Maatalouden tai minkään muunkaan alan yrityksien toimintaa ei tule rahoittaa verovaroin vapailla markkinoilla. Euroopan tulee olla on tässäkin suhteessa yhtenäinen alue, jonka vastuulla on taata kansalaisilleen maataloustuotteiden saanti yhteisellä ja järkevällä maatalouspolitiikalla.
Maatalouden tuet ja protektionismi pitävät tuotteiden hinnat korkeina. Eteläisimmissä maissa, joissa ruoan tuottaminen on oikeasti kannattavaa, maatalouden tuotantoaste pystytään pitämään korkeana. Ruoka on tuotettu pienemmillä resursseilla ja päästöillä, kun lämmitystä, lannoitteita ja karjan sisällä pitoa tarvitaan vähemmän. Suomessa kasvatettu lähiruoka on ympäristölle haitallisempaa kuin esimerkiksi Ranskasta ja Espanjasta tuodut elintarvikkeet. Ruokakuljetusten merkitys on keskimäärin vain noin 4 prosenttia päästöistä. Talouden ja ympäristön kannalta maataloustuista luopuminen ja vapaakauppa antaisivat tehokkuuden ohjata tuotantoa sekä säästäisi suomalaisten veronmaksajien rahaa ja ympäristöä.
Joka ikinen eurooppalaiseen ruoantuotantoon liittyvistä ”tukitoimenpiteistä” nostaa suomalaisen kauppalaskua. Yksikään näistä elementeistä ei ole kuluttajalähtöinen, vaan tuottajalähtöinen. Veronmaksajat pakotetaan maksamaan ryöstöveroja ja ruokakaupassa varastetaan loput verojen jälkeen jääneet rahat.
Sivutuotteena on saatu tuettua liikakansoitusta, myötävaikutettu liikatuotannolla valtavien nälänhätien syntyyn, hidastettua kehitysmaiden kehitystä, jotka voisivat tuottaa ruoat, ja aiheutettu vuosikymmeniä kestävä humanitaarinen kriisi eri puolille maailmaa.
Looginen johtopäätös on, että maataloustuet tulee lopettaa mahdollisimman nopeasti.
Maatalouden tuet ja protektionismi pitävät tuotteiden hinnat korkeina. Eteläisimmissä maissa, joissa ruoan tuottaminen on oikeasti kannattavaa, maatalouden tuotantoaste pystytään pitämään korkeana. Ruoka on tuotettu pienemmillä resursseilla ja päästöillä, kun lämmitystä, lannoitteita ja karjan sisällä pitoa tarvitaan vähemmän. Suomessa kasvatettu lähiruoka on ympäristölle haitallisempaa kuin esimerkiksi Ranskasta ja Espanjasta tuodut elintarvikkeet. Ruokakuljetusten merkitys on keskimäärin vain noin 4 prosenttia päästöistä. Talouden ja ympäristön kannalta maataloustuista luopuminen ja vapaakauppa antaisivat tehokkuuden ohjata tuotantoa sekä säästäisi suomalaisten veronmaksajien rahaa ja ympäristöä.
Joka ikinen eurooppalaiseen ruoantuotantoon liittyvistä ”tukitoimenpiteistä” nostaa suomalaisen kauppalaskua. Yksikään näistä elementeistä ei ole kuluttajalähtöinen, vaan tuottajalähtöinen. Veronmaksajat pakotetaan maksamaan ryöstöveroja ja ruokakaupassa varastetaan loput verojen jälkeen jääneet rahat.
Sivutuotteena on saatu tuettua liikakansoitusta, myötävaikutettu liikatuotannolla valtavien nälänhätien syntyyn, hidastettua kehitysmaiden kehitystä, jotka voisivat tuottaa ruoat, ja aiheutettu vuosikymmeniä kestävä humanitaarinen kriisi eri puolille maailmaa.
Looginen johtopäätös on, että maataloustuet tulee lopettaa mahdollisimman nopeasti.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Lopeta mieluummin itsesi.
Palkkoja on myöskin tarkistettava. Kassaneiti, joka laskuttelee voita ja maitoa Rodoksella tai Korfulla, saa monta kertaa pienempää palkkaa, kuin meidän City-marketin tan S-marketin kassaneiti. Kuitenkin meillä valitetaan aina vaan pienistä palkoista.
Joten mistähän sitä alettais lähteä korjaamaan kaikkia hintoja, maitolitrasta vai kassaneidistä?
Kassaneidille jäisi enemmän rahaa käyttöön, jos hänen palkastaan ei otettaisi väkisin maataloustukia veroina.
Mites se kassa neiti eläis? Pyhällä hengelläkö? Vai, elääkö tuontiruualla joka on poissa afrikan lapsilta?
Miksi suotuisan ilmaston maat kuten Ranska, Italia, Espanja ym. saavat valtavat maataloustukiaiset vaikka niiden pitäisi pärjätä ilman??? Se tukiaisruoka kyllä kelpaa!!
Ei ole järkeä tuoda kalliilla kustannuksilla ruokaa ulkomailta, mikä rasittaa myös Suomen heikkoa kauppatasetta entisestään enemmän.
Monen lailla en halua syödä mitään tuontiruokaa, vaan kotimaista lähellä tuotettua puhtaampaa ruokaa.
Kotimainen maatalous lisäksi työllistää valtavan määrän oheiselinkeinojen työntekijöitä, ja tukee haja-asutusseutujen elinvoimaa maakunnissa.
Kotimaista tuotantoa viedään ulkomaille. Sille maksetaan vientitukea ja se myydään ulkomailla halvemmalla hinnalla kuin Suomessa. Eli suomalainen maksaa mm. kiinalaisille halvemman ruoan verotuksen kautta.
Tämä tukijärjestelmä on todellisuudessa huijareiden temmellyskenttä.
Onneksi edes viedään. Pahinta olisi tuontiin turvautuminen , joka köyhdyttää omaa maata.
Et ymmärrä koko asiaa. Olisi halvempaa viedä tuotanto kaatopaikalle kuin tukea vientiä.
Tuonti on aina halvempi kuin kotimaisen osto tai vientituen maksaminen.
Edellisen idioottimaisen lauseen jälkeen, en ihmettele työttömien armeijan syntyä. Millä sun tuonti rahoitetaan?
Yleensä kansainvälinen tuonti rahoitetaan ns. "viennillä" jos termi on sinulle tuttu.
https://findikaattori.fi/fi/80
Siinäpä punikille miettimistä.
Valhetta pukkaa taas. Suomessa käytetään myrkkyjä vain pieni osa mitä lämpimissä maissa joudutaan tuholaistenkin takia käyttämään. Vai että oikein ympäristöystävällisempää on tuoda ruoka mahdollisimman kaukaa? Lehmät lentää jos näin on. Kaunaisen kateellisen punikin puhetta todennäköisesti tuo aloitus. Ei muut niin paljon vihaa omaa maataloutta kuin he.
Eipä ollut kyhäelmässäsi taaskaan ainuttakaan järjellistä lausetta.
Taisi olla niin monta järkevää, ettei kaupunki hanulla riitä enää valheita.
kepulainen homojulli sairastaa diebetestä sekä suolistotulehdusta ja ruikkii housuunsa.
Sähän ne homot tiiät.
Maataloustuet aiheuttavat nälänhätää ja miljoonien ihmisten kuolemia. Rikkaiden maiden tuottajilleen maksamat maataloustuet madaltavat keinotekoisesti tuotteiden hintoja ja sallivat myynnin alle tuotantokustannusten. Näin ne vaikeuttavat kehitysmaiden köyhien viljelijöiden pääsyä markkinoille. Osa tukitutteista jopa viedään kehitysmaihin, jolloin heidän oma tuotanto tuhoituu. Tukia maksamalla tapetaan nälänhädässä olevia.
Onneksi suomalaiset leipäjonot pysyvät pystyssä! Nauti siitä!
Joo, luin taannoin , että länsimaat dumppaavat broilerien koipilihoja kehitysmaihin, kun ne eivät mene täällä juuri kaupan, sillä kuluttaja haluaa rintafileitä ja suikaleita.
Silloin ei kehitysmaissa oma kananlihntuotanto kannata...
Meillä on niin kauheat olot täällä Suomessa, että nyt kannattaa kyllä ottaa yhteys hautaustoimistoon ja maksaa etukäteen lasku ennen nälkäkuolemaa. Kyllä laiha luuranko saa halvemmalla arkun, kuin lihava kuollut. Polttohautauskin tulee laihalla halvemmaksi, kui läskisillä.
kepu ja kokoomus otti ruokajakelun avustukset pois, tarvittiin amerikkalainen hevibändi kerään rahaa että homma jatkuu.
Heh vai kassaneidilta ensin otettais ei heillä todellakaan ole mistä ottaa naurettavat palkat Politikoilta olisi varaa otta ja paljon , Suomessa tukijussit ovat tottuneet korkeaan elintasoon ja valittavat jos tulot putoo alle 5 tonnin kuussa ei tietenkään ole yksin tukijussien syytä mutta en enää arvosta Suomen maataloutta vääristynyttä kikkailua
Jos+maataloustuet+siirrettäisiin+asumistukiin+niin+voisin+nostaa+palkkioitani+enemmän+kuin+vaivaiset+131%.
Valtio nimeltä Suomi on loppusuoralla, kun keskinäinen kateus ja kyräily on tällä asteella. Hävetkää, maajussin haukkujat! Ette ansaitse ruokaa jota syötte!
Eiköhän se rajoitu muutaman hullun fantasiaan maanviljelijöihin.
Tukijussi ansaitsee turpaansa.
Tule vaan antaa.
Suomalaiset eivät pidä huijareista eli maanviljelijöistä.
Käteenvetäjän rollausta . Turhake yx roskaväen trollari turjake.
Suvakit sekä heidän suojattinsa köyhdyttävät kansaamme joka ainoa vuosi yhdestä viiteen miljardiin, laskijasta sekä laskutavasta riippuen. Nämä suojatit eivät tuota mitään, vaan kuluttavat. Tässä vähän toisesta perspektiivistä katsottuna asiaa.
Nuo suomalaiset loisijat navettaryssät on koko maan syöpä,tiloja on 30 000 liiikaa ne pitää saada lopettamaan nopeasti ja suosimalla mahdollisuuksien mukaan ulkomaisia elintarvikkeita pystyt aikaistamaan noiden tarpeettomien lois tilojen vähenemistä. Kun Suomessa on maalle riittävät ja suomalaiset ruokkimaan riittävät 20 000 maatilaa jäljellä tueytakoon niitä tarpeen mukaan ja käytettäköön mahdollisimman paljon heidän tuotteitaan. Ei kukaan halua lopettaa maataloutta Suomessa on kyse npista tarpeettomista 30 000;sta tilasta joista on pääsyävä nopeasti eroon,yksi keino olisi jättää tuetta pienet tilat jolloin ne häviäisi luonnollisesta,jos joku haluaa viljellä noin siitä vaan mutta ilman tukia ja myyköön vapaasti tuotteensa mihin tahansa! Tarpeettomista tiloista on päästävä nopeasti eroon ja seuraavan hallituksen on puututtava ja etsittävä keinoja miten se saataisiin nopeammin tehtyä.
Tukijussin tulot ovat kasvaneet viime ja tänä vuonna.
- Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreen tilaston mukaan lihan tuottajahinnat kääntyivät vuonna 2017 uuteen nousuun. Tuottajahinta on viljelijän maataloustuotteesta saama hinta.
- Viljojen hinnat nousivat
- Luomumunien hinta jatkoi nousuaan
- Maidon hinta nousi
https://www.luke.fi/uutiset/maataloustuotteiden-tuottajahinnat-nousivat-vuonna-2017/
2018 tukijussin saamat hinnat nousi jälleen
http://stat.luke.fi/maataloustuotteiden-tuottajahinnat-vilja-ja-peruna-kesäkuu-2018_fi
Hinnat nousevat joka vuosi. Tukihuijarit valehtelevat kaiken ja vinkuvat tukia lisää.
Mitä tekemistä hintojen nousulla on, kulujen noustessa viisikertaa kovemmin?
Kelan tuissa eikä palkassa ole kuluja.
Maitoa ei kannata enää tuottaa. Hinta litraa kohti on laskenut 10 senttiä. valio maksaa vain 33 senttiä ltralta.