Suomen kantaväestöstä ne suurimmat sosiaalipummit löytyvät ideologisista työttömistä, ja on todella raukkamaista syyttää maahanmuuttajia jostain helvetin ulkomaanvelasta, kun se ei merkitse kansantaloudellisesti yhtään mitään onko täällä 500 vai 50000 somalia, jokainen joka on käynyt peruskoulun osaa laskea kuinka paljon ulkomaanvelasta on mennyt pakolaisten hoitamiseen, eikä laskimesta löydy niin pieniä desimaaleja että sitä pystyis edes laskemaan. Älkää ihmiset tehkö itsestänne tyhmempiä kuin jo olette. Ihan perussuomalaisten Pummien hoitoon ne suuret rahat menevät.
Ideologiset työttömät suurimpia sosiaalipummeja!
Kansant.t.Tri
23293
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Paljonko oletat Suomessa olevan kantasuomalaisia ideologisia työttömiä. Kolme vai 300 000?
Siinä missä maastamme löytyy joitakin elämäntapatyöttömiä, joita kokoomusomistuksessa oleva valtavalemedia mm. IS tuo esiin, Suomessa on kymmeniä tuhansia maahantulijoita, joiden tuet ym. ovat huomattavasti kansasuomalaisia suurempia. Lisäksi pakolaisbisneksen vokkibisnes, edunvalvonta, oikeusapu, terveydenhuolto, kieli- ja tapakurssit ym. vievät resursseja sikana.
IS toi taas elämäntapatyöttömän uutisiinsa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15362111/is-toi-taas-elamantapatyottoman-uutisiinsa
"Tulihan taas kokpanssivaltamedian säännöllinen propaganda-elämäntapatyötön Mikko. Tätä uusinta jo odotettiinkin Ossin, Juuson ym. jälkeen, jotta ihmiset eivät vain unohda kuinka hyvin 491,21€/kk eli 16€/pvä käteen jäävillä tuloilla elää."
Kummasti heti tämän uutisoinnin jälkeen kokoomuksen Orpo toi budjettinsa, jossa syyllistettiin taas työttömiä kaikista ongelmista. Sattumaako?
Suomessa on Orpon mukaan 250 000 "ydin" työtöntä ja kaikkinensa työttömiä on noin 300 000. Sen lisäksi Suomessa tekee työtä noin 500 000 ilman palkkaa. Suomessa on siis noin 750 000 - 800 000 normaalia tes-palkattua työtä etsivää. Samaan aikaan TE-keskuksen mukaan maassa on vapaana 15 000 - 25 000 avointa työpaikkaa. joista yli puolet epätyypillisä työsuhteita mm. 0-tuntisoimuksia ja provisiopalkkaista puhelinmyyntityötä joissa vain Jethro Rostedtin tyylinen lööperinpuhuja pärjää. Tes-palkatut työt ja varsinkin kokoaikatyöt viedään käsistä, mutta silti Suomessa on 25-50 kertaa enemmän palkallisen työn hakijoita, kuin vapaita työpaikkoja.
Kaikki pääkaupunkiseudun työttömät ovat ideologisesti työttömiä. Jokainen halukas saa töitä.
Mikset sitten itse ole saanut?
Kaikki susirajan takana asuvat ovat ideologisesti eläviä pummeja joita Juha Sipilä rahoittaa veronmaksajien rahoilla. Jokainen halukas saa töitä yhteiskunnan maksamilla maataloustuilla. Vai oliko se nyt sovhoosirahoilla ?
En minä vaan ole saanut vaikka olen lähettänyt te-palvelut hakemuksia. Lisäksi olen soittanut yrityksiin. Sanottiin, että ei ole tarvetta palkata lisää työvoimaa. Joten hankala on töihin mennä kun työnantajat eivät ota töihin.
Kuka hullu nyt töitä tekisi?
Samat hullut jotka harrastavat syömistä.
Kansanedustajiksi valitut, jotka kansan sijasta edustavat vain itseään, tekivät päätökset että rahat SAA piilottaa veroparatiiseihin eikä verottajalle tarvitse ilmoittaa.
Myyvät nyt kansallisomaisuutta ja laittavat rahat ja lahjusrahat omiin taskuihinsa ja Panamaan piiloon.
Suomessa työtätekevien pitää maksaa veroja jotta rahat annetaan sitten loisille ja apurahoina ympäri maailmaa, kuten aiemmin Kreikkaan.
60 vuotias vanha tuttavani sanoi että "Tällainen ei oikein motivoi, ja on jopa älykästä olla enää tekemättä lainkaan töitä tällaisissa olosuhteissa".
On kai ymmärrettävä, että tekemällä tavallista työtä jossa ei piiloteta rahoja Panamaan, antaa samalla hyväksyntänsä ja tukensa sille että tänne vain Suomeen kaikki loisimaan, ja antaa vain "herrojen" varastaa kansallisomaisuudet omiin taskuihinsa.
En ole toistaiseksi työttömänä, mutta kun yhtään lisää tulee valtiohallinnon puolelta lisää kapuloita rattaisiin, niin maksakoot sitten kaiken. Minut myös.
En halua antaa tukeani varastamiselle ja loisimiselle. Ikävä kyllä en ole vielä itse noilla työttömien luukuilla eli toistaiseksi annan siis tukeni ja hyväksyntäni nykymenolle, jota itsensäedustajat (/kansanedustajat) harjoittavat kansansa selän takana koko ajan.
Kansainvälisien ihmisoikeussopimuksien velvoittamana jokaisella on oikeus kieltäytyä työstä. Samat sopimukset velvoittavat valtion maksamaan jokaiselle työstä kieltäytyjälle saman korvauksen kuin saisi tekemällä työtä.
Jokaisella on oikeus myös kieltäytyä ruokkimasta ideologista työtöntä. Ken ei työtä tee ei sen syömänkään pidä.
Kansainväliset sopimukset velvoittavat maksamaan työstä kieltäytyjälle. Jos ei maksa valtio tarvittaessa pakkolunastaa siltä kansalaiselta jolla on.
Ruuan varastaminen ja ryöstäminenkin lasketaan työksi...?
Lahtarilta pakkolunastetaan tarvittaessa.
Olisihan koomista nähdä kun kaupunkilaisvetelä loinen alkaisi "pakkolunastamaan" :-D
Aloittaja ei tiedä Afrikan ja Lähi-idän väen työttömyysprosenteista ja henkilökohtaisten sosiaalimenojen suuruuksista mitään.
Kyseinen väki on moniosuustaakkaa työttömyydestä rikollisuuteen kaikkialla, minne ovat levinneet lisääntymään.
Afrikkalaiset ja muut maahanmuuttajat sentään tekevät töitä. Ideologinen työtön vain loisii. Heiltä on tuet katkaistava.
MaahanMUUTTAJAT todennäköisesti suurelta osin tekevät töitä. kyllä. Mutta.... maahanTUNKEUTUJAT eivät tee töitä, eivät koskaan tule tekemään töitä, eivätkä edes HALUA tehdä töitä. Asuntomurrot, ryöstely ja katuväkivalta sen sijaan on näitä enempi kiinnostavaa toimintaa. Onko se työtä? Ainakin asuntomurtoihin joutuu mennä paikalle ihan samoin kuin työpaikoillekin.
Turvapaikanhakijat tekevät risusavottaa, ulkoiluttavat mummoja, käyvät töissä tehtaissa jne. Ideologiset työttömät eivät tee yhtään mitään. Ideologisiin loispummeihin verrattuna turvapaikanhakijat ovat hienoja Suomen tulevaisuuden toivoja. Siksipä työttömät idealistipummit pitääkin pakkopalauttaa turvapaikanhakijoiden lähtömaihin.
Hyvä ja tärkeä avaus. Työttömyydestä pitää pystyä keskustelemaan myös sen haittapuolia käsitellen. Jotkuthan sen työttömien loistokkaan ja helpon elämänkin maksaa. Seinästä työttömälle ilmaiseksi tuleva raha on jonkun työllään tienaamaa.
Työttömät maksavat suomalaisille 8 miljardia euroa vuodessa. Noin 1500 euroa per suomalainen, vauvasta vaariin. Miettikääpä mitä silläkin rahalla saisi itselleen.
Jotain pitäisi kyllä tehdä. Nuo pummit rapauttavat suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, kun muut joutuvat raatamaan ja ideologit vain vetävät lonkkaa.
Pelokkaat toimitusjohtajat ovat pummeja, koska pelkäävät palkata älykkäitä työntekilöitä, koska he vievät heidän virkansa, jos palkkaavat heitä :D