Valkeakuulas omenaa, joko olette maistaneet tänä

Trollikka

vuonna niitä? Olivatko ne kypsiä? Yks pappoista sai sukulaiseltaan monta kiloa ValkeaKuulakasta tänään. Kaikki raakoja... jotka hänen huoneessaan kokeeksi halkaisin, pappa otti lopulta vain 4 suurta omenaa lautaselle piironkin päälle kypsymään...tai pilaantumaan. Käski mun heittää loput roskiin, tai käyttää piirakkaan johon ne kyllä käyvät hieman raakoinakin.

Mä olen nyt kuorinut ja paloitellut omenaa 3 litran laisikulhon lähes täyteen, 1dl vettä ainakin ja 2dl kidesokeria omenien päälle, lusikalla sekoitus ja mikroon 3min. täysillä. Etsin sillä aikaa inkiväärin ja hienonnetun kanelin. Kun kilahdus kävi, otin kulhon työpöydälle ja lisäsin mausteita joukkoon, sekoitin jälleen omenanpalasia sokeriveden ja mausteiden kanssa. 10min. ja laskin lämpötehoa hieman.

Mulla on omenaa kokonaisena vielä ainakin 1/3 osa kassia, kuorin ne vasta huomenna, ja leikkaan viipaleiksi 3,dl pullataikinan teen ja kaulin sen leivinpaperille jonka vedän pellille.
Nyt tekemäni hillo pullataikinan päälle ja ompun viipaleet upotan hilloon. Omenat viipaleet kypsyvät kiehuvan kuumassa hillossa kyllä pehmeiksi ja saavat mausteensa ja sokeria hiukan siinä samalla.
Hiukan ehkä vois kanelia lisätä... sen maistan huomenna jäähtyneestä hillosta...mitä tarvitsee lisätä, tai jos mitään lisätä.

Huomisen omenapiirakan syövät kyllä vain hoivaosaston asukkaat ja heidän hoitajansa päivä kavien aikaan.
Ajattelin kertoa; Arvo tarjoaa omppupiirakkaa kaikille, kun sai kassillisen omenia maalta tuliaisina.
On pappalle ainakin jotain iloa niistä omenista; kun piirakka kaffeet oikein järjesti kaikille!
Hyvin pienestä on joskus ilo kiinni!
Poliisinpoika saa huomenna vaikka tukehtua harmiinsa; kun taas on pullaa vanhuksilla!
Tällaista on tämä elämä hoivalla, Pertsa, nautitaan edes pullasta, jos ei muusta enää niin väliä!

29

352

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tämmöistä tänään.

      Koeta nyt pysytellä kohtuuden rajoissa pullinesi.

      • 😁 semmone

    • trollikka

      päivä kavien aikaan. .....Niinpä niin =((
      Siis; päiväkahvien aikaan.

    • trollikka
    • ahdistaa

      Ei ole vielä tullut omenakauppias kojunsa kanssa näkösälle. Odotan kyllä sitä ukkoa kuin joulupukkia. Ulkomaisia omenoita en syö ollenkaan mutta sitten kun näitä hapokkaita kotimaisia herkkuja tulee myyntiin niin syön niitä ihan saakelisti. Viime talvena sai ainakin Lidlistä vielä kotimaisia omenoita tosi pitkään - olisiko ollut vielä tammi-helmikuussakin myynnissä.

    • kiikkus.tuoli

      onko poliisinpoika asiakas eli asuu vanhustentalossa älä välitä vanhukset valittaa varmasti joka asiasta ja asiassa

    • Taitaa omenat olla aika huonolaatuisia tänä vuonna, ainakin ne mitä olen naapureilta saanut

      • Nou hätä, trollikka laittaa fariinisokeria, etikkaa ja inkivääriä korjaamaan makuvirheitä.

      • Poliisinpoika kirjoitti:

        Nou hätä, trollikka laittaa fariinisokeria, etikkaa ja inkivääriä korjaamaan makuvirheitä.

        Tekee varmaan maukasta omenapiirakkaa

      • pujotteIija kirjoitti:

        Tekee varmaan maukasta omenapiirakkaa

        Toivottavasti ei laita Maukkaa piirakkaan.

        Olisi kyllä kiva maistella trollikan laittamia herkkuja.

      • trollikka
        Poliisinpoika kirjoitti:

        Nou hätä, trollikka laittaa fariinisokeria, etikkaa ja inkivääriä korjaamaan makuvirheitä.

        Sä unohdit kanelin ja muskottipähkinän, niitäkin mä käytän. Kanelia reiluummin, muskottipähkinää vain aavistuksen verran. Jos muskottipähkinää ei tunne ja sen käyttöä, niin parempi jättää väliin!

    • .. Ei ole Tullut Vielä Maisteltua.. Täytynee Käyrä jossain Vaiheessa "Varkaissa" ja/tai Ostaa Kaupasta, kun tulee Tarjolle.. ;P

      • trollikka

        Eipä taida olla kiirettä omenavarkaisiin, tai kauppaankaan! Ainakaan nämä omenat joista mä tänään vielä teen piirakkaa, eivät olleet läheskään kypsiä. Joku sukulainen oli yhdelle pappalle tuonut kassillisen raakoja omenia tuliaisiksi maalta, tullessaan katsomaan ukkoa.
        Tein eilen jo omenahilloketta, tänään teen pullataikinan ja päällystän sen tuolla omenasoseella sekä omenan viipaleilla, jotka saavat kypsyä uunissa pehmeiksi samalla kun pullakin paistuu!

        Onnistuu varmasti, koska mä olen tehnyt syksyisin usein åkerösta piirakan juuri siten, kun omena ei ole vielä ollut kypsää. Kesä omenat kun oli syöty ja hillottu jo, oli vain tuota kovaa lajiketta joka kypsyy myöhään syksyllä ja säilyy syötävänä tammikuulle asti.

        Näkyilee...

      • trollikka kirjoitti:

        .. Jeps.. Pitää vielä Turvautua Ulkolaisiin, jos/kun OmppuHimo yllättää.. ;P

        .. Hyviä PäivänJatkoja Sinne.. =)

    • Tässä kolmella paikkakunnalla kiertäneenä, en ole vielä maistanut kypsiä. Raa´at omenat sattuu mahaan niin helkatisti.

      Mä luotan anoppiin. Hän laittaaa luultavasti syksymmällä kuorma-autolavallisen omenahilloa jota sitten mussutetaan koko seuraaava vuosi; eri tavoin hyödyntäen.

      Jos ei laita, myyn koko satsin omenia naapurin ukolle, joka mun puolesta voi tehdä vaikka kiljua niistä. Itte en viitsi niiden takia vaivautua.

      • trollikka

        Älä myy omenoitas, kannat pois ja siemenkodat veks, omput palasiks ja mikron kestävään keppoon (vaikka uunivuokaan) pikkasen vettä kipon pohjalle ja keität ompunpalaset mikrossa kypsiks.

        Lisäät sopivan määrän sokeria ja sekoitat tasaista sosetta niistä. Maista, jos ei ole hapokkuutta teelusikallinen viinietikkaa joukkoon ja ripaus inkivääriä jauheena vaikka, sekoita ja maista.
        Jos tykkäät kanelin mausta, niin osan voi maustaa kanelillakin, mutt varovaisesti, sen maku korostuu vain aikaa myöten hitaasti.

        Sokeria ei tarvitse paljoa olla, kunhan maistuu hyvälle, koska sen hillokkeen voi myös pakastaa; jolloin se ei pilaannu/homehdu! Otat hillokkeen käyttöön pakkasesta -> jääkaappiin rasia sulamaan 1 vrk aikaisemmin. Se säilyy vaikka 2 vuotta pakasteena, jollet ole sitä syönyt!

        Ei pala pohjaan keittäessä, mikrottaessa! Siistiä hommaa ja yksinkertaista, siihen pystyy lapsikin... niin ja mies!

    • trollikka

      Päiväkahvit juotu ja piirakka meni viimeistä palasta myöten... mitä mä nyt pari palaa sille omnien saajalle säästin. Hän saa illalla lasillisen maitoa ja pienen palan piirakkaa, ennen yökön tuloa.
      Huomen aamulla hänen aamiaisensa on; vähän kaurapuuroa ja maitoa sekä maitokahvin omppupiirakan palan kanssa.

      • Oonny varovainen hiilarien kanssa ettei verensokerit kohoa liikaa.

      • trollikka
        Poliisinpoika kirjoitti:

        Oonny varovainen hiilarien kanssa ettei verensokerit kohoa liikaa.

        Niinpä, sä olet tainut jo hunajapurkkisi syödä tyhjäksi... jutut taas alkavat käydä siihen malliin!

      • trollikka kirjoitti:

        Niinpä, sä olet tainut jo hunajapurkkisi syödä tyhjäksi... jutut taas alkavat käydä siihen malliin!

        Ei kannattaisi mainita minua aloituksissaan, saatan alkaa vainoamaan tylsillä jutuillani.

      • trollikka kirjoitti:

        Niinpä, sä olet tainut jo hunajapurkkisi syödä tyhjäksi... jutut taas alkavat käydä siihen malliin!

        Kyllä pertin purkeissa vielä makeaa riittää, oikein näytti olleen imelänä viime yönäkin :D

      • Harmaaritari kirjoitti:

        Kyllä pertin purkeissa vielä makeaa riittää, oikein näytti olleen imelänä viime yönäkin :D

        Hahhahhaa, oletko löytänyt kaikki kommenttini?

        Pitäisikö minun avata keskusteluhistoriani niin voisit tarkistaa että löysit kaikki viestini?

      • Poliisinpoika kirjoitti:

        Hahhahhaa, oletko löytänyt kaikki kommenttini?

        Pitäisikö minun avata keskusteluhistoriani niin voisit tarkistaa että löysit kaikki viestini?

        En nyt varmaan kaikkia mutta siinä yhdessä ketjussa virittelit kyllä misspönttistä tunnelmaan ihan urakalla :D

      • Harmaaritari kirjoitti:

        En nyt varmaan kaikkia mutta siinä yhdessä ketjussa virittelit kyllä misspönttistä tunnelmaan ihan urakalla :D

        Katos ku jäi multa kokonaan huomaamatta.

      • Poliisinpoika kirjoitti:

        Katos ku jäi multa kokonaan huomaamatta.

        Ehkä se teiltä pelimiehiltä sujuu niin luonnostaan etttette itse edes huomaa :D

      • Harmaaritari kirjoitti:

        Ehkä se teiltä pelimiehiltä sujuu niin luonnostaan etttette itse edes huomaa :D

        Ihan normaalia palstakeskustelua mielestäni.

      • trollikka
        Harmaaritari kirjoitti:

        Ehkä se teiltä pelimiehiltä sujuu niin luonnostaan etttette itse edes huomaa :D

        Enkä mä sua ole hätyytellyt tuolla ... I love you/I like You ...ketjussa. Trolin prk leet taas aiheuttamassa hämminkiä, ja ilkeyksiään keksineet Nuuskiksen ja mun kaveruudestakin!

        Ottaa aivoon suoraan sanottuna. Sen sata kertaa olen ilmoittanut ettei mulla ole haku päällä. Täällä ei ainaskaan... IRL:ssä täysin eri juttu, jos kohdalle sattuu kiinostava mies.

        Joo no trollit on trolleja, ei niiden jutuista juurikaan kannata välittää varsinkaan kun kyllä vakarit aina tunnistaa tulee juttu oikeelta sulta. Ota vaan kunnianosoituksena niiltä jos/kun sun persoona kiinnostaa niitä niin paljon että pitää trollata sun nimissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe