Kaikesta muusta keskusteluja, miksiköhön kukaan muu ei halua alkaa / yhtyä keskustelmaan asiallisesti ja rakentavasti Raamatun UT mukaisesta, kaikillle hyväksi Oikeasta ja Oikeasti Kristillisyydestä?
Siitä, Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmerkit ilmentävästä ja täyttävästä. Siitä Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavasta.
Että mitä kaikkea edellyttää, miten kuuluu Raamatun UT mukaan alkaa / yhtyä elämään ja toimmimaan / vaikuttamaan, että sellaiseksi, kaikille hyväksi Raamatun UT opetusten, ohjeiden ja kehoitusten mukaiseksi tulisi. Josta kaikki voisivat tunnistaa Kristuksen Jeesuksen Oikein ja Oikeasti seuraajikseen, käskynsä kaikilta osin pitäviksi ja täyttäviksi. Jokaista Häen jäsentään myöden YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitäväösti, Totuudessa YKSI mielisesti, keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpitoyhteydessä, Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, Lain / Laillisuuden, täyttymyksen, kaikkia kohtaan ja kaikille, Luvallisen Oikeuden mukaisesti eläviksi ja toimiviksi.
Että mikähän se muita estää alkamasta / yhtymästä keskustelmaan asiallisesti ja rakentavasti Oikeasta, Raamatun UT mukaisesta Kristillisyydestä?!
Jeesuksen nimessä...tiedustellen.
vähäinen,Totuudessa pysyvä ja siihen kaikille hyväksi Jumalan Sanan (Raamatun UT) mukaiseen pitäytyväästi elävä, puhuva ja toimiva. Tähän em. Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, näyllä armoitettu, palvelijansa ja seuraajansa.
Siitä, Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmerkit ilmentävästä ja täyttävästä. Siitä Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavasta.
Että mitä kaikkea edellyttää, miten kuuluu Raamatun UT mukaan alkaa / yhtyä elämään ja toimmimaan / vaikuttamaan, että sellaiseksi, kaikille hyväksi Raamatun UT opetusten, ohjeiden ja kehoitusten mukaiseksi tulisi. Josta kaikki voisivat tunnistaa Kristuksen Jeesuksen Oikein ja Oikeasti seuraajikseen, käskynsä kaikilta osin pitäviksi ja täyttäviksi. Jokaista Häen jäsentään myöden YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitäväösti, Totuudessa YKSI mielisesti, keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpitoyhteydessä, Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, Lain / Laillisuuden, täyttymyksen, kaikkia kohtaan ja kaikille, Luvallisen Oikeuden mukaisesti eläviksi ja toimiviksi.
Että mikähän se muita estää alkamasta / yhtymästä keskustelmaan asiallisesti ja rakentavasti Oikeasta, Raamatun UT mukaisesta Kristillisyydestä?!
Jeesuksen nimessä...tiedustellen.
vähäinen,Totuudessa pysyvä ja siihen kaikille hyväksi Jumalan Sanan (Raamatun UT) mukaiseen pitäytyväästi elävä, puhuva ja toimiva. Tähän em. Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, näyllä armoitettu, palvelijansa ja seuraajansa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Elksytys on valtaaa. Valkoisiin, valheiden vaatteisiin pukeutuneet päämiehet, johtajat, paimenet ovat ottaneet vallan ja asettaneet itsensä ylimpään asemaan.
Lauma eksytettyjä ihmis poloisia huijataan. Puhtaus on valhetta.
Korkeat katot petosta. Hienot puitteet maallista..
Totuuden puhujat vaijennetaan.
Jeesusta ei ole. Hänet on syrjäytetty.
Valittuihin ei kosketa, mutta he näkevät. Kertovat unia ja näkyjä, mutta heitä ei uskota.
Tuonko halusit kuulla ?
Sen tiiesin. Siksi peräänkuuluttelenkin niitä muita Totuuden julkituojiksi kutsuttu / armoitettuja.
Niitä Kristuksen Jeesuksen seuraajiksi kaikille hyväksi Kristuksen Jeesukksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi riittävällä tavalla elävia ja toimivia / vaikuttavia Hänen APOSOLISIA seurakuntiaan rakkentaviin eri virkoihin ja muihin eri palvelusten tehtäviin ja niissä avustajiksi kutsuttuja / armoitettuja, ja muita tähän Raamatun UT mukaiseen Krist. yhyteyteen ja yhteisyöhön haluavia.
"Mä mistä löytäisin"?!
Valituista tulee mieleen, että kerran näin sellaista unta, että valitut ajetaan ahdinkoon.
Valittuja kuolee uskonsa vuoksi.
Ja heidät ajetaan pois seurakunnista. Samassa unessa näin, että johdollisissa asemissa olevat eksyttävät lupaamalla rauhaa ja rakkautta, muttei Jeesusta.
Tuosta unesta jo kauan. Silloin en edes tiennyt sellaista sanaa, kuin eksytys.
Mitähän raamatussa on kirjoitettu valituista?
"valituista"... ?
""eksyttävät jos mahdollista valitutkin." Matt 24:24
Mutta myös "valittujen tähden" lopunajan suuri ahdistus lyhennetään! Matt 24:21-22
Jumala sisi pitää huolta uskollisistaan!
Voisiko johtua siitä että.. (rukoilen voimia) olet uskossasi ja puheissas iniin aivopesty, ettei voi syntyä rakentavaa saati mitään keskustelua uskosta.
Niin, että missä on kaikki muut Kristuksen Jeesuksen seuraajiksi, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla eläviä ja toimivia / vaikuttavia, Hänen APOSTOLISIA seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa Rakentaviin eri virkoihin, ja muihin eri palvelusten tehtäviin, ja niissä avustajiksi kutsutut, armoitetut / valitut?!!
Jeesuksen nimessä... heitä etsivä / peräänkuulutteleva. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja siihen pitäytyvästi elävä, puhuva ja toimiva, tähän em. Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihen näyllä armoitettu, palvelijansa ja seuraajansa.
Missä muut?!!
Ne jotka ei ole ja elä VALKEUDESSA, kaikilta osin Raamatun UT opetusten, ohjeiden ja kehoitusten mukiasesti, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi,"maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla eläviä ja toimivia / vaikuttavia, Hänen APOSTOLISIA seurakuntiaan rakentavassa Krist. yhteydessä ja yhteistyössä, ovat silloin pimeyddessä. Jossa "piru" vie, vetää, johtaa ja hallitsee, ja jossa PAHA perii!!
Ei näytä niitä Valkeuden lapsia tulleen esiin. Misiköhän pysyvät pimeydessä / piilossa. Vaikka ovat KOKO "maailmalle valkeudeksi" (näkyvällä tavalla) "ja maalle suolaksi" (vaikuttavalla) tavalla, kaikeen maailmaan asti, kaikille luoduille kantautuvalla / kuuluvalla tavalla, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi eläviksi ja toimivikksi kutsuttuja!
Ns. "pallo" hukassako?!
Sulla on ollut pallo hukassa jo vuosia!
Ei täällä tarvitse mistään jumalasta tai jeesuksesta puhua. Täällä keskustellaan perseen iloista ja pissaleikeistä.
Niin, mutta on tällä mahdollisuus keskustella myös siitä kaikille hyväksi Raamatunn UT mukaisesta Kristillisyydestä. Ei täällla tarvitse muusta keskustellakaan. Mutta mahdollisuus on molepiin. Kukin itse päättää mistä keskustelee, ja minkälaisia aloitus aiheita laittaa.
Itse pitäydyn vain niihin kaikille hyväksi Raamatun UT mukaisiin ja perustuviin.
Vaan missä on muut, kaikille hyväksi Kristillisyydestä (Raamatun UT mukainen) asiallisesti ja rakentavasti Kaikkivaltiaan Pyhän (ei mitään pahaa) Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, kaikille siunaukseksi, keskustelemaan halukkaat?!
Jeesuksen nimessä... niitä Oikeasti Kristittyja ja sellaisiksi haluavia, etsivä / peräänkuulutteleva.
vähäinen, Totuudessa pysyvä ja siihen kaikillle hyväksi Raamatun UT mukaiseen pitäytyvästi elävä, puhuva ja toimiva, kutsuttu / näyllä armoitetu, palvelijansa ja seuraajansa.
"Löytäneekö"?
Menit sitten ja määrittelit mikä on sinun mielestäsi Raamatun mukaista kristillisyyttä. Kaikki eivät määrittele kristillisyyttä samoilla kriteereillä, joten turhaan odotat Sinun mielesi mukaista keskustelua.
Niin, Raamatun UT mukainen / Kristillisyys, vain voi olla Raamatun UT mukaista Kristillisyyttä, sitä minunkin mieleni mukaista. Mikään muuhan ei ole Kristillisyyttä, sitä Oikeaa. Siksi, ne Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmerkit ilmentäväksi ja täyttäväksi / siksi osoittautuvaa / todistautuvaa.Niin, Raamatun UT mukainen / Kristillisyys, vain voi olla Raamatun UT mukaista Kristillisyyttä, sitä minunkin mieleni mukaista. Mikään muuhan ei ole Kristillisyyttä, sitä Oikeaa. Siksi, ne Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmerkit ilmentäväksi ja täyttäväksi / siksi osoittautuvaa / todistautuvaa.
Niin että, mikä se muita uskovia estää alkaa / yhtyä keskustelemaan asiallisesti ja rakentavasti Raamatun UT mukiasesta, kaikille hyväksi Oikeasti ja Oikeasti Kritsillisyydestä.
Että mikä vasta sitä, siksi osoitttauvaa / todistautuvaa on. Ja mitä kaikkea edelllyttää, miten kuuluu Raamatun UT mukaan alkaa / yhtyä elämään ja toimimaan / vaikuttamaan että sellaiseksi, ne Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmerkit ilmentäväksi ja täyttäväksi tulisi?
Niitä Raamatun UT mukaisia vastauksia odottava. Vai eikö tiedetä. Jäänyt läksyt lukematta? Vai?