Kannattaa suhtautua todella kriittisesti Mobilessa oleviin automyynti-ilmoituksiin sieltä halvimmasta päästä. Varsin usein ei ilmoitettua autoa ole edes olemassa, sillä kiusatekoa harrastetaan paljon ja myös yrityksiä saada käsiraha jo ennalta Suomesta on nähty.
Jos halpa "helmi" on olemassa, se luultavasti jossain väriviallisen maahanmuuttajan häkissä valmiiksi ruuvattuna, odottamassa reppuselkäistä suomisopulia, jota ohjaa paikalle "asiantuntija" Suomesta.
Nämä "asiantuntijoiksi" itseään tituleeraavat tyypit eivät todellakaan ole autojen asiantuntijoita, vaan heillä tarkoitus nyhtää "natsa" molemmilta, eli ostajilta ja myyjiltä.
Heille on aivan yksi ja lysti miten "pitkäksi" potilas Suomesta ostaa autonsa ja mikä sen todellinen arvo on. Heille on pääasia, että kauppa syntyy, sillä siitä he leipänsä saavat.
Jos he olisivat todellisia ammattilaisia, niin he tekisivät itsenäistä kauppaa, mutta siihen näiden tyyppien taidot ja rahkeet eivät riitä.
Myös tavallinen kadunmies on pulassa Saksassa, ellei hänellä ole tarvittavia ennakkotietoja asiallisista ostopaikoista, taikka kykyä ostaa autoja edullisesti edes Suomesta.
Ei kannattasi ostaa autoja ainakaan häkeistä, joita on kadunvarret pullollaan, sillä juuri niissä kusetetaan eniten.
Aina voi sattumalta saada aikaan jonkinmoisen kaupan, mutta varsin usein ostajat pettyvät. Kiireessä ei kannata tehdä kauppaa lainkaan.
Jos rahaa riittää, niin 1-3 vuotta vanhat autot ovat suhteellisesti turvallisempia ostokohteita. Kun ostaa autot leasingfirmoista ja merkkiliikkeistä, niin aina parempi, sillä siellä ennakkokontrolli pelaa hyvin.
Yritykseni ovat tuoneet vuosien mittaan Saksasta satoja autoja, joten tiedän mistä puhun. Vain muutama negatiivinen tapaus on osunut kohdalle, joten ei ammattilainenkaan onnistu 100 % varmuudella.
Mobile.de kusetusta ym. saksantuonneista.
14
4676
Vastaukset
- AKuutonen
ei suomipojan pätäkät riitä niihin 1-3 vuotta vanhoihin. Siksipä ostetaan se mobilen halvin 10-15 vanha kolariauto. Saksalaiset eivät näitä helmiä sen enempää myy kuin ostakaan...
- Helmut
Millähänsaisi nämä suomalaiset jobbarit aisoihin. Jos joku hakee itselleen romukuntoisen auton verkkotarhojen miehiltä, on se hänen oma asiansa. Mutta kun suomalainen jobbari tekee saman tietoisesti maksimoidakseen voittonsa, aletaan täyttää jo rikollisen toiminnan tunnusmerkkejä.Asioin usein Saksassa ja laivoilla (etenkin Superfastilla)pistävät silmään suomalaiset sekundajobbarit jotka kehuvat löydöillään. Ja kun sitten satamassa katselee samojen tyyppien ostoksia, ei voi muuta kuin ihmetellä. Nämä ammattilaiset eivät osaa saksaa, eivät tunnu ymmärtävän kaupankäyntitavoista, pukeutuvat kuin ryysyläiset ym.Säälittävää. No, kansan syvät rivithän ne vaativat halpoja autoja.
- kalle
Sille autokauppiaalle on aivan se ja sama onko ostajana suomi-poika, saksalainen, ukrainalainen tai kenialainen kunhan se latoo myyjän eteen riittävän määrän aitoja euroja. Myynnissä oleva auto ei yht´äkkiä huonone kun joku ulkomaalainen astuu automyymälään.
Auton hinta on myös aina lasissa ja sen ymmärtää jokainen joka tuntee numerot. Samoin hintalapun numerot pysyvät taatusti paikallaan vaikka joku ei-saksalainen asteleekin liikkeeseen.
Korostan vielä, että ostopäätös on täysin ostajalla, eikä myyjällä. Tyhmyydestä tietenkin sakotetaan.
Arvelen, että tuontiauton hakeva suomi-poika tietää ainakin hitusen enemmän autoista kuin tavallinen saksalainen autonostaja. Eikä se auto saksaa puhu vaan se on se myyjä joka myyjille tyypilliseen tapaan kehuu autoa, kuka enemmän kuka vähemmän. Usein on parempi keskittyä ainoastaan autoon eikä siihen moottoriturpa-myyjään..
En ole tuonut Saksasta satoja autoja kuten edellinen kirjoittaja, mutta vielä tällä hetkellä olen onnistunut ostoksissani 100-prosenttisesti (takana kylläkin ainoastaan kaksi hakuretkeä, autot omassa käytössä).
Suomi-jobbareista ei ole muuta kokemusta, mutta Rostockin satamassa laivaan odotellessa heillä oli kaikkein hauskimmat ja mehevimmät jutut.
Vielä hymyilyttää kirjoittajan kommentit:
"Ei kannattaisi ostaa autoja ainakaan häkeistä, joita on kadunvarret pullollaan sillä juuri niissä kusetetaan eniten"
tai
"Jos rahaa riittää, niin 1-3 vuotta vanhat autot ovat suhteellisesti turvallisempia ostokohteita"
Luulen, että jokainen autonostaja tietää muutenkin, että häkkimyymälöiden tarjonta ei todellakaan vedä vertoja merkkiliikkeiden 1-3 vuotiaille autoille.- ExperttiM
Älä opeta koiraa uimaan, sillä olet noviisi tuontiautojen suhteen, joita olet tuonut jopa kaksin kappalein´:-))))
Mitkä olivat ne 100% onnistununeet ostoksesi? Esimerkkit olisi kiva nähdä.
Et tiedä edes sitä, että joissain häkeissä hintalappuja suurennellaan kun suomipojat ovat tulossa, etsimään määrättyjä malleja, jotka ovat jo ennalta välittäjän tiedossa.
Miten tavallinen suomipoika tietäisi enemmän autojen hinnoista Saksassa, kun saksalainen autonostaja? Puhut aivan pehmeitä. Tavallinen kuluttaja ei tiedä hyvin edes Suomen ostohintoja, miten sitten Saksan ostohintoja.
Moniko ensi kertaa Saksaan menevä autonostaja osaa varoa näitä umpikieroja häkkikauppureita? Kokemukseni mukaan ei monikaan. Sieltä suurin osa Suomeen tuotavista autoista on kuitenkin lähtöisin, eikä suinkaan merkki- ja leasing liikkeistä.
- sitten
ihan oikea r-j?
Minä olen yksin toimiva "yksityinen", ja toin 03 yli sata autoa. (maksoin kyllä toiminnasta verot)
Yksikkään ostaja ei ole reklamoinut eikä minua "selkään ampunut".
Olen mielestäni onnistunut. Ja hei, tuntuu sille, että nyt alkaa "toinen kierros".- ExperttiM
En ole R-J!
Jos liiketoimintasi on noinkin laajaa, niin on outoa, ettei sinulla ole firmaa. Maksoit siis ALV:t Saksaan ja verot Suomeen? Sinulla on kait myös kirjanpitäjä, eli kaksi naulaa seinässä, toisessa tulot ja toisessa menot:-)))
- Patrick
Nyt kyllä eks pertti m luulee itsestään vähän liikoja. Kirjoittaja kijoittaa osittain asiaa osittain pieleen.
Ei pidä paikkaansa että "varsin usein" ilmoitettua autoa ei ole olemassa. Niitä on joukossa muutama harva.
Juunäitä "asiantuntijoita löytyy", mutta on myös niitä kuin minä joka ohjaa suomisopulin yksityisen SAKSALAISEN myyjän pakeille. Rehellisiä "vaarin autoja" ostamaan.
Minä esim. käyn ilmaiseksi auton tarkistamassa ja varaamassa jos tarvetta löytyy, en tietenkään 500 km. päästä.
Jos tulee tosi helmiä vastaan yksityisillä saksalaisilla ostan omaan lukuun jos ei ole ottajaa.
Kuka tahansa on pulassa jos ei ymmärä autoista aivan sama saksassa tai suomessa.
Pitää paikkansa, ei ikinä autoa turkkilaisten häkistä, paitsi jos ymmärtää huijauksen ja hyväksy sen.
Minua ei ole perus perheellinen saku ikinä huijannut, enkä ole edes laskenut montako olen ostanut. Joku 1 kymmenestä on yrittänyt, mutta 9 10:stä on ollut rehtiä porukkaa.
Ei niihin leasing autoihinkaan voi aina luottaa, edullisempaa firmalle on palauttaa auto, jolla on vähemmän ajettu.
Suomalaisella on noin saman verran auto rahaa käytettävissään kuin Saksalaisella, eli kun veroja tulee niin julmetusti päälle, suomalaisen on vähän niinkuin pakko ostaa niitä 10 - 15 vuotrta vanhoja.
Vai että satoja autoja, kas kun kuka tahansa englantia osaava voi tilata saksalaiselta kauppiaalta nipun autoja tarpeen mukaan, silloin viilataan linssiin aina välillä. eks pertti m ei ole koskaan kävellyt saksalaisen olohuoneeseen tekemään kauppoja ja juomaan kahveja. Näin toimivat nimittäin tosi ammattilaiset kuten minä.
Ylipäätään epäilen tuota eks pertin maahantuonti hommaa kun pitää tuohon sävyyn kirjoittaa, taitaa muiden maahantuonti syödä omaa leipää.- kauppuri
Olis mielenkiintoista sitten kuulla paljonko olette saaneet autoista keskimäärin alennusta kun otanta on noin laajaa...
- Pate
kauppuri kirjoitti:
Olis mielenkiintoista sitten kuulla paljonko olette saaneet autoista keskimäärin alennusta kun otanta on noin laajaa...
No melkein samanlailla kuin Suomessa.
Esim. 6000€ auto saksassa:
2 tapauksessa 10:stä hinta on tiukka,
4 / 10 hinta tippuu 200€,
3 / 10 hinta tippuu 300€,
1 / 10 hinta tippuu 600€.
about!
Samanlaista se kaupankäynti on Saksassa kuin Suomessakin yksityisiltä. - Mies-40
Olet tosiammattilainen vain unissasi. Avaaja taas näyttää tietävän mistä puhuu.
- kunnossa ovat olleet
Näitä peikkoja häkkifirmoista nostetaan aina esiin ja varoitetaan kyseisistä liikkeistä.
Itse olen ostanut omaan käyttöön ja ollut hyvin tyytyväinen valintaani,,vaikka myyjä on ollut siirtolainen.Sieltä löytyy häkkejä jotka ei esim anna koeajaa kuin omalla tontilaan,,ne kannataa hylätä heti.Firmoja kun kiertelee ja tutustuu tuotteeseen niin kyllä sieltä kärry löytyy johon on tyytyväinen.Mikäli haluaa teetättää remontin tai jonkin muun huollon enen suomeen tuontia,niin ajelu Puolaan ja siellä huollattaminen ei tule kalliiksi edes merkkikorjaamolla,siitä sitten kohti Viroa ja Suomea.
Nämä pelottelijat pelkäävät omien bisneksien puolesta,,,muuta syytä tähän pelotteluun en löydä. Lentolippu (40 €)ei ole kovin iso satsaus kun käy itse tsekkaamassa tilanteen,,ite olen ollut tyytyväinen,,toinen auto käytössä jo 4 vuotta ja toinen 2-viikkoa.
- Auton tuonut
eli jos tuot itselle, unohda halvin neljännes autoista. Jos tuot myytäväksi, katso vain halvinta neljännestä.
- sinua
Kun meille on nyt annettu mahdollisuus hankkia autoja vähän edullisemmin niin miksi jobbarimulkkujen täytyy viedä viimeinenkin uskottavuus koko tuonnilta. Ostelemalla halpoja nyt, kusette pitkässä juoksussa kyllä omiin housuihinne. Kansa on totutettu näihin turkkilaisilta ostettuihin paskoihin. Ok, ymmärränhän minä että perussaksalainen ei junttijobbaria olohuoneeseensa koskaan päästä.
- Auton tuonut
sinua kirjoitti:
Kun meille on nyt annettu mahdollisuus hankkia autoja vähän edullisemmin niin miksi jobbarimulkkujen täytyy viedä viimeinenkin uskottavuus koko tuonnilta. Ostelemalla halpoja nyt, kusette pitkässä juoksussa kyllä omiin housuihinne. Kansa on totutettu näihin turkkilaisilta ostettuihin paskoihin. Ok, ymmärränhän minä että perussaksalainen ei junttijobbaria olohuoneeseensa koskaan päästä.
en ole jobbari, olen tuonut auton omaan käyttööni. Jonnekin ne halvimmat menevät... ja jobbarit eivät kalleimpia osta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2663323Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211843Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241499- 821349
- 1371038
- 81994
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.62809Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86756Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61687Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51656