain kertovan. Kyllä se heijastelee asiakaskunnan tarpeita. Eivätkä ne 25-30-vuotiaat naiset kaikkia naistenosastojen vaatteita osta.

    1Äänestä

Keski-ikäisille miehille lapsen saaminen on vielä vaikeampaa jollei ole resursseja tarjota, sitähän se "kunnollinen" tarkoittaa.

3Äänestä
  • Aika on resurssi samoin kuin läsnäolo, leikki, tahto antaa ja jakaa lapsen maailmaa, olla osa sitä näkemyksineen ja kokemuksineen.

    1Äänestä

  • resurssi kirjoitti:

    Aika on resurssi samoin kuin läsnäolo, leikki, tahto antaa ja jakaa lapsen maailmaa, olla osa sitä näkemyksineen ja kokemuksineen.

    Mitenkäs sitä voi läsnäoloa tai aikaa antaa kun ilman resursseja ei sitä lasta pääse tekemään? Jollei nyt jokin kännivahinko sattuisi mutta keski-ikäiselle sekin on aika poissuljettu vaihtoehto., tai sitten jos yrittää aisuriksi mutta kyllä silloinkin nainen katsoo aivan niitö muita resursseja ensin.

    2Äänestä

Se on siitä kiinni paljonko on rahaa ja onko jännämies komea ja pitkä niin silloin naisetkin haluaa lapsia sellaisen miehen kanssa.

2Äänestä

Miehen ei kannata lapsia tehdä ellei ole rikas. Siitä tulee välittömästi 20 tonnin kustannukset vuodessa jos haluaa oikeesti lapsesta kasvattaa kunnollisen. Ja kustannukset nousee vuosi vuodelta.

Äänestä
  • Mitähän tämä "kunnollinen kasvatus" sitten pitää sisällään, jos se maksaa noin helvetisti?

    Äänestä

Mitkähän lienee vaatimuksesi meinaan itse halusin 20 vuotta naisen joka haluaisi lapsen ja perheen kanssani. Ei löytyny. Naisia löytyi kyllä ja seksiä sen mukana mutta yksikään ei ollut halukas perustamaan perhettä kanssani. Kun seurasi näiden naisten esim face päivityksiä jälkeenpäin niin yhtäkkiä löytyikin mies jonka kanssa lapsikin tehtiin. Mulle aina sanottiin että en halua lapsia tai että lapsiluku on jo täynnä. 40 täytettyäni hautasin loput perhe ja lapsihaaveeni koska Ei ole naisia jotka haluaisivat lapsia ja perhe elämää.

Äänestä

Tilanteesi ei ole vielä toivoton, mutta ei tuohon juuri kariutuneita suhteita enää kestä ottaa.
Pitäisi löytyä heti sellainen mies, jonka kanssa suhde kestää, eikä pääty siinä vaiheessa kun on se kaksi vuotta seurusteltu ja pitäisi lapsia tehdä.

Toinen vaihtoehto minkä sinulle tarjoan on sellainen, että hankit nyt heti sen yhden lapsen
minun luotettavaa siitospalveluani käyttäen ja sitten raskauden aikana ja sen jälkeen alat etsiä sitä elämänkumppania, jonka kanssa voit mahdollisesti myöhemmin hankkia vielä toisenkin lapsen. Tämä takaa sinulle sen, että et ainakaan jäisi lapsettomaksi ja tuo ensimmäisen lapsen hankkiminen ei jäisi sinne ns."riskialueelle" kun raskautuminen alkaa käydä vaikeammaksi ja vaikeammaksi.

Kaikki samojen kysymyksien äärellä painivat naiset voivat ottaa minuun yhteyttä..
Nimimerkin takaa yhteystiedot ja lisätietoja saa sähköpostin välityksellä kysymällä.

Äänestä
  • Lapsi saisi ainakin tunteettoman limanuljaskan geenit :D

    1Äänestä

Älä tee lapsia pliis. Et koskaan löydä kunnollista miestä joka niitä lapsia kasvattaa. Mies jättää sut alta kuukauden ja sitten olet yksin seuraavat 18 vuotta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

30Neiti kirjoitti:

Eikä minulla ole vielä lapsia. Aika menee nopeasti, kaikki kivenkolot etsitty läpi eikä ole löytynyt miestä joka haluaa lapsia. Sitä pitäisi seurustellakkin sitten vuoden tai kaksi ennen lapsien tekoa.
Ja miehen pitäisi olla sitten kunnollinen joka niitä lapsia hoitaa eikä mikään renttu juoppo joka perjantaisin lähtee kavereille ryyppäämään vaan niitä lapsia hoidetaan myös perjantaisin.
Tää on vähän kun ensitreffit alttarilla että pitää ottaa koko paketti vastaan heti että ollaan sitten tosissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu