En ole löytänyt aihetta käsittelevää ketjua. Ahdistaako ketään muuta erityisherkkää työpaikan "pakolliset" kahvitauot? Puheet pyörivät small-talk aiheiden ympärillä ja ahdistaa sellainen merkityksetön puhuminen ja samalla energioiden aistiminen. Enemmin haluaisin olla yksin tai käydä kävelemässä pihalla. Nuo kuluttavat. Onko kellään samaa?
Erityisherkkyys ja työpaikan kahvitauot
Erityisherkkätyö
2
193
Vastaukset
Tietysti. Ei siellä kukaan tykkää olla, kuhan länkyttävät jotain paskan täytteeksi.
- jhjgguijhgj
Eihän sinne kahvipaussille tarvitse mennä. Voit tehdä töitäkin tai jos työnantaja sallii työpaikalta poistumisen, käy siellä kävelylenkillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401938- 1881607
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461240Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50952- 40779
- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30751Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23722Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637