Psykopaatti menestyy kapitalismissa paremmin

Huutamista, kollegoiden julkista nöyryyttämistä ja kohtuutonta kritisointia, uhkailua.

Työpaikkakiusaaminen on harmillisen yleistä, eikä ikävän käyttäytymisen kitkeminen pois työyhteisöistä ole helppoa. Kiusaamisen kohteeksi joutuvilla on tavallista enemmän esimerkiksi poissaoloja. Sairauspoissaolot eivät ole ainoa kuluerä yritykselle: myös kiusatun työteho saattaa laskea.

Kaiken lisäksi työyhteisössä painajaismaisesti käyttäytyvä kiusaaja jättää usein muut taakseen urakehityksessä, Stanfordin yliopiston professori Jeffrey Pfeffer kirjoittaa BBC:n artikkelissa.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005779910.html

Tervemieliset jäävät köyhiksi
8168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ehkä järjestemä ei ole tarpeeksi kapitalistinen. Muutoin potkaistaisiin äkkiä pellolle se narsisti, joka nostamisen sijaan laskee työntekijöiden työtehoa.

Luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut rientävät nyt paapomaan narsistia... hän kun saattaa olla pelkkä porvarin sortama työntekijä. Ei sitä noin vain saa irtisanoa ihmistä, vaikka hän terrorisoisi kaikkia ympärillään. Niin sanoo Rinteen punainen kirja.

Äänestä

Työpaikan painajaisesta tulee usein uratykki, ja sille on syynsä
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005779910.html
Tehokkuutta arvostetaan työyhteisöissä enemmän kuin sosiaalisia taitoja, yhdysvaltalaistutkimus osoittaa.
Huutamista, kollegoiden julkista nöyryyttämistä ja kohtuutonta kritisointia, uhkailua.

Työpaikkakiusaaminen on harmillisen yleistä, eikä ikävän käyttäytymisen kitkeminen pois työyhteisöistä ole helppoa.

Kaiken lisäksi työyhteisössä painajaismaisesti käyttäytyvä kiusaaja jättää usein muut taakseen urakehityksessä, Stanfordin yliopiston professori Jeffrey Pfeffer kirjoittaa BBC:n artikkelissa.

Miksi yritykset sitten jatkuvasti palkkaavat manipuloivia ja itsekkäitä työntekijöitä?

Kun tehokkuus nousee yrityksen ykkösprioriteetiksi, kiusaajalla on hyvät mahdollisuudet muuttua uratykiksi.

Pfeffer toivoo, että rekrytoijat kiinnittäisivät huomiota paitsi työnhakijan taitoihin, myös tämän sosiaalisiin kykyihin ja tunneälyyn.

– Ihmissuhdetaitojen korostaminen vaikuttaa yritysten työilmapiiriin monin tavoin positiivisesti. Se näkyy lopulta myös liiketoiminnan tuloksen paranemisena, hän summaa."

--

Luonnevikaiset, narsistiset, ahneet psykopaattiluonteet rikastuvat vallan huipulle, ja tämän eliitin politiikasta tulee narsistisen ahnetta tyypillistä sulle-mulle suhmurointia.

Äänestä

Aloittaja pitää Korean johtajaa kivana?

Äänestä
  • Diktaattorisuvut ovat usein myös ominaisuuksien ja vaatimuksien takia psykopaattisia. Psykopatia on genettisesti periytyvää nimittäin.

    Äänestä

  • Sit sulla on evoluution kannalta paskatgeenit.

    Äänestä

Psykopaatit etenevät varsinkin hallinnossa nopeasti johtotehtäviin. Kun esimies toimii kiusaajana, ovat työntekijällä keinot vähissä. Olikohan Sarasvuo, joka lanseerasi aikoinaan Suomessa käsitteen huomiotalous. Se kuvaa hyvin sitä, mistä on kysymys.

Opetushallinto on hokenut otsat punaisina ns. metataitojen tärkeyttä viimeiset viisitoista vuotta. Vasta ihan viime aikoina on alkanut kuulua julkisuudessakin taas pitkästä aikaa varovaisia huomautuksia siihen suuntaan, että kyllä sitä ammattitaitoakin pitäisi ihmisellä olla. Varma merkki siitä, että kuralla ollaan.

Niin on, jos siltä näyttää, sanoi Urkki.

Äänestä

Sairaalan eräs osastonhoitaja käyttäytyi ilkeästi vuosia.Lopulta koko osasto pyysi henkilöstöpäällikön osastokokoukseen ja esitti uhkavaatimuksen.Joko pomo lähtee tai kaikki irtisanoutuvat.Pomo lähti rivityöntekijäksi sairaalan toiselle osastolle.Tästä on nyt noin 3-4 vuotta.Julkisuudessa asiasta on oltu aika hiljaa.Kyllä yhtenäiset työntekijät saavat holtittoman vastuuseen.

Äänestä

Narsisti-Psyko-pomon "liiveihi helppo uida". Reilu imartelu ja se, että jollain tavalla pystyy aikaansaamaan narsistipomolle henkilökohtaista hyvää, eikä kyseenalaista suoraan mitään mitä pomo esittää, ovat varmoja tapoja pedata itselle hyvät oltavat sekopäisessä organisaatiossa, jossa kukaan ei piittaa siitä mikä on yritykselle parhaaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kapitaal kirjoitti:

Huutamista, kollegoiden julkista nöyryyttämistä ja kohtuutonta kritisointia, uhkailua.

Työpaikkakiusaaminen on harmillisen yleistä, eikä ikävän käyttäytymisen kitkeminen pois työyhteisöistä ole helppoa. Kiusaamisen kohteeksi joutuvilla on tavallista enemmän esimerkiksi poissaoloja. Sairauspoissaolot eivät ole ainoa kuluerä yritykselle: myös kiusatun työteho saattaa laskea.

Kaiken lisäksi työyhteisössä painajaismaisesti käyttäytyvä kiusaaja jättää usein muut taakseen urakehityksessä, Stanfordin yliopiston professori Jeffrey Pfeffer kirjoittaa BBC:n artikkelissa.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005779910.html

Tervemieliset jäävät köyhiksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu