Torontolaisuudesta Vapaakirkossa (esim Arkki)

VapaakirkonAsenteesta

Moni on tuonut esiin, että Vapaakirkossa kannatetaan laajasti torontolaisuutta ja pidetään ns Toronton herätystä hyvänä asiana. Jotkut sen sijaan väittävät, etteivät ole huomanneet sitä. No, ainakin Järvenpään Vapaaseurakunta Arkki myöntää suoraan, että Arkki-seurakunta on tuonut voimakkaasti torontolaisuutta Suomeen. Sitä pidetään yleisesti ottaen ilmeisestikin hyvänä asiana kyseisessä seurakunnassa. Seuraava lainaus Arkin omilta sivuilta:

"Koko 1990-luku oli seurakunnalle muutoksen ja kasvun aikaa. Vuosikymmenen puolivälissä Suomessakin alkanut uudistusherätys (Toronto) vaikutti myös Järvenpäässä. Ylistysmusiikki oli tullut merkittäväksi osaksi seurakunnan elämää ja kokouksia. Tuolloin saivat alkunsa myös Daavidin Ilmestysmaja -nimiset, pääsiäisenä pidettävät 24-tuntiset nonstop-ylistystapahtumat, jotka keräsivät väkeä laajalti. Kokousten kuulijakunnan lisääntyessä oli pakko etsiä suurempia tiloja. Tyhjillään ollut entinen autohalli Terholan Alhotiellä osoittautui tarkoitukseen sopivaksi. Muutto Mannilantieltä tuhannen neliön halliin lähes kymmenkertaisti seurakunnan tilat. Autohallissa pidetyt seminaarit ja kokoussarjat ulkomaalaisine puhujineen tekivät Järvenpään Vapaaseurakunnan tunnetuksi koko Suomessa. Toisaalta eräänlainen sanonta oli myös: "Jos haluat nähdä sirkuksen, mene Järvenpäähän." Autohallin vuokraamiseen ja omistuskiinteistön myymiseen liittyi myös riski: jos vuokrakiinteistö olisi mennyt alta, missä seurakunta olisi kokoontunut. Pastori Raja-ahon mukaan torontolaisuus oli seurakunnalle suuri siunaus. Pikkusieluisuus rikkoontui ja karismaattisesta kokouskeskeisyydestä poiki eri työmuotoja ja selkeyttä."

lainauksen lähde: http://arkki.org/arkki/arkin-historia

9

3195

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • V.A

      Myös Jyväskylän Vapaaseurakunta otti torontolaisuuden avosylin vastaan ja myöntää sen.

      Lainaus seurakunnan omilta sivuilta: http://www.jyvaskylanvapaaseurakunta.fi/seurakunta_2/historiaa/1990-luku

      "Torontosta Kanadasta alkanut Pyhän Hengen liikehdintä, jolle media antoi nimen Toronton siunaus ja nauruherätys, kosketti myös Jyväskylän Vapaaseurakuntaa. Se sai keväällä 1995 järjestääkseen aiheeseen liittyvän seminaarin. Maaliskuun viimeisenä lauantaina Messukeskuksen entiseen tehdassaliin tuli 2.500 pastoria, saarnaajaa, evankelistaa, lähetystyöntekijää ja maallikkovastuullista kaikkialta Suomesta ja kaikista kirkkokunnista ja herätysliikkeistä; monia myös ulkomailta. Kirkkokunnanjohtaja Jorma Kuusinen mainitsi avauspuheessaan, että kysymyksessä on kirkkohistoriallinen tapahtuma. Sellainen siitä tulikin. Alkoi Pyhän Hengen uusi virvoittava aika, ei vain omassa seurakunnassamme vaan monissa muissakin seurakunnissa eri puolilla maata. Tuon viikonlopun kokouksiin osallistui kaikkiaan 16.000 kävijää ja niissä oli pääpuhujana pastori Marc Dupont.

      Tuo viikonloppu vaikutti monin tavoin seurakunnan toimintaan."

    • V.A

      Herää kysymys: Milloin Vapaakirkko ja sen johtohahmot, pastorit (aiemmat ja nykyiset)ja lukuisat jäsenet heräävät tajuamaan, että torontolaisuus oli ja on vierasta tulta, pahan voimatekoja eikä Pyhän Hengen työtä ja tulevat katumukseen ja parannukseen?

      Rukoillaan, että Jumala avaa torontolaisuuteen eksyneiden silmät ja johdattaa katumukseen ja parannukseen Jeesuksen ristin juurelle.

    • herran-perässä

      Aloitusteksiin…

      On tosiaan (hyvä) että Paul Raja-ahon kirja on tuonut ”julki” sen pilaantuneen hedelmän, jota uuskarismaattinen harhahenki, torontolaisuus on kasvattanut.
      Ne, jotka tuntevat Raamatun Sanaa (kunnolla) eivät ole lainkaan pitäneet näitä hömppäherätyksiä Jumalan tekoina. Niitä sikisi kuin sieniä sateella 1980-luvun lopulta lukien. Ja jos sattui sanomaan (Pyhän hengen aistit paljastivat) että tämä ei Jumalasta, niin – haa – tuli paljon ympärille penkkipaikkoja! Loppui puhelinsoitot, tutut uskovat menivät kadun toiselle puolelle!
      Näyttää siltä, että tuosta eksytys-herätys-huuhaa-ajasta alkaen on Jumala vetänyt syrjään yhden jso toisenkin uskovan lampaansa! Kertakaikkiaan ei ole voinut mennä moneenkaan metelipaikkaan.

      Uskovien verkostoa melko laajasti - yli rajojen – tuntevat ovat perillä siitä, että joka taholla Suomessa on näitä Herran Uskollisia!
      * He ovat juurtuneet Raamatun Sanaan, Kristuskalliolle.
      * He ovat joutuneet kokemaan autioita teitä, penkkipaikkoja jossakin sivussa.
      * Taikka suureksi osaksi vain kasvaneet hiljaisuudessa, Herran hoidossa!

      Tämän lisäksi he ovat saaneet pilkkanimiä: ”herätyksen sammuttaja” - ”voitelun vastustaja” , jne.
      Mutta ? Monilla on ollut Herran antama kärsivällisyys, näky siitä, että Herra vielä puuttuu näihin rietasteluihin, joilla Hänen Pyhyytensäkin on tallattu maailman herjojen kohteeksi.

      Herra itse puhuu ja vaikuttaa hiljaisuudessa. Jossa suljetaan turhuuden markkinat ulkopuolelle, ne jotka eivät sovellu terveeseen Raamatun opetukseen. Totuus on, että Sanan Leipä on niin vahvaa, että sitä syöden – ei kaipaa kristillisiä kermaleivoksia!!!

      Ei ole siis sattumaa, että tämän toronto-buumin julkinen selvitystila nousee juuri nyt. Jumalan aikataulu on mikä on. Monet ovat tienneet, että Jumalan ”tuli” - ei ihmisten väärä tuli - tulee koettelemaan rakenteita. 1 Kor 3:13-15. - Että Jumala on sallinut näiden ”herätys-harhojen” tulla, jotta HÄN tutkisi: Kuka TAHTOO seurata Jeesusta, rakastaa Hänen sanaansa – totella Häntä, sanokoot vaikka kaikki ”voidellut” mitä hyvänsä?

      • V.A

        Hyvin kirjoitettu! Samoin ajattelen ja samoin olen kokenut ja koen asian olevan!


    • yx-vain

      NYT - edessämme on aika, joka on ERILAINEN - Suomessa...
      Moni uskova kohtaa sen valmistumattomana.... Mutta monia on Herralta saanut ennakkovalmennusta.! Se on armoa, Herran huolenpitoa...

      Silloin tilanteet ovat AIVAN toiset. Kuka kestää, kenen usko kestää?

      Silloin - monet kiittävät Herraa - että Hän antoi keotusten, kärsimysten ja ahdistusten kasvattaa
      uskoa HERRAAN, lujittumista HÄNEEN!

      Siunausta Teille Herran lampaat jotka Häntä rakastatte, seuraatte.
      Joh 10:27-30

      T. väsynyt Taivasta Odottava Jeesuksen Lammas...

    • HerranLammas

      Toivoa kuitenkin on. Onhan Suomessakin esimerkkejä, kuten Mauno Mattila, joka on julkisesti tunnustanut joutuneensa eksytyksen vaikutuspiiriin. Ja ehkä (?) tehnyt parannuksen ja jorjauksen, vaikka kirjoitukset netissä eivät kyllä vakuuta edelleenkään raitishenkisestä selkeydestä.

      Viisas tottelee Herraa Jeesusta: ÄLKÄÄ juosko heidän (ihmisten perässä). Näin on moni säästynyt eksytys-virusten tartunnoista ja muista iljettävyyksistä... Jumala kyllä ohjaa rakentumaan tervehenkisten uskovien pariin!! Ja - RAAMATTU - rukous - lähimmäisten auttaminen - .

      Eihän Jeesus kutsunut ja lähettänyt meitä istumaan ja uskomaan, vaan PALVELEMAAN!!

    • valvotaan

      Kiitos kirjoittajille tässä ketjussa! Samoissa ajatuksissa olen. Jeesuksen voimaa teille!

    • laumassaollen

      Kiitetään Herraa, joka katsoo ja näkee kaiken. Ja lupauksensa mukaan ei jätä!
      Joh 10: 27-30

    • Anonyymi

      Onko näin edelleen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      55
      1109
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      1023
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      1014
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      910
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      91
      853
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      725
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      655
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      191
      652
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      617
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      60
      612
    Aihe